Vuotoja muilla?

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Mirelley
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Parina päivänä tullut taas pientä tuhrua. Onneksi dopplerilla löysin pienen sykkeet <3
 
Eilen tuli pyyhittäessä ihan pieni veriviiru punaruskeaa vuotoa valkovuodon seassa... Sen jälkeen ei ole tullut mitään, mutta oireet vaikuttavat taas lievemmiltä.

Jännittää, että tuleekohan se kolmas keskenmeno :sad001

Viikkoja nyt 6+6.
 
Mulla tuli vuotoa 5+0, jolloin en ollut tehnyt vielä testiä ja ajattelin, että nyt ne kuukautiset sittenkin tuli. Vuoto oli kuitenkin erittäin niukkaa ja rusehtavaa, jota tuli tosi vähän kahden päivän aikana. Tein testin sitten 5+3 ja näytti plussaa! Vatsakipuja oli jonkin verran, mutta ei mitenkään pahoja ja nekin loppui. Jännittää kuitenkin, että ei kai mene kesken, vaikka keskenmenoja ei ole itsellä ennen ollut.
 
Itse en viime raskaudessa uskaltanut olla täysin luottavaisi mielin ennen kuin näin sikiön ultrassa. Viimeksi se oli kun viikkoja oli 13+0. Olisi kiva, jos nyt pääsisi aiemmin ultraan.
 
Itse en viime raskaudessa uskaltanut olla täysin luottavaisi mielin ennen kuin näin sikiön ultrassa. Viimeksi se oli kun viikkoja oli 13+0. Olisi kiva, jos nyt pääsisi aiemmin ultraan.
 
KevätTähti eiköhän se harmitonta ole jos ei vuoto ole runsastunut eikä sulla ole kovia kipuja :)
 
Qaarina: Siltä vaikuttaa :) Nyt on kuitenkin kulunut jo useampi päivä, eikä vuotoa ole tullut sen enempää, eikä ole ollut mitään kipuja. Tänään olen lisäksi kärsinyt niin pahasta pahoinvoinnista, että vaikea kuvitella etteikö siellä mahassa edelleen jotain kasvaisi...
 
Miulla tuli viimeks pari viikkoa sitten. Se on ihan harmitonta. Toki jos enemmän alkaa tulee, niin sit kannattaa jo kääntyä neuvolan puoleen :)
 
Mä tuun nyt tännekin kirjoittamaan vaikka oon huhtikuisista, koska tiedän miten tää aihe stressaa.

Mulla tuli ekan kerran vuotoa 7. viikolla johon liittyi vielä kova yhtäkkinen vatsakipu. Vuoto olo haalean punaista ja sitä tuli pari tuntia. Kävin lääkärissä mutta tuolla viikolla ei vielä ultrattu tai kuunneltu sydänääniä tk:ssa.

Seuraava kerta oli 12.viikon lopussa kun heräsin yöllä ja alkkarit oli veressä ja yällä kertaa ihan kirkasta verta. Kipuja ei ollut eikä päivystyksessä tutkittu sen vuoksi mitään, ultraa eikä sykettä.

Menin neuvolaan seuraavana arkipäivänä ja sykkeet kuului vahvasti. Neuvolasta sanottiin että vuodot voi johtua ektopiasta, kohdunkaulassa/suulla voi olla jotain arpikudosta joka välillä vuotaa. Tällainen ei ole vaarallista vaikka säikäyttääkin.
Vuodot jatkui pari viikkoa haaleana ja parin päivän välein. Viime viikolla tuli ruskeaa vuotoa ja todettiin emätintulehdus, lääkityksen aloituksen jälkeen en ole vuotanut. En tiedä olisiko näillä joku yhteys.

Nyt olen viikolla 17 ja halusin siis teille tulla kertomaan että vuotoja voi tulla vaikka kaikki olisi hyvin. Yhden täysin vuodottoman ja ongelmattoman raskauden läpikäyneenä nää vuodot pelottaa kyllä! Jos pientä tai suurtakin tuhrua tulee mutta mitään kipuja ei ole, on yleensä veri jostain ihan muualta kuin kohdusta :) Tsemppiä ja malttia!!
 
Mulla alkanut aamuyöstä/aamulla niukka rusehtava vuoto. Välillä ei ole tullut pyyhkiessä mitään, mutta äsken tuli sitten jo vähän hyytymiäkin.. Mulla on maanantaina vasta ultra, mutta sanottiin puhelimessa, että saa mennä päivystyksellisesti. Toisaalta mitäpä sitä sinne kiirehtii, kun ei sille mitään voi, jos pieni ei matkassa pysy.
Sisätutkimuksessa lääkäri totesi, että kohdunsuu sopii raskauteen (mitä lie sit tuo tarkottaakaan), mutta kohtu on ehkä viikkoihin nähden liian pieni...
Mitään varsinaisia kipuja mulla ei ole, vaan pieniä nippailuja vaan. Voi luoja, että pelottaa...
 
Eliisa, toivotaan että kaikki on näistä oireista huolimatta hyvin!! Pääsetkö siis jo tänään ultraan?
 
Eliisa Meillä on sama la. Voisiko vuoto johtua meidän raskauden vaiheesta? Itselläni nimittäin alkoi myös eilen ,tuli vain pyyhkiessä. Ja nyt aamulla pyyhkiessä tullut vaaleanruskeaa "limaa" .
 
Gunilla, pääsin ultraan. päivystysluontoisesti. Huonoja uutisia sieltä tuli; sikiön sydän ei enää lyönyt.
 
Onko teillä valkovuoto runsasta vaiko laisinkaan? Täällä ei ole ruskeaa vuotoa enää koommin tullut ja se tuli vain pyyhkiessä paperiin. Rupesi vain sen verran jännittämään muiden ruskeat vuodot että maanantaina soitan neuvolaan että ultraa mut
 
Hittolainen täälläkin tili aamulla ruskeaa valkovuodon seassa. Muutenkin valkovuoto on ollut tosi runsasta. En tiedä mistä johtuu, kipuja ei ole. Ihan paniikissa olen. Jos jatkuu niin ajattelin soittaa synnärille ja kysyä neuvoa. Mutta viimeistään huomenna neuvolaan.
Hippunen2, onko sulla ollut vielä vuotoa?
 
Takaisin
Top