Vauvan yöunet tai niiden puute - myös vanhempienkin nukkumiset

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja mä77
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Meilläkin tuo iltarutiini on aikalailla sama joka ilta. Klo 21 Elli menee nukkumaan ja nyt ei ole enää moneen viikkoon herännyt yöllä ollenkaan!
Päivän aikataulut hieman vaihtelee, päikkäreistä riippuen, mutta siis kolmet päiväunet meillä vielä enimmäkseen nukutaan keskimmäiset niistä saa nukkua niin pitkään kuin nukkuu, mutta ekat ja viimeiset ollaan lyhennetty 45minuuttiin. Sillä on saatu yöunet nyt noin 10-11 tuntiin mikä on kyllä ihan luksusta!!
 
Minä oon jotenki vaan nyt tullut siihen tulokseen et meidän poika on huono nukkuja ja that's it. Nukutaan sitten joskus kun lapsiluku on täynnä ja ovat isompia :)

Sent from my GT-I9506 using Vau Foorumi mobile app
 
Nukkumaanmenoaika oli meilläkin aiemmin 20.30-21 välillä, mutta miehen kesä/isyysloma sekoitti rytmit ja ollaan myös paljon oltu mökillä missä on myös muita ja siellä en ole viitsinyt huudattaa, vaan ottanut melko nopeasti viereen ja tissi suuhun kun herää. Rytmit palaa kun mies menee töihin elokuun alussa ja sitten meinaan ottaa myös tutin pois, koska se aiheuttaa osan heräämisistä, kun hakee tuttia eikä löydä ja sitten herää itkemään. Jospa sitten elokuussa löytyisi unikin paremmin, kun tulee jokin rytmi päivään...Jännä juttu on se, että mökillä ollessa poika nukkuu paljon paremmin. Herää ehkä kerran niin että pitää laskea makuulle ja viidelta tissille (sitäkään ei varmaan tarttisi, mutta siitä en ole jaksanut luopua omien unien takia) ja nukkuu vieressä yleensä kahdeksaan. Nyt oltiin pitkästä aikaa kotona kaksi yötä ja molemmat yöt yhtä hullunmyllyä. Nyt ollaan taas mökillä ja poika meni 20.30 unille ja on nyt noussut unissaan kerran pystyyn, kummitäti käynyt kaatamassa makuulle, kun itse olimme saunassa. Saapi nähdä nukkuuko nyt aamu viiteen niin kuin yleensä mökillä.:) en taida täältä meri-ilmasta enää poistua, kun täällä tuntuu pojallekin uni maistuvan..
 
Taisi olla hyvä juttu, kun kävin täällä rutisemassa öisestä rallista. Poika nukkui viime yönä 10 ja puoli tuntia, heräämättä kertaakaan!! Ekaa kertaa elämässään, jihuu! Saattaa osin johtua siitä, että lopetin imetyksen kolme päivää sitten, kun aloin syödä tuohon selkävaivaan lääkkeitä. Ehkä tuo pikkumies lopulta tajuaa että yöt ovat nukkumista varten :))
 
Miten, Ilppu78, imettämisen lopettaminen onnistui? Kun mietin itse, että koska lopettaisin tai lopetanko kun poika on aika kova tissittelijä..Nautiskelis tissillä varmaan koko ajan jos saisi, niin olen miettinyt, että auttaisiko lopettaminen sekä nukkumiseen, että siihen ettei olisi niin kovasti minun perään. Väsyneenä varsinkin kukaan muu ei kelpaa kuin minä, ei edes isä. Se on välillä aika puuduttavaa, kun poika roikkuu puntissa kiinni koko ajan..vaikka kultainen luttana onkin.❤️
 
TtT, mä lopettelin imettämisen vähitellen. Ensin jätin päivätissin pois eli vain aamulla ja illalla rintaa. Annoin pullosta jo jonkun aikaa ohella ja huomasin että mielenkiinto rintaan alkoi lopahtaa. Mulla väheni melko nopeasti maidontulo ja lopettaminen kävi ilman mitään itkuja. Tuntuisi vaikuttaneeen positiivisesti ainakin nukkumiseen. Meillä poika on ollut paljon muidenkin kuin äidin kanssa, on luottavainen eikä vierasta ketään. Ehkä se helpotti imetyksen lopettamista.
 
Meillä mennään nukkumaan klo 19-20 ja nukutaan 12-13tuntia yhdellä heräämisellä. Hampaiden tulo on vaikuttanut niin että aamuyöllä herää satunnaisesti ja nukahtaa uudelleen vaan viereen.
Koska en ole palaamassa töihin lähiaikoina niin imetän vielä myös öisin. Toivon etten joudu unikouluun. Minusta lapsen huudattaminen ei ole kauhean loogista, ja koska tosiaan vielä en kärsi yöheräilyistä niin syökööt myös öisin koska kokee tarvitsevansa.
 
Meillä huudatettiin lasta eilen. Olen täällä anoppilassa nyt ollut muutaman viikon ja kaikki se työ mitä minä olen tehnyt lähes lapsen syntymästä asti lapsen nukahtamisen eteen meni kahdessa päivässä ihan vit...ksi. Arvatkaa vain harmittaako! Täällä on aivan turha puhua mistään aikatauluista ja lapsen itkuun vastataan laittamalla tissi suuhun. Iltaisin on ihan ok kävellä vauvan kanssa kadulla puolenyön jälkeen jos vauva ei satu nukkumaan. Ensi viikolla on paluu taas arkeen ja toivon, että tuttu ympäristö pinnasänkyineen muistuttaa mieleen vanhoista rutiineista. No eilen tyttö huusi kaksi tuntia klo 3-5 ennen kuin nukahti. Minä kannan, laulan, paijaan, laitan sänkyyn viereen jne eikä mikään auta. (Tissiä en siis suostu ihan periaatteeset antamaan ja sitäkös sitten päivitellään lapsen kiusaajana. Joka välissä neuvotaan, että imetä, imetä ja minulla nousee savu korvista.) Pahemmaksi meni vain koko ajan. Lopulta istuin sängyssä tytön kanssa, valot päällä ja itkin omaa turhautumista. Siihen tyttö vain katsoi minua, meni hiljaiseski ja tuli minun viereen pitkälleen ja nukahti siihen.

Tänään päikkäreille mennessä ei sitten itketty kuin puolisen tuntia. Että edistystä.
 
On eri asia jos lapsi itkee eikä hiljene mistään, kuin että itkee hätäänsä eikä kukaan tule. Varttikin on pitkä aika itkeä rakastamansa ihmisen perään ja pelätä yksinoloa. On unikouluja joissa neuvotaan odottavan jokin aika-X minkä jälkeen mennään lohduttamaan ja aikaa aina pidennetään jne. Toimii varmasti, en epäile, mut itse en siihen lähtisi.
Unikoulu onkin vanhempia varten, ei niinkään lasta. Minä en tosiaan vielä tarvitse unikoulua koska en mene töihin, joten herään ruokkimaan lastani, vaikkei hän oppikirjojen mukaan olisi "tarvinnut" yöruokailuja puolen vuoden iän jälkeen. Jostain syystä lapsi herää yöllä, täsmälleen samoihin aikoihin, syö ja jatkaa tyytyväisenä uniaan. Tämä lapsi ei ole lukenut niitä "oppikirjoja" :D
Enkä missään nimessa syyllistä unikoulun käyneitä, ehkä meilläkin oltaisiin turvauduttu niin järeisiin aseisiin jos olisin töihin palaamassa/kärsisin tilanteesta.
 
Joo tiedän mä77 tasan mistä puhut, mekin aiemmin saatiin juuri toinen yösyöttö pois ennen ku lähdettiin mummoloihin visiitille ja auta armias mikä revohka oli kun meni neiti ihan sekaisin.. Minä yritin kanssa valitettavasti huudattaa neitiä unille mutta tämäkin on pikkasen sinnikäs tapaus eikä hevillä antanut periksi.. Eikä tosiaan omaa oloa yhtään helpota ne päät jotka kurkkii oven raosta ja kysyy että mitä se itkee , anna se tissi niin pääsee nukkumaan (lue: he pääsevät nukkumaan) jne jne. Tein sen päätöksen että syököön mummulassa sitten tissiä vaikka kuus kertaa mut kotiin palattuamme kaikista kauhuskenaarioista huolimatta tyttö palasi opittuun rutiiniin eli yksi syöttö per yö. Nykyään mennään samalla rytmillä myös mummoloissa. Jospa teillä on yhtä hyvä tuuri ;)


Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
No sen yhden huudetun yön jälkeen tyttö on mennyt nukkumaan aikaisin (jo klo 22.00 maissa, vaikka minä antaisin valvoa tunnin kauemmikin) ja sitten parin syötön kera nukkunut 9-10 asti. Samoin päikkäreille nukahti aika kivuttomasti tänään. Että näillä näkymin kannatti tuo tissittömyys. Anoppilassakin antavat paremmin lapsen nukkua alkuyöstä (täällä menevät nukkumaan joskus 2-3 aikoihin). Ymmärrän hyvin, että he täällä huokailevat meikäläisen kasvatustapoja, kun itsellä ovat täysin erilaiset, mutta että Suomessakin anopit antavat "hyviä" neuvoja. Ei oikein mene jakeluun.
 
Ääh, just kun pääsin kehumaan meidän öitä niin jo alkoi tämä iltaralli; neiti ei suostu syömään enää tissiä ennen nukkumaan menoa, aikansa kalkattaa sängyssä ja sitten kun on tarpeeksi väsyny niin alkaa järjetön karjunta johon ei auta tissin tarjoaminen / hyssytteleminen / tutittaminen / sylittäminen .. Eilen nukuttamisrumba kesti puolitoista tuntia, nyt on karjunut jo tunnin. Syliin olkkarissa kyllä rauhoittuu mut heti kun viet makkariin niin taas alkaa märy.. Hohhoijjaa :(


Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
Sympatiat tosiaan sinne syysmami! :Heartred Vaikuttaisiko kuumuus siellä teillä?

Mä en halua mitenkään kääntää veistä haavassa, mutta jotenkin tosi vaikeaa itselle kuvitella minkälaista tuommoinen "säätäminen" olisi. Meillä kun tosiaan tuo nukahtaminen on tosi "kaavamaista". Joskus (kuten eilen) saattaa olla ettei tyttö heti nukahda maidon juotuaan. Sitten saattaa itkeä yms, mutta nukahtaa sitten viimeistään kun saa lisää maitoa. Saattaa joskus mennä about 300 ml, kun normi on yleensä alle 240 ml. Tänään kylläkin tyttö nukahti heti. Tippa jäi maitoa, tyttö kääntää kylkeä, mä tungen tutin suuhun ja hiippailen huoneesta pois. Siellä se on nyt sitten nukkunut jo melkein 2,5 h :)

Eilen tapahtui myös jotain mitä käy TOSI harvoin, nimittäin tyttö heräsi kesken yön. Syy kyllä oli siinä että olin itse tullut alakertaan nukkumaan (meillä makkarissa noin +30 astetta ja olin ihan hiestä märkä enkä saanut unta vielä tunninkaan jälkeen), mies makkarissa tytön kanssa. Mutta eihän tuo mies osaa reagoida/herää riittävän aikasin jotta saisi tutin vielä puoliunessa olevalle lapselle, vaan siinä oli sitten täysi huuto päällä. Mä jouduin sitten alhaalta tulemaan, ottamamaan tytön syliin ja rauhoittelemaan. Ja jouduin taas jäämään sinne makkariin nukkumaan... tyynykin jäi alakertaan. Ihan jossain vartissa tyttö nukahti uudelleen, mutta en mä viitsinyt enää alas mennä. Kun jos koko rumba olisi alkanut taas alusta uudelleen.

Vähällä siis tuossakin päästiin, mutta tosi poikkeuksellista meille. En edes muista koska olisi pitänyt ottaa tyttöä keskellä yötä syliin tai ylipäätään nostaa pinniksestä. Olisikohan ollut joskus huhti-toukokuuta kun tytöllä oli flunssaa...

Musta on myös erikoista miettiä miten monen vauvat vielä syö öisin. Vaikka siis ihan normaaliahan se on vielä tässä vaiheessa :) Mutta kun omalla tytöllä ei ole ollut tarvetta yösyömiseen sen about 4kk jälkeen (tai ei ainakaan 6kk). Ja ihan siis tytön oma valinta, eihän sitä väkisinkään voi toista herättää syömään.

Tsemii vaan kaikille yöunien kanssa painiville! Te ootte vahvoja :)
 
Ja oonko muutenihan hakoteillä, mutta onko yösyöjien joukossa enemmän imettäviä kuin pulloruokittuja...? En mä tiiä onko sillä mitään merkitystä, mutta tulipahan vaan mieleen :)
 
Meillä on nukuttu täydet yöt muutamia poikkeusjaksoja lukuunottamatta 5kk lähtien, jolloin vielä pääsääntöisenä ruokana oli tissimaito. Poika vaan lopetti yösyönnit silloin..

Nyt täytyy koputtaa puuta, kun sanon, että nukutus on meillä helppoa. Mennään klo.20-20.30 pojan huoneeseen, annan hälle tuttipullossa iltamaidon 200ml. Hän juo sen ite pinnasängyssä, "nukuttaja" voi vaikka istuskella huoneen sohvalla. Kun maito on loppunut, nukuttaja laittaa tutin suuhun ja poika nukahtaa tai sitten seisoskelee hetken pinniksessä ja käy sitten nukkumaan. Ite voipi sillä välin istuskella sohvalla. Nukahtaminen tapahtuu yleensä 15min sisällä. Ja aamuun saakka nukutaan ilman herätyksiä. Aamuherätys on normisti klo.6.30-8 :)
 
No minäkin tuolla olin jo turhan optimistinen viime postauksessa. Tyttö alkoi heti sen kahden yön jälkeen nukkua ihan miten sattuu. Kotiin matkustaminen (lennot jne.) oli ihan oma shownsa. Tänäänkin nukahti ihan ok jo klo 22.00 aikaan, kun luuli, että on vain iltanokosille menossa. Yöllä sitten parin tunnin jälkeen oli ihan hirveä hulabaloo, kun tajusi, että nyt nukutaan oikein yöunia. Tosiasia on se, että mies ei vain kestä tytön karjuntaa ja melkein kaikki nämä itkukohtaukset (joita ei ole yleensä paljoa, mutta tässä viikon sisällä aika monta) jää minun hoidettavaksi. Tyttö nukahti lopulta yöunille klo 1.00 maissa. Saa nähdä kuinka pian saadaan (tai minä saan) taas kunnon rytmin iltaan.

Meillä tyttö on kovasti tissin perään. Reissussa oli myös kuuma, joten tuli annettua enemmän kuin aikaisemmin. Onhan äidinmaidossa niitä vasta-aineita tautejakin vastaan. No nyt pitäisi saada siihenkin joku järkevä tahti ja vähän vähentää imetyskertoja.
 
Mä olen meistä se joka ei kestä vauvan itkua, hermostun ja menen ihan shokkiin itsekkin. Meillä siis mies hoitaa pahimpien aikojen nukutukset. Nyt on taas kipuillut ihan pölönä hampaitaan ja nukahtamista helpotti kummasti kipulääke-coctail.
Öisin se onneksi nukkuu hyvin. herää syömään kerran tai kaks mut jatkaa uniaan heti taas ilman nukutusta.
 
Takaisin
Top