Yleinen keskustelu

Mulla samat ajatukset, JOS kaikki sujuu hyvin. En usko että sujuu. Mulla vasta yksi varhainen keskeytynyt keskenmeno viime joulukuussa ja paljon ikää niin en pysty millään luottaa et kaikki menis hyvin. Koko ajan odotan vaan koska vuoto alkaa 😔
Ja tätä samaa, vessakäynnit pelottaa 🥺
 
Mulla sama juttu, että kävin poistamassa kierukan tammikuun alussa ja juteltiin että tulee sitten kun on tullakseen. Ja odotin paljon pidempää yritysaikaa, vaikka samalla tietysti toivoin, että aika ei olis pitkä😅 Toivotaan, että kaikki menee hyvin 😊
Myös täällä aivan sama. Kohtutulehduksesta huolimatta tärppäs heti tokasta kierrosta 🥹
 
Täällä kans jännätään.... Kuukautiset alkais Flon mukaan lauantaina ja miuta jännittää se ihan sikana 🥺 Toivottavasti ei syytä huoleen...
 
Jospa minäkin uskaltaisin varovaisesti liittyä mukaan joulukuisiin odottajiin.

Elämäni ekan plussan sain virallisena testipäivänä viime viikon lauantaina, laskettu aika olisi 20.12. Kyseessä on ensimmäisen IVF-kierroksen toinen ja samalla myös viimeinen alkionsiirto, ainoa pakkaseen selvinnyt blastokysti.

Ikää minulla on 40, mies on vuoden vanhempi. Itse olen haaveillut vauvasta pidempään, mutta kesti vuosia saada mies lämpenemään ajatukselle. Yrittäminen aloitettiin sillä ajatuksella, että ehdittäisiin tarvittaessa vielä hoitoon julkiselle. Tutkimusten yhteydessä sain endometrioosidiagnoosin, joten tässä on nyt kipuiltu paitsi lapsettomuutta myös sairautta, jonka diagnosointi vei 25 vuotta.

Olo on todella epäuskoinen ja koko ajan pelottaa, mahtaako kaikki olla kunnossa. Hoitoihin kuuluu varhaisultra, joka on rv 7+3, mutten malta sinne saakka odotella vaan varasin lisäksi ajan yksityiselle viikkoa aiemmin.

Tsemppiä kaikille kanssaodottajille!
 
Onko teillä kellään minkäänlaista tunnetta tai aavistusta kumpi olisi tulossa? Mulla aikaisemmat aavistukset pitänyt paikkansa ja nyt tällä kertaa jotenkin ihan tyttö olo😊 Sukupuolella ei meille ole väliä mutta aina se ollaan selvitetty.
 
Mulla on hyvin vahva aavistus pojasta (tai pojista, kun kaksosraskauden mahdollisuus on.)
 
Onko teillä kellään minkäänlaista tunnetta tai aavistusta kumpi olisi tulossa? Mulla aikaisemmat aavistukset pitänyt paikkansa ja nyt tällä kertaa jotenkin ihan tyttö olo😊 Sukupuolella ei meille ole väliä mutta aina se ollaan selvitetty.
Ei oo. Mun veikkaus on osunut 2 kertaa pieleen 😂 Mulla 2 tyttöä ja 2 poikaa ja ainoastaan yksi raskaus ollut lähes oireeton alussa eli en pysty päättelee edes oireista 🙈
 
Heippa! Mäkin liityn joukkoon hetken seurailun jälkeen ☺️
Viime sunnuntaina 14.4 hailakka plussa, tänään näyttää jo aivan selkeää viivaa.
Olen 35 ja ensimmäinen olisi tämä lapsi. Kauheasti vaan pelottaa kun vuodenvaihteessa oli kemiallinen, kuten moni muu, niin vessaan meno aina vähän jännittää. Mutta yritän pitää mielen yhtä positiivisena kuin testit 🤣
Oireita on jo tissien arkuus, väsymys ja pissalla ravaaminen.
Ja viikot 4+5 näyttäisi tänään olevan, la 21.12 🥰
 
Onko teillä kellään minkäänlaista tunnetta tai aavistusta kumpi olisi tulossa? Mulla aikaisemmat aavistukset pitänyt paikkansa ja nyt tällä kertaa jotenkin ihan tyttö olo😊 Sukupuolella ei meille ole väliä mutta aina se ollaan selvitetty.
Miulla on jostain syystä enempi tyttöolo ainakin vielä. Viimeeks oli alusta asti vahva poika fiilis joka osu oikeeseen. Vaikka nyt kallistun enemmän tyttöoloon ni järjellä luulen että poika sieltä tulee. Miehellä on 5 veljeä mutta toki tyttökin on mahollinen 😄
 
Onko teillä kellään minkäänlaista tunnetta tai aavistusta kumpi olisi tulossa? Mulla aikaisemmat aavistukset pitänyt paikkansa ja nyt tällä kertaa jotenkin ihan tyttö olo😊 Sukupuolella ei meille ole väliä mutta aina se ollaan selvitetty.
Mun kokemuksen mukaan nopeesti alkunsa saaneet on olleet tyttöjä, 2kpl, ja pitempään odoteltu on poika. Sen perusteella väittäisin että tyttö tulee, mutta en tiedä kuinka hyvin tuohon luottaa kun isä on tällä viimeisellä eri kuin kolmella aiemmalla 😆 Meidän eka yhteinen 😍 Sukupuolella ei ole väliä, mutta luulen että mies ois mielissään tytöstä kun hänellä vain poikia ennestään.
 
Mulla oli hcg-arvo vain 13, viikkoja pitäis olla 5+6. Eli tämä oli varmaan tässä. Toivon, että vuoto alkais pian kun on noin matala arvo jo. Ei ihan kauhea järkytys oo kun ehdin vähän valmistautuun ettei sujukaan hyvin. Kiitos tsempeistä ja kommenteista, toivottavasti muut saatte pikkutontut. 🤗
 
Sympatiani Rytökärpälle ❤️

Minäkin tulen tänne varovaisena haaveilemaan joulukuisesta. Meillä -20 keskeytynyt km, päättyi luultavasti n. viikolla 7 ja huomasin viikolla 10. Esikoinen saatiin -21, ja nyt toivottaisiin pikkusisarusta.

Huomasin vajaa viikko ennen menkkojen alkua lievän pahoinvoinnin ja pari päivää ennen menkkoja sain haalean viivan. Jännittelen mahtaako pysyä tällä kertaa matkassa. Oireet tuntuvat olevan tällä kertaa aika erilaiset.

On ollut ihanaa lukea teidän viestejä! 😊
 
Mulla oli hcg-arvo vain 13, viikkoja pitäis olla 5+6. Eli tämä oli varmaan tässä. Toivon, että vuoto alkais pian kun on noin matala arvo jo. Ei ihan kauhea järkytys oo kun ehdin vähän valmistautuun ettei sujukaan hyvin. Kiitos tsempeistä ja kommenteista, toivottavasti muut saatte pikkutontut. 🤗
Voi eiii! Paljon tsemppiä 😔 ♥️
 
Mulla oli hcg-arvo vain 13, viikkoja pitäis olla 5+6. Eli tämä oli varmaan tässä. Toivon, että vuoto alkais pian kun on noin matala arvo jo. Ei ihan kauhea järkytys oo kun ehdin vähän valmistautuun ettei sujukaan hyvin. Kiitos tsempeistä ja kommenteista, toivottavasti muut saatte pikkutontut. 🤗
Isot tsempit sinne❤️
 
Takaisin
Top