Vauvojen neuvolat

Niin oli. Äidin pieni rakas! :Heartbigred Syntyi seitsemän viikkoa etuajassa.
 
4 kk neuvola käyty. Kaikki hyvin. 7,7 kg ja 65,8 senttiä mitat. Vielä ei olla aloittamassa kiinteitä, katotaan hommaa taas sitten 5 kuukauden iässä, jos kasvu ja muu on ennallaan siihen asti.

Tuli ostettua liian iso talvihaalari. En osaa päättää, haluttaisiinko toista haalaria äitiyspakkauksen sinänsä hyvän haalarin rinnalle ollenkaan, jos se vaikka mahtuukin koko talven (luulen että alkaa käydä piukaksi jo kevättalvesta mutta varma en voi olla, kun kasvunhan pitäisi alkaa kai vähitellen hidastua). Oikeasti uusi talvihaalari olisi ainakin yhtä paljon äitiä varten kuin vauvaa varten. Olen iskenyt silmäni yhteen tiettyyn haalariin. Seuraavaksi talveksi voisi sellaisen myöhemmin parempaan hintaan koittaa saada, silloinhan niitä teknisiä talvihaalareita ilmeisesti vasta tarvitaan varsinaisesti. Mutta osaako oikeaa kokoa kuitenkaan valita jo seuraavaksi talveksi? Riittääkö 1,5-vuotiaalle-alle 2-vuotiaalle Ticketin koko 86 varmasti. Ite aion käyttää vanhoja vaatteitani, vauva taitaa saada munkin vaaterahat. Tai siis mähän ne ostan ja ostoksista nautin, vauvalle on varmaan ihan sama, kunhan on sopivan lämmintä päällä. Tää oisi sopinut paremmin johonkin hankinta-ketjuun kyllä. Käykö muut näitä talvihaalaripohdintoja vai onko selvät sävelet?
 
Mulla on kaikki kohtuu saman kokoisia, ja tosiaan mietityttää pitääkö ostaa vielä uusia kevätpuolella. Tyttö käyttää nyt pääosin 74 vaatetta, ja sille on Reiman 62 vielä aika iso! Että ota noista kokomerkinnöistä sitten selvää.
Äp-haalari on vähän tuota Reimaa isompi.

Sent from my GT-I9195 using Vau Foorumi mobile app
 
Koot vaihtelevat älyttömästi, tuntuu siltä, että paljon enemmän kuin aikuisten vaatteissa. Meillä käytössä sisävaatteissa vielä joku 56/62 (lapsi nyt noin 66 cm pitkä). Tutan sisävaatteissa 68 on nyt sopivin, muista merkeistä suurimmassa osassa 74. Meillä on Reiman jotain vanhempaa mallistoa oleva välikausihaalari, joka istuu aivan riittävän hyvin meitin vauvalle ja hihoissa ja lahkeissa on vielä paljon kasvunvaraa. Koko on 74/80. Vaikuttais siltä, että meillä ollaan pitkäselkäisiä, raajat ei niin pitkiä olekaan. Noa Noan 80-kokoinen talvihaalari oli kuitenkin mielettömän iso, joten menee palautukseen. Reimallakin saattaa osa haalareista olla isompaa sorttia kuin nää vauvojen vk-haalarit.

Onko tää merkki mammautumisesta, että käyttää näin paljon aikaa talvihaalarien miettimiseen? :grin
 
meillä meni kyl helmikuussa syntyneellä pituudessa +1käyrällä kasvaneelle tuo äp haalari koko viime talven, samoin toukokuussa syntynyt esikoinen käytti äp haalaria ekan talvensa. Ulkovaatteet on yleensä reilumpia kuin sama sisävaatetuksen mitta eli esim 74cm vaatteita käyttävä sopii vielä 68cm haalariin.

äp haalari on tehty niin että voi käyttää pitkään ja minusta pieni vaunuissa yleensä ulkoileva ei tartte muuta. Makuasia.
 
Meillä taas mahtui se äp-haalari tasan yhden talven (esikoinen syntyi syksyllä), mutta kuten huomaatte, mun pojat on jo 5 kk iässä melkein 10 kg painoisia ja nii, omasta mielestäni äp-pakkauspuku on pitkää, mutta kapeaa mallia.. Eli meillä oli kiinni siitä etten viitsinyt makkaroita litistää :S

Mulla ois nyt kaapissa pakkasia varttumassa 2 vanupukua, 2 eri äp-pukua ja 1 sininen toppis esikoisen ajalta. Sit harmikseni ostin varastoon 80 cm Name it:n ihanan toppapuvun sit myöhemmälle, mutta musta jotenkin tuntuu ettei se 80 cm mene enää silloin joskus.. :D Nooooohhhhhh.

Meillä toi Lassietecin välikausipuku 68 on reilua ja pitkää, että menee varmasti vielä seuraavana keväänä ja keväinen värikin niin ei sitä onneks ehkä tartte ostaa sittenkään uutta silloin..
Reppuilessa toi vk-puku on ollut kyllä must! Esikoisella mulla ei ollut ollenkaan vk-pukua ekana syksynä ja keväänä kun vaunuiltiin niin paljon eikä hän taas halunnut yhtään olla repussa. Meillä nyt toisinpäin, että tää ei vaan millään viihdy niissä vaunuissa edellenkään :D Repussa tähystää mitä ympärillä tapahtuu niin tyytyväisenä ja hiljaa.
 
5kk neuvolassa 7100g ja 67,5cm :) mä kans mietin et mahtaakohan äp-haalari mahtua talvella, tosin on kyllä vähän isompi reiman haalari joka ainakin menee :)
 
5kk neuvolan mitat: 6750 g ja 67,2 cm. Piikit itketti ja nyt nukutaan ulkosalla vaunuissa. Mammaa jännitti tämä käynti ehkä eniten, koska kävin siellä ensimmäistä kertaa yksin pojan kanssa. Hyvin meni, vaikka onhan noi pukemiset ja riisumiset varmaan hankalia talvella kun nytkin oli kädet täynnä. Täällä tais olla keskustelua haalareista. En ole edes miettinyt koko asiaa, joten äp-haalarilla mennään :D
 
Onko meidän poju muuten vaan pieni vai eikö se saa ruokaa kun 5kk nlassa mitat oli 6330g ja 64,?cm. :D tuomioksi saatiin alottaa kiinteet että saadaan käyrät taaa nouseen. Mutta olin jo alottanu maistelut ennen neuvolaa (joka oli siis viime ma). Nyt on kyllä ihan itsekin vaatinut enemmän ku pelkkää maitoa. Tainnu olla itkun syynä ihan vaan maidon riittämättömyys. Mut ihana ku ees tähän asti on voinu täysimettää! Esikoista ku en oo oikeesti päivääkään saanut itse ruokittua.

Sent from my GT-S5301 using Vau Foorumi mobile app
 
Viimeks taas täti meinas että hyvin tullu painoa ei kiirettä kiinteillä. Nyt pääs sitte hidastuun kasvu sen verran että pitääki alottaa. :)

Sent from my GT-S5301 using Vau Foorumi mobile app
 
On meilläkin pieni ja hoikka
kaveri. Vähän ärsyttää kun just saanut rutiinin aamu- ja iltavellin antamisessa ja nyt se pitääkin vaihtaa puuroon kun muutenkin kiinteät uppoo vielä huonosti :/ onko vinkkejä helppoon puuroon? Kaikki suomalaiset viljatkin pitäisi maistatuttaa.
 
hiutaleet kuppiin vettä päälle ja mikroon minuutiksi hedelmäsoseet sekaan ja nassua kohti.
 
Meil ei itse tehty kaurapuuro mee mitenkään vaikka mitä joukkoon laittas, mut mannapuuro maistuu ja Valion onni puurot on herkkua :)
 
Meillä 5 kk neuvolassa neiti 5935 g ja 62 cm. Tasaisesti kasvaa, ryömii, menee konttausasentoon ja kierii :D
 
Onpa miniameeba kyllä siro! :) Meidän mötkö oli 5 kk -neuvolassa 8,25 kg! Ja 68 cm.
 
Me on alotettu riisipuurolla kun ei vehnä ja maito käy pojulle ainakaan vielä. Ja lähes kaikissa muissa puurojauheissa on joko korvikejauhetta tai vehnää. Hedelmäsosetta sekaan niin johan maistuu :) koko ajan saa olla enemmän kiinteitä mukana. Mihin se maidon tulo näin yhtäkkiä lopahti? Tai yöllä kyllä saa sen verran et jatkaa unia, mutta päivällä vetelis hirveitä määriä soseita ja maitoa päälle sen mitä tulee :0

Sent from my GT-S5301 using Vau Foorumi mobile app
 
MRS V : Niitä näppyjä oli 2 viikkoa. Rasvaalin bepanthenilla... ku en muutakaa keksiny. Mutta näppylät katos, eikä nyt ole takaasi tullu. On kyllä kova poika hikoomaan, et mahtoi olla hikinäppyjäkin... tiedä tuota, ku ei lääkärikää tienny.

Meillä olis huomenna 5kk neuvola, mutta nyt ollaan molemmat räkätaudis. Ittellä ollu viikon ja poika tuli räkääseksi ja yskääseksi 3pv sitte. Soitin neukkuun ja siirettiin aikaa viikolla.
 
Tuo meidän järkäles ei meinaa enää mahtua äitiyspakkauksen toppapukuun, eikä mahdu niihin ohkaasiin enää. On niin kapeita, pituus riittääs sopivasti....mutta täytynee mennä ostoksille. Vaunutki on ihan täynnä tuota poikaa, ku se on pukees... Hommattiin just lämpöpussi, ku vaunun koppa rupee jämään pieneksi. Vaate koko on 80- 86. Housuusta menee justiin 74. Sain neuvola lääkäriltä lähetteen 10 x hierontaan. Omavastuu on... että 9e saan 30e hieronnasta pois. :oops:
 
Takaisin
Top