Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Note: this_feature_currently_requires_accessing_site_using_safari
Soitin sekä hoidon tekijälle että neuvolaan. Ei pitäisi olla mitään riskiä tällä tavoin kuuloon perustuen tehtynä ehkä voi nyt jo rentoutua asian suhteen..Tein vappuaattona positiivisen raskaustestin. Kovasti odotettu ja toivottu esikoinen. Kova pelko ja huoli vielä tulevasta ja tuntuu ettei oikein uskalla iloita.
Huolta ei ainakaan helpota se, että eilen menin tietämättömänä äänimaljarentoutukseen harrastusporukan kesken, oli ensimmäinen kertani. Vaikka kaiken usein googlaan etukäteen, niin luulin automaattisesti että tämä on raskaana ok, kun mitään hoitoja ei tehdä ihokontaktissa. Illalla rentoutuksen jälkeen aloin lukea lisää hoidosta ja kauhukseni huomasin, että ainakaan ensimmäisellä raskauskolmanneksella ei kaikki paikat suosittele tehtävän rentoutusta, vaikka maljoja ei laitetakaan ihoon kiinni. Ilmeisesti liittyy jotenkin äänen värähtelyyn. Itse olin vielä eturivissä. Osa paikoista kertoi, että tuollainen ryhmässä rentoutus olisi raskaana ok, kun maljoja ei soiteta iholla kiinni.
En juuri nukkunut viime yönä, kun asia ahdisti ja etsin vain tietoa. Tuntuu että eilisen jälkeen vähäiset raskausoireetkin hävisi ja päänsärky alkoi… aion soittaa tänään tuonne rentoutuspaikkaan ja kysellä vielä ja ehkä myös neuvolaan. Aivan kamalan huono omatunto ja harmittaa valtavasti
Hui kun ollut jännitystä kerrakseen, mikäs rv sulla on nyt menossa?Eilen olikin vähän turhan jännittävää. Juuri töistä lähtiessä alkoi mekkamainen jomotus ja verenvuoto, samoilla päivillä kuin viime keskenmenossakin Oltiin illalla ihan rikki, mutta onneksi vuoto loppui ja saatiin täksi aamuksi aika omalle lääkärille. Lääkärin naama ihan valahti kun kerroin menkkajomotuksesta yhdistettynä vuotoon. Ultrassa kaikki kuitenkin näytti siltä, miltä pitääkin ja lääkärin loppupäätelmä oli, että vuoto johtui verisuonen katkeamisesta ja jomotukset vain ikävästi alkoi samaan aikaan. Ensi maanantaina on sitten seurantaultra ja sykkeen pitäisi näkyä jos alkion kehitys näkyy. Nyt vaan pitäisi koittaa jaksaa olla optimistinen.
Eilen oli 5+4Hui kun ollut jännitystä kerrakseen, mikäs rv sulla on nyt menossa?
Mun mielestä rajoitukset vaan loppuraskaudessa ettei sais. Ja siinä tapauksessa tulehdusriskin takia ei suositeltavaa jos tulisi veristä vuotoa. Muuten on turvallista kun paikat niin hyvin kiinni.Ehkä tyhmä kysymys, mutta tietääkö kukaan saako paljussa käydä ihan alkuraskaudessa? Mullakin vasta 4+0 ja ollaan tänään lähdössä mökille. Palju täytetään aina merivedellä ja vesi vaihdetaan joka kerran jälkeen ja palju pestään, mutta silti epäilyttää että voiko siinä olla joku tulehdusriski tms
Se kuulostaa kyllä loogiselta! Ehkä nyt sit uskallan, kun ei oo enää tiistain jälkeen tullut vuotoa. Voishan se ainakin vähän rentouttaa ja lievittää tätä stressiä!Mun mielestä rajoitukset vaan loppuraskaudessa ettei sais. Ja siinä tapauksessa tulehdusriskin takia ei suositeltavaa jos tulisi veristä vuotoa. Muuten on turvallista kun paikat niin hyvin kiinni.
Jee tervetuloa mukaan! Me mennään sitten täysin samoissa, täälläkin tänään 4+0!Mäkin liityn vihdoin mukaan joukkoon! Tänään nelosesta RV 4+0 eli aikaisessa vielä. Ennestään löytyy lapset -14, -17 ja -20. Kaikki lapset on tullut pidemmän kaavan mukaan ja tätä viimeistä alkanutta raskautta yritetty 2,5v. Ensimmäisestä letrozol kierrosta nappasi. Vitkuttelin gynelle menoa, olisi pitänyt mennä jo ainakin vuotta aiemmin. PCO-tyyppiset munasarjat hidastanut raskaaksi tuloa. Nyt tosissani toivon että tämä pikkuinen pysyy mukana! Koettuna myös kohdunulkoinen raskaus, kkm sekä useampi kemiallinen raskaus tässä vuosien saatossa.
Ihana päästä taas kirjoittelemaan. :) Useamman vuoden vain tyytynyt lukemaan muiden kirjoituksia ja pohtinut, joko nyt olisi SE kuukausi.
Hei me mennään ihan samoissa, mullakin on edellisistä menkoista laskettuna tänään 4+5, mutta meen ite oviksen mukaan ja siitä just toi 4+3Vähän olen jo uskaltautunut kirjotteleen itsekin tänne puolelle, tälleen varovasti varvasta uitan tänne tammikuisten palstalle Tänään on 4+3, ainakin yhden laskurin mukaan, eli kovin alussa vielä mennään. Kaikki on niin uutta ja jännää, yhdessä hetkessä kuvittelen jo pienen syliin ja toisessa hermoilen ja jännitän että jos käykin huonosti Toisaalta onneksi osaa ajatella, että ainakin juuri nyt tällä hetkellä olen raskaana ja saan siitä nauttia Vaikka se ei tunnukaan vielä yhtään todelliselta
En ole mitään hassuja huomannut, mutta herkkuja ei tee mieli syödä enää samalla tavalla ku normaalisti (olen herkuttelijaluonne ). Muutenki ehkä vähän terveellisemmin syönytOnko muilla mitään hassuja ruokahimotuksia? Mulla oli syksyn raskaudessa appelsiinit ja nyt vaikuttaa olevan tomaatit Oon vetänyt tollasia minitomaatteja rasiallisen joka päivä, nytkin aamulla ei tehnyt mieli mitään muuta kuin niitä.
Ihan jäätävä pekoni bbq hamppari himoOnko muilla mitään hassuja ruokahimotuksia? Mulla oli syksyn raskaudessa appelsiinit ja nyt vaikuttaa olevan tomaatit Oon vetänyt tollasia minitomaatteja rasiallisen joka päivä, nytkin aamulla ei tehnyt mieli mitään muuta kuin niitä.