Tuosta meidän sukulaistilanteesta kun Pääskynen kerran kysyi: menee sekä paremmin että vanhaan malliin. Paremmin sikäli, että se likka on alkanut edes hieman uskoa minuakin - ainakin toisinaan. Vanhaan malliin siinä, että me olemme edelleen se paikka, jonne tyttö tulee (lykätään?) joka ikinen päivä koulun jälkeen. Mietin tässä juuri miten ilmaisisin vanhemmilleen, että pitäisivät tuon kotona hieman pidempään koulun jälkeen, kun tuntuu olevan kamala kiire lykätä tyttö ovesta ulos heti läksyjen ja välipalan jälkeen. Meidän koululainen ei millään kerkiä palautua koulupäivästä alle tunnissa vaan tarvii lepohetken ennen ulkoilua. Kaipa pitää koittaa tähdätä lenkille samaan aikaan kuin tytön äiti ja sanoa asiasta. on kyllä vaikeaa, kun tuo ei koskaan ulkoile tytön ollessa koulussa, jolloin minä olen pienten kanssa pihalla vaan lähtee vaunuttelemaan samaan aikaan kun tyttö tulee meidän pihaan notkumaan ja minä en silloin sitten oikein ehdi tai pysty lähtemään minnekään. Me olemme heille vain ja ainoastaan paikka, jonne lapsi lykätään. Tyttö aina sanoo, että hänen äidilleen aina sopii, että hän tulee meille. Minä nyt olen pyrkinyt rajoittamaan sisäleikit siihen, että KERRAN viikossa saa koulun jälkeen tulla ja viikonloppuna siinä tapauksessa, että meillä ei ole vieraita (minun vanhempani). Etenkin nuo viikonloppuvierailut vain tuppaavat venyä... ja viimeksikin oli ensin viisi tuntia ja sitten hätistin kotiin, kun piti isot pojat hakea jalitsusta. Kun auto ajoi pihaan tämä neiti ryntäsi taas meille, äitinsä mielestä asia ok.
Vanhaan malliin menee siinäkin, että vanhempansa eivät koskaan kysele meiltä sopiiko meille tulla tai sovi muutenkaan mitään. No, kerran äitinsä soitti, kun lähetin tytön heti meille ilmaannuttua kotiinsa. Olin lähdössä erääseen tapahtumaan neljän 2-14 vuotiaan tenavan ja täysin vahdittavan (huono kävely, jalat saattaa pettää alta) anopin kanssa ja tytön äiti soitti kysyäkseen ottaisinko tytön mukaan. Arvatkaapa vain... Kysyin suoraan miksi eivät voisi itse lähteä (ei ole aikaa, kun on tuo vauva). Nykyään äitinsä kommunikoi vain tekstiviestein ja painelee karkuun, jos vastaan tulee, eikä minullakaan kyllä ole mitään intoa keskustella kanssaan, kun luultavasti jutut olisivat samaa tasoa kuin tuon edellisenkin lapsen pikkulapsi aikana (miten rankkaa ja sitovaa se onkaan, kuinka ei saa levätä hetkeäkään - ja seuraavassa lauseessa sitten;" vauva nukkuu yhdeksän tunnin katkottomat yöunet" - tämän uniasian tiedän, kun isän kanssa ollaan puheväleissä). Tekstiviestit ovat aina tyyliin:" voisiko teidän lapsista YKSI tulla tänne tytön kaveriksi." Nykyään lapset jo kieltäytyvät silloin, kun ei satu huvittamaan. Eiväthän nuo mitään serkkujen viihdytysautomaatteja ole. Hieman sääliksihän tuota tyttöä käy, kun hänen puheissaan loistaa se yksinäisyys, vanhemmat eivät touhua hänen kanssaan edes sitä vähää mitä ennen pikkusiskon syntymää.
Meillä vain ollaan niin eri linjoilla kasvatuksen suhteen... Miehen veljen perheen mielestä lapsi saa mieluusti viettää kaiken aikansa pois jaloista kun taas meillä pyritään viettämään mahdollisuuksien mukaan perheaikaa ja halutaan edes osa viikonlopuista ja illat pitää levollisempana rauhoittumisaikana, jolloin ei mennä minnekään eikä tahdota ylimääräisiä lapsia meillekään. Tässä porukassa rauhoittuminen ja yhdessätekeminen on jo oma numeronsa sinänsä eli siksi ei välttämättä kaivata ihan joka päivä yhtään perheen ulkopuolista kaveria. Lisäksi nyt, kun tuo kakkonen on koulussa hänellä on leikkitreffejä jo muidenkin kavereiden kanssa ja silloin ei välttämättä edes jaksa samalla viikolla mennä tuonne naapuriin serkun komenneltavaksi ainakaan arkena koulupäivän päälle.
Tulipa taas vuodatusta... Nyt armahdan teitä, pakko mennä herättämäään kouluunlähtijöitä!
MUOKS. Kävinpä vain hieman lisäilemässä juttuja koululaisten lähdettyä, kun pienilläkin on omat puuhansa ja oli aikaa
