Vauvan kanssa

Neuvolanki piti meillä olla viime pe ja eilen torstaina oli uus aika mutta molemmat peruuntu. Hiukan pännii. Pitää soittaa taas ja tiedustella koska yritetään uudelleen.
 
Täällä jo neljäs ilta kun herralle ei kelpaa mikään, hirveellä taistelulla nukkumaan..taitaa olla yliväsymystä..päivisin on kyllä aurinkoinen tapaus:dummy: onko muilla iltaitkuja?
 
Täällä on välillä kiukuttu ja itketty ja sitten tohistu. Sellainen 3h meni tänään että täällä ruvettii nukuttuu. Pitäskö ihan koputtaa puuta että kohta havahtuu kuiteski :wideyed: hyvin jaksoi valvoa illasta pitkän tovin ennen kylpyä mutta kun ei malttas millään ruveta nukkumaan ku silmät rävähtää vähä väliä auki
 
Nukutatteko vauvaa muuten vieressä, omassa pinniksessään vaiko kun nukkus vaikka sylii tai sitteriin ja sit kannatte sänkyyn?

Ite yrittäny omaan sänkyyn rauhoitella kylvyn ja maidon jälkeen kuuntelemaan mobilen musiikkia ja käyny välillä rauhoittelemassa ja tuttia laittamassa suuhun ja välil sylissä pitäny että rauhoittuu kun oikein kauhein kiukkuitku menossa.
 
Meidän vauva nukkuu todella hyvin sylissä ja nukahtaa heti, kun laittaa katoliinaan ym. Itsekseen ei vielä 1kk iässä oikein viihdy lattialla, eikä nukahda helposti yksin ilman heijaavaa liikettä (auto, rattaat). Esikoinen oli samanlainen, mutta muutaman kuukauden iässä hän oli ihan hyvin lattialla itsekseen ja nyt isompana viihtyy hyvin omissa leikeissään.
Iltaisin yleensä nukutan vauvan rinnan päällä. Luen esikoiselle iltasatua samalla ja vauva nukahtaa siihen. Esikoista nukutin ekat 3-4 kk aika usein illalla syliin. Sen jälkeen oli kasvanut aika painavaksi. Minä olen tykännyt. Saa pidellä pientä, se on aika ihanaa ja tuo aika kestää niin todella pienen hetken. Pieni vauva myös tarvitsee läheisyyttä ja kosketusta. Suomessa on aika kova tuo pärjäämisen kulttuuri, jopa pienille ihmisen aluille. (En syyllistä ketään tai kritisoi kenenkään valintoja - vain yleisiä huomioita, varsinkin muiden kulttuurien tapoja seuranneina). Näin alussa pidän lapsia mielelläni lähellä - ihan fyysisesti. Uskon, että se auttaa vauvaa kasvamaan helpommin itsenäiseksi ym. Ainakin esikoisen kanssa on myöhemmin ollut aika vähän eroahdistusta ym. ongelmia. Lapsen luonne tietysti vaikuttaa myös! Minä olen ollut myös menevä äiti. Esikoinen on ollut mukanani usein töissä ja muutenkin minun pakollisissa menoissa. Olemme matkustaneet, eikä todellakaan oltu tai menty vauvan ehdoilla. Saa nähdä miten tämän toisen kanssa oikein asiat lutviutuvat.

Meillä arki vauvan kanssa on tällä hetkellä kovin rajoittunutta, sillä minun toipumiseni synnytyksestä (1 kk sitten) on ollut hidasta. Vieläkään en oikein kävele tai istu ja tulehdustakin hoidetaan. Esikoinen tässä kärsii eniten, kun äiti ei voi lähteä mihinkään tai tehdä mitään. Arki on lähinnä huonoa omaatuntoa esikoisen aktiviteettien laiminlyöntien vuoksi. Vauva on onneksi aika tyytyväinen.
 
Nukkuuko täällä muut perhepedissä? Meidän tyttö ei ole koskaan nukahtanu muualle kuin syliin.. Herää usein kun omaan kehtoon yrittää laittaa joten kun itsekkin on illalla väsynyt niin tulee sitten häntä usein pidettyä rinnalla tai vieressä.
 
Meillä vauva (vajaa 8vko) nukahtaa yleensä viimesellä syötöllä syliin, siitä sitten varovasti siirrän omaan sänkyyn. Joskus herää sinne laskettaessa ja hetken sähellyksen jälkeen nukahtaa taas itse. Jos suoraan sänkyyn yrittää nukuttaa niin alkaa kiukkuhuuto eikä mikään auta..
Miehen perhe on kyllä kovasti tätä vastaan, valittavat että jää tavaksi eikä koskaan nukahda ilman tissiä ja heijaamista. Ja sylissä ei päivälläkään saisi pitää kun siitäkin tulee tapa ja kohta ei kelpaa muu kuin syli. Ja jos itkee esim päivällisen aikaan niin pitäis vaan antaa rääkyä koska "ken itkee, ei pissaa" :banghead:
En kuitenkaan ite näe tässä tavassa ainakaan näin aikasessa vaiheessa mitään vikaa, varsinkin kun tyttö tosiaan osaa välillä nukahtaa itsenäisesti vaikka se vähän sähellystä vaatiikin :) meidän pieni kulta saa aina tulla syliin vaikka ei hätä oiskaan vaan ihan vaan syliä kaipaisi, uskon siitä olevan vain hyötyä lapselle
 
Kyllä minä ainakin syliin otan jos itkee, koitan toki rauhotella ekku puheella ja lauleskella mut jos on huutorääkyä niin sillon ei kyl hysselyt passaa:happy: ja meillä nukutaan perhepedissä, nyt oon kyl kahestaa pojan kans nukkunu ku ukko yskii nii että kaikki herää niin on siirtyny olohuoneeseen...tissillehhän tuo sit loppujen lopuks nukahtaa mut sekin on aika häsläystä ja väsyttävää...oonkin ukolle sanonu et jos jossai vaiheessa menee puoliks korvikkeilla tms niin saa kyllä valvoo ton kans ja opetella se nukuttaminen, koska se jää tällä hetkellä mun harteille se.. mutta juu, oon samaa mieltä, syliä mahdollisimman paljon, mut kyl tääl onneks viihytään leikkimatolla ja sitterissäki
 
Vieena, meillä anoppi on samaa mieltä kun sun appivanhemmat. Ei sais totuttaa syliin. Se on täyttä hevonpaskaa koko väite. Anteeksi karkea kielenkäyttö, mutta mulla niin alkaa kiehua kun joku väittää noin. Vauvaa ei todellakaan voi pilata sylittelemällä, päinvastoin. Vauva tarvitsee syliä ja paljon! Meillä anoppi ja miehen vanhemmat sukulaiset käyttävät termiä: "keuhkot vahvistuu kun huutaa" ja tää ei vois enää enempää olla väärä väite. Ei todellakaan vahvistu. Huudattaminen hidastaa lapset kommunikaation kehittymistä, koska itku on varhainen kommunikoimisen keino ja jos siihen jättää toistuvasti vastaamatta, kommunikointitaitojen kehitys saattaa häiriintyä.

Anteeksi saarna, tää aihe on vaan mulle vähän punainen vaate kun oon viimeiset viisi vuotta saanut perustella miksi pidän lapsiani paljon sylissä ja annan heidän nukkua siinä päivisin. Vaikka, ja varmaan juuri siksi, mun kaikki lapset on nukahtaneet alkuun aina syliin, ovat he oppineet vielä vauvavuotensa aikana nukahtamaan itsenäisesti omaan sänkyyn ja nukkumaan siinä heräämättä koko yön. Eli ei se syliin nukuttaminen tee todellakaan mitään haittaa.
 
Kuulinpas muuten tuon saman väitteen noista keuhkoista viimeksi tänään! Mekään ei paljoa niitä kuunnella, yritetään aina välillä selittää että lääkärikin sanoi sylittelyn ja itkuun vastaamisen tekevän vaan hyvää, pyörittelee vaan päätään eikä usko :meh:

sanoin jo miehelle että heille en anna vauvaa hoitoon ennenkun a. ottavat syliin kun itkee, b. syöttävät aina kun on nälkä ja just niin paljon kun vauva haluu (tänään 20min oli "liikaa") ja c. eivät väkisin laita vauvaa kyljelleen nukkumaan :shifty: ei vaan näytä uppoovan että 30 vuodessa on käytännöt muuttunu...

Kyllähän se melko loogista muutenkin on että syli on lapselle hyvä paikka, muuten ravinto tulisi varmaan muualta kun just siitä :joyful:
 
No niinpä! Kyllä sille tarkoitus on, että kannetaan paljon sylissä! Ja varmaan myös lapset oppisivat aiemmin kävelemään, jos niiden olisi tarkoitus pärjätä jo ihan vauvana ilman syliä.

Mä oon kinannut myös miehen mummon kanssa siitä, että aina se mitä "ennen vanhaan" on ollut ei ole oikea tapa. Että vuosien ja vuosikymmenten saatossa on kehitytty ja tutkittu asioita ja sitä kautta saatu selville uusia, parempia tapoja kasvattaa lasta. Hän on samanlainen kaikkitietävä kuin mun anoppikin ja sellaiset ihmiset ottaa kyllä aivoon :D
 
Ymmärtäisin tuon itkujutun jos kyse ois vanhemmasta lapsesta. Tuntuu että joskus vanhemmilla ihmisillä menee aikajana sekaisin ja neuvovat "väärin" eli ohjeistavat väärän iän mukaisesti.. :D esim ku unikoulutettiin esikkoa öööö oliko 8kk ni juu, sai itkeä x minuuttia ennenku vastasin itkuun. Pienellä vauvalla (niinku täällä jo sanottiinki) se itku on ainoa kommunikaatiokeino ..
 
Joo ja musta tuntuu, että tollasilla vanhemmilla ihmisillä se on sitä, että kun niin on ennenkin tehty. Vanhojen uskomusten mukaan tarttis mennä eikä oo tietookaan mistään oikeista faktoista
 
Mä vähän myös sellasta mietin että muistaakohan nuo isovanhemmat enää omien lastensa ekoja kuukausia kunnolla.. Jos muistaakin vaan niitä myöhempiä aikoja millon noi ohjeet on ehkä päteny edes jotenkin, sitähän sanotaan että se helposti ja nopeasti unohtuu kun menee melkeen horroksessa. Ja mies heidän ainoa lapsensa vielä o_O

Senkin takia aloin tätä miettiä kun anopin mukaan mies ei itkenyt ikinä ja söi aina viidessä minuutissa tarpeeksi tarkasti 2 tunnin välein, joka paukku tarkoitti että vaipassa oli kakka, ja oli muutenkin kaikin puolin täydellinen ja helppo ipana :grin onhan se tietty mahdollista mutta niin..
 
Muokattu viimeksi:
Monesti myös ennen äidit tekivät paljon töitä kotona, vieläkin tekevät monissa maissa. Ei siinä ehdi vauvan joka inahdusta edes huomaamaan saati huomioimaan. Silloin myös riitti, että lapsi oli syötetty, vaatetettu ja puhdas. Eivät vanhemmat kyseenalaistaneet omaa vanhemmuuttaan, lapsille ei tarvinnut tarjota elämyksiä jne, mikä nykyisin on iso trendi länsimaissa. Elämä on monessa suhteessa kovin erilaista nykyisin. Aivan samaa, mutta erilaista!

Kun on viisi pientä lasta, lehmät lypsettävänä, ruoka tehtävä koko perheelle ja yksin vastuussa kaikista naistentöistä, pieni lapsi varmasti saa huutaa. Luulisin sen olevan enemminkin normi - monessakin tällaisessa perheessä. Huomioitavaa on, että vasta 60-luvulla Suomessa yli puolet väestöstä asui kaupungissa. Siihen asti Suomi oli maatalousmaa väestön puitteissa.

Kannattaa olla armollinen vanhoille tavoille. Ei niitä kannata tietenkään noudattaa ja nykytietämys on muuttanut paljon monia asioita. En tiedä voisiko erilainen lähestymistapa vanhojen sukulaisten neuvoihin luoda rakentavampaa ilmapiiriä. Se että yrittää ymmärtää heidän lähtökohtiaan ja arkea ja niiden vaikutusta esim. lastenkasvatukseen, voisi tuntua vanhasta ihmisestä hyvältä. Tästä voisi saada aikaan keskustelua nykytietämyksestä ja nykyisin käytetyistä toimintamalleista. Vanhemmat ihmiset voisivat kuunnella ihan eri tavalla, jos jotenkin viestittää, että keskustelija ainakin yrittää ymmärtää heidän lähtökohtiaan. Minua ainakin herätti kovin oman suvun historia. Kuluvana vuonna kuulin, että yksi isoisäni veljistä jakoi omaisuutensa ennen rintamalle paluuta ja sanoi, että hän ei sieltä elävänä takaisin tule. Mies oli reilu 20 vuotias - nuori mies, elämä edessä. Kuoli sitten rintamalle muutaman kuukauden kuluttua. Isoäitini oli juuri tuo maatalonemäntä, joka teki yksin kaikki naisten työt, paljon lapsia ja kaikki vaatteetkin ompeli itse. Minusta ei olisi elämään hänen elämäänsä. Lapsia saatuani olen ymmärtänyt kuinka paljon he voivat sitoa vanhempaa ja myös pystyn paremmin kuvittelemaan sen valtavan työmäärän mitä ennen on ollut. Meni vähän OT, mutta jokaisen omasta historiasta löytyy vaikka mitä. Nykyisin elämä on myös muuttunut hyvin paljo viimeisen 40-50 vuoden aikana, joten vertailuja on todella vaikeaa tehdä.
 
Muokattu viimeksi:
Ensi viikolla tulee tytölle 2kk ikää.
Syntymästään saakka on nukkunut vieressä. Olen kokenut sen helpoimmaksi, niin yöllä ei tarvitse nousta välttämättä kertaakaan, kun tyrkkää vain tissin suuhun niin unet voi jatkua. :)
Pinnasänkyyn sitten kunhan yösyönnit jää pois.

Onnekseni tyttö on niin ihana ja tyytyväinen tapaus. Kaksi edeltäjäänsä ovat olleet niin paljon haastavampia vauvoina, että ei tässä voi kun ihmetellä miten helpollakin sitä voi oikeasti päästä. :D
Tyttö kun ei vieläkään ole kertaakaan yöllä itkeskellyt, vaan syö ja nukkuu. Vuorokausirytmi löytyi siis heti. Iltaisin saattaa kiukuta jos yritän unitissiä tarjota muualla kuin sängyssä. Tyttö ihan osaa vaatia et eipäs kun nyt sänkyyn mua väsyttää jo! Iltaisin ei siis syliin nukahda vaan vaatii päästä sänkyyn ja pimeään makkariin :D päivisin sitten nukkuu vaihtelevalla menestyksellä. Yleensä vain sylissä tissittelyn ajan, tai sitten vaunuissa tai auton kyydissä pidempiä unia.

Vielä esikoisen ja kakkosen vauva-aikoina näytin mielessäni keskaria äideille jotka kertoivat tällaista tarinaa, että onpas helppoa.. :D Mutta jospa mäkin olen nyt ansainnut myös yhden helpon vauvan! On helppo nauttia! <3
 
Meillä vauva nukkuu vaunuissa sängyn vieressä, kun huoneeseen ei enempi sänkyjä mahdu eikä oo ku yks makkari.. perhepeti ei meillä vaan onnistuis, ja lisäks mä en oo ikinä tykänny syöttää makuullaan vauvaa ni joudun joka kerta nousta sen 3-6krt ku syötän, sama missä ja mite vauva nukkuu.:)
 
mä77 sanoi:
Monesti myös ennen äidit tekivät paljon töitä kotona, vieläkin tekevät monissa maissa. Ei siinä ehdi vauvan joka inahdusta edes huomaamaan saati huomioimaan. Silloin myös riitti, että lapsi oli syötetty, vaatetettu ja puhdas. Eivät vanhemmat kyseenalaistaneet omaa vanhemmuuttaan, lapsille ei tarvinnut tarjota elämyksiä jne, mikä nykyisin on iso trendi länsimaissa. Elämä on monessa suhteessa kovin erilaista nykyisin. Aivan samaa, mutta erilaista!

Kun on viisi pientä lasta, lehmät lypsettävänä, ruoka tehtävä koko perheelle ja yksin vastuussa kaikista naistentöistä, pieni lapsi varmasti saa huutaa. Luulisin sen olevan enemminkin normi - monessakin tällaisessa perheessä. Huomioitavaa on, että vasta 60-luvulla Suomessa yli puolet väestöstä asui kaupungissa. Siihen asti Suomi oli maatalousmaa väestön puitteissa.

Kannattaa olla armollinen vanhoille tavoille. Ei niitä kannata tietenkään noudattaa ja nykytietämys on muuttanut paljon monia asioita. En tiedä voisiko erilainen lähestymistapa vanhojen sukulaisten neuvoihin luoda rakentavampaa ilmapiiriä. Se että yrittää ymmärtää heidän lähtökohtiaan ja arkea ja niiden vaikutusta esim. lastenkasvatukseen, voisi tuntua vanhasta ihmisestä hyvältä. Tästä voisi saada aikaan keskustelua nykytietämyksestä ja nykyisin käytetyistä toimintamalleista. Vanhemmat ihmiset voisivat kuunnella ihan eri tavalla, jos jotenkin viestittää, että keskustelija ainakin yrittää ymmärtää heidän lähtökohtiaan. Minua ainakin herätti kovin oman suvun historia. Kuluvana vuonna kuulin, että yksi isoisäni veljistä jakoi omaisuutensa ennen rintamalle paluuta ja sanoi, että hän ei sieltä elävänä takaisin tule. Mies oli reilu 20 vuotias - nuori mies, elämä edessä. Kuoli sitten rintamalle muutaman kuukauden kuluttua. Isoäitini oli juuri tuo maatalonemäntä, joka teki yksin kaikki naisten työt, paljon lapsia ja kaikki vaatteetkin ompeli itse. Minusta ei olisi elämään hänen elämäänsä. Lapsia saatuani olen ymmärtänyt kuinka paljon he voivat sitoa vanhempaa ja myös pystyn paremmin kuvittelemaan sen valtavan työmäärän mitä ennen on ollut. Meni vähän OT, mutta jokaisen omasta historiasta löytyy vaikka mitä. Nykyisin elämä on myös muuttunut hyvin paljo viimeisen 40-50 vuoden aikana, joten vertailuja on todella vaikeaa tehdä.
Click to expand...

Mun äitini on maanviljelijäperheen 9 lapsesta toisiksi nuorin. Heillä sillä on lapset saaneet hyvin vähän huomiota ja siellä on ilmennyt useammalla lapsella mm. masennusta aikuisiällä. Eli siis juu, ennen vauvojen on annettu huutaa, mutta sillä on usein seuraamuksensa. Kyllä nää varhaisen kommunikaation puutteen vaikutukset ovat ihan tutkittuja juttuja.
 
heinukka: Minun pointti tuossa oli, että vanhempien ihmisten kokemukset ja ideat lasten hoidosta ovat hyvin erilaiset monestakin syystä ja tämän ymmärtäminen voi auttaa keskustelussa heidän kanssaan. Varsinkin kun he eivät näe muita tapoja kuin omansa tai ymmärrä nykyajan meininkiä. Ei se että niitä tapoja tulisi nykyisin ottaa käyttöön.
 
Muokattu viimeksi:
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top