Vauvan liikkeet

  • Ketjun aloittaja Selmer
  • Aloituspäivämäärä
Oon tuntenut jonkinlaista liikehdintää noin rv 13 lähtien, ei päivittäin, mutta tietyissä asennoissa. Nyt on rv 17+0 ja tuntuu edelleen, mutta ei päivittäin, möyrimistä, paineentuntua/möykky kohdun jommallakummalla puolella, hentoja potkuja ja muita sellaisia. En kovin tarkkaan kuulostele omaa kehoa ja "koita bongailla" liikkeitä. Vielä ei vatsan läpi tunnu. Istukka sijaitsi nt-ultrassa kohdun takaosassa.

Ekassa raskaudessa istukka oli edessä (selvisi rakenneultrassa) ja olin huolissani, kun liikkeitä ei kuulunut. Ru oli muistaakseni viikolla 21 ja silloin muistan vastanneeni liikekyselyihin, että kai siellä jotain pientä tuntuu.... :D
Ei kannata ottaa paniikkia liikkeiden tuntemattomuudesta, kyllä ne jossain vaiheessa alkaa tuntua. Toki on tosi kurjaa, kun muilla tuntuu ja on saattanut jo viikkokaupalla tuntua. Tsemppiä kaikille liikkeiden tuntemista odotteleville! :)
 
Joo muistan myös ekan kohdalla kun tuskailin kun liikkeitä ei tuntunut ja kaikki muut vaikuttivat jo tuntevan. Mutta kuten johonkin jo kirjottelin, sitten kun tunnistin liikkeet ne olivat jo todella voimakkaita ja heti päivittäisiä/useita kertoja päivässä ja mieskin tunsi kädellä läpi. Ei tarvinnut enää yhtään arvuutella. Kyllä ne liikkeet sieltä vielä tulee vaikka kestäisikin, tsemppiä odotteluun! :)

Tällä kertaa oon nyt jo tovin tuntenut möyrimistä, nyt jo päivittäin, muutamia kertoja käteen asti. Nyt 17+5.
 
Täällä tuntuu kans pieniä liikkeitä sillon tällön, mutta ei päälleasti vielä. Mutta kyllä se päivää kummasti piristää, kun töissä yhtäkkiä joku tervehtii sisältäpäin :P
 
mä olen odottanutkin kun kuuta nousevaa liikkeitä, noh eilen illalla nukkumaa mennessä alko masusta kuuluu sellasta lorinaa ja ihan ku kuplis ja ilmaa menis mahassa nii tajusin et ne on liikkeitä. Niit on tullu tosi paljon :) :Heartred
 
18+1 ja parina päivänä tuntunut useaan otteeseen päivässä pitävän pikkuinen jumppailuja. Käteen tuntuu potkut jo selvästi, myös miehelle, jos potkii sopivaan suuntaan. Kyllä mulle tää vaihe on se kun rakkaus siihen omaan vauvaan syttyy. Plussatessa ja ultrissa oon aina ollut ihastunut, iloinen ja innostunut mutta tää vaihe kun vauvan liikkeet alkaa tuntua ihan kunnolla on näköjään se hetki kun mulla tapahtuu rakastuminen :happy: Muistan esikoisesta samat fiilikset kun vauva alkoi antamaan potkusarjoja käteen :happy:
 
Eilen illalla tuntui kunnolla potkuja käteen ja mieski sai osansa ♡ nyt siis 17+2. Ihme kyllä hyvin samoilla viikoilla tuntuu vaikka istukka on edes. Katotaan koska näkyy, esikoisesta näky joskus rv18-19, ennen rakenneultraa kuitenki.
 
Tää sai just tänään kuulla, että istukka on tuossa etuosassa kiinni, joten vaimentaa tuntemuksia. Sanoi, että ensikertalaisena voin odottaa rv20 jälkeen liikkeitä, joten eikun odottamaan...
 
Mulla nyt rv19+2 eikä kyllä tunnu vieläkään kunnolla liikkeitä vaikka on toinen tulossa. Istukka edessä vaimentaa. Jotain pientä tuntuu välillä hiukan sivussa. Yleensä tuntemukset tulee kun olen itse pötköttelemässä...ei siis päivisin vielä ollenkaan.
 
Mulla tuntuu melkeen päivä päivältä nyt voimakkaammin. Eka kerta käteen asti tuntui viime la, sitä ennen olin n. viikon verran tuntenut varmasti ja tästä vie ainakin viikon tuntenut, mutten ollut varma. Nyt 18+2, eli musta yllättävän aikaisin mielestäni, mutta ihanaa. Tuntuu iltapäivällä/iltaisin monesti aktiivisemmin.
 
Mä luulen, että olen nyt tuntenut vauvan liikkeitä! :) Tää on kyllä esikoinen, joten en tiedä, miltä niiden pitäis tuntua, mutta ainakin luulen tän nyt olevan sitä. :D Oon rv 15+3.
 
Makuultaan tuntuu jotain pientä edelleenkin. Niitä selkeämpiä liikkeitä tässä kovasti jo odottelen, mutta siihen menee varmasti vielä n. kuukausi. :) nyt rv 16+2
 
Apua! Tänään on kahdesti päivällä ja nyt illalla ollut fiilis, että olisivatko liikkeet vauvan :) vaikka tässä kolmatta odotetaan, niin aina tämä on ihanaa ja elää kuin ensimmäistä kertaa.

Minulla siis 15+2 tänään. Ihana fiilis, kutkuttava!
 
Mullakin EHKÄ tuntui eilen vauvan liikkeitä, kun alavatsassa muljahti kahdesti samassa kohdassa silleen hassusti, en muista että olis aiemmin tuntunu mitään vastaavaa. :wideyed:
 
Täällä on tänään pompottanut mahaa tosi tiheästi. Jännä tunne, kun nää liikkeet vahvistuu koko ajan. Yritän rauhoitella toista nukkumaan soittamalla puhelimesta musiikkia tai laulamalla aina yhtä ja samaa laulua. Ainakin vielä kun liikkeet on uutta ja ihmeellistä, niin niihin herää myös aamuyöstä. Toivottavasti ne eivät valvota koko jäljellä olevaa aikaa.
 
mulla eilen ku oli doppleri käytössä nii osasin yhdistää lapsen liikkeet dopplerin ääneen mut en mä muuten tällee tyylii istualtee tai maatessa osaa yhdistää koska liikkuu ja missä kohtaa. tää on esikoinen joten voi vielä mennä helposti 2-4vkoa et alan oikeesti tuntemaa vaikka lääkäri sano et istukka takana. tai jos sain sen suomen kielestä selvää :D
 
Täälä kans liikkeet on lisääntyny ja vahvistunu ja eilen illalla näkyi ensimmäiset potkut läpi ♡ istukka edes vaimentaa silti aika paljo. Nyt 17+6.
 
Täällä on semmosta ihanaa hipsuttelua. Vähän kun joku kutittais sisältä, nyt 16+4.
 
Tää on ehkä vähän ärsyttävää, kun tuo istukka on tiellä. Silloin tällöin tuntuu ihan satunnaisia hipaisuja. Nekin vain sivuilla. :sad001 esikoisesta tunsin selkeemmin liikkeitä aiemmin. Nyt 17+4
 
Takaisin
Top