Mä en voi
käsittää miten kaavinta voidaan tehdä hereillä. Mulla yö eteni diagnoosin jälkeen niin nopsaan (ei uskallettu lähteä sille "ota pilleri ja mee himaan"-tielle koska olin kotona yksin miehen ollessa työmatkalla) etten ehtinyt muuta kuin hätäisesti soittaa miehelleni, että olen matkalla operaatioon samalla kun revin farkkuja jalastani.
Olin valehtelematta vartissa leikkaussalissa (tapasin tosin diagnoosia tehdessä anestesialääkärin, joka haastatteli minut perinpohjin) ja taju kankaalla siitä kymmenen minuutin sisällä. Ne kivut, joita tunsin herätessäni, olivat jotain aivan kamalaa koska olin ollut täysin kiinni ja paikat kovina, joten joutuivat rusikoimaan kovakouraisesti... Ja siltä se tuntuikin. Plus, olin hengityskoneessa joka runnoi kurkun ja niskan niin, etten seuraavana päivänä päässyt sängystä ylös ilman, että mieheni kannatteli päätäni.
Mutta ne kivut antoi osviittaa kyllä siitä, että ei sitä toimenpidettä saisi hereillä tehdä. Ei sitten millään.
Ja systeemistä johtuen näin sinttini kahdesti elossa ja kerran kuolleena. Ehdin kiintyä pikkuruiseen niin kamalasti kun se siellä hillui.

Ja omalääkäri jopa otti juuri ennen keskenmenoa oman lomansa aikana mut lauantaina sisään ultraukseen koska olin huolissani.
Mä olen Gatusa lukenut teidän juttuja tosi tarkasti tässä kuukauden ja ollut kyllä haavi auki kun olen lukenut taisteluistasi, ihan kuin ei olisi jo peräkkäisissä keskenmenoissa tarpeeksi kestämistä mutta että pitää vielä vääntää terveydenhuollonkin kanssa....? Huh. Sanat ei riitä kertomaan miten pahoillani olen.