sufille: Meillä oli rokotteen annosta pari päivää, kun alkoi tulla oireita. Eli lähinnä sitä, että on ummetusta ja poika ponnistelee useita kertoja päivässä, ennenkö mitään tulee lopulta ulos (ja sitten lopulta sitä tulee tosi paljon), ja on sitä ennen helposti kiukkunen ja turhautunut. Samaten on puklaillut tosi paljon, ja tällöin haluaa että kanniskellaan pystyssä. Nyt on siis huomenna viikko rokotuksesta, ja vielä on kyllä vähän oireita, mutta ne on jo lieventymässä. Ja ekoina päivinä oli myös ripulia, mutta se meni nopeasti ohi. Ekalla rokotuskerralla oli kanssa ummetusta rokotteen jälkeen, joka silloin kesti noin viikon, joten veikkaisin että meillä tää rokote vaikuttaa näin.
Meillä on vähän mietinnässä mitä tehdä (tai voiko edes mitään tehdä) päiväunien suhteen. Poika nukkuu useita sellaisia 15min-1h päiväunia päivän aikana, mutta ei juuri ikinä pidempään ja mitään sellaista kunnon päivärytmiä täällä ei ole ollenkaan. Toisaalta en ole missään vaiheessa kirjannut uniaikoja ylös tai mitään muutakaan tällaista systemaattista rytmiä yrittänyt rakentaa, että ehkä on ihan vaan oma vika. Nyt en siis kauheasti uskalla suunnitella päivälle menoja rytmin puuttuessa, tapaamisiin pääseminen ajoissa on aina yhtä hullunmyllyä ja yleensä tulen myöhässä kun vauvan unet/ruokinta/vaipanvaihto ajoittuu "väärin". Nukkumaan menee onneksi aika hyvin 23 maissa ja herää yöunilta 8-9 lähes joka päivä. Yösyöttöjä meillä oli ennen vain yksi, mutta nyt tuntuu lisääntyneen noin kolmeen per yö. Toistaiseksi olen jaksanut ne hyvin, mutta vähän jännittää meneekö meillä vain vaikeampaan nyt aina siihen asti kunnes aloitetaan kiinteät.