Viimeisin hankintasi vauvallesi?

Hei muuten, vinkkaan teille, mun yhdellä ystävällä on sellainen seinään kiinnitetty hoitotaso, minkä saa avattua alas. Pienessä tilassa toimii. Siinä on hyllyjäkin, joihin saa vaippoja, puteleita jne.
 
Meille ei tule hoitopöytää, ei ole aiemminkaan ollut. Ehkä joku pehmustettu alusta, että voi lipaston päällä tai sängyllä/lattialla vaihtaa.
 
Tänään oli pakko ostaa sukkapari oottelemaan. Esikoisen jäliltä on vielä paljon kaikkea ja vielä enemmän ystävällä lainassa.
 
Me ollaan hankittu jo aika paljon kaikkea. Ollaan järkeilty että jos meinisi kesken niin kuitenkin toista varten olisivat odottamassa. Jos kävisi niin ettei yksikään lapsi päätyisi syliin asti niin siinä vaiheessa tuskin juuri harmittaisi "turhaan" ostettu tavara, vaan ihan se itse asia. Ja kun ekasta lapsesta on kyse niin hankittavana on mm. kaikki. Rahallisistakin syistä helpompi ostaa tiputellen

Nord Active-vaunut bongasin torista 170e, olivat superhyväkuntoiset ja niitä myi fiksun, siistin oloinen perhe niin ostettiin ne. Tänään haettiin hoitopöytä 40 eurolla, torista myöskin. Pinnasänky ostettiin 60 eurolla, oli tosi söpö sellainen hieman vanhanaikainen, reunan saa laskettua ja pohjan säädettyä kahteen eri korkeuteen. Patja ym. sitten Ikeasta joskus myöhemmin. Olen perustellut näitä aika hiton varhaisia hankintojani hyvinä diileinä, köh köh. :smiley-ashamed008
 
En kyllä uskalla ostaa pessimistinä mitään ennenku ollaan lähempänä viikkoa 12..
 
En kyllä uskalla ostaa pessimistinä mitään ennenku ollaan lähempänä viikkoa 12..

Sama fiilis. Itse asiassa tuskin tämän vuoden puolella ostetaan juuri mitään, ehtii sitä sit keväälläkin jos on vielä ajankohtaista. Mulla oli km viime joulukuussa ja vasta nyt uusi raskaus, tuli komplikaatioita km:n kanssa. En kestäisi katsella nurkissa ja kaapeissa vauvakamoja tietämättä, tuleeko niille ikinä käyttöä.
 
Mä yritän malttaa rakenneultran jälkeen jos joku veikkaus sukupuolesta tulis...

Mun käsittääkseni ultrat on marraskuussa ja tammikuussa ainakin sillon oli kun la oli 1.6 menkkojen mukaan ja tarkentu 4.6
 
Kovasti on katseltu muttei mitään ostettu (bodyja lukuunottamatta joilla kerroin miehelle vauvasta). Eilen käytiin parissa vauvaliikkeessä kiertelemässä. Hirveästihän sitä täytyy kaikkea hommata! Onneksi ei kaikkea heti mutta haluaisin ettätarpeelliset olisi hyvissä ajoin kotona. Täytyy varmaan muuttaa ensin isompaan asuntoon..
 
Tuo hiljalleen osto on kyllä ihan fiksua, kun aika paljon saa menemään rahaa hankintoihin, varsinkin esikoisen kohdalla ja iso summa kerrallaan maksettavaksi. Mutta ymmärrän senkin, ettei vielä halua alussa ostaa.
Itekin täytyy muutamia vaatteita hankkia, vaikka niitä onkin entuudestaan, mutta ihana ostaa muutamia lisävaatteitakin. Mutta odotan ekan ultran ainakin [emoji4]
 
Mitään varsinaisesti vauvaan liittyvää ei olla uskallettu vielä ostaa, mutta söpön koristetyynyn bongasin ja ostin tulevaan lastenhuoneeseen :) Oon kyllä katsellut kaikenlaista jo Torista, mutta varmaan katsotaan nyt ensimmäiset ultrat ensin
 
Me ostettiin mun ekassa raskaudessa pieni pehmolammas jo ekojen viikkojen aikana. En vain voinut vastustaa sen söpöyttä. Päätettiin jo nimikin ihan alussa ja käytettiin sitä puhuttaessa vauvasta (alkiosta). Keskenhän se sit meni ja voi apua, miten paljon vihlas nähdä sitä pehmolammasta myöhemmin tai kuulla sitä nimeä (lähipiirissä vielä yksi söpöläinen sai saman nimen hiljattain sen jälkeen). Nyt ollaan otettu varovaisemmin, päätettiin, että ostetaan ekat jutut vasta rakenneultran jälkeen. Ostoslista on kyllä valmiina. :) Ja lammastakin olen jo hipelöinyt, myönnän.
 
Oottekos te muut katselleet jo vaunuja, pinniksiä, turvakaukaloita ym. hankittavia? Mä oon netistä selaillut ja eihän tässä mene kuin pää sekaisin! En yhtään osaa ajatella millaset vaunut esim. tullaan tarvimaan ja osa ainakin on pakko ostaa käytettynä. Ja varmaan pikkuhiljaa täytyisi alkaa ostamaan ettei jää viime tippaan kaikki.. Ajattelin että alkuvuodesta olisi hyvä alkaa haalia kotiinkin jo jotain.
 
Mä oon kattonu ja paristi ollaan pikasesti käyty kivijalkakaupassa vähän työntelemässäkin vaunuja. Ykkösenä mielessä on nyt Britax Smile II mutta oon avoin muillekin vaihtoehdoille :D Mun exä oli lastentarvikeliikkeessä töissä ja muistan kun aina kauhisteli miten paljon rekloja noista Smileistä tulee.. Sillä vähän mietityttää.. En oo vaan vielä löytäny vastaavia, joissa ois kaikki mitä haluunkin. Lisäks meil on aika pieni auto eikä ollu ainakaan tarkotus sitä vaihtaa, niin pitänee varmaan käydä ihan kokeilemassa miten mikäkin mahtuis kyytiin.. Vaikka varmaan kaupoilla jne. tuliskin iskettyä vaan kaukalo runkoon tai jos ostais ihan erikseen autorattaat. Mut on varmaan kuitenki tilanteita, et pitäis ne ihan ykkösmenopelitki mahtua kyytiin.
 
Luulen et pinnasänkyä ei ehkä hankita ainakaan heti. Saadaan perintökehto ekoiks kuukausiks ja sit varmaan jo vähän näkee, et nukkuuko se ylipäänsä missään yksin vai aina perhepedissä jne :grin Toki sit jossainvaiheessa pitää joku sänky hommata, mut oon ainaki nyt pähkäilly, et ei ehkä ekoina kuukausina tarvittais. Voi toki olla, et ajatus vielä muuttuu :grin

Olisko konkareilla tähän jotain mielipidettä tai kokemusta?
 
Sehän se tekee tästä vielä vaikeampaa kun ei voi edes tietää mistä vauva tykkää ja tulee viihtymään.. Syöttötuolin, sitterin ja pinniksen ehtii tietenkin ostaa vähän myöhemminkin. Mutta vaunut ja turvakaukalo täytyy kyllä olla valmiina. Mäkin toivon konkareilta vinkkejä! =)
 
Sitteri oli meillä esikoisen aikaan ainakin pelastus heti alusta asti, vauva viihtyi siinä hyvin ja sai siihen rauhoittumaan. Pinnis myös meillä oli heti alusta asti ja tulee olemaan myös nyt. Itse en ole perhepedin kannattaja, koska en saa silloin itse nukuttua ollenkaan. Pinnasänky on meillä toinen laita ihan alhaalla ja oman sängyn vieressä ns. "sivuvaununa" sängyn vieressä. Eli on lähellä mutta silti on se oma tila nukkua. Mutta nämähän on toki makuasioita ja jokainen perhe tekee itselleen parhaalla tavalla :) ja tosiaan monet asiat selviääkin vasta vauvan synnyttyä. Ikinä kun ei voi ennustaa miten viihtyy ja missä viihtyy.

Itse en ole vielä hankintoja miettinyt sen enempää. Vaunut on uudet hommattava ainakin ja edellisessä raskaudessa kerkesin jo monia eri malleja ihastella ja sitten olikin korkea pudotus kun meni kesken. Ehkä alan katselemaan pikkuhiljaa sitten ultrien jälkeen jos siellä kaikki ok.
 
Turvakaukalo ja siihen telakka meillä jäi juuri yksi vuotiaalta vapaaksi. Pinnasängystä en osaa vielä sanoa että ostetaanko toinen vai olisiko mahdollista siirtää puoltoista vuotiasta toiseen sänkyyn. Mutta vauva tulee ainakin jonkun verran nukkumaan omassa sängyssä niin pinnis/joku vauva sänky on kyllä pakko olla

Vaunuiksi tarvitaan tuplat ja olen miettinyt Bugaboon Donkey vaunuja. Nyt meillä Bugaboon Buffalot ja ollaan kyllä tykätty!
Baby björnin sitteri löytyy
 
Ainut hankinta uudelle tulokkaalle on BB-sitteri. Ehdein myymään edellisen ja on ihan paras, niin täytyihän se nyt sitte ostaa alta pois :D
 
Meillä on molemmat noin 1,5 v siirtyny isojen sänkyyn. Pienempi tais olla 1 v 4 kk kun isompi tuli aikoinaan pää eellä pinniksestä alas.
 
Ei vitsi niin muuten tuli meidänkin kakkonen alle 1.5veenä päälleen pinniksestä alas..
 
Takaisin
Top