Vauvan liikkeet

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Dalinski
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Täällä kyllä myllätään melkoisesti pitkin päivää. Näyttää kuiteski olevan yökukkuja, kuten äitinsä ja siskonsakin vauvana eli pääsee kunnolla vauhtiin myöhään illalla/yöllä. Pitäis opetella meneen aikaisemmin nukkumaan ja yrittää totuttaa masuasukkikin uuteen rytmiin, ettei vaan kävis taas niin, että valvotaan yöt ja nukutaan aamupäivät. Itellähän se ei oo tällä kertaa tosin edes mahdollista, ku pitää esikoisen kanssa herätä kuiteski aikaisin.
 
Täälläkin on melkoinen myllerrys koko ajan. Kummassakin ultrassa ovat sanoneet että onpas liikkuvainen kaveri, ei hetkeäkään rauhassa.:grin Aiemmissa raskauksissa ei oo liikkeet tuntuneet näin paljon ja niin aikaisin kuin tällä kertaa.
Voi kyllä johtua siitäkin, että on nyt perätilassa ja potkut tuntuu eri kohdassa kuin aiemmissa raskauksissa. Saa nähä kuin vilkas muksu tällä kertaa saadaan:rolleyes:
 
Viihtyykö muilla pikkuinen vain vatsan toisella puolen? Täällä vatsa aina toispuoleinen kun tuntuu majailevan vain oikealla.. Välillä tasoittuu ja on muussakin asennossa.. Lähinnä tuntuu pötköttelevän poikittain kun jalkojen liike tuntuu toisessa kyljessä kun kyljellään makaa ja muu mylläys toisella kyljellä..
 
Esikoinen tulossa ja kaikki niin uutta ja ihmeellistä. :) Ennen niskapoimu ultaa kävin lääkärillä niin se nauro, et on hän vilkkaita nähny, mut et tää vie kyl voiton. :) ei meinannu saaha mittaa, ku pikkunen pyöri nii vimmatusti. :D niskapoimu ultrassa kätilö nauro ja naurettiin kyl itsekkin miehen kanssa ton isoille jalolle ja käsille. Ne oli oikeesti aika isot, mut taitaa periä ne isältään. :) rakenne ultrassa olisimme halunneet tietää sukupuolen, mut pieni päätti ettei häntä katsota ja laitto kädet haaraväliin. :D <3 ekat liikkeet luulen tunteneeni rv 17, mut varmat mistä ei voi erehtyy tuntu rv 18. Sen jälkeen ei ole oikeestaan hijaista ollut. Hyvin vilkas yksilö kyseessä. :D eilen illallakin potki aikan kamalasti ja maha vaan pomppi. :)
 
Mariel, mulla ainakin vatsan pinkeydestä päätellen myös viihtyy hyvin toispuoleisesti! Tosin sama oli esikoisesta. Sen pylly oli aina vasemmalla puolella pystyssä. Nyt olen satavarma että tämä on joku kantapaa tai polvi törössä tuonne oikealla puolelle kun monta päivää painanut niin mahdottomasti. Mutta suurin osa kropasta siis on ainakin oikealla puolella vatsaa.
Vasen puoli vatsasta tuntuu selvästi kevyemmältä ja tyhjemmältä. Siellä sitten heiluu jotenkin kai kädet ja osittain jalatkin.
Onhan nämä liikkeet ihania, mutta jotenkin nyt niistä osaa jo välillä ärsyyntyäkin, kun häiritsee jotain keskittymistä esim. töissä. Nooh, kohta alkaa loma ja on aikaa vain tärkeimmille :)
 
Tämä naperon on sijoittunut myös toispuoleisesti ja köllöttää oikealla puolella jalat alas tai vasemmalle sivulle.
 
Eli ei sentään mitenkään erikoistapaus tämä meidän :) Tänään kaupassa ollessa tuli varmistus, että jalathan ne siellä vasemmalla puolella viuhtovat kun tuli niin mojova potku että.. :grin
 
Mun tytsy vaihtelee kyllä edelleen jatkuvasti asentoa, mikä ei aina tunnu kovin miellyttävältä, kun kokoa alkaa kuitenkin olla jo ihan kiitettävästi.. Kunnon voimistelija/sirkuskoululainen selkeesti tulossa :)
 
Meillä kanssa tulossa ilmeisesti vielä eloisampi tapaus kun esikko, jos se on mahdollista :) nimittäin kuperkeikkaa heitetään ja koko maha on välillä pelkkää raajaa täynnä :D esikko viihtyi 25 viikolta lähtien lähes samassa asennossa pää alaspäin. Tämä myllää poikittain ja millon mitenkin, tänään viikkoja 26+5♥
 
Täällä kans meno tosi hurjaa välillä. Siskoaan vilkkaampi tapaus. Hikka tuntuu kyllä olevan yhtä usein, ku siskollaanki. :D
 
Mulla ei mitään hajua ton asennosta miten se tuolla on ja se vaihtaa aika usein asentoa. Se möyriminen ei kyl tynnu kovin ihanalle, ku tuntuu et koko maha vääntyy ympäri. Ainakin on eloisa :grin olisiko perinyt jotain isältään.... heh
 
Meillä pää varmistui neuvolassa pepuksi ;) Ollaan kuviteltu, että tuo möykky navan vieressä joka liikkuu olisi pienen pää, tai ainakin ylävartaloa, mutta neuvolan täti sanoi, että pää alaspäin siellä ollaan, joten takapuolihan tuo sitten tuossa heiluu :grin Olen ihan kuvitellut, että siellä ollaan edelleen "nojatuolissa löhöämässä" kuten ultraaja totesi vauvan asennosta rakenneultrassa.. Nyt meni omat mielikuvat ihan uusiksi..
 
Neuvolassa on sanottu, että meidänkin pikku-ukko ois pää alaspäin, samoin raknneultrassa sanottiin. Mutta varmaan liikkuu kuitenkin jonkun verran, koska liikkeitä tuntuu milloin missäkin.
Oudoinpia on nopeat sarjamaiset liikkeet, ihan ku poika polkis jalkaa nopeesti tai koputtais. o_O
Poika reagoi myös kissan kehräämiseen. Liikkuminen alkaa lähes heti, jos kissa tulee viereen kehräämään. Tiedä sitten, kuulostaako se mahassa kivalta vai ärsyttävältä. :)
 
Jos olin lauantaina huolissani liikkeettömyydestä niin nyt on tänään ollut ihan karmeaa menoa jo pitemmän aikaa. Eihän tässä voi edes käydä nukkumaan! Ja just kun väsyttäisi kerrankin ajoissa, ja vielä aika lailla.

Tuntuu, että kaikilla muillakin ruumiinosilla siellä äitiä tökitään kuin jaloilla. Pää alaspäin ja sivuttain tää täällä vissiin enimmäkseen on (aamulla neuvolassa kopeloitu), mutta näiden liikkeiden jälkeen voi olla että suunta on vaihtunut. Katotaan nyt, vieläkö toi peppu tohon navan viereen ilmaantuu pystyyn, ja muuttuuko peruspotkimissuunta johonkin.
 
Täällä liikkeet ja etenkin potkut alkaa olemaan sen verran voimakkaita, että tuntuu jopa vähän inhottavalta tuolla mahassa. Nyt siis 29+3 ja eilisen neuvolakäynnin perusteella vauva on mahassa pää alaspäin. Potkii nytkin oikein kunnon jymäytyksiä tonne suht ylös! Yritä tässä sitte töihin keskittyä :)
 
Aaaaaauts.. Kyllä nyt alkaa olla ikävä sitä aikaa kun mietti onko se elohiiri siellä vatsassa sikiön liikettä vai mitä :grin Päivä päivältä selkeämmin tuntuu pienet luisevat jalat potkimassa niin, että vääntää välillä kaksinkerroin kun sattuu mokomat..Ja voimaa tuntuu olevan kammeta itseään tarmolla johonkin suuntaan aina, ei kovin mukavan tuntuista.. Varsinkaan kun sitä jatkuu välillä läpi yönkin :eek: Tulisi vaan se Tammikuu jo :p
 
Täällä liikkeet ovat nyt viime pivinä muuttuneet potkuista enemmän sellaiseksi möyrimiseksi. Koko maha heiluu ja hytkyy kun siellä touhutaan.
 
Täällä oli ennen vain möyrimistä.. Sellainen pieni kumpare meni puolelta toiselle.. Nyt muutaman päivän aikana on muuttunut noiksi jaloilla itsensä kampeamisiksi kun tuntuvat jalat vatsanahan läpikin ja pakko painaa välillä vastaan kun tuntuu, että oikeasti tulevat kohta läpi.. Ja pikaisia potkuja löytyy myös, jotka välillä säikäyttävät kun tulevat niin yllättäen.. Taitaa edelleen olla pää alaspäin kuten neuvolalääkärikäynnillä jo oli kääntynyt.. Nyt vain tajuaa miten suuri se pieni jo tuolla on kun takapuoli törröttää pystyssä navan vieressä, jalat viiltävät toisella kyljellä ja samaan aikaan tuntuu, että pissat lirahtavat housuun kun pää painaa virtsarakkoon :grin
 
Ahtaaksi käy maha-asukin tila! :D Paljon siskoaan vilkkaampi tapaus tämä.
 
Takaisin
Top