Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Note: this_feature_currently_requires_accessing_site_using_safari
Sadetuuli, juuri se tuli mieleen. Ensin luulin, että on hyönteisen purema, mutta isohko vesikello oli noin 4-5 päivää ja tänään puhkesi. Nyt kun mietin, se alkoi ehkä valkoisena pisteenä ja punoitti ympäriltä, mutta ihan varma en ole näin jälkikäteen.Lieväoireinen vesirokko?
Kaipaisin vinkkejä teiltä. Meidän tyttö on aina ollut hyvä uninen, välillä oli jotain "haasteita", mutta pääsääntöisesti nukkunut aina tosi hyvin. Mutta nyt ollaan vähän hämillämme, että mitä tälle lapselle pitäs illalla syöttää, että jaksaisi nukkua läpi yön tai ainakin niin, että kaipais vain yhden kerran maitoa yöllä. Jossain vaiheessa meillä siis syötiin yöllä vain kerran tai ei ollenkaan. Sitten tyttö oppi liikkumaan kunnolla (konttaamaan, nousemaan istumaan, seisomaan tukea vasten, kävelemään tukea vasten, kiipeämään rappuset, jne.. ja kaikki nämä kerta rysäyksellä). Ja luonnollisesti se vaikutti nukahtamiseen, unenlaatuun ja energian kulutukseen. Ja nyt siis tyttö ei jaksa nukkua läpi yön iltapalan voimalla, vaikka saakin iltapalaksi puuron ja sekaan hedelmä-/marjasosetta, hedelmiä, naksuja ja talk muruja sormisyötävänä ja lisäksi iltapalan yhteydessä vellin tai maidon ja nukkumaan käydessä vielä iltapalta ylijääneen vellin tai maidon. Tai jos ei oo ylijäänyt, niin saa silti velliä/maitoa. Ja siis kaiken tämän syö hyvällä ruokahalulla ja sitten kun tulee stoppi, niin vasta sitten lopetetaan ruoan antaminen. Saa siis tankata tarpeensa mukaan illalla. Mutta tämä ei yksinkertaisesti riitä tytölle läpiyöksi. Saattaa herätä joskus, kun tutti on kadonnut ja tyytyy, kun tutin suuhun saa. Mutta puolenyön aikoja (n. 00-02 välillä) herää itkemään ja asettuu vasta, kun saa maitoa tai velliä. Toisen kerran herää aamuyöstä (n. 04-05 aikoja) ja vaatii myös silloin syömistä. Ja on testattu, huutaako vain huvikseen, eikä huuda. On siis yksinkertaisesti nälkä. Mutta mitä tuolle pienelle vielä voisi antaa, että jaksaisi nukkua läpi yön tai ainakin niin, että tarviis vain kerran yössä ruokaa?! Vinkkejä?! Kokemuksia?! Ideoita?! Ja tyttö siis syö iltapalan n. 18.30, käy nukkumaan n. 19.00 ja noustaan aamuun n. 07 aikoja. Päivän aikana saa aamupalan, lounaan, välipalan, päivällisen ja iltapalan. Ja nukkuu yleensä 2 päiväunet päivän aikana.
Välttämättä pelkkä iltapalan määrä ei pidä nälkää pois. Miten paljon saa lihaa lounaalla ja päivällisellä? Myös päivällisen koko vaikuttaa yöuniin. Velli ei pidä nälkää niin hyvin kuin puuro ja maitoon keitetty puuro pitää paremmin kuin veteen keitetty. Puuron joukkoon voi myös laittaa kananmunaa, niin tulee vielä tymäkämpää.Kaipaisin vinkkejä teiltä. Meidän tyttö on aina ollut hyvä uninen, välillä oli jotain "haasteita", mutta pääsääntöisesti nukkunut aina tosi hyvin. Mutta nyt ollaan vähän hämillämme, että mitä tälle lapselle pitäs illalla syöttää, että jaksaisi nukkua läpi yön tai ainakin niin, että kaipais vain yhden kerran maitoa yöllä. Jossain vaiheessa meillä siis syötiin yöllä vain kerran tai ei ollenkaan. Sitten tyttö oppi liikkumaan kunnolla (konttaamaan, nousemaan istumaan, seisomaan tukea vasten, kävelemään tukea vasten, kiipeämään rappuset, jne.. ja kaikki nämä kerta rysäyksellä). Ja luonnollisesti se vaikutti nukahtamiseen, unenlaatuun ja energian kulutukseen. Ja nyt siis tyttö ei jaksa nukkua läpi yön iltapalan voimalla, vaikka saakin iltapalaksi puuron ja sekaan hedelmä-/marjasosetta, hedelmiä, naksuja ja talk muruja sormisyötävänä ja lisäksi iltapalan yhteydessä vellin tai maidon ja nukkumaan käydessä vielä iltapalta ylijääneen vellin tai maidon. Tai jos ei oo ylijäänyt, niin saa silti velliä/maitoa. Ja siis kaiken tämän syö hyvällä ruokahalulla ja sitten kun tulee stoppi, niin vasta sitten lopetetaan ruoan antaminen. Saa siis tankata tarpeensa mukaan illalla. Mutta tämä ei yksinkertaisesti riitä tytölle läpiyöksi. Saattaa herätä joskus, kun tutti on kadonnut ja tyytyy, kun tutin suuhun saa. Mutta puolenyön aikoja (n. 00-02 välillä) herää itkemään ja asettuu vasta, kun saa maitoa tai velliä. Toisen kerran herää aamuyöstä (n. 04-05 aikoja) ja vaatii myös silloin syömistä. Ja on testattu, huutaako vain huvikseen, eikä huuda. On siis yksinkertaisesti nälkä. Mutta mitä tuolle pienelle vielä voisi antaa, että jaksaisi nukkua läpi yön tai ainakin niin, että tarviis vain kerran yössä ruokaa?! Vinkkejä?! Kokemuksia?! Ideoita?! Ja tyttö siis syö iltapalan n. 18.30, käy nukkumaan n. 19.00 ja noustaan aamuun n. 07 aikoja. Päivän aikana saa aamupalan, lounaan, välipalan, päivällisen ja iltapalan. Ja nukkuu yleensä 2 päiväunet päivän aikana.