@Pallukka mulla on myös takana traumaattinen sektio. Ymmärrän siis tunteesi!
Kiireellisellä sektiolla syntynyt esikoinen on jo 11v. ja edelleen sanon hänen syntyneen enkä synnyttäneeni hänet. Koin vahvasti epäonnistuneeni vaikka lähtökohdat alatiesynnytykselle oli huonot (perätila). (En silti ajattele kenenkään muun sektiolla synnyttäneen epäonnistuneen, ihan itseäni ruoskin vääristyneillä ajatuksilla.) Asia vaati paljon käsittelyä. Psykoterapiassakin sitä puin muiden asioiden ohella. Mutta lopulta sain kuopuksesta korjaavan kokemuksen.
Tietenkään ei voi taata kaikkien saavan hyvää kokemusta huonon jälkeen. Mutta niinkin voi käydä. Kannustan siis harkitsemaan toista lasta, jos se on toiveissa pelosta huolimatta. Huonot yöunet ja sellainen tietenkin myös raskasta. 
Alkaa tosiaan miehen puoleltakin vahvasti kuumeelta kuulostaa. Vuodenvaihteen jälkeen sitten viimeistään kissa pöydälle, jos hän ei sitä ennen innostu yritystä aloittaa 