Millaisia raskausoireita sinulla on?

Mulla kans jatkuva nälkä. Vaikka syö reippaan kokosen ja suht järkevän aterian, silti saa olla tunnin päässä valittamassa nälkää ja heikotusta:facepalm: Mie aina ajattelin, etten aijo olla yksi niistä naisista joilla kertyy raskauden aikana +20kg, niin tällä syömisellä en ihmettele vaikka tulis 30kg. Ennen hyvin maistuneet kana+riisi+salaatti kombot aiheuttaa vaa oksetusta:inpain:

Ostin tänään just ens viikolle salaattitarvikkeita ja kaikkea terveellistä ettei ihan lähtis käsistä tää syöminen. Saas nähdä miten pinaatit ja lehtikaalit maistuu kun tekis vaan mieli syödä kerralla tuo iso kattilallinen kermaista pastaa :wtf:
 
Minä voisin kans syödä koko ajan. Sitä seuraakin sitten turvotus.
Toinen mikä on ärsyttävää, kun ei voi mitään elokuvaa katsoa märisemättä, joko liian surullinen tai liian onnellinen. :D
 
Mulla alkaa palaa käpy tähän nälkään ihan tosissaan. Tuntuu että on jotain puolen tunnin aikaikkunoita päivässä, joiden aikana voisi tehdä jotain normaalia. Kaikki muu aika pyörii ruuan ympärillä: huono olo nälästä, huono olo seuraavan ruuan suunnittelusta, huono olo ruuan sulattelusta. Ja kierros alusta. En jaksa enää välittää mistään suosituksista, yritän vaan keksiä mitä saisin alas niin paljon ettei nälkä olisi heti 10 minuutin päästä vaan vasta noin tunnin päästä. :banghead: Rv 14 ja alan epäillä ettei tää lopu ennen kuin vauva on pihalla ja ehkä imetyskin ohi.
 
Ehkä se tästä vielä.. :D onneksi meitä on useampi samoissa tilanteissa! :)
 
Mua närästää tai oksettaa jatkuvasti. Tuntuu ettei siltä saa rauhaa kuin vain yöunien ajaksi. Rauhallisista unista olen kyllä tosi kiitollinen! Oksetus unohtuu sitten, kun nukahtaa.

Mutta tää närästys! Mulla puoli lasia vettä aamulla riittää närästyksen alkamiseen :depressed:Rennietä menny ihan mukavasti...
 
Mulla on varmaan raskauden voimistama heinänuha. Käyttääkö kukaan heinixiä tms tablettimuotoista allergialääkitystä?
 
Onkohan se sitten närästystä eikä pahoinvointia, kun esim. aamupalan jälkeen alaspäin kumartuessa tuleekin yrjö kurkkuun. :yuck: Ihan kuin ruoka ei sulaisi kunnolla. Mulla ei oo ollut närästystä muutoin kuin edellisessä raskaudessa 5 vuotta sitten niin en oikein muista miltä se tuntuu.
 
Mulla on varmaan raskauden voimistama heinänuha. Käyttääkö kukaan heinixiä tms tablettimuotoista allergialääkitystä?

Mulla on muutenkin allergia tosi voimakas näin keväällä ja kyselin meidän lääkäriltä mitä lääkkeitä voi syödä niin hän kehotti soittamaan HUS:n teratologiseen tietopalveluun josta siis saa odottavan äidin lääkeneuvontaa (vinkkinä muillekin!). Sieltä sanottiin että paras tablettilääke raskausajalle on Loratadin ratiopharm ja sitä kävinkin sitten apteekista hakemassa.
 
Mä oon paininut kans ruokaongelmien kanssa. Tuntuu tosi usein että on nälkä mutta sit pienikin määrä ruokaa tekee sen et maha on jo tosi täynnä ja jos syö liikaa niin tulee paha olo. Mikään rasvainen ruoka ei meinaa upota ja oon joutunut jättämään myös liharuokia pois kun nekään ei maistu. Vitsailinkin jo et meidän lapsesta tulee varmaan kasvissyöjä kun kaikki kasvikset ja raikkaat hedelmät uppoo :D
 
Mulla ei taas oo yhtään nälkä, ja huono olo on edelleen kokoajan vaikka tänään alkoi jo rv 15.

Tekee oikeastaan mieli raikasta ja terveellistä. Ja nuudelia :D viime viikolla oli tonnikala himo, nyt voisin elää nuudelilla. Lihaa ei tee mieli myöskään.
 
Mulla on muutenkin allergia tosi voimakas näin keväällä ja kyselin meidän lääkäriltä mitä lääkkeitä voi syödä niin hän kehotti soittamaan HUS:n teratologiseen tietopalveluun josta siis saa odottavan äidin lääkeneuvontaa (vinkkinä muillekin!). Sieltä sanottiin että paras tablettilääke raskausajalle on Loratadin ratiopharm ja sitä kävinkin sitten apteekista hakemassa.

Loistavaa, kiitos vinkeistä! :)
 
Mulla pahoinvointi on nyt pahentunut. Aiemmin oli vaan välillä iltaisin pientä etomista, nyt on jo useampana päivänä ollut koko päivän huono olo. Luulin että tommoset oireet alkais poistuun näillä viikoilla kokonaan, mutta sen sijaan ne vaan pahenee. Kaikki sympatiat niille jotka on kärsinyt tästä jo monta viikkoa putkeen. Toivon todellakin meille kaikille hyvävointista loppuraskautta.
 
Tän fooruminkin perusteella alkaa vaikuttaa suurelta huijaukselta se väite että pahoinvointi loppuisi 12 viikon tietämillä...
 
Ihmeen monella näyttää olevan pahoinvointia vielä pitkään. Onneksi itellä on korkeintaan aamuisin pientä huonovointisuutta jos ei ehdi aamupalaa heti syömään. Saa olla onnekas ettei ole kummassakaan raskaudessa tarvinnut oksennella. En tiedä olisko tämä toinen jäänyt tekemättä jos ekassa raskaudessa olisi oksennellut monta kuukautta :hungover:
 
Tän fooruminkin perusteella alkaa vaikuttaa suurelta huijaukselta se väite että pahoinvointi loppuisi 12 viikon tietämillä...

Totta, ja ihan oman lähipiirin kokemusten mukaan myös tuo 12 viikkoa tuntuu aika yli-optimistiselta. Lueskelin esikoisen ajalta muistiinpanoja, ja silloin pahoinvointi oli kestänyt rv 16 asti. Aika kultaa muistot, olin varma että se oli loppunut jo ennen nt-ultraa o_O
 
Meillä tulee huomenna menkoista laskettuna 12+0 täyteen.

Me ollaan jo puhuttu miehen kaa että jos tästä raskaudesta saadaan lapsi niin ei enää uudestaan raskaaksi hankkiuduta. Ihan kuin olisin ollut vatsataudissa viimeiset 8(!!!) viikkoa, ja silti tehnyt 100 % työviikkoa. Mehut on kyllä ihan loppu. Ihan käsittämätöntä miten hitaasti aika etenee kun oksettaa! Saa ihan sekunteja laskien odottaa että raskaus etenee. Eikä muun ajattelu oikein onnistu kun oireet on niin tiiviisti läsnä.
 
Joo aika kuluu tosi hitaasti kun on vaikea olla ajattelematta sitä etomista! Syömistenkin takia sitä ei voi sivuuttaa.
 
Meillä tulee huomenna menkoista laskettuna 12+0 täyteen.

Me ollaan jo puhuttu miehen kaa että jos tästä raskaudesta saadaan lapsi niin ei enää uudestaan raskaaksi hankkiuduta. Ihan kuin olisin ollut vatsataudissa viimeiset 8(!!!) viikkoa, ja silti tehnyt 100 % työviikkoa. Mehut on kyllä ihan loppu. Ihan käsittämätöntä miten hitaasti aika etenee kun oksettaa! Saa ihan sekunteja laskien odottaa että raskaus etenee. Eikä muun ajattelu oikein onnistu kun oireet on niin tiiviisti läsnä.

Meilläkin tullaan harkitsemaan pidempään toista. Monta lasta haluttaisiin mutta en kestä tällästä montaa kertaa. Voi olla että aika kuultaa muistot mutta nyt tämän jälkeen saa olla hetken tauko.
 
Meilläkin tullaan harkitsemaan pidempään toista. Monta lasta haluttaisiin mutta en kestä tällästä montaa kertaa. Voi olla että aika kuultaa muistot mutta nyt tämän jälkeen saa olla hetken tauko.

Niinpä. Me ollaan puhuttu että kun enemmän lapsia halutaan, niin adoptoidaan. Ei oo kyllä ihan hermoheikkoisille tämä raskautuminen ja ainainen odotus, oireet ja pelko... että ihan itseäni ajattelin säästää sillä etten yhtä enempää synnyttäisi tähän maailmaan. :oops:
 
Me haluttais kanssa adoptoida mutta onhan se oma lapsi aina kivempi. Eli varmaan molempia tulevaisuudessa, kun vaan tästä pääsee ensin yli :D En enää yhtää ihmettele suuria ikäeroja lapsilla.
 
Takaisin
Top