Vauvan nukkuminen

Meilläkin esikoinen kyllä nukkuu pidempään kuin vauva. Ja Kiira taas ei ole kauhea mölyapina, joten vaikka sen kanssa noustaan aikaisemmin, niin yleensä esikoinen ei meidän ääntelyihin herää. Onneksi. :) Ja jos joskus herää, niin ei se kiukkua vielä aamulla, se tulee sitten illalla. Mikä ei kyllä sekään kivaa ole. Joskus olisi tietysti kiva, jos vauvakin nukkuisi yhtä pitkään kuin isompi, mutta toisaalta, olenpahan taas itsekin alkanut tottua aikaisempiin herätyksiin. Ja Kiira siis kuitenkin nukkuu nykyisin yleensä n. 20 yli seitsemään. :D Eli ei mitenkään älyttömän aikaisin herää. Itse kuitenkin tykkään aamuista, olen silloin vireimmilläni, joten olo alkaa olla kyllä parempi, kun ei nuku liian pitkään. :)
 
Siis tarkoitin, että ku poika herää siinä puol 7 aikaa ni haluaa yleensä jo puol 9-9 unille ja en voi siihen aikaa laittaa unille ku monesti ollaan juuri 9-9.30 lähössä johonkin niin siinä kohtaa on aika hässäkkä saaha kahella mukulalle kamppeet niskaan. Toki saa n ukahtaa siinä kohtaa ku autossa/ulkona ollaan mutta se hetki ennenkuin päästää lähteämään on aika kiukuttelua ja kun itse on ihan väsynyt niin ei meinaa jaksaa. Helppo se on kyllä pelkästää vauvan kanssa lähteä, mutta sitte ku siihen lisätään vajaa 3-vuotias uhmansa ja väsymyksen kans joka tulee aikasista herätyksistä ni soppa on valmis! Enkä mä viitti vauvaa tai esikoistakaa puolta tuntia istuttaa niissä ulkovaatteissa sisällä odottamassa, että kaikki saisin valmiiksi lähtöä varten.
Öööh, ja kaippa mä nyt oon tässä jo parin viikon aikana huomannut että esikoinen herää siihen möykkää mitä vauva täällä pirteänä ja energisenä huutelee.. Me kuitenkin asutaan kerrostaloa-asunnossa jossa kaikki huoneet lähekkäin eikä ole mahollista mennä ylä/alakertaan vähän sivummalle.

Onneks kohta on kesä eikä tarvii pukee niin hitokseen päälle ipanoille!
 
Mulle riittäis se puol 8 aikaa, se ois passeli. mutta kun ensin herätää 5 syömää ja kuudn aikaa huutelee siel sängyssä ja puol 7 aikoihin luovutan ja noustaa ylös..
 
Onhan ne toiset lapset herkkäunisempia kuin toiset. Meillä on onneksi niin, että esikoinen ei ole järin herkkäuninen eikä ehkä Kiirakaan. Kun nukuttaa, niin nämä nukkuvat eivätkä ihan pieneen herää. Mutta käsitän kyllä täysin tuon, Tiutsi! Onneksi meillä Kiira herää normaalisti seitsemän jälkeen, se on meilläkin ihan passeli aika. Koska ei se aamulla jaksa olla hereillä kuin 2-2,5 h. Ja kun meidän aamumenot (perhekerho ja -kahvila) alkavat molemmat 9.30, niin jos se heräisi jo vaikka puoli seitsemän, niin ei kyllä jaksaisi olla hereillä niin pitkään, että saisi tehdä lähtöä. Tai ei ainakaan jaksaisi ilman kitinää. Toivottavasti teillä nukkuisi vauva jatkossa pidempäänkin. Minä en ainakaan tarkoittanut omalla kommentillani mitään sen kummempaa, kuin että meilläkin vauva on se, joka herää aikaisemmin, mutta meillä se ei ole ongelma, koska esikoisen unet ei siitä häiriinny. Ja meidän aikatauluissa ei tuota ongelmaa, kun herätysaika on tuo seitsemän jälkeen. Eli meillähän nyt onkin vähän eri tilanne. :)
 
Meillä on kans aamuvirkku poika! Nykyään nukutaan myöhäseen ku herätään vasta 6.30! Ennen herättiin aina ennen kuutta. Mutta toisaalta mä mielummin nousen noin aikasin mitä kukkuisin illasta! :D


Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
Me oltais esikoisen kans aamutorkkuja ja iltavirkkuja, jätkä taas päin vastoin :laughing021
 
Mä vähän jännitän et miten käy ku siirrytää kesäaikaan, ainaki viime keväänä esikko alko heräämää jo kuudelta ja sitä kesti reilu kuukaus ennen ku alko pikkuhiljaa siirtyy sinne normaalimpaa aikaan. Ja sit ne väittää et ei se kellojen siirto kehenkään vaikuta.
 
jep,meillä huono yö.vaipan vaihot kahelta ja neljältä.neljältä jäätii sitte olohuoneesee nukkumaa.olo on vähän normaalia enempi tööttööt.
 
Yks maailman typerimpiä juttuja toikin kellojen siirtely. PYHPAH, saisivat luopua jo koko hommasta!
 
Heh: silloin ku niit kelloja alettii Suomes ekoi kertoi siirtämää, niin täällä Orimattilas ei siihen suostuttu ku lehmät menee sekasin, ja niimpä Lahden radios sit kuulutettiiki kahta kellon aikaa :grin Ajankans sit täälläki taivuttii siihen kellojen siirtelyyn.

Tääl on nukuttu viimeyö huonosti, ja yhtää ei tietenkää vaikuta se et illal hetken mielijohtees annoin Tyynen maistaa kananmunan valkuaista, ku me muut syötii keitettyi munia. Annoin kyl kuplikset päälle mut eipä siitä hyötyy ollu. Tyyne sit heräili pitkin yötä kitisemää ja tarjosin sille tissiiki kuus kertaa vaik vaa kolmena kertana sen sit huoli. Sit neiti heräski puol kuus, ja alko huutelee tutille. Nukahti uudestaa 6.15 ja esikko heräs 6.30:excited001 Kaikenlisäks menin ite nukkumaa vast 23.30 ja en ees heti saanu unta ku tuli syötyä liian raskas iltapala.
 
Meidän poika kans meinas itkeskellä tunnin välein, joten sain yllä pomppia pinniksellä tassuttamassa poikaa. Puol viisi luovutin ja otin tissille ja siinä sit nukkui melkein seitsemään. Poikakin ressukka ihan väsynyt kun meni jo puol ysi päikkäreille, vaikka normisti vasta ysin ja kympin väliin ottaa ekat päikkärit.
 
Siellä se minun pieni ihmeeni nukkua posottaa menemään.. jo puolitoista tuntia vetänyt unta palloon! Rankka yö takana vissiin silläkin. Kävin äsken kurkistamassa pinnikseen ja voi että kun toinen on niin tajuttoman kaunis ja suloinen. Niin viaton ja nukkuu rauhallista unta ilman mitään tietoa pahasta maailmasta. Tuli ihan äidille kyyneleet silmiin ja hiivin maratonvauhtia pois huoneesta, etten herätä toista. Että tuo äidinrakkaus on pakahduttava tunne.. sydäntä oikein välillä särkee, kun toista niin rakastaa. :Heartred
 
meilläkii tytsy nukku kiltisti koko matkan terveyskeskuksesta kotipihaa asti.mistähän sekii arva aina heätä ku tullaa meijän pihaa.sama juttu kun lenkiltä tullaa ni pihassa se herää.
 
Tänää herättii jätkän kans 7.30 (eka syöttökin oli vasta 06) ja esikoinen 8. Mutta silti vaikka nukuttii myöhemmin niin jätkä oli 8.45 ihan valmis unille. Ilmeisesti on nyt tottunut että silloin nukkuu. Tänä aamuna onneks tehtiin niin, että aamutissin annoin tuossa kohtaa ja nukahti (oltii jo syöty aamupuuro ja puettu päälle). Laitoin itteni ja esikoisen valmiiksi niin, että pojalle puin vaa ulkovaatteet päälle ja menoksi 9.30 kun oli sovittuja aikataulullista ohjelmaa. Mutta jos sen itkun ja kitinän saatteleman olis pitäny jotain tehä ni ei ois onnistunu! tai olis onnistunut, mutta silloin jätkä ois yksinää lattialla huutanu..
 
Meillä muuten tulee joka yö pojalta kakkat vaippaan ja kun hän ei enää herätä öisin niin vaihdetaan vasta aamuisin.. Onneks vaippa ei valskaa ollenkaan. Neuvolassakin sanottiin, että vaikka tulee kakkat niin lasta ei tarvitse herättää sen takia jossei itse herää eli voi vaihtaa vasta sitten kun lapsi itse herää :) Eikä pojalle oo onneks tullut mitään siitä vaikka se kakka jonkun aikaa sielä vaipassa onkin.
 
Takaisin
Top