Viimeinen kolmannes

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja ginessa
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Minäkin vihdoin taas palannut kotiin anoppilasta viikonlopun jäljiltä. Nyt alkaa tuntua siltä, että olis hidastettava tahtia. Huomenna pitäis vielä lähteä shoppailemaan viimeisiä hankintoja ja sen jälkeen otan kyllä rennommin.
Tänään kävin poimimassa 10 litran ämpärin mansikoita. yllättävän kevyesti se meni ja selkäkipu alkoi vasta jälkikäteen[:@] Kävin siis entisellä työnantajalla ja hyvä ettei se lähettänyt mua pois. Kysy vaan, että mitä teen siellä tällaisen mahan kanssa[:D] Voimat on kyllä nyt aika lopussa ja sen sangon perkuu ei ollut helppo homma.

Jotenkin käynyt olo raskaaksi tässä. No ehkä se oli jo aikakin[:D] En vaan pysty ymmärtämään, että tätä pitäis jaksaa vielä yli 5 viikkoa! Huonolla tuurilla 7. Tule jo vauva ulos...

Olipas taas kunnolla omaa napaa vaan!
 
Kovastihan näitä synnytyksiä on odotettu. Nyt jo yksi syntynyt ja mahdollisesti toinen Smelle, josta vain ei ole vielä kuulunut. Kahdella on suunniteltuna käynnistykset. Jotenkin tosi jännää mut toisaalta tätähän sitä on odotettu ja toisaalta ihan plaah. Toisaalta vihdoin tapahtuu. Mut Toisaalta haikea olo. Nyt se loppu lähestyy. Jotenkin ihan kummalliset fiilikset ei tiedä itkeäkkö vaiko nauraa, hyvin ristiriitainen olo. Siis älkää vain kukaan loukkaantuko. Ne on varmaan nää hormoonit, jotka sekottaa päätä just tällä hetkellä. Olen todellakin iloinen ja onnellinen siitä et synnytykset ovat toden teolla alkaneet ja joillakin on ihanat nyytit sylissä[:D].

Hih just tolleen ku toi tekstikin kertoo. Tosi sekavaa, ei päätä ei häntää tolla jutulla. [:D][:D] Pitäs vissii mennä nukkumaan ja lopettaa ajattelu.[>:]
 
Meillä oli eilen(tai no tämän päivän puolta se tais olla)aikuisten kivaa tosi tosi pitkästä aikaa ja tänään ollut ihan erinlaisia tuntemuksia ja supistuksia...
josko sitä pian pääsis[:)]Vaikka luulen kyllä että käynnistykseen käy tälläkin kerta tie,kuten 4 edellistä[&o]Vaikka luonnollisesti alkanut synnytys onkin suurin toive,luulen ettei mun kohtu osaa työstää vauvaa ulos ilman avitusta....


nla lääkäri mulla keskiviikkona,saa kuulla onko jotain edistymistä..Viimeksi oon nlassa ollut rv 32
 
Eemi03: mulla on ihan sama fiilis. Just eilen sanoin miehelle, että vähän haikeeatakin.. että kohta tää on muisto vaan.. Odotusaika mahoineen, kipuineen ja pikkuisen liikkeiden tunteminen.. [8D] Joten ei auta, kuin yrittää nauttia kybällä näistä loppuviikoista ja -päivistä ja koettaa saada muistojen arkkuun niin paljon, kuin ikinä.. Vaikka samalla toivookin, että pääsisi ihastelemaan masuasukkia jo livenäkin.. sit kuitekin myös niin. [:)]
 
Limatulppa[:D][:D][:D][:D]tuulettaa!!!!!
Jotain toivoa mutta en siltikään usko ihmeisiin[&o]
 
Huuuhuuuuuu,jipii [:)]
Mulla on n.1 kk irtoillu välillä jotain riekaleita kohdunsuulta,
mulla se ei mittää näköjää meinaa...[&o]
 
Eemi toivottavasti ei käy mulle niin... kokoajan on huono olo.. tänään sain taisteltua niin etten käynyt vessaa halimassa... Menee hermot kun nyt vihdoin jään kotiin äitiyslomalle niin jos se loppuaika menee pahoinvoidessa niin pää hajoaa ja mä vaikka kaivan tän lapsen ulos [:@][:'(]

Hyvin sekavat tuntemukset on täälläkin... Ihanaa että alkaa tapahtuun, mutta nyt mullakin alkaa iskeen paniikki. Oon huoleti katsellut kaikkia vauva-ohjelmia telkasta koko raskauden ajan eikä oo missään tuntunu mitkään synnytykset, mutta viikonloppuna iski oikein paniikki kun katselin taas jotain niistä.. Alko sattuun jo valmiiks ja kauhea paniikki siitä että en mä selviä!!! No varmaan ihan normaalia, mutta ompa kiva että äiti palas tänään suomeen niin saa jotain henkistä tukea (siis minä 27 vee kaipaan kovasti tällä hetkellä äidin tukea, eipä taida se äitiys loppua koskaan....)

Voimia elyseelle jos se baby päättää nyt tulla toden teolla... Ja kaikille muillekin... Tuntuu hassulta että toisilla on oikeesti ihan viimeset päivät meneillään... (Apua, apua, apua)
 
Voi asali, toivottavasti on vaan valiaikasta toi pahoinvointi..

Nukuin taas huonosti - oli joku raskaushikoilukahtaus, joka kesti koko yon [:'(]. Nyt tietty vasyttais. Mika siinakin on, etta yolla ei nukuta, mutta voisin vetaa paikkareita aamusta iltaan?? [>:]

Voisin kylla synnyttaa ja saada omat voimat takas. Taalla potkittiin kunnolla haaruksiin koko yo, niin ettei taida tyyppi haluta kaantya [:-] No, kunhan tulee ulos, ennenkuin on tosi iso, varsinkin, jos meinaa pera edella tulla..

Voi jee elysee, toivottavasti se nyt oli se kaivattu lahtolaukaus ja tamankertainen tulis ihan ilman avitusta..
 
Vitsi kun kaikilla alkaa olla h-hetket lähellä [:D]  Itsellä ei kyllä mitään merkkiä moisesta, tosin ei noita viikkojakaan ole vielä tarpeeksi. Haikaranpesään pääsee synnyttämään 37-42 viikoilla, joten toivottavasti niihin aikoihin osuisi, omalla kohdalla se tarkottaisi 6.8-10.9 välille oisi osuttava - kammottavan pitkä aika vielä tuonne loppupuolelle, jos menee yliaikaiseksi [:-]

Oon kyllä suht kivuttomasti selvinnyt, ei oo turvotusta (sormukset sormissa edelleen), ei supistele (en ole varma tiedänkö edes mitä se on). Jos kovempaa kävelee, niin alkaa vihloa alamahaan ja/tai selkään ja häpyluussa silloin tällöin tuntuu kipua kun kääntää kylkeä tai jos on istunut pitkään.  Tosin äiti kertoi, että minä olen syntynyt 40+0 ja häntä ekan kerran supisti sinä aamuna kun synnyin sitten iltapäivällä.

Huomenna oisi neuvolalääkäri, jännittää kun se on se ulkomaalainen ja mieslääkäri, jostain syystä mua aina mieslääkärit näissä asioissa pelottaa enemmän. Lisäksi kun on tämä sijaisuusaika menossa, niin mietityttää et onko se vaan joku terveyskeskuslääkäri, joka on pistetty tekeen neuvolalääkärin töitä, et tietääkö se mistään mitään... toivottavasti mun ennakkoluulot osoittautuisi vääriksi.
 
Mä taisin eilen rehkiä vähä liikaa. Olin liikaa liikkeellä ja touhuamassa. Illallakin jo valittelin yletöntä väsymystä. Ja ajttelin et pakko ottaa rauhallisemmin ku jos ny pitäs lähtee synnyttämään nii mä en jaksais. Olen nukkunu ihan hyvin; joo puolykstoista nousin vasta sängystä. Silti olen ihan poikki vieläkin. Tuntuu et ei mitään jaksa. Päätinkin sit et en sit tee mitään. Veljen tytön synttäreille pitäs illalla. Siellä onneks grillataan jo puol viiden aikaan kunnon ruokaa nii ei taida tarvita tehä ruokaakaan ite. Me syötiin aamupalakin vasta yheltätoista nii pojallekkin riittää välipala iltapäivästä.

En tiä mikä ihmeen masis kohtaus eilen illalla. Ei nyt ihan niin masikselta tunnu on vaan väsynyt.

Mä en ole viimeksikään huomannu mitään limatulppaa, joten en odota sitä nytkään. Ja niinkuin Ginessalla, eipä tuo välttämättä mitään tarkoitakkaan moneen viikkoon.
 
täälläkin nukuttiin pitkästä aikaa kohtuu hyvin...siis vaan joku viis kertaa nousin ja se on hyvin kun normisti valvon tuntitolkulla[:D] aamulla sain aamiaisen sänkyyn jostain kumman syystä (7 ja 6. vee tyttärien toimittamana) <3 ja de lux aamu jatkui jalkahieronnalla[:D] super tytsyjä mulla[:)][:)][:)]
 
Huih elysee, lähipäivinä varmaan alkaa tapahtua! [;)]

Viime yönä tuli taas heräiltyä tunnin välein pissahätään ja lonkkakipuihin [&o] Nukuin kyllä, kun painajaisiakin ehdin näkemään, tuntuu tosin etten olisi nukkunut yhtään. Päivät menee niinkuin sumussa, mistään ei tajua mitään ja jotenkin sitä vaan rämpii eteenpäin.. Uskallankohan tänään edes ajaa autolla, kahvipaketinkin olin laittanut vahingossa jääkaappiin [:D] Nyt en kehtaa edes nukkua päikkäreitä kun pikkuveli on edelleen vahdittavana. Pärjäisihän se toki yksin, en vaan osaa jättää sitä omiin oloihinsa tylsistymään.

Hmmm kuuluisi varmaan tämäkin tuonne jurputuspuolelle mutta en jaksa moneen ketjuun kirjoitella.. Kerroin kaverilleni suunnitellusta sektiosta ja hän alkoi surkutella että "jospa sinäkin vielä joskus pääsisit synnytyksen ihanuuden kokemaan". Sain myös kuulla miten paljon helpommalla pääsen, koska en joudu kokemaan "oikeita" synnytyssupistuksia.
Sinänsä mielenkiintoista, koska kertaakaan omaan mieleeni ei ole juolahtanut, että olisin jotenkin vähemmän synnyttänyt äiti kuin muut, koska vauvani syntyy sektiolla. Siis tämä kuukausitolkulla kohdussani asustellut lapsi tulee ulos eli syntyy, eikö se ole se pääasia? Huoh en jaksa nyt olla edes kamalan vihainen, on lähinnä huvittunut olo tuollaisista kommenteista.

Ääää olen ihan tylsä, taas vaan oman navan valittelua.. Pitäisi hommata päiväkirja ja urputtaa sinne [:D]
 
Emilia: Nuo tuollaiset kommentit ovat valitettavan yleisiä tuossa tilanteessa. Sinulla itselläsi onneksi on ihan oikea asenne ja ajatusmaailma synnyttämisen suhteen. Pidä siitä kiinni äläkä vain ota onkeesi tollaisista kommenteista. Musta toi oli aika törkeä ja röyhkeä kommentti.

No jo on Myrsky sulla ihanat mukulat!! Kyl vaan mäkin nauttisin pienestä passaamisesta ja jalkahieronnasta. Ehkä pikkasen kateellisena[;)].
 
Emilia, olipa tosiaan outo kommentti. Ei varmaan sanoja ollenkaan ajatellut sun tunteita. Etta viela pitais ottaa hirveet paineet siita, ettei muka synnyta oikeesti. [8|] Onneksi et paljon pahoittanut mieltasi. Ja sita paitsi, kerran jo synnyttaneena voin sanoa, ettei se nyt niin mahtavan ihana kokemus ollut. Siis kipeeta teki ja paikat repes. En tieda - varmasti tosta joku myos nauttii, mutta omasta mielestani se on se valttamaton paha lapsen saamiseksi.[8|]
 
Toivossa on hyvä elää...
En kyllä elättele mitään toiveita[:D]
 
Viimeksi mulla lähti limatulppaa tulemaan rv 38 lääkärintutkimuksen jälkeen ja silti käynnistettiin parin viikon päästä=eli ei merkannut mitään...
 
Ainut hyvä pointti tässä on että alkoi tulemaan ilamn mitään kronklaamisia,itsellään[:)]
Et siitä pikkiriikkinen toive että parin viikon sisään vois oikeasti jotain tapahtua,mut ihan pikkiriikkinen vaan[;)][;)]
 
Mä näin kans unta, että "jotain" irtosi yöllä, mutta hyvin epämääräistä... mitään ei kuitenkaan ollut tapahtunut oikeasti [:'(]

Hei voi jestas Myrsky, minkälaisia ihania mukuloita sulla on. Mäkin olen tilannut sellaisen [8D]
 
Ma en ees oota mitaan irtoovaksi, en huomannut mitaan viimeksi ja muutenkin on aina housut jotain valkovuotogeggiksia tays [:'(][:'(].

Mut miten voikaan olla koko ajan nain vasynyt? Aikomuksenani oli nukkua puolentoista tunnin paikkarit tanaan samaan aikaan kun mun tytto, ettei se nuku liian pitkaan ja sit kuku valveilla koko yota, mut nukuinpa sit kuitenkin lahes kolme tuntia ja nyt toi lapsi on sitten pirtea kun peipponen [:-] Onneksi mies ei ollut harmissaan, lohdutteli vaan, etta nyt sa vaan oot vasynyt, laitetaan tytto myohemmin nukkumaan [:)] On mulla vaan niin lempea ja huolehtivainen siippa
 
Ihana kuva Haniliini! Mun mies kans pyytää mua jatkuvasti kellumaan, jos olen uimassa ja hän katsomassa, koska se masu on niin pöljän näköinen silloin [8D]

Hiki on ihan valtava, vaikka onkin vähän viileämpää, mutta mulla tulee sellaisia hikivirtauksia, jotka eivät kyllä lopu millään.

Mua alkaa lähtö jännittämään, sillä parin yön päästä pitäis suunnata sinne Jorviin. Koko ajan tässä vähän mietiskelen, että mitä mukaan, mitä mukaan jne.
 
On toi toisaalta helppoa ku tietää koska on lähtö. Mieskin tuossa eilen tuumas ku hänen aiemmat lapset on tosiaan käynnistetty, et kui helppoo se oli ku ties vähintään melkein viikkoa ennen et koska vauva syntyy. Pystyi valmistautumaan. Ja ny pitää kuulemma vaan odotella ja olla sit kuitenki heti valmiina. Ei mitenkään pahalla sanonu ja naureskeli vaan ku mä tuumasin siihen et hei tää on sitä nykyaikaa, eli luomua[:D].

Hah Haniliini[:D][:D] Ihana muhkea pahka on tuohon puuhun tosiaan tupsahtanut[:D].

Tsemppiä Illi. Jännitys tosiaan on varmaan kahta kauheanpi toisaalta silloin ku tietää, koska h-hetki on edessä. Näin ku ei tiedä nii ei ehkä ehdi niin paljoa jännittämään ku vaan odottaa.
 
Takaisin
Top