Yritystä keskenmenon jälkeen

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja j.n
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Mä oon jatkossa vähän kahden kannalla kertomisesta. En nyt ollu kertonut monelle, mutta km kuitenkin avoimesti kerroin töissä ja ystäville ja perheelle. Tosiaan ei kyllä kovin hyvä vastaanotto ollu ystäviltä, niin uuden raskauden kerron varmaan ekana perheelle ja työpaikalle... katotaan miltä silloin tuntuu. :)
 
Minäkin oon miettinyt, miten toimitaan sitten kun toivottavasti tärppää uudestaan.. Keskenmenneessä raskaudessa kerrottiin läheisimmille ihmisille varhaisultran jälkeen (6+5). Toisaalta oli helpottavaa, ettei keskenmenoa tarvinnut salailla ja sain apua kun mieskin oli muualla. Mutta nyt pohdin, että varmaan oottaisin pidempään ens kerralla.
Myös neuvola-ajan ajattelen tilaavani sitten myöhemmin. Eihän se mitään estä, mutta tuntuu vain paremmalta ajatukselta..

Täällä odottelen hotellihuoneessa huomista, kun mies tulee lomille!! Voi tätä jännitystä! Mulla ois kotona ovistestejä enkä tiiä, tikuttaisinko ku mennään kotiin.. Joka tapauksessahan me peuhataan varmaan aika paljon kunei oo nähty kahteen kuukauteen ;) Jos menee niin ku tähän asti, tällä vkolla pitäis olla ovis :smiley-bounce013 minen kestä tätä jännitystä!!
Ihanaa että teillä on mukavia lomasuunnitelmia, kyllä se maisemanvaihto tekee monesti ihmeitä!
 
Oon miettinyt kanssa tota kertomista aika paljon. Joka kerta ollaan puhuttu että nt-ultran jälkeen kerrotaan kun tiedetään että kaikki on okei. No ei ole tarvinnut kertoa. Mutta nyt oon alkanut pohtimaan että ehkäpä seuraavalla kerralla kerron ainakin omille vanhemmilleni ja kerron heille samalla myös jo koetuista keskenmenoista. En tykkää salailla mutta ensimmäisen km jälkeen (olimme kertoneet pakon edessä miehen äidille) kun näin kuinka raskaasti miehen äiti otti menetyksen niin päätettiin pitää suut kiinni.
Työpaikalle olen joutunut kertomaan koska toisinaan joudun nostelemaan painavia asioita niin sitä ei voi sinne salailla.

Ehkäpä kertominen olisi se käännekohta ja seuraava raskaus onnistuisi :)
 
Me kerrottiin ekasta raskaudesta toisen ultran jälkeen viikolla 9+. Mä kerroin myös töissä samointein, koska oli niin luottavainen olo. Seuraavasta mä kerroin parille kaverille js äidille vasta km:n jälkeen, kun oli niin aikainen (4+5). Nyt oltiin menossa ultraan ja sieltä suoraan sukulaisten luo kertomaan raskaudesta mutta päädyttiinkin sairaalaan kaavintaan. Puhuttiin siitä sen jälkeen ihan avoimesti kaikille, kun mun mielestä ei ollut mitään syytä salailla ja esittää reipasta.

Nyt ole päättänyt, että näille ystäville joista en ole saanut mitään tukea, en kerro ollenkaan. Me ollaan eri maissa, joten ei tartte kummemmin salailla. Kerron sitten synnytettyäni. Muuten haluan varmaan odottaa ainakin toiseen ultraan, ehkä jopa nt-ultraan. Katotaan, kun on sen aika. Sen olen joka tapauksessa päättänyt, että haluan ultraan parin viikon välein, että mahdollinen km huomataan ajoissa.
 
Sama täällä, kerron heille jotka ovat tukeneet minua keskenmenossa. Tällä hetkellä en kertoisi ollenkaan muutamalle ystävälleni jolle kerroin viime raskaudesta, ketkä eivät kuitenkaan ole kysyneet vointiani km jälkeen. Ainakin silmät on avautuneet, toiset tosiaan on ystäviä vain silloin kun kaikki on kunnossa!
 
Herkästi tulee se tunne, että miksi päästäisin jonkun ihmisen osalliseksi onnestani, jos hän ei kestä olla vierellä ja tukena silloin, kun olen ihan rikki. Nyt tuntuu tosiaan siltä, että en halua kertoa kenellekään ennen alkuraskauden ultraa, joka on seuraavassa raskaudessa tarkoitus varata 7+0 hujakoille. Sen jälkeen, jos kaikki on hyvin, voisin kenties kertoa niille parille ihmiselle, jotka ovat mua eniten tukeneet keskenmenon jälkeen. Esimiehelle on myös mahdollisesti ilmoitettava melko aikaisin, koska tuuraan häntä hänen loma-aikoina töissä ja hän joutuu näin ollen alkaa kouluttamaan siihen hommaan jotakuta toista. Sitten ehkä nt-ultran jälkeen uskaltaisi kertoa muille... vaikka edelleen houkuttaa ajatus kertoa vasta, kun on pakko.

Me ei käyty keskenmenneessä raskaudessa ollenkaan ultrassa ennen nt-ultraa 13+0. Järkytys oli ihan hirveä, kun kohdusta löytyikin silloin sitten pikkuinen vastaten 6+3 ilman sykettä. Mulla oli ollut pientä vuotoa ensin viikoilla 7-8 joinakin päivinä ja olin huolissani yhteyksissä neuvolaan pariinkin kertaan. Siellä vain rauhoiteltiin ensikertalaista olemaan huoletta, pienet vuodot liittyvät alkuraskauteen ja jos raskaus menee kesken, niin sen huomaa kyllä varmasti kivuista ja vuodon määrästä. Kukaan ei puhunut keskeytyneen keskenmenon mahdollisuudesta. No, vuoto loppui ja sitten sitä taas oli viikoilla 11-12. En enää niin huolehtinut, koska vuotoa oli ollut aiemminkin vähän, mitään kipuja ei ollut ja viimeksikin vuoto loppui itsestään. Vuoto oli siis koko ajan sellaista pientä tiputtelua joinakin päivinä. Monesti olen miettinyt, olisiko keskenmeno tuntunut jotenkin vähemmän pahalta, jos se olisi todettu silloin heti, kun se tapahtui. Nyt kuitenkin kannoin 6,5 viikkoa kuollutta alkiota luullen sitä eläväksi vauvaksi, rakastuen ja kiintyen päivä päivältä enemmän häneen.

Seuraavassa raskaudessa mennään aivan varmasti alkuraskauden ultraan, kun on ohitettu tuo 6+3. Sen opin myös, että harmitonta vuotoa ei ole olemassa ennen kuin muuksi todistetaan. Tulen vaatimaan jatkossa ultraan pääsyä, mikäli vuotoja on ja jos eivät kunnallisella ota ultrattavaksi, niin sitten pitää käydä yksityisellä, maksoi mitä maksoi.
 
On se jännä miten neuvolassa lohdutellaan, että vähänen vuoto on normaalia. Ja varmaan onkin isossa osassa tapauksia, mutta jätetään kertomatta keskeytyneen km:n olemassa olosta. Keskeytynyt, kun kuitenkin taitaa olla ns yleisempi tapa saada km, kuin vaan yhtäkkiä kovilla kivuilla alkaa vuotamaan (niinku varmaan useinmilla on mielikuva km:sta). Johtunee kyllä varmaan myös tutkimusmahdollisuuksista, kun kuitenkin ultraan päästään aikasemmin ja useammin kuin vielä muutama vuosikymmen sitten. On niin harmillista, että resurssit on niin vähäiset, ettei voida ottaa tarkistukseen neuvolaan.

Mekään ei käyty ar-ultrassa ja vuoto alkoi n 2vk ennen nt-ultra aikaa. Osasin neuvolaan soittaessani kysyä, että jos onkin kkm, onko esim tulehdusriski miten iso jos vaan vuotelen vähäisesti ultraan asti ja saisin sitten lähetteen eteenpäin. Voi odotella... Mutta sitten viikkoa ennen ultraa, alkio tuli itsestään pois. Emme siis koskaan nähneet mitä siellä oli ollut. Paljon olen pohtinut sitä olisko pitänyt käydä ar-ultrassa (=käynkö seuraavassa raskaudessa); jos kaikki olis ollut ok sillon, olisko km vaan tuntunut vielä pahemmalta? Tai olisinko halunnut tietää kantaneeni elotonta alkiota sisälläni esim viimeisen viikon? Toisaalta tuntuu, että olisin halunnu nähdä mitä siellä oli. Toisaalta olen tyytyväinen, kun voin ajatella kantaneeni elämää mukanani loppuun asti.

Kuitenkin luulen, että seuraavassa raskaudessa haluan ar-ultraan ja sen jälkeen kertoisin km:stakin tietäville. Lopuille nt-ultran jälkeen sitä mukaan, kun kertomiselle tarvetta ilmenee. Km raskaudesta ei oltu kerrottu, lähinnä siksi että halusin omassa rauhassa olostella raskautta.
 
Muokattu viimeksi:
Mulla oli aina kovin pelko se, että nt-ultrassa ei enää löydykään elämää. Se vältettiin, mutta samaan tilanteeseen jouduttiin myöhemmin. En varmaan ikinä unohda sitä, kun ruudulla näkyi eloton vauva, jonka sydämen lyönnit oltiin vielä pari viikkoa aikaisemmin kuultu. Luin myöhemmin, että riski keskenmenoon nt-ultran ja rakenneultran välissä on 1,5 %, aika huono tuuri, että siihen osuttiin.

Mutta sieltäkin pohjamudista noustiin. Kiitos kysymästä Pauveli! Henkisesti yllättävän hyvin, mieli on rauhallinen ja olo luottavainen. En uskonut, että voisin olla näin onnellinen, ilman turhia pelkoja. Tottakai välillä käy mielessä, että mitä jos tää menee kesken, mutta sitä miettisin ilman km-taustaakin. Varmasti tulee vielä vaikeita hetkiä, mutta nyt nautitaan tästä. Fyysisesti en voi niin kovin hyvin, väsymys on kova ja pahoinvointi vie voimat. Mutta on tää sen arvoista. :)
 
Pauveli, mä en varmasti pysty olemaan huolehtimatta keskenmenon mahdollisuudesta seuraavassa raskaudessa, vaikka kaikki olisikin ok alkuraskauden ultrassa. Varmaan pelottaa aika paljon ainakin siihen nt-ultraan asti, ellei pidempäänkin. Varmasti myös se pelko, että nt-ultrassa ei löydy enää elämää, on järjettömän suuri, koska viimeksi kävi niin.

Miuk, ihana kuulla, että voit henkisesti kuitenkin noin hyvin, vaikka fyysisesti olo onkin huono. Se fyysinen huono olo kuitenkin kuuluu asiaan ja itse ajattelen niin, että vauvan kannalta on tärkeämpää se sun psyykkinen hyvä vointi. Myös mun verkkokalvoille on piirtynyt se eka näkymä kohdusta, kun heti näin, että nyt kaikki ei ole hyvin, koska kohdussa näkyi rusina sen sijaan, että siellä olisi ollut jotain ihmiseksi tunnistettavaa.
 
Tulen kanssa aina muistamaan ruudun missä näkyy eloton sikiö. En edes tiedä miltä näyttää elävä sikiö. Kaks kertaa päässyt nt-ultraan ja kummallakin kerralla on vedetty matto jalkojen alta.
En tiedä miten mun tapauksessa seuraavan raskaiden kohdalla käy, tuleeko automaattisesti ar-ultra kun kuitenkin jo 3 km takana. Sen tiedän että raskauden seuranta lisääntyy, mutta miten ja kuinka paljon.
Samaan aikaan jännittää, odottaa ja pelkää seuraavaa plussaa. Ja tuleeko sitä edes?
Se vaikka menisin ar-ultraan ja näkisin että kaikki on hyvin, niin takaako se sen että kaikki päättyy onnellisesti. Ei. Pelko tulee seuraamaan koko odotusajan.
 
Niin, en minäkään ajattele, että ar-ultra veisi huolet pois. Mutta tällä hetkellä tuntuu, että haluan sitten päästä kurkkaamaan mitä siellä on edes yrittänyt olla. Km:n jälkeen välillä jopa tuntui omissa synkissä ajatuksissani, että minulta puuttuu todisteet raskaudesta; Ei uä:tä, ei verikoe tulosta, vain mun tekemät r-testit. Ja ne hetket, kun olin niitä tehnyt, tuntuivat niin kaukaisilta ja epätodellisilta, että olivatko ne vaan unta. Vaikka sinällään km tuntui piinaavan todelliselta...
 
Mulla edelleen pyrkii kyyneleet silmiin, kun ajattelen sitä hetkeä ar-ultrassa, kun tajusin ruudulta ettei kaikki ole hyvin. Ennen kun gyne edes ehti sanomaan mitään. Se on ihan kauhea musertava hetki.

Mä toivon, että pääsen uudessa raskaudessa samoihin fiiliksiin kuin miuk, semmoinen mulla oli ekassakin raskaudessa. Oli vaan tunne, että kaikki menee hyvin enkä murehtinut mistään. Mä edelleen väitän, että arvasin molemmat km:t jo etukäteen. Tässä viimeisessä raskaudessa en vaan uskaltanut myöntää sitä itselleni enkä miehelle etten vaikuta negatiiviselta. Olisi vaan pitänyt luottaa omiin tunteisiin. Mutta mä pahoin pelkään, etten enään ikinä voi vaan nauttia raskaana olosta.

Nää on jotenkin niin ristiriitaisia fiiliksiä mitä mullakin on. Nyt kun on hypännyt taas kelkkaan ja yrittää tulla raskaaksi niin on semmonen olo, että seuraava raskaus menee hyvin. On pakko mennä. Toisaalta taas tiedän, että uuden keskenmenon todennäköisyys on todella iso. Mä myös pahoin pelkään, että seuraava raskaus antaa odotuttaa itseään. Mä olen itseasiassa ihan samassa tilanteessa kuin tasan vuosi sitten. Elämä pyörii samojen asioiden ympärillä ja epätoivo on läsnä päivittäin.

On tää kyllä yhtä.
 
Kyllä oon itsekin miettinyt että haluan seuraavalla kerralla käydä ar-ultrassa. Edes vain kerran näkemässä minkälainen siellä kuuluisi olla.
Tuntuu jotenkin niin lohduttomalta ajatella näin :sad001
 
Mimmu., mä myös väitän tienneeni. Mulle tuli pian plussaamisen jälkeen sellainen tunne, että kaikki ei mee hyvin. Mutta se tunne jäi taka-alalle sitten, kun kuultiin sydänäänet ja nt-ultrassa kaikki oli kunnossa. Ja sinä aamuna, kun lähdin neuvolaan, jossa sydänääniä ei löytynyt, mulle tuli sellanen "etiäinen" siitä, että niitä ei löydy. Esikoisen raskaudessa ja nyt sellaista tunnetta ei ole tullut.
 
Mulla kanssa oli sellainen olo, että kaikki ei ole hyvin. Vaikka niin ei sais ees ajatella, mutta se fiilis vaan tuli, ja kävi toteen.. Veikkaan että nainen kuitenkin tuntee oman kehonsa jokseenkin hyvin, ja kyllä uskon että seuraavassa raskaudessa toivottavasti tunnen kaiken olevan hyvin.

Mitkäs tilanteet teillä on kierron suhteen?
Täällä otin viimeiset clomit tähän kiertoon tänään, ja ens viikolla pitäis olla ovis. Aloitan oviksen bongailun sunnuntaina.
Greippiä oon syöny yhden per päivä, on auttanu limoihin, kun ennen clomit aiheuttivat kuivuutta, mutta nyt sitä ei ole :) toisaalta hyvä fiilis kyllä tän kierron suhteen, mutta sen näkee sitten kuun lopussa ;)
 
Minulla ei ollu raskauden alussa mitään tunnetta ettei kaikki olisi hyvin. Keskenmenoa edeltävänä yönä näin kuitenkin kahta unta missä sain km. Olikohan sitten jo kipuja joihin en herännyt, tai sitten alitajunta aavisti sen vain muuten.

Täällä kp 25 nyt ja viimeksi sain ekan haamuplussan kp 24. Aivan pikkusen polttelee testit laatikossa! Dpo 9 taitaa olla menossa.

Miuk. Onpa mukava kuulla että voit hyvin ja pystyt silti nauttimaan raskaudesta.

Tsemppiä kaikille muillekin! :)
 
Uskon myös tohon että nainen tuntee kroppansa ja alitajunta tietää kyllä jos joku ei ole okei. Väitän myös aavistaneeni nää kohtalot etukäteen. Se jokin tunne jäi uupumaan. Se tunne että kaikki on hyvin. Niin ei kai saisi ajatella mutta minkäs teet. En koskaan raskausaikoina nähnyt unia vauvasta tai raskaudesta. Mies taas näki usein.

Täällä kp 9 ja ovista yritän bongailla ilman tikuttamista. Tjottaillen, rennosti eteenpäin! Joo niin aina :grin
 
Sabetin kannattaa kyllä muutama päivä odottaa, vaikka se vaikeaa onkin :) ite oon testannu/testaan vasta sinä päivänä kun menkkojen ois pitäny alkaa..
pidän peukut pystyssä, ja kerrohan tänne sitten testin tulos!
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top