Vauva ja lemmikit

Uskoisin fuji teillä tuon olevan syynä :) kissathan kiintyy aina todella kovasti kiinteistöön jossa asuu, tutut nurkat ym paikat siellä :) kaveri kans valitti silloin että toinen kissoista alkoi pesemään itseään niin paljon että oksenteli karvpallojakin pitkän aikaa :grin stressireaktio oli seki. pitääkin hänelle laittaa viestiä kun hän on nyt pian muuttamassa ensimmäiseen omistusasuntoonsa eli TAAS tulossa muutto :grin

Meilläkin koirista huomaa heti jos aktiviteettia liian vähän. Haukutaan tiettyihin kellonaikoihin kun jotain voisi luulla tapahtuvan, lisäksi pörräävät jaloissa superpaljon ja ovat näin tiellä. Koira osaa hyvin keksiä aktiviteetteja ja usein ne ei miellytä omistajaa. Meillä ei koirat osaa itsenäisesti liikunnallista aktiviteettia keksiä, ei vaikka oma piha olisikin. Vaativat ohjausta :) toisinaan keskenään kirmaavat mutta kyllä siinä aina itse pitää näköetäisyydellä olla :) itseä välillä harmittaa että liian harvoin tulee järkättyä esim pallonheittoa/leikkiä koirille. Nenänkäyttövirikkeitä tulee tehtyä enemmän. Lenkit usein aina hihnakävelyä. Nyt kun tulee syksy niin mennään taas enemmän metsään missä saavat olla vapaana ja käyttää hajuaistia = rentoutunut koira :)

Tänään ollut kaksi väsynyttä puikkonokkaa kun oltiin speed race kiihdytysjuoksukisoissa ja illalla saivat vielä kirmata pellolla keskenään ❤ iltaherkkuina odottaa naudanmaha kokkareet :grin
 
Fuji, meijänkin kissat stressaantuu helposti ja stressi oireilee vatsavaivoina ja turkin hilseilynä.
 
Meillä tuo vanhempi ei ole pahemmin näyttänyt ikinä mitään stressin oireita mutta nuorempi joko pissii ympäriinsä tai saa kiteitä virtsaan. Ja tietty pakoilee ja selvästi pelkää kaikkea.

Nyt tällä kertaa vanhemmalla oli heti oireena mm karvan lähtö suun ympäriltä, punoittavat ja lämpimät korvat (saattoi olla myös allergiaa, koska tuo meni ohi kun imuroin kämpän kunnolla), rapsuttelu ja nyt viimeisimpänä toi oksentelu..
 
Nyt kun vauvan syntymä lähestyy olen alkanut stressata meidän kissan reaktioita. Ikää herralla kuitenkin jo 13v ja lähtökohtaisesti inhoaa ja pelkää lapsia. Kissa nukkuu yöt vieressäni joten en tiedä miten reagoi kun yhtäkkiä paikallaan onkin vauva. Pelkään että masentuu ja/tai stressaantuneena rupeaa kusemaan nurkkiin. Näin talvella kun ei oikein viihdy ulkonakaan.
 
Itellä kans samat huolet.. Meillä kissat on 8 ja 7 vuotiaita.. Eli ei enää mitään nuoria.. Vanhempi kissa nukkuu vaihtelevasti mun sylissä, tyynyn vieressä, jalkojen päällä jne ja nuorempi joko mun jalkopäädyssä tai ylipäätään samassa huoneessa..
Lisäks toi vanhempi aina seuraa mua.. Esim jos nyt menisin makkariin niin hän heräis uniltaan ja tulis mun perässä..
Mietin että miten he mahtaa ottaa sit ku vauva tulee ku vauva itkee ja mun syli onkin varattu ja sohvallekaan ei välttämättä sit saa tulla nukkumaan mun viereen jne..

Meillä toi toinen kissa on vielä tosi herkästi stressaantuva (jo pelkästään ovikello aiheuttaa oirehdintaa) ja se pelkää uusia tilanteita ja paikkoja tosi paljon.. Toivon vaan että sopeutuu koska ei ole mitään paikkaa mihin sit laittais kissat jos ne ei lapseen sopeudu :sad001
 
pitää varmaan eläimen kuin eläimen kohdalla ottaa vaan mahdollisimman rennosti ja antaa sellainen vaikutelma, ettei vauvan tulossa oo mitään ihmeellistä. Se elää kuitenkin niin symbioosissa äidin kanssa että elukat varmaan ymmärtää että se on osa sinua. ..jos sitten ite rupee olemaan hermostunut eläimen läsnäollessa ja odottaa jotain hirmureaktiota niiltä, niin eiköhän nekin rupea jotenkin reagoimaan.
Jos jotain muutoksia meinas eläinten järjestelyissä tehdä, niin ne on tehtävä varmaan jo etukäteen. Ite vaan pidän huolen että omat koirat varoo kun tulee sohvalle, eikä sängyllekään tulla kuin pyydettäessä. Sit aattelin että äippälaatikon vois laittaa olkkariin, kun ei sitä vauvaa voi yksinään pelkälle sohvallekaan jättää näin alussa, kun koirat voi kääriytyä siihen kiinni nukkumaan, tai kävellä päältä, kun eivät vielä oo tottuneet. Ei voi luottaa et elukat osais heti pelisäännöt, pitää ite olla kärppänä, ettei vauva joudu kiipeliin :D
 
Meillä suljettiin just koirat yöks makkarista. Ihme ja kumma niin mä taidan kärsiä siitä enemmän kun koirat :) Päivisin saavat mun puolesta olla siellä mutta niin kauan kun lapsi asuu meidän kanssa makkarissa ja syöttelen sitä öisin niin en halua kolmea isoa koiraa siihen samalla (+kissat).
 
Uskoisin, että vaikka tuo meidän koira on jo yli 10v eikä ole elämänsä aikana pienten lasten kanssa joutunut tekemisiin (mitä nyt sukulaisten lapset käyneet kylässä), se kyllä sopeutuu ihan hyvin. Meillä kuitenkin siitä hyvä, että koirahan ei sisälle saa tulla kuin eteiseen miehen allergian takia. Eli ei missään vaiheessa sisällä ollessa sillä tavalla pääse oleilemaan vauvan kanssa. Vasta sitten myöhemmin, kun vauva kasvaa ja alkaa ulkonakin touhuta. Tietenkin kyllä esittelen vauvaa koiralle jne, ettei sitä kokonaan pois suljeta, mutta ei myöskään ole pelkoa, että hyppisi sänkyyn tai sattuisi jotain jos vauva on vaikka lattialla.
 
mä taisin jo aikaisemmin tänne kirjoittaakin; kun esikoinen tuli vauvana kotiin, kissa muutti pois meidän sängystä itse vapaaehtoisesti. Ehkä jossain 6kk kohdalla uskalsi muuttaa takaisin. Nyt nukkuu välillä samassa sängyssä vanhemmat, taapero ja 2 kissaa. Samoin päivällä pitivät molemmat vähintään 2m etäisyyden pieneen vauvaan.

Enemmän siis jännittää miten taapero suhtautuu, kun saattaa kiivetä yöllä meidän sänkyyn jos sattuu heräämään, eikä todellakaan unissaan osaa vauvaa varoa.
 
Me kun laitettiin siskon kanssa vauvan vaatteita kaappiin ja tutkittiin kestovaippoja, niin meidän narttukoirat oli ihan onnessaan kattomassa tätä touhua ja nuuski kaikkea ;-) Meidän koira tykkää vauvoista, mutta pelkää riehuvia lapsia, joten tää on hyvä juttu kun se saa oman lapsen kotiin, niin saa tottua rauhassa eri juttuihin.
 
Mekin jo pari kuukautta sitten alettiin nukkua erillään koirasta, sillä ei haluta että se on samassa huoneessa kun vauva tulee. Koiramme vaan tykkää nyt kun saa päivystää eteisessä missä muutenkin tykkää nukkua. Sama homma siis, että itelle oli kovempi paikka. Ompaha nyt tottunu järjestelyihin eikä sit koe jäävänsä ulkopuolelle yhtäkkiä ku vauva tulee :)
 
Päätin nyt myös etten eristä kissaa makuuhuoneesta. Tuskin hinkuu viereeni nukkumaan jos siinä on vauva. Saa pysyä jalkopäädyssä tai mennä oma-aloitteisesti muualle.
 
Meidän kissat nukkuu pinnasängyssä. ei se vielä haittaa ja oon kyl luottavainen ettei ne sinne sitten hinkua kun siellä on vauva :)
Mä ensin olin hankkimassa kissaverkkoa ja sit kun katoin mitä löytyy niin päätin kans, että katotaan ensin kuin käy ja miten lähelle vauvaa kissat haluaa. Ne verkot näytti todella epäkäytännöllisiltä.
 
Miks koira ei vois olla vauvan kans samassa makkarissa?
Meillä on makkarin ovi auki. Useinmiten koira nukkuu yöt josssin muualla ja aamusta hipsii nukkuu sängyn viereen, tai jos nukun päikkäreitä.
 
Mä oon ainakin vähän miettiny, kun oon välillä kompastunut pimeässä matolla makaavaan koiraan, että vauvan kanssa ei kauheesti viittis kompastella. Nyt kun alkuun varsinkin pitää varmaan vaihtaa vaippaa yölläkin, haluis tehdä sen hämärässä, ettei toinen piristy liikaa.
Makkarin ovea ei kuitenkaan voi pitää kiinni, kun tulee kuuma, joten koirien torppaaminen pois on aika mahdotonta. ..pitänee olla vaan kärppänä jos pitää lähtee yöllä vauvan kanssa pois makkarista. Pikkukoiralle ajattelin laittaa pesän pinnasängyn alle ja toiselle vois laittaa johonkin nurkkaan. Yleensä nimittäin hakeutuvat myttyihin nukkumaan.
 
Meillä koira skipattu makkarista siksi, kun on niin kova vahtivietti ja pieneenkin kolahdukseen pitää sellaisen huutokonsertin että heikompaa hirvittää. Tiedätte kai kun saksanpaimenkoira alkaa haukkumaan... Vois lentää muutama ärräpää kun koira herättäisi vaivalla nukahtamaan saaneeni vauvan. Haukku ku ei oo mikään "bäy" tai "vuf" vaan "BOUWWOUWWOUWOUUWOUUUWOUUUUWOUUUUUU!!!!!!!!!" :P
 
Meillä periaatteessa oli mahdollista sulkea kissat pois makkarista yöksi.. Kattoo nyt miten lähtee alkuun liikkeelle toi kaikki että pitääkö asialle tehdä jotain.. Meillä kissat kuitenkin pysyttelee kaukana jos tulee uusia ihmisiä tai tilanteita niin oletan että tälläkin kertaa kissat alkuun pysyttelee kaukana vauvasta..
 
Meillä kans halutaan rauhottaa makkari. Vahtiviettinen iso koira. Ääni ehkä enempi matala wufff mut siihenki kyllä herää säikähtäen... Toisaalta voikohan koira oppia vauvan välittömästä palautteesta (itkusta), että ei kannata mille tahansa rasahdukselle louskasta?
 
Takaisin
Top