nyt on sitten neurologin käynti takana, jonka mukaan tyttö on ikätasoisesti kehittynyt, motoriikka ikätasosta hieman edellä (että in your face neuvola, nyt loppu se kitinä siellä!
) ja jäykistelyn takia nyt varmuuden vuoksi eeg, lähinnä koska sukuanamneesissa melko hoitoresistentti epilepsia, muttei kyllä ollut sitä mieltä, että olis mitään kohtauksellista, mutta kuitenkin kuulemma vauvojen kanssa pelataan varman päälle. enkä siis itsekään todellakaan ajattele, että olis epilepsiaa, kun tajunta on ihan normaali koko ajan, eikä ole mitenkään poissaolevakaan jäykistelyyn liittyen. nyt sitten vaan ootetaan kutsua sekä eeg;iin että sinne munuaistutkimuksiin.
Myös masun päristely aiheuttaa välittömän kikatuskohtauksen ja yleisestikin kaikki mikä pärisee. Pieruhuumori paras huumori 

Meillä on kyllä käynyt mieletön tuuri, kun ei ole tullut pahemmin huonoja jaksoja unien osalta (vielä). Tietysti on muutamia yösyöttöjä joka yö ja enhän mä ihan samalla lailla nuku kuin ennen lasta, mutta en koe itseäni unenpuutteiseksikaan. Miehellä on jopa selkeästi enemmän univelkaa kuin minulla, mikä ei liity lapseen vaan siihen, ettei se osaa käydä ajoissa nukkumaan, kun pitää herätä aikaisin kouluun. Hah!