Erehdyn vähän väliä vaatteita vauvalle katsellessani pitämään häntä pienempänä kuin hän todellisuudessa on, sen huomaa sit vasta kiskoessa liian pientä bodyä päälle. Tuntuu vähän haikealta, että pieni kasvaa niin nopeasti! Ei hän kovin pieni enää ollut silloinkaan, kun hänet ensi kertaa syliin sain (41+3 viikolla). Yllättävän isot jalat löytyy meidänkin neidiltä. Ja pikkuiset kätöset :) Esikoisen vanhempana mulle on varmaan helpompaa, että vauva ei oo ihan kaikkein pienintä kokoa, kun vieläkin hänen käsittely jännittää välillä jkv ja etenkin ensimmäisinä viikkoina tunsin itseni aikamoiseksi loppakouraksi. Mutta kyllä tää nyt jo alkaa sujua!
On kyllä mahtavaa, että on tämä foorumi ja blogeja, lehtiä ja kirjoja, joissa kerrotaan vanhemmuudesta ja vauva-arjesta muutakin kuin niitä aurinkoisimpia puolia. Muuten vois olla aika orpo olo kaikkia haastavampia juttuja sumpliessa. Osa tutuista jättää vauvakertomuksistaan systemaattisesti kaikki mahdolliset hankalat asiat pois. On huutava tarve vaihtaa kokemuksia muidenkin kuin vauva-arkensa täydellisenä onnelana kokeneiden kanssa. Vaikka tuntuu kyllä kivalta itsestänikin keskittyä ajattelemaan enemmän kaikkia positiivisia asioita tilanteessa, aina kun se on mahdollista. Mutta on niin helpottavaa tietää vaikeuksien keskellä, että muutkin kokee samoja asioita!