Mä oon ite neljän lapsen perheen esikoinen ja aina kärsin siitä, että veljet söivät karkit, rikkoivat tavarat jne. Vannoin tekeväni itse vain kaksi, joille riittäis sit huomiota, tilaa ja rahaa. Vaan kuinkas sitten kävikään!? Mä nautin lapsikatraasta ympärilläni ja neljän hengen perhe tuntui liian pieneltä. Kolmannesta keskusteltiin siis hetken aikaa ja päädyttiin siihen, että meillä on tilaa hänelle, sai tulla ja tuli. Neljännen kuume alkoi 1,5v sitten hiipiäsalakavalasti. Huomasin parin päivän menkkamyöhästymisistä ajattelevani, että oliskin kiva, jos ei alkaiskaan. Loppukeväästä olinkin yllätysraskaana ja mä olin onnellinen, etten tarvinnu taivuttelukeskusteluja miehen kanssa. Se raskaus meni kuitenkin kesken 8+vkolla ja sen jälkeen on ollut voimakas tunne yhden puuttumisesta. Kesän surin sitä, jonka piti tulla, mutta syksyllä jo ajattelin, että kaipasin, en häntä, vaan uutta perheenjäsentä. Mies vaan oli sitä mieltä, että lapsiluku on täysi, piste.
Tässä kierrossa mies taipui yhteen yritykseen ja sanoi, että jos nyt tulee, ni tulkoon! Siispä tänään kp 24/26, on yks vähän kissa pistoksissa!