Vauvan liikkeet

Mulla sama kuin Minlexillä, liikettä on mutta aikaisempaan verrattuna tosi vaisua. Välillä venyttelee jalkojaan toiseen kylkeen ja pyllyä nostaa ylös mahasta,mutta ihan potkuja ei ole ollut enää viikkoon. Varmaan kiinnittyi tuossa joulun jälkeen nii on hankalampi liukkua:)
 
Mäkin miellän nää enemmän venyttelyliikkeiks. Eilen mies piti kättä mahalla ja sano että tuntuuhan täällä liikettä, ite en niitä tuntenu kuitenkaan :s Sanoinkin että oonkohan tullu immuuniks tollasille hennoille liikkeille..
 
Täällä on hyvin saman kuulosta liikehdintää ollu nyt, just kun kerkes tottua siihen hirveeseen mylläkkään :grin Josko siellä alettais kerätä pikku hiljaa voimia tulevaan :)
 
En oo huolissani kunhan kääntyilee, mutta eilen sohvalla totesin miehelle, että nyt tuntuu kuin ei mitään olisi mahassa. Ei MITÄÄN tuntemuksia. Mies toi lasillisen vettä, jonka join, ja hetken päästä tuli muutama varovainen liike. Helpottui olo huomattavasti, kun jotain tuntui.
 
Täällä sitten taas tuntuu liikkeet moninkertaistuneen :eek: Selvästi vauva kasvanut tai ainakin pulskistunut kun joka ikinen liike tuntuu niin suuresti, yöllä ei pysty edes ajattelemaan nukkumista kun kummallakin kyljellä tuntuu ikävältä, oli se sitten jalat tai peppu joka sen kyljen suunnassa menee.. Tänään tuntunut kuin koittaisi survoa varpaita kylkikaaren alle.. Ennen ei ole edes jalkoja ylhäällä tuntunut.. viimeksi viikkoja sitten toisella kyljellä. No kyynerpää tai joku navan kohdalla jonkun päivän, mutta muutoin ollut pitkään vaan takapuolen ylöspäin tunkemista eikä muuta..
 
Mulla sama kun Marielilla! Sillon kun liikkeitä tuntuu ne on valtavan voimakkaita ja sattuu kyllä..ei pysty liikkumaan samalla. Mulla tungetaan lonkkaluiden alle jotakin..varmaan käsiä, päätä yritetään pyörittää ja häpyluu siitä syystä ratkeamis pisteessä ja ponnataan pyllyä niin että napa rutkaa :D
 
Oli mullakin vielä 37 vkolla noita kovia tunkemisen tuntemuksia mutta nyt 39vkolla ollaan oltu hiljakseen. Tosin tais toinen olla vaan nukkumassa kun nyt tänään on sit taas muljahukset alkanu. Just ku pääs sanomaan että ollu hiljasta :D
 
Pää pyörii mukavasti alhaalla ja vessassa saa juosta liruttamassa vartin välein.. Toivottavasti rauhoittuu yön tullen.. :eek:
 
Mä allekirjoitan myös tuon mylläämisen! Aika kipiää tekee välillä liikkeet ja kovasti nyt venyttelee kun välillä saa ihan painaa kädellä takasin kun tuntuu että tullaan mahan läpi! :)
 
Samoin kunnon venytyksiä tekee, niin että vatsanahka venyy. Ja tänään illalla potkas niin kovaa ylöspäin kohti keuhkoja, että tuntui kuin ois ilmat lähtenyt ja oikein piti itteensä oikaista taaksepäin. Taison ähkäistä ihan ääneen, kun niin inhalta tuntui. Aattelin jo, että ottaisko se vauveli vauhtia ylhäältä, mut njääh, ei mitään oloja...tänään kuitenkin 40+1..
 
Täällä on kunnon iltavillitys päällä :) Taitaa vauva tulla ulos tosta mahan läpi.
 
Mulla on koko ajan tukala olo vaikkei vavi liikkuiskaan, saati sit jos tyyppi alkaa jotain meuhkaamaan. Täällähän ei oo laskeuduttu sitten olleskaan, suoraa tissien alta alkaa vauvamaha ja jos meinaa kylkiluita tunnustella niin pitää työntää vauvaa toiselle puolelle mahaa. Hengittäminen alkaa oleen kans vaikeeta, ja ylämaha puutuu helposti. En usko että pystyn enää kovin kauaa nukkuun makuultaan vaan täytyy rakentaa sohvalle maja.. Myöskin närstys on vaan pahentunu loppua kohden (kun moni sanoo että se helpottaa), vaikka oon syöny siihen respaläälettä jo kauan.

Liikettä tuntuu kyllä alhaallakin, eli pissalla saa täälläkin ravata, mutta ne on enemmän käden liikkeitä, pää kyllä löytyy vielä häpyluun yläpuolelta. Oon kans lukenu kun moni manaa että potkuja tulee navan kohdalle, niin mun vavilla on kylläkin sillä korkeudella selkä tai korkeintaan peppu. Potkut tulee paaaljon ylemmäs, kohta alkaa varmaan katkeileen kylkiluut jos voima lisääntyy kovasti..

Tukalaa on, menis ny viikko nopeesti!!!
 
Vaavi on vaihtanut näköjään asentoa. Aiemmin oli peppu aina vasemmalla, kun nyt se on prikulleen keskellä. Liikettä (pyllyn pyöritystä?) tuntuu keskellä ja oikeella välillä viuhtoo jalat mutta enimmäkseen liikkeet tuntuu nyt tuolla lantion luissa kipuna ja vihlontana. Joskus tietty myös sisuskalut saa osansa: Ikävin on virtsatulehdusmainen kirvely kun muksu liikkuu.
 
Tää potkii mun oikeaan kylkeen niin, et on pakko pysähtyä ja silitellä masua. Usein tuntuu et kohta tulee joku jalka kyljestä läpi tai sit jalka porautuu ihanasti kylkiluun alle... Kivoimmalta tuntuu kun samalla pää työntyy häpyluuta vasten, aih!!
 
Josko ne sitten kiinnittyis ja siirtyisi siihen oikeaan raivotarjontaan?
 
Mä en tiedä miten inhalta tuntuu kun vauveli pyörittää päätään kohdunsuulla, mutta jotenkin tää ahdas hengitys ja puutuminen/ pistely tissien alla tuntuu niin hirveeltä ja tukalalta että haluaisin kokeilla välillä mieluummin sitä alapään tärvelyä. :sad001
 
Nyt on kyllä tyyppi valahtanu alaspäin! Tissien ja mahan väliin jää kämmenen levynen tila! Aikasemmin maha lähti suoraan buubseista. On tää helpompi olotila (ainakin nyt). Ymmärrän lila tuskan! Hengitysvaikeudet, närästys, puristus jne. Otan nää alapääkivut ihan mielelläni kestettäviks kun ne (toivottavasti) kertoo positiivisesta suunnasta. Hassua: Ihan kun mahasta ois hävinny puolet/ oisin laihtunu yllättäen.
 
Takaisin
Top