Vauvan Neuvola

Meidän ekassa neuvolassa vauvan paino ei ollut muuttunut sairaalasta kotiutumis painoon nähden. Tosin neuvola täti sanoi että pelkkä eri puntari voi tehdä ratkaisevat gramma erot. Myös tuo paino mitattiin sen pelästyttävän kohtauksen jälkeen jolloin vauva oli tyhjentänyt kaiken molemmista päistä. Täti sanoi että pelkästään yksi ruokailu alle niin riittävä muutos olisi ollut.
Käymme kuitenkin tiistaina kontrollissa katsomassa painon nousua.
Tästä se lähtee, tuon pienen ihmeen kasvaminen ja kehitys!! Cant wait!! :)
 
Ai teilläkin oli tänään Mimael ensimmäinen neuvola. Meillä oli "pika" neuvola, kun tämän päiväinen piti olla ainoastaan äidin puolen tunnin aika, mutta sitten mentiin Möykyn kanssa. Möykyn paino oli tippunu sairaalan painosta 50g :/ En nyt ajatellut tuosta ottaa paniikkia, kun pikkuinen syö kuitenkin todella todella hyvin. Pitää vaan seurailla sitä painoa. Maanantaina jo terkkari tulee sitten kotikäynnille.
 
Meillä kävi TH kotona tiistaina.. Perjantaista paino noussut 130g, eli jätkälle maito maistuu :) Torstaina mennään sitten uuteen neuvolaan, uudelle hoitajalle (joka ei kyl oo meidän oma uus th) :) Pian on pikkunen jo sen 2vko ja pääsee sitte alottaa kunnolla ulkoilun, jos ei tuu MEGA pakkaset :p
 
Tänään oli eka neuvola. Vaunuilla mentiin. Ei kuulemma mitään estettä ulkoiluun, vaikka ikää viikko, kun lämpöasteitakin on :)
Hyvin on noussut paino kotiinlähtöpainosta muutamassa päivässä.
Ei mitään erikoista. Tikit poistettiin. Ei valunut sisuskalut lattialle :D :D
Eli hyvin arpeutunut siisti jälki. Terkkakin mustelmaa kauhisteli..

Pikkuneiti nukahti vaa'alle :)
ImageUploadedByVau Foorumi1418034204.910792.jpg
 
Ensimmäinen neuvola takana. Nyt ei muuta tehtykään kun punnittiin ja hienosti on meidän neiti saanut syntymäpainonsa takaisin. Syntymäpaino 2600g (lähtöpäivänä paino oli vain 2438g), nyt se on 2665g! :) Kaikki hyvin. Neuvolakortissa lukee ensimmäisenä: ihana vauva :) Mun kohtukin pienentynyt hyvään tahtiin. Ens viikolla seuraava käynti.

Kaikki tänä vuonna syntyneet vauvelit saa neuvolasta eläkeläisten kutomat junasukat. Meidän tytsälle valittiin tietenkin joulunpunaiset :)
 

Liitteet

  • WP_20141210_002.jpg
    WP_20141210_002.jpg
    294.5 KB · Katsottu: 38
Muokattu viimeksi:
Meillä oli eka neuvola toissapäivänä. Vähän jännitti mennä sinne tyypin kanssa kahdestaan autolla, kun iskä ei päässyt mukaan. Hyvin meni kuitenkin, tyyppi nukkui kokoajan. Tykkää ilmeisesti kaukalosta ja autoilusta, kun rauhottuu kaukaloon lähes heti kun sinne lykkää. Me oltiin ylitetty syntymäpaino jo n. 200g! Kyllähän tuo syökin paljon, mutta tulos yllätti. Napatynkäkin irtosi neuvolapäivän aamuna. Kaikki hyvin siis. Täysimetyksellä mennään.
 
Normisti eka kerta on kotikäynti, mutta meidän omaterkan loman tms vuoksi meillä on kotikäynti vasta ens viikolla. En tiedä miten usein neuvolassa pitää jatkossa käydä. Joulut ja pyhät varmaan sotkee kuvioita jonkin verran.
 
Huomenna pitäisi neuvolaan soittaa että meilläkin jo synnytty. Piti viime viikolla jo soittaa kun keskiviikkona päästiin pois sairaalasta mutta unohdin tietysti sen kokonaan.

Tuli mieleen että onkohan se th:n kotikäynti pakollinen? Olen siis nyt vauvan kanssa tämän kuun vanhempieni luona ja täällä on täysi kaaos päällä kun on remppaa, suursiivousta, yli-innokkaita koiria lauma, jouluvalmisteluja jne ja vanhemmat asuu eri terveyskeskuksen alueellakin kuin minä. Th tietää että täällä olen, viimeksi äitiysneuvolassa siitä sanoin koska parisuhdetilanne, ym on nyt sellainen.
Huomennahan se toki selviää voitaisko jättää väliin tai siirtää se kotikäynti sitten tammikuulle ja mennä nyt ensin käymään suoraan neuvolassa, mutta ajattelin täälläkin kysyä silti.
 
Ei ole pakollinen, ainoastaan ajateltu sen olevan helpompaa pienen vauvan kanssa. Ei ne kenellekkään väkisin änkee :)
 
Täällä Jäkessä ei edes ole mahdollisuutta, että terkkari tulis kotiin. Eka aika oli suoraan neuvola-aika.
 
Neuvola-terkka kävi tänään katsomassa meidän likkaa. Tänään ollaan 6päivää vanhoja ja kaikki oli hyvin!
Syntymäpaino oli 3055g ja nyt 2960g, eli hyvin nousussa kotiutumispainosta.
Tarkisti myös imuotteen, josta olen ollu mietteliäs, mutta sekin oli ok.
Kiva saada kotikäynti, niin ei tarvi lähteä lapsen kanssa mihinkään.
Voi olla että ens viikon lastenneuvola-käynti olis myös kotikäynti.
 
No niin, meillä on perjantaina eka neuvolakäynti :) Terkka ymmärsi hyvin että menen mieluummin sinne. :)
 
Takaisin
Top