Yleinen keskustelu

[Tikkunen]

Onko täällä muita, jotka haluaisivat pitää vauvan sukupuolen yllätyksenä syntymään asti? Olen ennen aina ajatellut että tottakai haluan tietää, mutta nyt mieli on kääntynyt siihen suuntaan ettei otettaisi selvää etukäteen

Sama homma, oon aina ajatellut et pitäisin salaisuutena itsellekin, mutta tiedän että oon myös niin malttamaton, että kun tilaisuus tarjoutuu niin haluan kuitenkin tietää

Me kahdesta ekasta kysyttiin etukäteen, kolmannesta ei haluttu tietää ja olihan se jännää vasta synnytyksessä itse huomata kumpi sieltä syntyi. En tästä neljännestäkään halua etukäteen tietää, jotenkin se, oma havainto siinä syntymän hetkellä oli niin taianomainen kun sai itse poimia lapsen syliin(synnytin veteen) ja näki kuka siellä olikaan.

 

[Yrttiteetä tekisi mieli]

Onko täällä muita, jotka haluaisivat pitää vauvan sukupuolen yllätyksenä syntymään asti? Olen ennen aina ajatellut että tottakai haluan tietää, mutta nyt mieli on kääntynyt siihen suuntaan ettei otettaisi selvää etukäteen

En halua tietää, kivempi säästää yllätys loppuun.

 

[Florette]

Tuleeko teille koskaan sellasta (ohimenevää) oloa että mitä IHMETTÄ mun sisällä kasvaa vauva. Melkeen jopa klaustrofobinen tunne vois tulla siitä. Että täällä kasvaa jotain enkä voi vaikuttaa siihen eikä tästä oo mitään muuta ulospääsyä ku synnyttää se! Miten outoa että ihmisen sisällä kasvaa lapsi?! Pienestä siemenestä isoksi vauvaksi?? Ja sitten se vielä synnytetään tuolta alhaalta ulos jos en tietäis että ihmiset kehittyy ja syntyy niin ni en ikinä uskois sitä. Eikä kukaan muukaan. Se luokiteltais varmasti joko taikauskoks tai salaliittoteoriaks. Mutta se on TOTTA. Miten outoa ja ihmeellistä. Ja ihanaa toisaalta. Musta on kaikista jännittävintä että saadaan taas yks uus versio mun ja miehen yhdistelmästä. Tää on vähän niinku Kinder-muna! Rakastan yllätyksiä ja tää on kivoin yllätys ikinä. Ja saa taas nimetä vauvan kaikki ihanat jutut. Toivottavasti kaikki menee hyvin.

 

[purppurapilvi]

Mä oon jotenki ihan sekaisin Tein äsken testin taas ja olihan se melkein yhtä vahva ku kontrolliviiva, viikot kuukautisten mukaan 4+5. Mutta nyt aloin sit miehen kans miettii, että ovulaatio oli muuten muutamaa päivää tavallista aiemmin, kp11, eli silloinhan raskaus ois jo 5+1?! Onkohan siitä mitään haittaa enää tässä vaiheessa jos tuo luteaalivaihe on jäänyt lyhyehköksi? Kuitenkin vahvasti raskaana ollaan

 

[Hedi88]

Tuleeko teille koskaan sellasta (ohimenevää) oloa että mitä IHMETTÄ mun sisällä kasvaa vauva. Melkeen jopa klaustrofobinen tunne vois tulla siitä. Että täällä kasvaa jotain enkä voi vaikuttaa siihen eikä tästä oo mitään muuta ulospääsyä ku synnyttää se! Miten outoa että ihmisen sisällä kasvaa lapsi?! Pienestä siemenestä isoksi vauvaksi?? Ja sitten se vielä synnytetään tuolta alhaalta ulos jos en tietäis että ihmiset kehittyy ja syntyy niin ni en ikinä uskois sitä. Eikä kukaan muukaan. Se luokiteltais varmasti joko taikauskoks tai salaliittoteoriaks. Mutta se on TOTTA. Miten outoa ja ihmeellistä. Ja ihanaa toisaalta. Musta on kaikista jännittävintä että saadaan taas yks uus versio mun ja miehen yhdistelmästä. Tää on vähän niinku Kinder-muna! Rakastan yllätyksiä ja tää on kivoin yllätys ikinä. Ja saa taas nimetä vauvan kaikki ihanat jutut. Toivottavasti kaikki menee hyvin.

Muutaman kerran tullu semmonen fiilis, et apua pärjätäänkö, osaanko mä, jos oonkin ihan hirvee äiti.

 

[Edenn]

Mä oon jotenki ihan sekaisin Tein äsken testin taas ja olihan se melkein yhtä vahva ku kontrolliviiva, viikot kuukautisten mukaan 4+5. Mutta nyt aloin sit miehen kans miettii, että ovulaatio oli muuten muutamaa päivää tavallista aiemmin, kp11, eli silloinhan raskaus ois jo 5+1?! Onkohan siitä mitään haittaa enää tässä vaiheessa jos tuo luteaalivaihe on jäänyt lyhyehköksi? Kuitenkin vahvasti raskaana ollaan

En usko että luteaalin pituudella on mitään muuta merkitystä, kuin että ehtiikö munasolu kiinnittymään kohtuun ennen menkkoja. Ja selvästi se on tapahtunut, eli en olisi huolissani

 

[Yrttiteetä tekisi mieli]

Tuleeko teille koskaan sellasta (ohimenevää) oloa että mitä IHMETTÄ mun sisällä kasvaa vauva. Melkeen jopa klaustrofobinen tunne vois tulla siitä. Että täällä kasvaa jotain... Toivottavasti kaikki menee hyvin.

Onhan se, melkoinen ihme Mulle kyllä tulee klaustrofobia enemmän peloista etten pääse synnärille asti. Varmaan sitten jos nt- ja rakenneultrissa on kaikki hyvin, alkaa kriiseily että mitä ihmettä, meille tulee oikeasti vauva ja mitä kaikkea se lapsettoman parin arjessa muuttaakaan (oletan että aika paljon)

Miten te joilla on jo lapsia koitte esikoisen syntymän? Palauduitteko vauvavuoden jälkeen suunnilleen samantapaisiin rutiineihin ja olemisen tapaan kuin aiemmin (lukuunottamatta sitä että arkeen kuuluu taapero/leikki-ikäinen joka vaatii paljon huomiota) vai koitteko että perheenlisäys muutti teitä pysyvästi parina/yksilöinä?

Onneksi nyt on jo päässyt sukulais- ja ystäväperheiden (ja tämän foorumin) kautta seuraamaan lapsiperheiden elämää ja vaiheita huomattavasti enemmän verrattuna yrityksen aloittamiseen. Tuntuu että pikkuisen parempi haju siitä mihin onkaan ryhtymässä vaikka onhan siinä varmasti paljon sellaista mihin ei voi valmistautua.

 

[purppurapilvi]

Onko muita, jotka on aivan koukuttunu jo tähän foorumiin? Ihanan aktiivista porukkaa tuntuu olevan, mielellään seurailee muiden kuulumisia ja vähän liiankin tiheään tulee käytyä.

 

[Kaihonkukka]

Onko muita, jotka on aivan koukuttunu jo tähän foorumiin? Ihanan aktiivista porukkaa tuntuu olevan, mielellään seurailee muiden kuulumisia ja vähän liiankin tiheään tulee käytyä.

Joo ainakin kun olen kipeänä Viime kerralla oli kans tosi aktiivinen porukka, hiljeni vast joskus vauvavuonna. En sit tiedä, millaisia nämä yleensä ovat.

 

[Hedi88]

Onhan se, melkoinen ihme Mulle kyllä tulee klaustrofobia enemmän peloista etten pääse synnärille asti. Varmaan sitten jos nt- ja rakenneultrissa on kaikki hyvin, alkaa kriiseily että mitä ihmettä, meille tulee oikeasti vauva ja mitä kaikkea se lapsettoman parin arjessa muuttaakaan (oletan että aika paljon)

Tätä myös pyöritellyt jonkin verran, että miten kahden aikuisen arki muuttuu. Ollaan yhdessä oltu kolme vuotta ja eletty melko aikuisiksi ja tehty ja menty. Sitä ennen tahoillamme myös lapsetonta elämää. Miehellä kaksi jo aikuista lasta ja kokenut myös sen. Mulle tämä on ensimmäinen.

Luotan, että saadaan arki meidän näköiseksi vauvan kanssa. Liikutaan paljon luonnossa, kalastetaan jne. Sovittamistahan se vaatii ja pienesti joustoa, ettei voi enää olla aamusta iltaan yhdessä kalassa järvellä.

 

[Minya~]

Onhan se, melkoinen ihme Mulle kyllä tulee klaustrofobia enemmän peloista etten pääse synnärille asti. Varmaan sitten jos nt- ja rakenneultrissa on kaikki hyvin, alkaa kriiseily että mitä ihmettä, meille tulee oikeasti vauva ja mitä kaikkea se lapsettoman parin arjessa muuttaakaan (oletan että aika paljon)

Miten te joilla on jo lapsia koitte esikoisen syntymän? Palauduitteko vauvavuoden jälkeen suunnilleen samantapaisiin rutiineihin ja olemisen tapaan kuin aiemmin (lukuunottamatta sitä että arkeen kuuluu taapero/leikki-ikäinen joka vaatii paljon huomiota) vai koitteko että perheenlisäys muutti teitä pysyvästi parina/yksilöinä?

Onneksi nyt on jo päässyt sukulais- ja ystäväperheiden (ja tämän foorumin) kautta seuraamaan lapsiperheiden elämää ja vaiheita huomattavasti enemmän verrattuna yrityksen aloittamiseen. Tuntuu että pikkuisen parempi haju siitä mihin onkaan ryhtymässä vaikka onhan siinä varmasti paljon sellaista mihin ei voi valmistautua.

Alkuun asiat tuntuu uusilta ja välillä hankalilta. Meillä ei miehen kanssa ollut juuri rutiineja ja syötiin aina sohvalla telkkarin ääressä Mutta esikoisen syntymän jälkeen pikkuhiljaa arki muuttui erilaiseksi, tuli erilaisia rutiineja, opeteltiin kaikki syömään vaan pöydän ääressä (saattaa jollekkin kuulostaa oudolta, oltiin nuoria ) ja ihan huomaamatta elettiinkin sellaista lapsiperhearkea joka kuulostaa muille, lapsettomille, hankalalta. Meillä ainankin elämä muuttui huomattavasti, mutta se tapahtui pikkuhiljaa ihan huomaamatta
Mulla ei ollut juuri kokemusta lapsista, ei ole pikkusisaruksia tai ollut muutenkaan lapsia lähipiirissä, kun esikoinen syntyi.

 

[Mangojugurtti]

Onko muita, jotka on aivan koukuttunu jo tähän foorumiin? Ihanan aktiivista porukkaa tuntuu olevan, mielellään seurailee muiden kuulumisia ja vähän liiankin tiheään tulee käytyä.

Joo ramppaan täällä koko ajan, on kiva saada vertaistukea

 

[Hedi88]

Alkuun asiat tuntuu uusilta ja välillä hankalilta. Meillä ei miehen kanssa ollut juuri rutiineja ja syötiin aina sohvalla telkkarin ääressä Mutta esikoisen syntymän jälkeen pikkuhiljaa arki muuttui erilaiseksi, tuli erilaisia rutiineja, opeteltiin kaikki syömään vaan pöydän ääressä (saattaa jollekkin kuulostaa oudolta, oltiin nuoria ) ja ihan huomaamatta elettiinkin sellaista lapsiperhearkea joka kuulostaa muille, lapsettomille, hankalalta. Meillä ainankin elämä muuttui huomattavasti, mutta se tapahtui pikkuhiljaa ihan huomaamatta
Mulla ei ollut juuri kokemusta lapsista, ei ole pikkusisaruksia tai ollut muutenkaan lapsia lähipiirissä, kun esikoinen syntyi.

No minä melkein näin neljäkymppisenä syön aamupalan aina sängyssä. tällä hetkellä kätevää, kun nyt viikonloppuna tuli nukuttua pienet päikkärit aamupalan jälkeen. Ei tarvinnu liikkua mihinkään.

 

[Ootus]

Kyllä täysin koukussa tähän foorumiin!
Me ollaan eletty todella pitkään kahdestaan (plus lemmikit), ja todellakin syödään sohvalla lähes aina, eli siinä tulee kyllä tapahtumaan yksi arjen muutos. Elämä muuttuu meillä varmuudella aktiivisemmaksi.

 

[purppurapilvi]

Ihana kuulla, että moni muuki käy täällä tiheään lukemassa juttuja

Vitsi mua jännittää, huomenna verikoe. Uskon että asiat ok mut silti se jännittää. Mulla huomenna 5+0 kuukautisten mukaan. Mitähän se arvo vois ees olla tässä vaiheessa?!

 

[Minya~]

Muistan että stressasin mm. Miten muistan valmistaa tarpeeksi ruokaa kun pitäisi syödä jopa 5x päivässä? Mehän ei miehen kanssa syöty mitenkään ruutinipohjaisesti, itse en koskaan syönyt aamupalaa ja syötiin vähän sitäjatätä sillonkun oli nälkä. Mutta niin vaan se säännöllinen ruokailu iskostui ajan kanssa päähän ja nyt on itsestään selvää noudattaa tiettyjä kellonaikoja(joustavasti) ja syödä monta kertaa päivässä(itse en kyllä vieläkään osaa syödä aamupalaa)

Jopa puuron keitto oli iso ongelma alussa, nyt se on helppoa ja osaa tehdä ilman ohjeita ja mittoja Muuten kyllä rakastan ruuanlaittoa, muttakun en koskaan syönyt puuroa niin en sitten osannut sitä tehdäkkään..

 

[Kaihonkukka]

Me ei olla koskaan syöty oikeastaan sohvan ääressä, mutta silti muutos ollut kyllä aika raju Ollaan oltu ens vuonna yhdessä 10 vuotta ja sitä ennenkin itsenäisiä aikuisia ties kuinka kauan eli olihan sitä tottunut huolehtimaan vain itsestään ja saanut mennä, miten lystää. Ollaan sellaisia, että ollaan aina tehty aktiivisesti ja paljon kaikkea sekä yhdessä että myös omien kavereiden kanssa. Nyt pitääkin huomioida myös toinen omia menoja sopiessa ja vaikka lapsenkin kanssa ollaan paljon menty ja tehty niin tuohan se omat rajoitteensa tekemisen mahdollisuuksiin. Meillä ehkä haasteena, että helposti liikaa kaikkea ja usein vain toinen hoitaa lasta ja siihen päälle runsas sairastelu ja aikaa vievät työt. Niin kyllä rehellisesti vähän kauhistuttaa myös, että mitäs sitten jos lapsia onkin kaksi... Meillä hyvät tukiverkot, mutta kaikki isovanhemmat 70-80 V eli eivät kovin kauaa jaksa hoidella.... Ja se ruuanlaitto. En ole vieläkään löytänyt aiheeseen rytmiä, harva se päivä mietin, että mitäs sitä syötäisiin, kun kello on jo viisi... Eineksetkin lapsen ravintona tulleet tutuiksi. Ja meillä vieläpä aika iisi kaksivuotias, joka oli helppo vauva Olen siis ollut jopa vähän yllättynyt, että itseltäni tuntuu helposti loppuvan puhti lapsiperhearjessa, kun ei voi työpäivän jälkeen vain lösähtää halutessaan sohvalle. Varsinkin kun pidän itseäni vallan reippaana ja aikaansaavana ja olen kelannut, että resilienssiä löytyisi Nooh siis ihan jees menee, täytyy vaan miettiä toimivia keinoja. Esim. somessa roikkumista pitäisi varmaan vähentää...

 

[Mangojugurtti]

Mekin syödään yleensä sohvalla mutta aiomme siirtyä ruokapöydän ääreen, kun vauva alkaa syödä muuta kuin maitoa