Vieläkin sitä näköjään osaa ihminen panikoida, vaikka kohta on viimenen kolmannes ovella... Eilen aamulla bussissa tein äkkisyöksyn edessä olevan penkin alle pelastamaan sateenvarjoani joka kieri karkuun. Enkä tietysti muistanu varoa mahaa. Juma että sattui! Olin hiukka paniikissa, että liiskasinko nyt lapsiparan ihan kokonaan. Liikkeitäkään ei tuntunut kuin pari pientä koko päivänä, ja viime yönä heräsin sellaiseen oloon niinku en raskaana oliskaan, mahakin tuntui pienentyneen. Siinähän sitten tunnin pyörin kyljeltä kyljelle ja tönin mahaa, ei mitään reaktiota. Lopulta siellä muutettiin asentoa niin että tuntui, ja kykenin nukahtamaan uudestaan. Aamulla kerroin miehelle ja sain nuhteet, että on julmaa tuolleen herätellä lasta kesken unien, kun toisella on kasvupyrähdyskin menossa ja aivot tekee poimujaan ja oletettavasti unentarve silläkin siksi kasvanut. Järkeenkäypää sinänsä.
Tänään onkin sitten ollut taas niin vilkas päivä, ettei epäilystäkään ollaanko siellä hengissä ja hyvissä voimissa.