Mullakaan ei ole ollut koskaan mitään intuitiota kumpaankaan suuntaan, mutta huomaan, että mulla on aina toive (osin tiedoatamatonkin) lapsen sukupuolesta ja sitten ajatuksissani oletan että lapsi on juuri sitä vastakkaista sukupuolta. Eli tavallaan teen etukäteen henkistä työtä hyväksyäkseni myös sen toisen vaihtoehdon. Nyt, kun toivon poikaa, musta tuntuu, että lapsi on tyttö.
Sukupuolitoiveet tuntuu olevan pienimuotoinen tabu. Vai tuntuuko teistäkin, ettei sitä ole oikein korrektia sanoa, että toivoo poikaa/tyttöä? Taustalla on varmaan kipuja siitä, kun tyttöraskauksia edelleen pidetään maailman mittakaavassa ei-toivotumpina.
Minä olen ajatellut olla näissä asioissa rehellinen itselleni ja muille. Kun kuitenkin toiveita sukupuolesta on, ajattelen ettei niiden torjuminen ole hyväksi, vaan mieluummin käsittelen asiaa avoimesti. Kumminkin tiedän, että lapsi on minulle rakas vaikka olisikin toista sukupuolta kuin olen alun perin ajatellut. Olen tietysti valmis vastaanottamaan kumman vain
Hammastahnakeskustelussa annan myös puoltoäänen Elmexille.