Yritystä keskenmenon jälkeen

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja j.n
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Jopas tänne onkin tullut viestiä viime vierailun jälkeen.. :)

Paljon onnea plussanneille!

Meillä ei olla oikein varmoja missä tilanteessa ollaan. Ke-to välisenä yönä alkoi oksentaminen sekä ihan vesiripuli ja sitä pahaa oloa onkin riittänyt sunnuntaihin asti. Nyt jo pystyy syömäänkin. Mitään muita oireita ei juurikaan ole, himpun verran ehkä väsymystä ja sitä etovaa oloa. Kuitenkin jään epäilemään että onko kyseessä ihan vain vatsatauti. 

Menkkojen olisi pitänyt alkaa eilen, mutta ei näy. En kuitenkaan uskalla vielä mitään testiä tehdä, ettei pettymys olisi suuri. Jäädään siis vielä odottelemaan mitä tulee. Kuitenkin kierron pitäisi olla normaali- kaksi kuukautta tullut jo ns. oikeaan aikaan menkat.
 
Metris: tosiaan aika samanlaisissa fiiliksissä ollaan molemmat, ihana etten ole ainoa "epänormaali" nainen! :) Olen myös laukonut lapsista ja raskauksista vaikka mitä, ja usein olen kuullut myös sen että "huomaa että siulla ei ole lapsia" tai " kaikista ei ole tarkoituskaan tulla äidiksi".. Yllättävän paljon satuttaa tuommoiset puheet vaikka itsepähän olen niitä varmaankin kerjännyt.. Noh, sitä saa mitä tilaa.

Pikkutonttu: Kyllä, suosittelen kaikille tauon pitämistä yrittämisestä, itseäni on ainakin helpottanut kummasti kun ei tarvitse koko ajan olla laskemassa milloin mitäkin päiviä ja kuulostelemassa kroppaansa. Enkä näe sitä minään luovuttamisena, ainoastaan stressivapaana aikana. Kunhan reissu on loppukuusta heitetty, luulisin kokeilevamme tärppääkö.

Kävimme viime viikon lopulla katsomassa sitä mieheni veljen vauvaa, vauvakuume ei edelleenkään kolahtanut suuntaan eikä toiseen. Vauva näytti vauvalta, that`s it. Toivottavasti jos meille joskus vauva suodaan, tykkäisin edes siitä... olisi niin ihanaa olla normaali nainen jolla olisi normaali vauvakuume jne. Taidan hakeutua nuppihoitoon..

Aurinkoisia kevätpäiviä teille kaikille, josko nämä vastoinkäymiset olisi meidän kaikkien kohdalta nyt eletty ja taakse jäänyttä elämää! :)
 
Mä olen aina vain niin eäluuloinen. Nyt on oireet alkaneet pikkuhiljaa vähenemään joten väkisinkin tulee mieleen että onko tulossa kolmaskin kkm sitten tässä... kriittisiä viikkoja mennään ja oireiden pitäisi voimistua :( 
Osaakohan sitä koskaan olla pelkäämättä km? Mikä on se vaihe että uskaltaa edes pikkasen iloita asiasta
 
Jade84: Olen niin kateellinen kun osaatte pitää yrittämisestä taukoa. Itse pelkään, että vaikka tauon aloittaisikin niin sitten kuitenkin salaa laskeskelisin päiviä ja ovulaatiota. Ovulaationkin tunnistan kehossa joka varmasti sitten nostaisi yrityksen kuitenkin. :/ 

Haelyn: Pidetään peukkuja että menkat jäävät tulematta ja kaksi viivaa piirtyy testiin. Tulehan kertomaan kuinka kävi. :)

Niian: uskon vakaasti, että vanhat huonot kokemukset nostavat vain päätään ja pikkuisella on kaikki hyvin. Onneksi ei ole montaa viikkoa enään kun pääset np-ultraan. Sitten näet, että pikkuinen on kasvanut ja pääset varmasti nauttimaan raskaudesta. Paljon tsemppiä raskauteen, kyllä kaikki varmasti hyvin on! :)

Täällä ei mitään uutta ensi viikkon pitäisi jännäillä tuoko ensimmäise clomit pitkään kaivatun plussan vai jatketaanko plussatta. Nyt kp21 dpo6.
 
Heips! Mulla kanssa km takana noin kuukausi sitten, eli siis varhainen km rv 6+4... 
Nyt olisi eka yk edessä ja vaikka koko viime kierron (vuoto kesti 29pv) olin ihan valmis heti uuteen yritykseen, nyt alkaa epäilyttää... Pelkään että taas sama juttu tapahtuu ja muutenkin tunteet on tosi ristiriitaisia ja välillä en edes halua koko lasta vielä, hetken päästä mieli on muuttunut taas :/ Tälläinen saa olon vähemmästäkin sekaisin kun ensin olimme mieheni kanssa niin iloisia raskaudesta, vaikka miestä kyllä epäilytti aluksi kun puhuimme lapsista yms.... Mulla taitaa olla paha tapa ajatella kaikki vaikeimman kautta ja maalailen jo kauhukuvia tulevaisuudesta enkä osaa oikein keskittyä tähän vielä... Eniten oon huolissani mun mielenmuutoksista. Onko normaalia?

Mutta toisaalta HALUAN NIIN KOVASTI sen lapsen ja mieskin on ihan juonessa mukana, siis mulla on varmaan vielä joku kriisi siitä km:sta... mutta kyllä se siitä varmaan helpottaa kun pääsee tikuttamaan ovista muutaman päivän päästä :) Täytyy ottaa rauhassa ja katsoa miten tilanne kehittyy... Tsemppiä kaikille jo yrittäville,  plussatuulia puhallellen :)
 
villemo: on iha normia käydä läpi tuo vuoristorata ei hätää. ja kyllähä se km pelottelee ja on siel taka-alalla vaikka yrittää keskittyä uutee raskauteen, voin sanoa 4km:n kokemuksel. nyt ootan et oonko taas raskaana vai en. toivon parasta pelkään pahinta, niin se menee. viimeks ehin kuulla sydänäänetki jo ja muutama vko myöhemmi pikkunen oliki kuollu ku kävin ultras taas. se oli joulu-tammi aikaa. eli muutamia kuukausia sitten.

+ 10/11 km11/11,  km 03/12, +05/12 kkm 06/12 kaavinta 08/12, + 11/12 kkm 01/13 kaavinta 01/13. nyt odotellaan tuleeko plussa taas ja miten käy.

tsemppiä kaikille, ei pidä luovuttaa :)
 
Minäkin taidan tälle palstalle tulla mukaan. Toissapäivänä todettu kkm ja eilen oli lääkkeellinen tyhjennys. Vuotoa ei paljoa tule, joten katsotaan pitääkö mennä uudestaan lekuriin alkuviikosta.
Uuteen yritykseen ryhdytään varmaan heti kun mahdollista.
 
Nyytti lämmin osanotto! Niin väärin :(. Toivottavasti tyhjenee itsellään, ettei tarvi turvautua muihin konsteihin... Voimia!

Villemo
tsemppiä uuteen yritykseen! Ristiriitaiset tunteet on ihan normaaleja. Ekan keskenmenon jälkeen seuraava raskaus pelotti. Meillä yritys alkoi heti, kun ekat menkatkin kkm:n jälkeen. Tärppi ei kuitenkaan käynyt ihan heti ja hyvä niin. Kun tärppäsi, niin ei uskaltanut iloita uudesta raskaudesta ja sittenhän sekin meni kesken. Sama juttu kolmannella kerralla. Sillon ajatus oli melkein heti se, että ei tuu kestämään :/. No, se menikin kesken jo pari päivää plussan jälkeen. Jatkossa aion koittaa muuttaa ajatusmaailmaani. Pakkohan sen joskus on onnistua meilläkin!

Täällä kp25/30-32 dpo10 tai 11. Oireita on, mutta voi johtua clomeistakin. Se selviää reilun viikon päästä.

 
Kiitos TMJ♥

Kuinka pian muilla on raskauoireet hävinneet?
Nännien arkuus, rintojen turvotus, palelukohtaukset ym.
Tänään on tullut vain hyvin niukasti vuotoa. Soitin jo ja asiasta sairaanhoitajalta kysyin, niin sanoi ettei kaikille runsasta vuotoa tulekkaan, että jos eilen hyytymiä tuli, niin se saattoi olla siinä. Jotenkin olin uskossa ja saamissani ohjeissakin lukee että alkuun vuoto on kuukautisia runsaampaa ja sitten jatkuu kuukautisten tapaan parisen viikkoa ellei enemmänkin.
Mutta odotellaan nyt ja seuraillaan ainakin vkl yli. Kiva olisi päästä ensi viikolla ultraan tarkistamaan onko kohtu tyhjä.
 
mulla oireet on loppun välil sillo ku on menny kesken ja välil vast sitte ku kaikki on tullu ulos. se voi olla vaihtelevaa, mikäli raskaushormonia on viel veressä ni voi aiheuttaa et niit oireit on viel.
 
Hui, onpas tää paikka muuttunut! Piti hetki ettiä että "löysin perille" :) Onko joku kerenny perehtyä enemmän että mistä sen laskurin saa mikä näyttää tärppipäivät ja lasketunajan ym. En millään jaksa säätää tän kanssa ku en heti löytäny! :D

(täällä ei mitään erikoista oo tapahtunu, yritys jatkuu... ja epätoivo iskee)
 
norelli: www.vau.fi ja siel etusivulla (ei foorumissa) on omat sivut. siel voi laittaa edellee vikat menkat, kierron pituuden ja se sit näyttää tärppipäivät ja mahollisen la:n. tsemppiä, toivottavasti tärppää tällä kertaa,
älä vaivu epätoivoon vaikka se onki helpommi sanottu ku tehty. kyl täälläki ollaa välil oltu samois tunnelmis ku joka kerta ku tärpänny ni päättyny keskenmenoo ja se ei todellakaa ole hauskaa. nyt tuli tokat menkat ni vaikka aattelin että oon raskaana ni huomasin että kierto oliki pidentyn 4pvä varmaa hormonipiikin takia ja ihme niukat. kieltämättä eka vähä petyin mut aloin sit ajattelee et mieluummi menkat ku samantien uus keskenmeno. vastaha viimisest yli päästii olis liikaa rääkkiä henkisest ja fyysisest kärsii muutaman kuukauden välein keskenmenost.
 
Nyytti mulla oli oireita tyhjennyksen jälkeen vielä muistaakseni melkein pari viikkoa. Ei kiva :confused1.
Pienen pudotuksen koin eilen, kun menkat alko. Nyt siis kp2/32. Kierto on näköjään pidentynyt kahdella päivällä :BangHead. Laskurin mukaan seuraava ovis olis 2.5. ja se voi hyvinkin pitää paikkaansa, koska on clomiton kierto. Jotenkin mulla on semmonen olo, että tärppi vois käydä helpommin ilman clomeja! Kuitenkin jo kaks kertaa onnistunut ilman niitä. Jatkoa pitää sitten kyllä tukee jollain lailla, että mahdollinen kyytiläinen pysyis matkassa.
Miehen saan kotiin siis vappuaattoyönä, joten toivoa oviksen hyödyntämisestä tässä kierrossa on sittenkin! :dance011
 
Me tosiaan ei olla edistytty. Menkat on jääneet pois, mutta en ole raskaanakaan. 1.4 piti olla menkat, mutta ei ollut. Kaksi raskaustestiä tehty, ja molemmat nega..

Nyt menee usko ja luotto. Miksi mie en voi tulla raskaaksi? Miksi ei hormoonikierto voi tasaantua? Mie olen oikeasti epätoivoinen.... Ahdistaa ja ärsyttää. Voisi edes se kierto tasaantua, mutta ei....
 
Haelyn. tosi harmi tilanne! :/ Jaksamista!!
Täällä kans ehin tehä testin kun kierto venähti taas pidemmäksi, muutaman kuukauden pysynyt aika päivälleen samassa.. Negan jälkeen sain vielä kaks päivää odotella ja sieltähän ne menkat sitten alkoi, taas kerran!!
Täällä on jo mietitty että pitäis varmaan käydä tarkistuttaa että kaikki on molemmilla ok, mut jotenkaa en halua "kuulla totuutta" vaikka en edes tiedä mikä se on! Ja kun se raskaus on kerran onnistunut ni miks ei enää onnistukkaan? Oon ollu aika vähän täällä palstalla pyörimässä ja koittanu siirtää ajatuksia muualle, mutta eipä siitäkään näytä mitään vaikutusta olevan mihinkään... Turhauttavaa!
 
itellä oli nyt iha oudot menkat, testi näytti kp 33/34 negaa, eipä kuulnu menkkoi kp 39 alko tiputtelu jota kesti eilisee iltapäivää. ma käytii lääkäris, veri hcg, ultra kaikki ok ei raskaana eikä mitää kohdussa eikä munasarjois tai torvis joten siinä mielessä helpotuin. nyt ootetaa ovista et tärppäiskö, lauantaina taas lääkärii ja jutellaa hiukka paremmin et mitä tehää ja mitä testei ku 4km jo ollu. ainaki kilpirauhasarvot katottava ku suvussa vajaatoimintaa. en tiä mitä muuta vois kattoo, LH, FSH, hemoglobiini vois varmaa progesteroninki pyytää ja jos mahollist ni kattoo ettei ol uudellee järjestymisii tai pilkkoutumisii kromosomeis. haluun tietää johtuuko must, miehest vai syystä X keskenmenot.
 
norelli Kiitos paljon. Toivottavasti tämä olo joskus sittenkin helpottaa.

Gatusa Kurjaa ettei ole selvinnyt minkä vuoksi keskenmenoja on paljon ja raskaus ei etene. Toivotaan että selviää pian ja ei ole mitään suurempaa, vaan helposti hoidettavissa!

Nyt on toiset menkat jääneet pois. Eli yhteensä kahdet menkat on jääneet, 26.5 pitäisi olla seuraavat.
Ajoittain tulee todella viiltäviä kipuja alavatsaan ja en kyllä osaa sanoa mistä johtuu. Tunne on kuin puukolla vedettäisiin vatsaa auki ja tätä on ollut useinkin. Osaako kukaan sanoa mistä johtuu?
Testiä en ole tehnyt, mutta mahdollisesti voisin tehdä ja katsoa että kummitteleeko joku..
 
Ja kummitteleehan siellä. Plussa näkyi testissä, mutta en jaksa uskoa että on totta. Pitänee huomenna soittaa aamusta neuvolaan että pääsee tutkimuksiin. Hienoa, mutta kuinka mahdollista on tulla todellisuudessa raskaaksi, jos menkat eivät ole tulleet..?
 
haelyn mulla alotettii tutkimukset mistä johtuu. ultras kaikki kunnos, nyt tutkitaa kromosomei myöten mistä mulla vois johtuu ja jos mä oon puhas ni sit mies tutkitaa. vajaa 3vko ja tulokset valmiit. nyt jännäilen vaa et tärppäskö vai ei. mulle pistettii avoin aika eli lääkäriin sillo ku tarttee ja tehostettu kontrolli jos raskaana. iha gynne ei mikää yleislääkäri.
 
Haelyn, en kyllä yhtään osaa vastata tohon kysymykseen et miten mahdollista se on. Mutta toivotaan että se on ja siellä on käynyt onnistuminen! :)
 
Takaisin
Top