Mä olen varmaan vielä syyskuussakin yhtenä kappaleena kun laskettu aika on vasta kuun lopussa ja tuntuu että siihen on ikuisuus. Olimme viime viikolla Kättärillä valmennuksessa, niin silloin oli sekä Kättäri että Jorvi sulussa, ainoastaan Naistenklinikka Hesassa auki ja sanoivat että tuollaisessa tilanteessa myös Lohja ja Hyvinkää on vaihtoehtoja... meiltä Hyvinkäälle on melkein sama matka kuin Kättärille..saa nähdä kuinka ruuhkaista on elokuussa. Useinhan nuo sulut menevät nopeasti ohi (kestävät muutamia tunteja) että jos ei ole nopea toimitus niin odottelemalla saattaa päästä..[:D]
Oma olo on edelleen hyvä, helle rasittaa, mutta ei muita vaivoja, ei supistele eikä koske mihinkään. Jos pitkään istuu (esim. eilen junassa 2.5h) niin kun lähtee liikkeelle niin häpyluuhun vihloo, mutta sekin meni nopeasti ohi. Välillä kun vauveli puskee pyllyään tai jalkaansa lujemmin niin tuntuu epämiellyttävältä, mutta toisaalta se on niin liikkistä. <3