Vauvakuume vaikka ei yritystä

[Taateli88]

Uskaltaisinkohan vähän ujuttaa jalkaa sisälle tähän keskusteluun

Meillä siis uusperhe, miehellä kaksi isoa lasta edellisestä liitosta ja yhteinen vauva syntyi tämän vuoden alulla. Odotettiin yhteistä jo helmikuulle -25, mutta kuten tuossa allekirjoituksessani lukeekin, niin elämä päätti toisin. Selkeästi kuitenkin helmikuinen meidän perheeseen oli tarkoitettu tulevan

Alkujaan on koko ajan ollut puhe, että tämä yksi yhteinen on meille hyvä. Mies etenkin oli sitä mieltä, että hänen lapsilukunsa on sitten täynnä ja näin ajattelin synnytykseen asti itsekin. Mutta aikalailla välittömästi synnytyksen jälkeen iski ihan hirveä vauvakuume, edes näitä kahta raskautta ennen ei vastaavaa ollut. Ajattelin sen olevan hormoneista johtuvaa, enkä ääneen asiasta miehelle mitään sanonut. Vauva taisi olla alle kaksi kuukautta, kun mies alkoi puhua vauvalle yhtäkkiä, että tarvitsetkos pikkusisaruksen ja sen jälkeen asia on vähän vaihdellen hypähdellyt esiin. Eikä se omakaan vauvakuume ole vaimentunut kuukausien edetessä. Itselle tullut myös voimakas tarve tarjota lapsellemme mahdollisuus läheiseen sisarussuhteeseen, koska ikäero noihin isosisaruksiin on niin suuri, etten usko muodostuvan kunnollista suhdetta heidän kanssaan.

Muutenkin syli ja koti tuntuu jotenkin tyhjältä ajatuksen tasolla, jos lapsiluku jää tähän. Mutta itsellä alkaa ikää olla sen verran (mies on vähän nuorempi), ettei toinen lapsi välttämättä ole enää ihan läpihuutojuttu, vaikka nämä kaksi raskautta on aika helposti alkaneetkin. Elämämme on varmasti hyvää yhdenkin lapsen kanssa ja tarjoaa helpommin tietynlaisia mahdollisuuksia ja tietyllä tasolla senkin mahdollisuuden olen hyväksynyt, jos ei toista lasta ole meille tarkoitettu. Imetyskin on vielä kesken ja halusin turvata onnistuneen vähintään 6kk imetystaipaleen tälle lapselle, jos jääkin ainokaiseksi, kun imetys on sujunut alusta alkaen ongelmitta ja itsellekin tärkeitä hetkiä ne ovat.

Nyt kuitenkin tilanne vaikuttaisi viimeisen keskustelun jälkeen siltä, että syksyllä olisi tarkoitus antaa pikkusisarukselle mahdollisuus tulla jos on tullakseen Keskusteluita tällä puolella on tullut seurailtua jo yritysajoilta lähtien, mutta tunnukset tein vasta tämän jälkimmäisen raskauden alulla ja päädyin suoraan helmikuisten ryhmään kirjoittelemaan. Jotain satunnaisia kommentteja näihin muihin aihepiireihin on tullut kirjoiteltua matkan varrella.

Tulipahan pitkä sepustus heti näin alkuun

 

[litranmitta]

Tjot kesän päiväkirjaa, kierto 2 (tai 3, jos näitä kahta edeltävä vahinkokierto lasketaan mukaan).

Oletan oviksen olleen (oireet, kellon antama yönaikainen ihon keskilämpö-data) perjantaina 10.7. Loppuun asti vietyä äksöniä kuitenkin vasta sunnuntaiaamuna, joten toiveet nollassa. En varmaan jaksa kuumotella oireita yhtään. Kaikki ovistuntemukset oli niin selkeästi jo ohi tuolloin kun puuhattiin, että mun pitäis olla aivan sekasin kropan tuntemusten suhteen, jos sunnuntai olisikin ollut vielä hedelmällinen päivä. Menkkojen oletettu alku siten 24.7. kieppeillä.

No, toisaalta mehän nyt päädyttiin miehen muiden kuin lapsihaaveiden toteutumisen mahdollistamiseksi lykätä kolmoshaaveilut hamaan tulevaisuuteen. Että hyvä vaan kun ei tärppää mä oon purkanut turhautumistani pistämällä äitiys- ja vauvanvaatteita vintsuun, ja aika hyvin oon saanutkin liikkumaan tavaraa. Myönnän välillä kokevani aika kitkeriä tunteita, mutta koetan keskittää huomioni hyviin asioihin. Uusien ja vanhojen ystävien kanssa hengailuun, 2- ja 4-vee muksujen kanssa maailman ihmettelyyn, omaan harrastukseen, yms.

Muttttta, vähän rypeäkseni, mulla ois ollut niin mahtavat kummitkin mielessä seuraavalle vauvalle. Pitkä lista ihania nimiä. Pihassa uuteen lasten keinuun varattu optio kolmanteen keinuistuimeen. Ja niin edelleen. Huoh. Lähden kuvaamaan seuraavia äitiysvaatteita myyntiä varten ja lopetan tän haihattelun.

 

[käpylintu]

En nyt tiiä kyllä että kuulunko tänne, mutta kirjoittelenpa silti. Saattaa olla, että kuume iski tätä palstaa lukiessa ja päädyin siksi tänne.

Esikoinen on syntynyt noin vuosi sitten, ja jollain abstraktilla tasolla meillä molemmilla miehen kanssa on alusta lähtien ollut ajatus "noin kahdesta lapsesta" (heh :D).

Olemme nyt vuoden ajan ehtineet totutella tähän uuteen lapsiperhe-elämään yhden lapsen vanhempina, ja jatkosuunnitelmien osalta on tosi kahtiajakoinen fiilis. Etenkin minulla on ollut aina jotenkin haaveena suunnilleen sama ikäero lasten välille, joka minulla on siskoni kanssa (eli 2v). Nopean laskutoimituksen perusteella se alkaisi yllättävän nopeasti tässä lähikuukausien aikana tarkoittaa sitä, että toista pitäisi ryhtyä yrittämää (mitään takeitahan ei - tietenkään - ole, että ylipäänsä koko raskautuminen edes onnistuisi, ainakaan mitenkään helposti, vaikka ensimmäinen ilmoittikin tulostaan kolmannen yrityskierron kohdalla).

Tilanne vaan on se, että minä suunnilleen joka toinen päivä kuumeilen ja joka toinen puolestaan olen todellakin sitä mieltä, että ei missään nimessä. Joku oma henkinen aikataulu menee jotenkin niin, että haluan vielä hetken nauttia tästä "vapaudesta" ja antaa kaiken huomioni esikoiselle, ja ehkäisy voitaisiin ehkä jättää pois joskus loppu vuonna. Tosiaan tällä hetkellä vuoroin haaveilen uudesta raskaudesta ja vauvasta, ja vuoroin oon ihan kauhuissani ja ahdistunut kaikista tulevista menetetyistä yöunista, kontrollista kehoon jne.

Mies tuntuu olevan vielä minuakin enemmän "shokissa" tästä uudesta perhe-elämästä. Kyllä hänelläkin on ajatus kahdesta lapsesta, mutta kun tulee aikatauluista puhe, niin alkaa epämääräinen mutina siitä, että kun saisi edes hetken yhtenäisiä yöunia ensin. Ja ymmärrän tänkin tosi hyvin!

Aika iso osa minusta jotenkin toivoo, että kuume vahvistuisi (myös miehellä). Tai ei ihan vielä, mutta että juuri loppuvuodesta joskus naksahtaisi päässä molemmilla meistä, että nyt on oikea hetki ryhtyä yrittämään. Osa minusta kun toivoo sitäkin, että saisi sen toisenkin lapsen tehtyä, ja että sitten kahden jälkeen tulisi tunne "valmiista" perheestä. En tiedä tuleeko, mutta ainakin tällä hetkellä jotenkin tuntuu, että oma keho on ns lainassa/yleisessä käytössä, kunnes lapsiluku tuntuu valmiilta. Ja tosiaan on mulla kyllä niitäkin päiviä, että haaveilen raskauden eri vaiheista, jopa synnytyksestä, ja ajatuksesta että esikoinen saisi pikkusisaruksen.

okei en nyt tiedä mikä tän avautumisen pointti oli. Kuumeilua on ja ei, yritystä ei tällä hetkellä. Mutta jos mies taipuu järkiperusteisiini aikataulun osalta, niin tarviinko kohta kanavan 'yritystä vaikka ei vauvakuumetta' , kun tää oma olokin ailahtelee päivästä toiseen. Ehkä pointti oli se, että osaako kukaan samaistua tähän on-off -kuumeiluun?

 

[Taateli88]

En nyt tiiä kyllä että kuulunko tänne, mutta kirjoittelenpa silti. Saattaa olla, että kuume iski tätä palstaa lukiessa ja päädyin siksi tänne.

Esikoinen on syntynyt noin vuosi sitten, ja jollain abstraktilla tasolla meillä molemmilla miehen kanssa on alusta lähtien ollut ajatus "noin kahdesta lapsesta" (heh :D).

Olemme nyt vuoden ajan ehtineet totutella tähän uuteen lapsiperhe-elämään yhden lapsen vanhempina, ja jatkosuunnitelmien osalta on tosi kahtiajakoinen fiilis. Etenkin minulla on ollut aina jotenkin haaveena suunnilleen sama ikäero lasten välille, joka minulla on siskoni kanssa (eli 2v). Nopean laskutoimituksen perusteella se alkaisi yllättävän nopeasti tässä lähikuukausien aikana tarkoittaa sitä, että toista pitäisi ryhtyä yrittämää (mitään takeitahan ei - tietenkään - ole, että ylipäänsä koko raskautuminen edes onnistuisi, ainakaan mitenkään helposti, vaikka ensimmäinen ilmoittikin tulostaan kolmannen yrityskierron kohdalla).

Tilanne vaan on se, että minä suunnilleen joka toinen päivä kuumeilen ja joka toinen puolestaan olen todellakin sitä mieltä, että ei missään nimessä. Joku oma henkinen aikataulu menee jotenkin niin, että haluan vielä hetken nauttia tästä "vapaudesta" ja antaa kaiken huomioni esikoiselle, ja ehkäisy voitaisiin ehkä jättää pois joskus loppu vuonna. Tosiaan tällä hetkellä vuoroin haaveilen uudesta raskaudesta ja vauvasta, ja vuoroin oon ihan kauhuissani ja ahdistunut kaikista tulevista menetetyistä yöunista, kontrollista kehoon jne.

Mies tuntuu olevan vielä minuakin enemmän "shokissa" tästä uudesta perhe-elämästä. Kyllä hänelläkin on ajatus kahdesta lapsesta, mutta kun tulee aikatauluista puhe, niin alkaa epämääräinen mutina siitä, että kun saisi edes hetken yhtenäisiä yöunia ensin. Ja ymmärrän tänkin tosi hyvin!

Aika iso osa minusta jotenkin toivoo, että kuume vahvistuisi (myös miehellä). Tai ei ihan vielä, mutta että juuri loppuvuodesta joskus naksahtaisi päässä molemmilla meistä, että nyt on oikea hetki ryhtyä yrittämään. Osa minusta kun toivoo sitäkin, että saisi sen toisenkin lapsen tehtyä, ja että sitten kahden jälkeen tulisi tunne "valmiista" perheestä. En tiedä tuleeko, mutta ainakin tällä hetkellä jotenkin tuntuu, että oma keho on ns lainassa/yleisessä käytössä, kunnes lapsiluku tuntuu valmiilta. Ja tosiaan on mulla kyllä niitäkin päiviä, että haaveilen raskauden eri vaiheista, jopa synnytyksestä, ja ajatuksesta että esikoinen saisi pikkusisaruksen.

okei en nyt tiedä mikä tän avautumisen pointti oli. Kuumeilua on ja ei, yritystä ei tällä hetkellä. Mutta jos mies taipuu järkiperusteisiini aikataulun osalta, niin tarviinko kohta kanavan 'yritystä vaikka ei vauvakuumetta' , kun tää oma olokin ailahtelee päivästä toiseen. Ehkä pointti oli se, että osaako kukaan samaistua tähän on-off -kuumeiluun?

Eiköhän ne ajatukset siitä selkeydy, kun antaa hieman ajan kulua. Voihan se ristiriitainen olo tulla siitä, että olet haaveillut siitä 2v ikäerosta ja alitajuisesti tulee se tunne, että nyt olisi pakko alkaa toteuttaa tätä haavetta vaikka toisaalta haluaisi vaan nauttia nykyisestä tilanteesta. Varmasti asiat sutviutuvat parhain päin, kun vaan antaa itselleen (molemmille teille) aikaa ja menee virran mukana. Eihän se haittaa jos ne haaveet ja suunnitelmat muuttuvat matkan varrella

 

[Lano]

En nyt tiiä kyllä että kuulunko tänne, mutta kirjoittelenpa silti. Saattaa olla, että kuume iski tätä palstaa lukiessa ja päädyin siksi tänne.

Esikoinen on syntynyt noin vuosi sitten, ja jollain abstraktilla tasolla meillä molemmilla miehen kanssa on alusta lähtien ollut ajatus "noin kahdesta lapsesta" (heh :D).

Olemme nyt vuoden ajan ehtineet totutella tähän uuteen lapsiperhe-elämään yhden lapsen vanhempina, ja jatkosuunnitelmien osalta on tosi kahtiajakoinen fiilis. Etenkin minulla on ollut aina jotenkin haaveena suunnilleen sama ikäero lasten välille, joka minulla on siskoni kanssa (eli 2v). Nopean laskutoimituksen perusteella se alkaisi yllättävän nopeasti tässä lähikuukausien aikana tarkoittaa sitä, että toista pitäisi ryhtyä yrittämää (mitään takeitahan ei - tietenkään - ole, että ylipäänsä koko raskautuminen edes onnistuisi, ainakaan mitenkään helposti, vaikka ensimmäinen ilmoittikin tulostaan kolmannen yrityskierron kohdalla).

Tilanne vaan on se, että minä suunnilleen joka toinen päivä kuumeilen ja joka toinen puolestaan olen todellakin sitä mieltä, että ei missään nimessä. Joku oma henkinen aikataulu menee jotenkin niin, että haluan vielä hetken nauttia tästä "vapaudesta" ja antaa kaiken huomioni esikoiselle, ja ehkäisy voitaisiin ehkä jättää pois joskus loppu vuonna. Tosiaan tällä hetkellä vuoroin haaveilen uudesta raskaudesta ja vauvasta, ja vuoroin oon ihan kauhuissani ja ahdistunut kaikista tulevista menetetyistä yöunista, kontrollista kehoon jne.

Mies tuntuu olevan vielä minuakin enemmän "shokissa" tästä uudesta perhe-elämästä. Kyllä hänelläkin on ajatus kahdesta lapsesta, mutta kun tulee aikatauluista puhe, niin alkaa epämääräinen mutina siitä, että kun saisi edes hetken yhtenäisiä yöunia ensin. Ja ymmärrän tänkin tosi hyvin!

Aika iso osa minusta jotenkin toivoo, että kuume vahvistuisi (myös miehellä). Tai ei ihan vielä, mutta että juuri loppuvuodesta joskus naksahtaisi päässä molemmilla meistä, että nyt on oikea hetki ryhtyä yrittämään. Osa minusta kun toivoo sitäkin, että saisi sen toisenkin lapsen tehtyä, ja että sitten kahden jälkeen tulisi tunne "valmiista" perheestä. En tiedä tuleeko, mutta ainakin tällä hetkellä jotenkin tuntuu, että oma keho on ns lainassa/yleisessä käytössä, kunnes lapsiluku tuntuu valmiilta. Ja tosiaan on mulla kyllä niitäkin päiviä, että haaveilen raskauden eri vaiheista, jopa synnytyksestä, ja ajatuksesta että esikoinen saisi pikkusisaruksen.

okei en nyt tiedä mikä tän avautumisen pointti oli. Kuumeilua on ja ei, yritystä ei tällä hetkellä. Mutta jos mies taipuu järkiperusteisiini aikataulun osalta, niin tarviinko kohta kanavan 'yritystä vaikka ei vauvakuumetta' , kun tää oma olokin ailahtelee päivästä toiseen. Ehkä pointti oli se, että osaako kukaan samaistua tähän on-off -kuumeiluun?

Kuulostaa vähän samalta, mitä mulla oli alkuun kolmosen yrityksen pohdinnassa. Siitä se päänsisäinen eipäs-juupas-väittely sitten muuttui korkeaksi vauvakuumeeksi.

Ymmärrän tosi hyvin ton yöuni-asian. Meillä taisi tokan yritys alkaa melkein heti, kun esikoinen alkoi nukkua täysiä öitä. Mut tokihan se on täysin lapsikohtaista milloin alkaa nukkua täysiä öitä, joten tietenkin kannattaa mennä kokonaisuuden mukaan, miltä kummastakin tuntuu. Mutta jotenkin mulla on sellainen mutu-tuntuma, että jos on edes melko myöntyväinen uuteen vauvaan, niin todennäköisyys on, että se vielä selkeäksi myönteiseksi kannaksi muuttuu. Tietenkin on myös poikkeuksia ja kelkka kääntyy täysin, mutta jos teillä nyt molemmat on sitä mieltä, että katsellaan ja nautitaan tästä vielä hetki, niin ehkä niin kannattaa tehdä ja kypsytellä ajatusta. Hyvä merkki kuitenkin, että molemmat selkeästi ajattelee että vielä yksi. Lopulta se ajatus tietystä ikäerosta kuitenkin on vain omassa päässä ja eiköhän kaikenlaisissa ikäeroissa ole omat hyvät ja huonot puolensa. Ja voihan yrityksen sitten aloittaa nopeallakin aikataululla esim silloin loppuvuonna, jos siltä tuntuu, jos ei ole syitä, joiden vuoksi pitäisi esim jotain lääkityksiä tai muita miettiä jo aikaisemmin.

 

[Syksynlapsi]

Täälläkin yksi on-off kuumeilija. Meillä tosiaan mies näyttää nyt sitten kuitenkin punaista valoa, mut itse en vieläkään suostu uskomaan että lapsiluku olis tässä. Toisaalta nyt kun lapset ollut kesälomalla kohta jo 1,5 kuukautta, niin oon miettinyt että onhan tässä kahdenkin kans hommaa. Lisäksi ollut kiva touhuta lasten kans sekä ilman lapsia kaikkia mukavaa kesäpuuhaa, jos olis vauva niin tilanne olis hyvin eri. En myöskään tiedä olisinko valmis luopumaan kaikesta omasta ajasta mitä tämä nykyinen elämäntilanne mahdollistaa. Tiedostan myös et lapset kasvaa nopeasti.

Jotenki tosi vaikea tehdä itsensä kans päätöstä että tämä oli tässä, vaikka paljon positiivista näenkin tässä nykyisessä lapsiluvussa ja elämäntilanteessa. Silti joku pieni kaipuu on vielä kokea raskaus, synnytys ja vauva-aika vielä kerran