Kääk! Mies ihan puskista käänsi kelkkansa ja keskusteltiin siihen malliin, että kyllä me taidetaan kolmatta alkaa yrittää jossain vaiheessa.

Muutamistakin syistä ei ihan vielä, mutta kyllä se tässä vuoden sisään on aloitettava, jos yrittää tahtoo. Nyt onjotenkin tosi hassu olo, kun olen tätä oikeasti päivittäin itsekseni pohtinut (haluanko vai en ja todennäköisesti että joo), mutta en ole sitten viime kerran (josta jo pitkähkö aika) viitsinyt miehelle asiasta puhua, kun silloin hänen kantansa oli tiukka ei ja odottelin, että hänellä vähän energiatasot saisi palautua ennen kuin olisin ottanut asian uudestaan esiin. No, ilmeisesti se oli nyt tapahtunut, kun nyt oli mielikin muuttunut.

Ja ilmeisesti oma vastaukseni on tähän ihan selkeä, koska onnen itku meinasi tulla. Nyt vaan pitäisi jaksaa odotella, että voidaan ruveta tositoimiin. Sillä välin mulla alkaa kuntokuuri (jos saisi muutaman kilon pois, mutta ennen kaikkea selkää/keskivartaloa parempaan kuntoon), yritän saada rauta-arvoja ylöspäin ja sainpa vielä uutta intoa rahankin säästämiseen, jotta sitten olisi mahdollisimman huoletonta, jos tässä projektissa onnistutaan.