Vauvan kanssa kotona

Nyt on sitten taas jo vuosi vaihtunut.... aika menee niin nopeasti lasten parissa. Pikkuinen on jo puoli vuotias hymypakkaus. Nauruja tulee harvakseltaan, tähän mennessä on tullut vain kaksi kertaa kunnon kikatus tuokiot, mutta ei se haittaa, kun muuten on melkein koko ajan hymy kasvoilla :)

Vielä meillä ei ole lähdetty ryömimään ja oikeastaan olen ihan tyytyväinen. Sillä miten mä sitten ehdin tekee päivän askareet, kun täytyy katsoa kolmen liikkuvaisen perään. Milla kyllä muuten kierii ja pyörii ja löytyy aivan eri paikasta kuin mihin laski, mutta huone on vielä sama ja liikkuvuus 2m:n säteellä. Kohta kuitenkin lähtee liikkeelle ja varmana menee kovin siskojen perässä!

Tuossa joulun alla totesin, että nyt ollaakin koko perhe pöydän äärellä. On ihanaa, kun pikkuinenkin on pöydän päässä syömässä meidän muiden kanssa ja ruokakin menee paremmin alas, kun on paljon seurattavaa.

Miten on meinaatteko jäädä hoitovapaalle vanhempainvapaan jälkeen? Mä aion jäädä ja tarkoitus on olla vähän vajaa 1,5 vuotta. Pitäis alkaa hakemuksia täyttelee, että jonkinlainen rahan tulo jatkuu.

Hyvää alkanutta uutta vuotta kaikille!
 

oi hitsit, meidänkin pitäisi ostaa syöttötuoli :o  oon kokonaan unohtanut.

mun olisi tarkotus jatkaa koulua nyt keväällä, jotenkin niin että oon osittaisella hoitovapaalla kaiketi. pitää selvittää tarkemmin vielä. mulla on siis jäljellä yksi "osa" tutkinnosta jäljellä niin musta tulee leipuri-kondiittori. tosin pitää käydä koulussa muutamia kertoja jotta muistaisin miten hommat hoituu mm. taikinan riivaus jne.työssäoppimis paikka pitäs löytää vielä.

koulun jälkeen oon kotona eliaksen kanssa ja lisään itteni staffpointtiin niin voin silloin tällöin käydä töissä ottaen huomioon miehen työajat ja vapaat.

 

kyllä mä ainakin oon kirjotellu aika usein, tuntuu että yksin höpöttelen.

neuvolassa pojan mitat oli reilu 69cm ja 7640g. elias kun täytti 7kk niin meni istumaan ekan kerran ite. Nyt se jo konttaa ihan vähän.

miten muilla menee? ootteko ollu terveitä? meillä oli mahatauti tossa, mä olin mahataudissa niin että molemmista päistä tuli tavaraa, lasten isä oli ja sitten tää meiän koululainenkin oli mahataudissa. ONNEKSI vauva säästy. huh.

 
Moi,

minäkin oon käyny täällä katselemassa, onko uusia kirjoituksia. Kaipa sitä sitten voisi kirjoittaa itsekin... :)

7kk neuvolassa tyttö oli taas kasvanut kovasti, 9,3kg ja 70,4cm. Syntyessä lähtöpituus oli -2.7 SD ja nyt hän on kirinyt +0.5 SDeen, ei ihme että tuntuu, että vaatteet jää kiihtyvällä tahdilla pieniksi... Meidän pötkäle oppi vasta pari viikkoa sitten kunnolla kääntymään, ja nyt pyörimällä etenee sivuttaissuunnassa. Mitään ryömimiseen tai konttaamiseen viittaavaa ei oo vielä esiintynyt, toistaiseksi lelut tulee lopulta luokse siten, että makaa mahallaan, takoo kädellä lattiaa ja huutaa TÄT TÄT TÄT!

Ollaan lähdössä huomenna reissuun Kanarialle, ja tietysti tänään tytöllä on ekaa kertaa kuumetta ja ripuloikin kerran... Toivottavasti ei sairastu pahemmin, ettei jouduta matkaa perumaan, sitä on nimittäin ODOTETTU!

Kirjoitelkaahan muutkin! Mukavaa alkanutta vuotta!
 
jospas minäkin laitan kuulumisia, kun ei sentään ole ihan kokonaan hiljentynyt täällä... hyvä, hyvä

Meidän tytön mitat 7kk neuvolassa oli: pituus 68cm ja paino 6985g. Siro tyttö! Ja liikkuvainen, kuluttaa melkein kaiken energian liikkumiseen. Tällä viikolla on alettu konttaamaan pikkuisen ja opeteltu nousemaan itse istumaan makuuasennosta (kyljen kautta nousee). Veikkaan, että viikon päästä tyttö vipeltää mennä kovaa konttaamalla.

Meillä ollaan oltu suht terveinä, nuhaa on ollut vaivana, mutta onneksi ei mitään sen
pahempaa. Yhtenä iltana kylläkin tyttö oksensi mahalaukkunsa tyhjäksi, mutta se oli vain se yksi kerta ja epäilen, että olin itse syypää. Taisin antaa liikaa ruokaa!?!?

Vieläkö teillä syödään öisin? Mä olen nyt päättänyt, että ennen viittä en tissiä anna. Välillä menee loistavasti ja tyttö nukkuu hyvin puoli kahdeksaan ja sitten välillä herätään jo neljältä ja odotellaan sinne viiteen  . Syödään kuitenkin jo päivällä: aamupuuro, lounas, päivällinen, iltapala ja iltavelli +rintamaitoa aika moneen väliin.
 
hei taas...!
 
Niin se vain tyttö konttaa ja KOVAA! Olen jo monesti ihmetellyt, että miten pääseekin niin kovaa. Nyt myös on alettu nousemaan tukea vasten seisomaan, et varmaan sit lähtee aikaisin kävelemäänkin (voih). Näyttää kyllä niin mini ihmiseltä, kun seisoskelee

Tuossa kun viime kerralla kirjoittelin, että ollaan oltu suht terveinä.... ei olis pitänyt mainita asiaa, sillä saatiin oksennustauti vieraaksi, YÖKS! Meidän piti vielä lähteä reissuun, mutta jouduttiin se sitten siirtämään. Onneksi siirto onnistui.

Lopetin tuossa viikko sitten imetyksen, kun maidon tulo oli jo niin vähäistä. Hyvin meni molemmin puolin; itselläni ei tullut mitään tuntemuksia ja tyttökin otti tilanteen hyvin. Ja nyt kun siirryttiin äidinmaidon korvikkeeseen niin loppui yöheräilytkin.
 

8kk neuvolassa käyty,kaikki ok. pituus vähän yli70cm ja painoa melkein 8kg. seisoo tukea vasten, juttelee enemmän. Välillä elias "puhuu" ja sanoo lamppu. hampaita ei näy.. mutta huutoa ja kiukkua senkin edestä. mikään ei kelpaa, ei auta, ei helpota. huutaa vaan huutamisen ilosta ja mulla meinaa hermo mennä. Isä auttaa öisin ja päivisin kun töiltään ehtii. 

tuntuu vaan nyt siltä että voimat loppuu. välillä ahdistaa ihan älyttömästi. en ole eliaksen syntymän jälkeen saanut nukkua pitkään..eli esim kahdeksaan. okei, kerran. mutta eipä se auttanut oikein. vaikka isä hoitaa öisin, niin en mä silti saa nukuttua kun oon kokoajan valmiudessa hoitamaan lasta, tietenkin.

ehkä tää helpottaa kun ne hampaat puhkeaa!! hemmetti. JOS joisin alkoholia niin vetäisin pään täyteen. nyt täytyy tyytyä kahviin ;D

onko muilla tollasta sairasta huutoa ja meteliä ennen hampaiden tuloa??

 
Meillä ei oo ollu mitään erityistä hampaiden kanssa, joita on jo 5kpl. Ensimmäinen tuli vähän huomaamatta ilman kiukkua ja tasaiseen tahtiin niitä sitten on putkahdellut. Voit Mint85 kokeilla vaikka antaa vauvalle Panadolia, jos se kivusta huutaa niin sitten pitäis helpottaa kyllä. Aika hurjan univajeen oot varmasti saanut jo itsellesi! Oisko mahdollista, että menisit joksikin yöksi vaikka hotelliin nukkumaan yön yli, maksaa kyllä joo mutta saisit nukkua ilman tota hälytystilassa oloa, onhan mies näyttänyt että öisin vauvan kanssa pärjää.

Musta tuntuu, että meidän tyttö välillä huutaa just tuosta huutamisen "ilosta". Ja eroahdistus on valtava, varsinkin väsyneenä. Saattaa olla isänsä sylissä, ja sitä mä nousen ja lähden kävelemään pois päin, niin kauhee huuto  emoticon Tai sitten joskus just noita mikään ei kelpaa, ei oo hyvä sylissä, ei lattialla, ei istumassa, ei makaamassa... Ja huuto on TOSI kovaa, korvissa soi ittellä ja yrittää pidätellä ärsyynnystä, ettei ärähdä, mistä luonnollisesti seuraa entistä kovempi huuto kun vauva säikähtää.

Muuten menee ihan hyvin, käytiin reilu kk sitten reissussa Kanarialla, ja se meni HYVIN. Tyttö tykkäsi lämmöstä ja siitä, että oli paljon ihmisiä katseltavana. Lennot onnistui mainiosti ja paikallinen ruoka ja korvike maistui ihan hyvin. Hän ryhtyi myös nukkumaan kokonaisia öitä (aiemmin oli herännyt syömään 1-2x/yö) ja nyt en oo enää antanut ruokaa öisin ollenkaan. Suurin osa öistä menee nukkuen 20 - 06:30-7:00. Välillä rasittaa herätä aina niin aikasin, mutta se on pieni hinta nukutusta yöstä. Joinakin öinä vielä herää itkeskelemään mutta rauhoittuu tutilla. TOIVOTTAVASTI ei tule enää takapakkia, mä menen töihin takas 3 viikon päästä ja aloitan kevyillä 24h työrupeamilla, joten unet kotona olisi enemmän kun tarpeelliset.

Tsemppiä vielä sulle Mint85 ja meille muillekin. Kyllä välillä meinaa hermot mennä, mutta suurin osa on jo helppoa ja lapsi on hyvällä tuulella ollessaan sydäntäsulattavan ihana. Aurinkoa ja sulavia lumia,

Santukka
 

voi hitsit, pieni on päässyt jo ulkomaille! varmasti nautti kun oli läämintä eikä sataa kerrosta vaatetta päällä ulos lähtiessä :)

Onneksi saan nukuttua siis päikkäreitä välillä. ja univaje vähenee sitten kun eliaskin kasvaa ja alkaa nukkumaan paremmin.

mitäs työtä teet santukka kun tuollaisia työrupeamia on? :O

hampaat, niitä ei näy vieläkään. alkaa jo epäilyttämään jos toi poika onkin sitten hampaaton :D

 
Täytyy heti alkuun laittaa pieni korjaus edelliseen kirjoitukseeni. Siis yösyötöt loppui. kun siirryttiin äidinmaidonkorvikkeeseen. Yöllä tyttö edelleen heräilee, mutta onneksi jatkaa pian taas nukkumista, ei tarvitse pahemmin nukutella. Meillä nukuttiin vielä vuoden vaihteessa tuonne ysiin tai kymmeneen aamuisin, mut nyt tyttö herättelee siinä seiskan jälkeen. Onneksi oli pehmeä lasku uuteen rytmiin.

mint85 Meillä on sama juttu noiden hampaiden kanssa siis vielä ei oo yhtään hammasta puhjennut! Meillä ei oo tyttö itkeskellyt VIELÄ hampaiden tuloa, mutta saa sitten nähdä miten käy, kun niitä alkaa LOPULTAKIN tulemaan. Olen kanssa ihmetellyt, että missä viipyvät, mutta miehen puolen suvusta löytyy kokemusta siitä, että hampaat on tullut vasta vuoden ikäisenä. Toivottavasti kuitenkin tulisivat jo aikaisemmin.
Se on varmasti rankkaa, kun toinen kovasti itkee, mutta tosi hienoa, että saat päikkäreitä nukuttua! Voimia sinne! Ja tänne sitten vaan purkaamaan tunteita!! Kyllä sitä itselläkin on välillä voimat vähissä, mut sitten onneksi tulee ihania hetkiä lasten kanssa. Tytöt kyllä vie voimia, mutta kyllä niiltä saa voimia takaisinkin

Hyvää pääsiäisen aikaa!
 
No mä teen lääkärin töitä ja oon saanut kesän yli sovittua, että teen vain 24h vuoroja, niin on enemmän vapaa-aikaakin...

Neitimme onnistui hankkimaan meille noron, onneksi hän itse "vain" ripuloi kolmatta päivää ja tää koko rahalla nauttiminen on jäänyt mulle. Eilisestä (kun tauti alkoi) paino tippunu 2,5 kg. Mutta keksisin parempiakin dieettejä. Ja voimat on ihan lopussa, onneksi mies on isäkuukaudella, tosin sekin vähän puolikuntoinen :-P

 

susama,  joo, pitää varmaan ostaa tekarit tolle pojalle :D  lapset vie paljon voimia, se on totta. varsinkin noi meiän tytöt(7v ja 5v) on niiiiiin kovia PUHUMAAn vaikka ei ole "tärkeää asiaa" aina. kunhan suu käy. välillä joutuu käskemään olemaan hetken hiljaa.

santukka, vau! lääkäri. työajat kyllä kauhistuttaa :D noro ei oo kiva. meillä sillon onneks eliakselle ei tullut sitä. kaikki muut kävi sen taudin läpi.

 

nonih! viikko sitten ilmestyi ensimmäisen hampaan kärkeä vähän ikenen alta esiin. ja muutamat viime yöt taas menny valvoen niin toinenkin hammas näyttäisi tulevan, on ainakin tuo ien alhaalta sen verran turvoksissa. ite oon nyt kaks yötä saanu nukutuks kun menin sohvalle nukkumaan. IHANAN pirteä olo vaikka univelka onkin.

ja kyllä se kevät vielä tulee! pakko tulla.

 
mint85 voih, teille on tullut ensimmäinen hammas. Oon kateellinen  Meillä edelleen odotellaan. Mä alan olemaan jo malttamaton, kun ei vielä kuulu mitään. Alaleuassa näkyy mielestäni jo ikenessä hampaiden paikat, mut läpi ei ole vielä tullut. Ei muuta, kuin odotellaan ja odotellaan. Kaikkea mahdollista kyllä pureskellaan.
Meillä on kanssa vanhin tyttö (5v.) kova puhumaan ja kaikki on aina todella "tärkeää" ja kohta tuo reilu 2-vuotias pölisee samaan malliin.

Oltiin juuri koko perheen voimin risteilyllä ja matka meni loistavasti. Käytiin Tukholmassa Junibackenissa. Jännitin kyllä etukäteen, että miten ruokailu menee laivan Buffetissa ja kuinka tytöt muuten käyttäytyy. Tytöt isommasta pienempään käyttäytyivät nätisti, välillä tietenkin piti hieman komentaa, mutta esim. ruokailu ei ollut pelkkää komentelua, vaan sain rauhassa maistella herkkuja.
 
mekin ollaan menossa ruotsiin kesällä. empäs oo ollu siellä varmaan 20vuoteen. vähän jännittää että miten menee. Tullaan takasin ruotsista eliaksen syntymäpäivänä. Ihan outoa, kohta poitsu on vuoden.

Jokos teillä muilla kävellään? elias on ottanu jo 6askelta ilman tukea. Vähän haparoivasti mutta onnistui kuitenkin:) Tänään oltiin mun äitillä kylässä ja siellä elias otti kauheen spurtin etten kerenny laskee askelia, veikkasin 7-8askelta. pakkohan niitä askelia on laskea.

hampaita näkyy nyt kaksi, mutta ei ne oo kunnolla pulpahtanut esiin vieläkään!! argh. Yöt on sentäs alkanut jo sujumaan. Onneksi.

käykö täällä enää ketään?!?
 
..siis tämä uudistunut foorumi tuotti hankaluuksia. Kolme kertaa kirjoitin vastausta, mutta mitään en saanut näkyville. Ennen kuin selvisi, että pitää erikseen tänne foorumiin kirjautua. Vastaus löytyi, kun tovin sitä etsiskelin.

Meilläkin on nykyään kaksi hammasta. Ensimmäinen puhkesin noin 10,5kk:n iässä. Vielä ei kävellä, vaikka povasin aikaista liikkeelle lähtöä tepastellen. "Äit-tä" tulee ja kovasti yritetään muutenkin jutella: uusi papupata meidän pesueeseen.

Hiljaista on! Mutta nyt en itse ehdi pidempää kirjoittelemaan, kun tuossa alku tuskailussa meni aikaa!
 
1V. TAIDOT JA KEHITYS!?
miltä eka vuosi tuntuu nyt? mitä kaikkea pikkuset osaa jo?

elias oppi kävelemään 11kk iässä. jeejee. alhaalla on kaksi hammasta ja ylös on vihdoinkin puhjennut kaksi uutta. pituus ja paino menee kuulemma siroa linjaa ja kaikki ok, paino siis n9kg ja pituus 74cm. elias komentelee siskoja, hauskuuttaa tempuillaan. heräilee vieläkin öisin, joskin vain kerran tai kaksi.
 
No niin, en ole kesäaikana ollut aktiivinen kirjoittelija, kun aika on lähinnä mennyt ulkona puuhastellessa. Ja nyt näyttää siltä, että ei täällä taida oikein ketään enään kirjoitella, paitsi mint85 (hyvä mint85!).

Jos pikaisesti kuulumiset. Tyttö on nyt 1v ja 2kk. Kävelemään lähti siinä 11.5-12kk:n iässä. Nyt juostaan jo kovasti pieniä matkoja ja kiipeillään kaikkialle minne pieni jalka vain nouseee ELI pikku kolhuja tulee melkein päivittäin. Itse harjoittelee syömistä ja lusikka menee jo usein oikeaan osoitteeseen. Kovasti ilmeillään ja hauskuutetaan muuta perhettä. Isosiskojen perään mennään koko ajan ja kovasti tykätään olla siellä missä siskotkin. Hampaita on vain neljä! Kovasti odotan, että lisää puhkeaisi niin ei tarvitsisi hienontaa ruokia koko ajan. Öisin nukkuu yleensä hyvin, mutta välillä on öitä, jolloin heräillee useammin. Tällaista tänne.
 
Takaisin
Top