Yleinen keskustelu

Joo meillä itseasiassa NT-ultrassa ongelma enemmän oli se että vauva oli niin kovin liikkeessä että oli siksi hankalaa 🤣 ja 2 aiemmassa sukupuoli on kyllä näkynyt hyvin selvästi rakenneultrassa, jos nyt ei näy niin sitten niin on tarkoitettu 😊✨
Onneksi on noi ultrat! ( Kuten myös doplerit) Tosin kuulemma ennen niitä kätilöt olisivat olleet hyviä arvaamaan kumpi kenenkin odottajan massuyksiössä kasvaa. Ovat kuulemma kuulleet jopa selvän poika/ tyttösykkeen silloin ekoilla stetoskooppi kuuntekerroilla. Niillä kuuntelulla mutsi oli osannut virkata mulle ja pikkuveljille oikean väriset vauvapeitot.
 
Varmaan muutkin jo huomanneet ja ehkä jo asiasta joku maininnutkin mutta huhtikuisten ryhmä on jo auennut. 🤭 Tuntuu että ollaan jo tosi pitkällä tämän raskauden kanssa vaikka eihän ihan puolivälissäkään vielä.
 
Mulla on kyllä sellainen olo ja kumpu että ihan hyvin käy järkeen huhtikuisten ryhmän aukeaminen 😅 en voi uskoa eikä varmaan moni muukaan että puoliväli on vasta parin viikon päästä..toki vauva on tässä ryhmässä mahdollinen joulukuinen (la 1.1.)
 
Mites muiden yöunet? Mulla viikot 17+4 ja unet loppuu tai katkeaa näin aamuyöstä. Illalla kyllä nukahdan ja saan nukuttua jonkun 3-4 tuntia ja sitten herään, eikä uni tunnu enää tulevan. Käyn töissä ja teen perus toimistotyöaikaa, joten alkaa siellä tuntumaan päivän aikana nämä pätkä unet🥴 pystyn toki tekemään osan viikosta etätöitä, mutta toimistopäivät tuntuu jo aika selviytymiseltä.😅
 
Sama vika täällä 🫠🫠 illalla oon sitten ihan kuitti, viikolla on ihan tuskaa kehittää jotain tekemistä esikoisen kanssa 😣
 
Joo, tuskaa taistella päiväunia vastaan töiden jälkeen.. Ne kun ei ole mitkään 15min pikatorkut :Smiling Face With Open Mouth And Cold Sweat:
 
Mites muiden yöunet? Mulla viikot 17+4 ja unet loppuu tai katkeaa näin aamuyöstä. Illalla kyllä nukahdan ja saan nukuttua jonkun 3-4 tuntia ja sitten herään, eikä uni tunnu enää tulevan. Käyn töissä ja teen perus toimistotyöaikaa, joten alkaa siellä tuntumaan päivän aikana nämä pätkä unet🥴 pystyn toki tekemään osan viikosta etätöitä, mutta toimistopäivät tuntuu jo aika selviytymiseltä.😅

Mulla oli tämä yöheräily alkuraskaudessa ihan mahdotonta. Kun olin kesälomien aikaan yksin toimistolla, nukahtelin työpöydän ääreen, kun en vaan mitenkään pysynyt hereillä 😆 Nyt yöheräämiset ovat palanneet, kun rannekanavaoireyhtymä on alkanut vaivata ja herään käsien puutumiseen ja hermosärkyyn parin tunnin välein 🫠🫠🫠
 
Onpa tympeetä 😒 kumma että tääkin on sellanen mikä ilmeisesti voi raskausaikana joko puhjeta tai pahentua, ihme vaikutuksia kroppaan 😅 mulla oli joskus sellanen yölasta apuvälinelainaamosta, sitähän vois kokeilla jos auttais? Tai vastaavan värkätä ite, toki nää voi olla sulle tuttuja jos oot aiemminkin kärsinyt. Mulla toinen käsi leikattu aikanaan kun oli välillä niin paha ettei pystyny leipää voitelemaan.
 
Joo, kaivelinkin just viime viikolla arkistoista yölastan käyttöön, ois vaan pitänyt kaivella jo aiemmin 🙈 Oireet onneks vähän helpotti, kun kävin hierojalla ja tosiaan otti lastan käyttöön. Täytyy nyt vaan yrittää jumppailla ja pumpata hermoja, jospa tämä pysyisi niillä kurissa.
 
Hei ison rintavarustuksen omaavat! Mistä olette ostaneet imetysliivinne? 😅🙈 Oma koko on 95F ja olen hukassa. Help.
 
Katselin liivejä sellaisista kuin Lumingerie.fi ja sit Bebesin ja Zizzin verkkokaupoista. Näissä kaikissa oli reilusti kokoja!

Itsellä 95E ja nuo tilaamani kaarituettomat Bonprixin liivit on nyt parin päivän käyttökokemuksella ollut tosi hyvät! Toki saa nähdä mahtuvatko loppuun asti vai kasvaako koko tästä vielä miten paljon 😄 Onneksi oli sen verran edulliset ettei haittaa vaikka pitäis sit vielä loppuraskaudessa/synnytyksen jälkeen hankkia isommat.
 
En ole samaa kokoa, mutta oletteko etsineet rintaliivien erikoisliikkeistä? Monissa isommissa kaupungeissa on kivijalkaliikkeitä. Tai suomalaisista rintaliivien verkkokaupoista?

Olen itse käyttänyt aiemmin tällaista verkkokauppaa kuin Lumingerie, ja heidän asiakaspalvelu on suomenkielistä ja hyvin avuliasta. Tällä hetkellä valikoimassa näyttää olevan kolmet imetysliivit koossa 95F. Kaupan etusivu https://www.lumingerie.fi/ ja hakutulos https://www.lumingerie.fi/tuotehaku...ult&extrainfo_15=default&extrainfo_16=default
 
Sain tänään rautainfuusion! Hemoglobiini oli sormesta viime neuvolassa 105, laskenut aika runsaasti niin mitattiin ferritiini. Se oli 8, hemoglobiini verestä 118 mutta lääkäri katsoi aiheelliseksi tiputtaa 500mg annoksen. Vähän jännittää miten tää vaikuttaa oloon! Oon ollu tosi väsynyt ja levottomat jalat vaivannut 😬
 
Mää sain 1000mg annoksen vajaa pari viikkoa sitten ja on kyllä piristänyt hurjasti. Jatkuva kestokooma on poissa ja jaksaa tehdä asioita ihan erilailla. "Raskausaivotkin" parantuneet hivenen😅.
Mull ferritiini oli vielä 14 ja hb 115. Mutta lasku oli todella raju 3 kuukaudessa.
 
Toivottavasti mulla toi 500mg auttaa, olisin mielelläni ottanut ton isomman satsin 😁 kiva kuulla että sulle on ollut apua!
 
Kiva kuulla, että ootte päässeet infuusioon! Ja että Liirumlaarumilla se on jo selvästi auttanut!

Mäkin vähän toivon, että pääsisin, kun hemoglobiini on alle 100. Kahdesti on nyt kontrolloitu eikä ole noussut rautalisästä huolimatta, ehkä jos ei seuraavassakaan kontrollissa ole noussut niin ehkä ne sit harkitsee jotain hoitotoimenpiteitä... Mulla on kyllä sairaus joka tekisi infuusion antamisesta vähän monimutkaisempaa kuin perusterveillä, joten riskejä ja hyötyjä pitäisi arvioida huolella lääkärin kanssa. Mutta eipä tää jäätävä väsytys ja vitutus 24/7 myöskään hauskaa ole.

Vituttaa koko raskaus ja varsinkin se että pitäis muka jaksaa puuhata jotain "pesänrakennusjuttuja" ja perehtyä synnytykseen ja vauvajuttuihin ja blaa blaa ja olla innostunut. En oo innostunut yhtään mistään, en jaksa! Saatan kyllä olla myös masentunut ja aion siitä puhua ammattilaisille, mutta ennen kaikkea väsyttää niin helvetisti että en vaan JAKSA tehdä mitään tai opetella mitään uutta.
 
Mulla aikalailla sama fiilis, oon väsynyt ja väsynyt näihin selkä ja lantiokipuihin😢 en jaksa miettiä mitään vauvahankintojakaan, onneksi meillä on ja pitäisi olla lämpimässä kellarissa esikoiselta jääneitä vauvan vaatteita ja tavaroita, jos vaa onnistuis niitä jossai vaiheessa sieltä hakemaan…
 
Takaisin
Top