Yleinen keskustelu

Huomenta,
Jahas täällä digi tehty joka edelleen 1-2 🙁
En oikeen tiedä mitä ajatella, muuta kuin ei hyvältä näytä. Toki minulla on pitkä kierto mutta tiedän suunnilleen milloin ovulaatio ollut ja siitä on kyllä jo se 3viikkoa. Nyt siis viikko sitten tein ekan digin jolloin sama tulos :(. Silti outoa että viivat ovat tummuneet; tosin pikkuhiljaa..
ja raskausoireet ovat vaan koventuneet , mm rinnat ovat eilen olleet jo aivan älyttömän kipeät ja kivistävät.
Onko nyt niin että kesken silti mennyt, vai nouseeko hormoni minulla tosi hitaasti. Ahdistaa!
 
Moi, liityn uutena porukkaan! Plussasin viikko sitten, nyt on rv 5+2. Tämä olisi esikoinen, ja oon vieläkin vähän hukassa tästä tilanteesta. Ollaan miehen kanssa oltu yhdessä yli 10 vuotta ja ollaan puhuttu ettei ehkä lasta tehdä, mutta miehen sisko sai lapsen vähän reilu vuosi sitten ja näin miehen ilmeestä kilometrin päähän että taitaapi alkaa meillä sama juttu… Mulla oli hormonikierukka ja valtavasti töitä, joten kierukka poistettiin vasta tän vuoden puolella. Aloitettiin yrittäminen toukokuussa ja ajattelin, että tässä tulee kestämään, koska ikää on (tänä vuonna täytetään 36 ja esikoinen olisi meille), ja rehellisesti sanottuna en kovin innoissani ollut, mutta ajattelin, että kai se into sitten tässä pikkuhiljaa kasvaa. Plussasin kuitenkin heti tästä kierrosta, ja nyt on ollut lähinnä ahdistusta tulevasta muutoksesta, siitä että meneekö kaikki hyvin, ajoitus on mielestäni huono (töiden kannalta, paljon isoja projekteja joissa olen avainasemassa), ja tietenkin valtava syyllisyys näiden tunteiden seurana sekä lisäksi vielä siksi, kun vaikutti menevän niin helposti. Kai nämä tunteet tästä tasaantuu ja varmaan ristiriitaiset fiilikset myös kuuluu asiaan. Vähän vastentahtoisesti siis liityn, mutta tiedonjanoisena haluan tietenkin olla heti tilanteen tasalla kaikesta mitä voin tehdä, jotta kaikki menisi hyvin 😊 ja sitähän ei edes vielä tiedä meneekö. Mulla ei oikein ole ketään miehen ja yhden kaverin lisäksi keille olen edes halunnut kertoa, joten olette kaikki siis kolmansia jotka saavat tietää! 😅
 
@Sea Kiva kun tulit mukaan ja onnea raskaudesta! 😊 Ei kannata potea huonoa omaatuntoa negatiivisista tuntemuksista.

Eihän kukaan voi kontrolloida mitä tuntee. Mulla tuli plussatestiä katsoessa iso harmistus, että voi ei, nyt on pakko lopettaa nikotiinipussit kokonaan enkä voi juhannuksena juopotella. Samaan aikaan olin kuitenkin tosi innoissani! Kuulostaa varmaan kamalalta kirjoitettuna! 😁

Esikoisesta plussatessa mua kauhistutti ihan hirvittävästi. Koin, että en sovi perus mammamuottiin. Imetys kauhistutti, vauvassa kiinni oleminen kauhistutti, pelotti etten pääse enää ikinä minnekään, työprojekteja oli tulilla ja harmitti että ne jäävät osaltani kesken.

Rehellisyyden nimissä esikoisen vauvavuosi oli mulle kamala, koska en tullut sinuiksi äitiysidentiteetin kanssa ja koin hirveästi epävarmuutta ja paineita. Vauva oli kyllä haastava (myöhemmin saanut diagnooseja), mutta pikkuhiljaa nekin tunteet helpottivat kun aikaa kului ja opin olemaan itselleni armollinen ja annoin itselle luvan olla sellainen äiti kuin olen. 😊

Toisen vauvan vauvavuosi meni paljon helpommin enkä kriiseillyt ollenkaan! Nyt kolmatta odottaessa fiilistelen rintapumppuja (imetys ei ole mun juttu mutta pumppauksesta tykkään!) ja äitiysvapaata. Työ ei ole enää yhtä tärkeää, vaikka iso osa mun elämää onkin ja työstäni tykkäänkin. 😊

Nyt rauhassa annat tunteiden tulla ja mennä. Muista että sun ei ole pakko olla minkään valmiin muotin mukainen äiti vaan voit tehdä juttuja niin kuin susta tuntuu hyvältä! Kannattaa välttää faceryhmiä… 😅
 
@Sea tervetuloa myös minun puolesta tänne ja onnea plussasta!!

Ymmärrän tuon jännityksen ja muutosten tuoman ahdistuksen. Minua jännittää muiden reaktiot paljon, etenkin kun opiskelen vielä ja opintoja jäljellä pari vuotta. Opiskelukavereiden puolelta olen jo reilu vuosi sitten saanut kommentin, että olettavat minun saavan siitä porukasta lapsen viimeisenä tai ei ollenkaan, joten osaan jo olettaa, kuinka selkäni takana tullaan puhumaan ikäviä asioita. Toki pian sen kommentin jälkeen en enää ole ollut heidän kanssaan tekemisissä. Jännittää myös se, osaanko olla äitinä ja miten osaan jakaa vastuuta mieheni kanssa. Työt on semmonen asia, että vähän harmittaa, etten pääse nyt jatkamaan töitä hirmu pitkään, mutta toisaalta pystynpähän olemaan lapsen kanssa kotona ja tekemään opinnot loppuun. Eräänlaista suorittamista sekin on😅

Mutta yhtäkaikki, jokainen tunne on sallittu ja ne merkkaa vain sitä, että huolehtii tulevasta! Varmasti tunteet elää näiden kuukausien aikana ja se onkin rikkaus, kun pystyy tuntemaan monenlaisia tunteita❤️
 
Huomenta,
Jahas täällä digi tehty joka edelleen 1-2 🙁
En oikeen tiedä mitä ajatella, muuta kuin ei hyvältä näytä. Toki minulla on pitkä kierto mutta tiedän suunnilleen milloin ovulaatio ollut ja siitä on kyllä jo se 3viikkoa. Nyt siis viikko sitten tein ekan digin jolloin sama tulos :(. Silti outoa että viivat ovat tummuneet; tosin pikkuhiljaa..
ja raskausoireet ovat vaan koventuneet , mm rinnat ovat eilen olleet jo aivan älyttömän kipeät ja kivistävät.
Onko nyt niin että kesken silti mennyt, vai nouseeko hormoni minulla tosi hitaasti. Ahdistaa!
Mitään selkeää tähän en itse ainakaan osaa sanoa. Mutta onhan se mahdollista, että hormonitasot nousee hitaasti. En tiedä millä perusteella jotkut on päässyt hcg-mittauksiin, mutta se ainakin voisi kertoa, miten nousee.
 
Mitään selkeää tähän en itse ainakaan osaa sanoa. Mutta onhan se mahdollista, että hormonitasot nousee hitaasti. En tiedä millä perusteella jotkut on päässyt hcg-mittauksiin, mutta se ainakin voisi kertoa, miten nousee.

Mä pääsin ihan vain sillä, että ilmaisin huoleni hcg noususta kotitestien perusteella. Riippuu toki hyvinvointialueesta ja työntekijästä, miten suhtautuvat, mutta mä hoidin tämän ihan neuvolan terveydenhoitajan kautta.
 
@Sea tervetuloa mukaan!
Todellakin tuttua tuo että myös ristiriitaisia fiiliksiä on, itse olen 40 ja minulla kaksi lasta ennestään, 20v ja 18v! Nyt puolison kanssa päätettiin että saisi iltatähti vielä tulla. Puolisolla ei omia lapsia ole ja tämä vaikutti paljon kyllä myös omaan päätökseen että vauva saa tulla. Silti välillä olen miettinyt paljonkin mihin olen oikeen ryhtynyt, juuri kun lapset ovat aikuisuuden kynnyksellä niin ei muuta kuin alusta kaikki 😀❤️ mutta vauvakuume oli kyllä melkoinen ja meillä menikin Melkeen vuosi tähän plussaan. Onhan vauvan saaminen niin valtava mullistus elämään että ei mielestäni ihme että herättää erilaisia ajatuksia!

Soitin aamulla neuvolaan ja kävin verikokeissa. Siitä sen sitten näkee millä tasolla raskaushormoni oikeasti on. Ilmeisesti tänään jo saan tuloksen. Pahoin kyllä pelkään että kaikki ei ole hyvin :(
 
Mäkin tulen toivottamaan @Sea tervetulleeksi, ja kovin tutulta kuulostaa! Täytän kans 36, ja esikoinen olisi tulossa. Jotenki se kun on jo niin pitkään elellyt kahdestaan ja aika mukavaa elämää, niin on ristiriitaisia tunteita siitä mikä kaikki tulee muuttumaan, ja pelko siitä että nautinko sitten siitä äitiydestä.
Mulla ei myöskään ole läheisillä ystävillä lapsia (voi olla että muotoutunut itsellään näin kun oon vähän "myöhässä liikkeellä"), ja kaikki vauvaperheasiat tuntuu kovin kaukaisilta, eikä oikein tiedä mitä odottaa. Julkisessa keskustelussa ei kovin ruusuista kuvaa saa 😄 mutta koitan vain ajatella että suurin osa vielä tekee niitä lapsia lisääkin, niin joku taika siinä on 🤭

Täällä kans pieni huoli jatkuu pikkukaverin kyydissä pysymisestä, kun viikon ajan on jatkuneet alavatsakivut, mutta ilman vuotoja ja on muitakin raskausoireita on kuitenkin. Mutta pitää vain katsoa mitä tulee...
 
@Sea tervetuloa mukaan😊 Ja ihan normaalia, et tunteet vaihtelee ja miettii tulevaa.

@Kumpare jotenkin samaistuin paljon tohon sun tekstiin. Mulla oli molempien kanssa omat haasteet ja osa jatkuu edelleen.

Mä siis lähin aikoinaan suorittaa äitiyttä semmosella kaikki pitää olla täydellistä mentaliteetillä. Ja no eihän se hyvin menny ja jossain vaiheessa väsyin ihan tyystin. Mulla muutti paljon kun rupesin tekee omanlaista äitiyttä ja irrotin tietynlaisista odotuksista. Siis ennen meillä oli tosi siistiä mu nyt semmonen hallittu kaaos, koska oon päättänyt et mennään mielummin ulos ku pestää lattiat. Ja ei tää vieläkään oo helppoa ja välillä mietin oonko "oikeanlainen" äiti.

@Jenspaaa siis kuulostaa niin samalle, ku ite sain esikoisen. Mulla oli vielä opintoja 2 vuotta jälellä ja siis mä lopulta valmistuin 2,5 vuotta myöhemmin, koska olin yhen lukukauden poissa. Ja valmistumisen jälkeen melkein heti syntyi si vielä kuopus. Siis toisaalta oli rankkaa samaan aikaan, mu toisaalta helppoa. Ja siis luulen, et kukaan ei oikein osannu odottaa mun raskaus uutisia sillon😅

Itellä meinaa välillä kauhistuttaa, ku mietin et taasko mä lähin tähän🙈 Ja si mä mietin, et miten mun kropalle käy tällä kertaa... repeänkö taas vai joudunko taas kuukautta etukäteen sairaalaan vai mitä😕 Toisaalta oon niin ilonen, että mun keho rakentaa jtn niin ihmeellistä🥰
 
Täältä kanssa varovasti uutena mukaan, ensimmäisen oletettavan plussatestin tein maanantaina, DPO12 :smiling face with heart-eyes: ollaan siis ihan uuden äärellä, esikoista kovasti toivotaan. Itselle kyseessä ensimmäinen lapsi, ikää tulee kesällä jo 35v mittariin. Itse olen haaveillut perheestä ja lapsesta/lapsista käytännössä aina, mutta mies on jarrutellut oman menneen elämänsä traumoista johtuen. Maaliskuussa mies sitten sanoikin että ei tarvitse käydä ostamassa lisää pillereitä, joten ehkäisy jäi pois maaliskuun puolen välin tienoilla. Ensimmäisiä menkkoja odottelin toukokuun puoleen väliin asti, ja nyt sitten tosiaan näyttäisi siltä että raskaana ollaan.

Lähipiirissä ei lapsia ole, joten kiva kun on tällainen paikka missä jakaa kokemuksia ja kysyä vinkkejä muilta :smiling-eyes: tähän asti keskustellut aiheesta vain tekoälyn kanssa, ja tänäänkin se sai vain ahdistuksen aikaan kun koitin iloita positiivisista raskaustesteistä :No Evil Monkey: tekoälyn mielestä testien viivoista ei voi vielä päätellä mitään.

Paljon olen keskusteluja lueskellut ja googletellut, mutta tosiaan kaikki raskauteen yms. liittyvä on ihan uutta. Laitan vielä kuvan tähän mennessä tehdyistä testeistä, ylempi oletettavasti DPO12 ja alempi tänään DPO14. Lisäksi tein PC:n digitestin joka antoi tekstin "Pregnant". Hankala vielä uskoa että oikeasti olen raskaana, oireet on vielä ainakin hyvin minimaaliset. Lähinnä alavatsaa nippailee/turvottaa ja nälkä on koko ajan :Smiling Face With Open Mouth And Cold Sweat: edes rinnat ei ole varsinaisesti kipeät/arat, välillä vihlasee tai vähän jomottelee.
 

Liitteet

  • testit.jpg
    testit.jpg
    1 MB · Katsottu: 7
Nyt tuli soitto neuvolasta, arvo oli 135. No siihen he sanoivat vain että ei ole mitään syytä huoleen, kuulema nuo nousevat kaikilla eri tahtia ja koska mitään kipuja tai vuotoja ei ole, ei edes antanut lähetettä uuteen mittaukseen vaan oli luottavainen että täällä kaikki hyvin.. sanoi että on hyvin yleistä että arvot sitten pomsahtavat kerrasta ylemmäs jossain 5-6 viikon tienoilla..
Itselle kyllä ei nyt ihan varmistusta tullut, jotenkin outoa että on noin matala. Toisaalta se selittää täysin tuon testien käyttäytymisen.
No, ensiviikolla varhaisultra, mutta jos viikkoja onkin jotenkin esimerkiksi vasta 4+jotain, niin en tiedä näkyykö siellä ultrassakaan vielä oikeen mitään 😵‍💫

Pakko yrittää ajatella positiivisesti, minulla on kuitenkin vahvat oireet jotka ei ole loppuneet mihinkään ja koska neuvola sanoi että ei syytä huoleen niin yritän luottaa siihen ❣️
 
@Sea ja @Koiruuksia tervetuloa mukaan! ❤️ Kaikki tunteet ovat sallittuja eikä ole ihme että moni asia mietityttää. Ja tuo viivahan on vahvistunut hyvin!

Jos muuten juttelette tekoälyn kanssa, niin ChatGPT on jäänyt kilpailussa jalkoihin ja ymmärtääkseni tällä hetkellä parhaimmat on Claude ja Googlen AI. Claudea en saanut toimimaan puhelimella (halusi lähettää varmistustekstarin, että tilin saisi toimimaan, mutta viestin lähetys epäonnistui joka kerta), joten oon itse käyttänyt tuota Googlea.

Tässä päivitystä omaan tilanteeseen: Soitin neuvolaan, josta asia kuitattiin sanomalla, että vuoto alkuraskaudessa on ihan normaalia eikä mun tämänhetkiset oireet kuulosta keskenmenolta. Kaikenlaiset jomotuksetkin on ihan tavallisia. Niinpä sieltäkin neuvottiin vain seuraamaan tilannetta.
 
@Poppana86 Tuo on kyllä kumma, kun eivät suostu ottamaan sitä toista testiä, että näkisi miten nousee. Mutta eihän tuo hcg arvo kaukana ole, että näyttäisi sen 2-3 viikkoa. Joskus ihan yhdestä päivästä kiinni.
 
Takaisin
Top