Uskaltaisinkohan vähän ujuttaa jalkaa sisälle tähän keskusteluun 
Meillä siis uusperhe, miehellä kaksi isoa lasta edellisestä liitosta ja yhteinen vauva syntyi tämän vuoden alulla. Odotettiin yhteistä jo helmikuulle -25, mutta kuten tuossa allekirjoituksessani lukeekin, niin elämä päätti toisin. Selkeästi kuitenkin helmikuinen meidän perheeseen oli tarkoitettu tulevan
Alkujaan on koko ajan ollut puhe, että tämä yksi yhteinen on meille hyvä. Mies etenkin oli sitä mieltä, että hänen lapsilukunsa on sitten täynnä ja näin ajattelin synnytykseen asti itsekin. Mutta aikalailla välittömästi synnytyksen jälkeen iski ihan hirveä vauvakuume, edes näitä kahta raskautta ennen ei vastaavaa ollut. Ajattelin sen olevan hormoneista johtuvaa, enkä ääneen asiasta miehelle mitään sanonut. Vauva taisi olla alle kaksi kuukautta, kun mies alkoi puhua vauvalle yhtäkkiä, että tarvitsetkos pikkusisaruksen ja sen jälkeen asia on vähän vaihdellen hypähdellyt esiin. Eikä se omakaan vauvakuume ole vaimentunut kuukausien edetessä. Itselle tullut myös voimakas tarve tarjota lapsellemme mahdollisuus läheiseen sisarussuhteeseen, koska ikäero noihin isosisaruksiin on niin suuri, etten usko muodostuvan kunnollista suhdetta heidän kanssaan.
Muutenkin syli ja koti tuntuu jotenkin tyhjältä ajatuksen tasolla, jos lapsiluku jää tähän. Mutta itsellä alkaa ikää olla sen verran (mies on vähän nuorempi), ettei toinen lapsi välttämättä ole enää ihan läpihuutojuttu, vaikka nämä kaksi raskautta on aika helposti alkaneetkin. Elämämme on varmasti hyvää yhdenkin lapsen kanssa ja tarjoaa helpommin tietynlaisia mahdollisuuksia ja tietyllä tasolla senkin mahdollisuuden olen hyväksynyt, jos ei toista lasta ole meille tarkoitettu. Imetyskin on vielä kesken ja halusin turvata onnistuneen vähintään 6kk imetystaipaleen tälle lapselle, jos jääkin ainokaiseksi, kun imetys on sujunut alusta alkaen ongelmitta ja itsellekin tärkeitä hetkiä ne ovat.
Nyt kuitenkin tilanne vaikuttaisi viimeisen keskustelun jälkeen siltä, että syksyllä olisi tarkoitus antaa pikkusisarukselle mahdollisuus tulla jos on tullakseen
Keskusteluita tällä puolella on tullut seurailtua jo yritysajoilta lähtien, mutta tunnukset tein vasta tämän jälkimmäisen raskauden alulla ja päädyin suoraan helmikuisten ryhmään kirjoittelemaan. Jotain satunnaisia kommentteja näihin muihin aihepiireihin on tullut kirjoiteltua matkan varrella.
Tulipahan pitkä sepustus heti näin alkuun
Meillä siis uusperhe, miehellä kaksi isoa lasta edellisestä liitosta ja yhteinen vauva syntyi tämän vuoden alulla. Odotettiin yhteistä jo helmikuulle -25, mutta kuten tuossa allekirjoituksessani lukeekin, niin elämä päätti toisin. Selkeästi kuitenkin helmikuinen meidän perheeseen oli tarkoitettu tulevan
Alkujaan on koko ajan ollut puhe, että tämä yksi yhteinen on meille hyvä. Mies etenkin oli sitä mieltä, että hänen lapsilukunsa on sitten täynnä ja näin ajattelin synnytykseen asti itsekin. Mutta aikalailla välittömästi synnytyksen jälkeen iski ihan hirveä vauvakuume, edes näitä kahta raskautta ennen ei vastaavaa ollut. Ajattelin sen olevan hormoneista johtuvaa, enkä ääneen asiasta miehelle mitään sanonut. Vauva taisi olla alle kaksi kuukautta, kun mies alkoi puhua vauvalle yhtäkkiä, että tarvitsetkos pikkusisaruksen ja sen jälkeen asia on vähän vaihdellen hypähdellyt esiin. Eikä se omakaan vauvakuume ole vaimentunut kuukausien edetessä. Itselle tullut myös voimakas tarve tarjota lapsellemme mahdollisuus läheiseen sisarussuhteeseen, koska ikäero noihin isosisaruksiin on niin suuri, etten usko muodostuvan kunnollista suhdetta heidän kanssaan.
Muutenkin syli ja koti tuntuu jotenkin tyhjältä ajatuksen tasolla, jos lapsiluku jää tähän. Mutta itsellä alkaa ikää olla sen verran (mies on vähän nuorempi), ettei toinen lapsi välttämättä ole enää ihan läpihuutojuttu, vaikka nämä kaksi raskautta on aika helposti alkaneetkin. Elämämme on varmasti hyvää yhdenkin lapsen kanssa ja tarjoaa helpommin tietynlaisia mahdollisuuksia ja tietyllä tasolla senkin mahdollisuuden olen hyväksynyt, jos ei toista lasta ole meille tarkoitettu. Imetyskin on vielä kesken ja halusin turvata onnistuneen vähintään 6kk imetystaipaleen tälle lapselle, jos jääkin ainokaiseksi, kun imetys on sujunut alusta alkaen ongelmitta ja itsellekin tärkeitä hetkiä ne ovat.
Nyt kuitenkin tilanne vaikuttaisi viimeisen keskustelun jälkeen siltä, että syksyllä olisi tarkoitus antaa pikkusisarukselle mahdollisuus tulla jos on tullakseen
Keskusteluita tällä puolella on tullut seurailtua jo yritysajoilta lähtien, mutta tunnukset tein vasta tämän jälkimmäisen raskauden alulla ja päädyin suoraan helmikuisten ryhmään kirjoittelemaan. Jotain satunnaisia kommentteja näihin muihin aihepiireihin on tullut kirjoiteltua matkan varrella.Tulipahan pitkä sepustus heti näin alkuun