Mä olin kanssa ylipainon takia sokerirasituksessa jo varhaisilla viikoilla ja siellä oli muut arvot ok, mutta se 2h arvo oli rajalla, eli ei edes yli, mutta silti olen nyt sitten siitä lähtien seurannut sokereita.
Ei ole tullut kertaakaan ylityksiä. Tosin, en ole aina muistanut ottaa välineitä mukaan, että olisin saanut mitattua jonkun poikkeavamman ruuan kohdalla arvoja. Nyt kesällä on tosi vaikeaa pitää kiinni normaalista ja terveellisestä syömisestä (noh, ainahan se on ollut kun on kiloja päässyt kertymään...), kun on reissua, juhlaa, grilliruokaa, jäätelöä, kaikkea vaan tyrkyllä eikä mitään selkeää ateriarytmiä - paitsi kotona (mutta kun on niin paljon nyt muualla)...Kotonakin se menee vähän niin, että aamu alkaa aina hyvin, ja päivälläkin muistan syödä säännöllisesti.... mut sit illalla lipsuu...yleensä vedän sit ihan liian ison iltaruuan enkä välttämättä sit iltapalaa muista syödä ollenkaan (en ole ennenkään iltapaloja syönyt, niiin sitä joutuu vähän niinkuin opettelemaan nyt), jolloin sit on tosi pitkä yöpaasto. Kuitenkin ei oo aamuarvot olleet kertaakaan koholla, aina jossain neljän ja viiden välilä, joten se ei kai sitten ole vaarallista?
Koska arvot ovat olleet hyviä, seurailen arvoja nyt vaan itsenäisesti ja oma-aloitteisesti on sitten otettava yhteyttä, jos tulee muutoksia. Niin ja neuvolakäynneillä vilkaistaan vihkosta, miltä arvot näyttää.
Itse olen semmoinen herkkupeppu, että oksat pois! Raskaus on vähentänyt _todella_ paljon niitä makean himoja, mutta silti kiusauksia on ja niitä vastaan taistelen vaihtelevalla menestyksellä.

Pitää yrittää pitää vaan pää kylmänä ja miettiä, että ei ole pelkästään minusta ja mun mieliteoista nyt kyse. Kun on se herkkunälkä iskenyt, niin koittanut sit ympätä sen välipalan tai ruuan yhteyteen niin ei ole pelkkää sokeripiikkiä tullut, vaan kuidut ja muut vähä tasoittanut sitä.
Tsemppiä kaikille! Itselle on lohdullista tieto, että kun raskaus loppuu, loppuu radikin... Siispä lasken viikkoja myös sen takia

Tosin, kyllä siinä on riski sairastua myöhemmin diabetekseen, ja sen tiedostaen kyllä tätä ruokavaliomuutosta koitan työstää, jotta siitä edes jollain tasolla tulisi pysyvämpi muutos.
