Vauva-arki <3

En mäkään aina lohduta. En pysty. Edes silloin kun olisi tarvetta. Tilanne tajua yritän käyttää:milloin on tarpeellista, milloin ei. Kahden samanikäisen vauvan kanssa joutuu huutoon tottumaan ja miettimään, milloin on se "oikea kunnon"sylihetki, kun vieressä on mustasukkainen sisar (samaa syliä ei jaeta enää vaan sisar työnnetään pois)...että jos jossain, niin täällä, riittämättömyyden tunne ei ole vieras sana.
 
Ja voi kuulkaa kun meidän 8-vuotias alkaa itkeä kun ei saa jotakin periksi... Siinä lentelee jo tavarat ja rumat sanat. Onneksi 10 kk kanssa on vielä helppoa tuo kieltäminen. Valitettavasti aikuisen tehtävä on tuottaa joskus niitä pettymyksiä.
 
Ihan kuin joku ois vaihtanut meidän aurinkoisen ja iloisen lapsen kiukuttelevaan ja huutavaan lapseen! Koko ajan testaa rajoja ja alkaa välitön huuto kun ei saa mitä haluaa ja silti kokeilee uudestaan ja uudestaan. Onneksi välillä on kuitenkin ihan hyviäkin hetkiä, ettei koko aikaa huuda. Huomenna käydään neuvolassa ylimääräisessä punnituksessa (10kk). Piti päästä jo heti alkukuusta, mutta kun tota mun uutta neuvolatätiä ei saa koskaan enää kiinni :/ No onneksi huomenna päästään ja pääsen keskustelemaan tästä imetyksen lopetuksesta mikä on selvästi ajankohtainen..tuntuu että se alkaa olemaan enempi tapa kuin tarve.
 
Lapsi rupeaa näyttämään todellisen luonteensa. Jos ei aamulla heti nousta ylös kun hän herää niin hän aloittaa näykkimisen ja läpsimisen. Se kohta mikä ensiksi osuu suun eteen niin siihen puraistaan. :D Ihanaa yrittää unenpöpperössä väistellä hänen nassua ja iskuja. :D
 
Kysynpä teiltä, joilla on jo lapsia ennestään tai kokemusta enemmän. Meidän toinen tyttö toistaa useita kertoja päivässä "laskuvarjohyppääjä"asentoa. Tekee sitä niin pitkään, että keho jo alkaa täristä tästä raajojen "kannattelusta". Mukavaa näyttää olevan ja kehunkin tyttöä paljon, mutta samalla vähän ihmettelen, kun hän on ko.asentoa toistanut jo monta kuukautta.Hänen sisarensa ei ole koskaan tehnyt laskuvarjohyppääjä asentoa eikä ole näköjään tarvinnut..mutta siis, onko muilla ollut tällaista? Ei Kait kaikkea pidäkään tajuta, mutta mä oon vähän ylihysteerinen..
 
Meidän pojat ei ole tehny lakuvarjohyppääjää, mutta ystäväni vauva teki. Ainakin sillon kun olivat meillä kylässä. En usko, että enää tekee. Varsinkin kun hermostui, niin nosti kädet ja jalat ilmaan ja huitoi niillä ihan mahottomasti.
 
Meillä ei tee hermostuneena, vaan innostuneena ja on tosiaan "tikkuna" paikallaan mahallaan, kädet sivuille ojossa ja jalat suorina. Kannattelee rajojaan "ilmassa". Pitänee kysyä neuvolasta..
 
Se on vissiinkin ihan normaalia! Mun poika teki sitä vauvana ja teekkari aina kirjoitti korttiin, että "lentokoneena lentää".eikä sanonut mitään että ois vahingollista. Sen jälkeen hänellä oli kyllä tosi vahvat selkälihakset ja istui aina selkä suorassa. Ilona teki kans sitä ennen kuin oppi ryömimään, sen jälkeen ei pahemmin paikallaan ole ollut :)
 
Kiva tietää, että ei ole "epänormaalia" :) Joskin tyttö alkanut tekemään tuota 8kk:n iässä vasta o_O (ryömii, konttaa hieman ja istuu/menee itse istumaan)..
 
Siskon lapsi oli alle puolivuotiaana ( ja vähän aikaa sen jälkeen) fyssarilla kun jäntevyys meni jo hieman spastisuuden puolelle. Silloin oli paljon lentokoneena, jota purettiin pois. Sai toki hieman lentää, kun kuuluu kehitykseen, mutta ohjattiin nopeasti toimimaan käsillään vatsallaan ollessaan tai käsissä pidettiin vanhaa hikinauhaa jotta käsivarret pysyisivät keskilinjassa.
 
Meilläkin fyssari ohjasi luopumaan tuosta ylijäntevyydestä, joka ilmeni aika samalla tavalla kuin Citrus kerroit. Meillä tosin kaarsi selkää samalla, niin se ymmärrykseni mukaan oli huonompi juttu varsinkin. Mutta nyt on tosiaan siitä päästy aika hyvin eroon. Meillä muuten ryömitään nyt tai on jo hetken aikaa. Konttausta harjoittelee. Fyssarilla ollaan tosiaan käyty ja on siitä varmaankin apua ollut, tuskin noin nopeasti olisi oppinut ihan itsekseen. Poika saa aina paljon kehuja siellä, on niin reipas ja nopea oppimaan. Iloinen myös ja ei kitise yhtään! Alkoi tosin tekemään vähän liiallista tuttavuutta sen tädin kanssa...alkoi viimeksi kurkkimaan tädin kaula-aukosta sisään ja koskettelemaan. :p
Täti meni vähän hämilleen. ..
 
Kiitos :) Tietää ainakin jatkossa, että ei tarvitse kehua :grin Viime kehi-seurannassa tytön kehitys oli lääkärin mukaan ikärajoissa.
Sisar taas kehittyy tällä hetkellä ikätason mukaisesti.
 
Mitä te muut puuhailette naperoiden kanssa päivisin? Millainen on tavallinen arkipäivänne, jos ei ole mitään menoja minnekään? Meillä poika on tosi omatoiminen ja leikkii, tutkii sekä treenaa lattialla ilman seuraa pitkiäkin aikoja. Itse oon ollu viimeaikoina tosi väsynyt ja maannut lähinnä sohvalla pojan puuhailuja katsellen. Poden tästä huonoa omaatuntoa kun en yksinkertaisesti ole jaksanut olla läsnä pojan seurana kokoajan..
 
Mä olen ehkä vähän kateellinen I-P sulle jos saat maata päiväsaikaan sohvalla! Meillä ei toimi jos kyseessä äiti, sit kiipeillään koko ajan päälle tai kitistään eikä neiti viihdy yksin touhuamassa. Jos taas kyseessä isä, voi hän rauhassa kattella telkkaria sohvalla ja tyttö leikkii itekseen lattialla :grin

Meillä päivät kuluu leikkien sisällä tai ulkona, tosiaan ollaan aika äidin perään koko ajan. Käydään leikkipuistossa ja lenkkeillään koiran kanssa. Me kun ollaan pitkät päivät kaksistaan tytön kaa ja mies aina töissä niin tulee kyllä kyläiltyä tai meillä käy vieraita jos ei päivässä oo mitään "pakollisia" menoja.
 
Meillä on onneksi myös buukattuja kyläilyjä, muskaria, jumppaa, uintia yms, joten ei ihan joka päivä vaan makoilla. Mutta niinä päivinä kun ei ole mitään, niin taannun täysin rypemään omaan väsymykseeni. Esim uloslähteminen vaan ulkoilun vuoksi on tosi suuren kynnyksen takana, varsinkin kun ulkovaatteiden pukeminen on aivan hirvee painiottelu. Mietin että millaisen laiskimusroolimallin poika minusta saakaan.
 
I-P Tuo kuva on sulle :) Ei kait meidän äitien tarvin olla aina meneviä ja touhuvia? Oot kuitenkin se paras äiti lapsellesi vaikka sohvalla välillä makaisitkin!

Meidän arki koostuu ulkoilusta, leikkimisestä, lukemisesta..mutta myös siitä että minä välillä istin/makaan sohvalla ja katselen Ilonan touhuja..Sitä paitsi, eikös teillä ole toinen vauveli tulossa? Pitää silloin välillä levätäkin..sitä suuremmalla syyllä!
 

Liitteet

  • FB_IMG_1445172585631.jpg
    FB_IMG_1445172585631.jpg
    106.4 KB · Katsottu: 28
Kiitos Satru :) Joo tosiaan pikkusisarusta täällä odotellaan, pääosin siksi oonkin niin poikki. Ehkä tässä kohta koittaa kultainen keskiraskaus ja sen myötä energia lisääntyy. Onneksi poika tosiaan viihtyy yksinkin leikkien, että saan huilattua vähän.
 
Sehän on hyvä, jos muksu viihtyy myös omissa leikeissään. Minäkin annan leikkiä yksin silloin kun vaan viihtyy. Kyllä paljon joudun myös mukana leikkimään tai vähintään lattialla istumaan.. Silmistä ei kuitenkaan voi päästää ja valmiustilassa on oltava koko ajan. Yleensä jos meen tekemään jotain kotihommia niin varmasti on poika kohta pahanteossa :wink
 
Voisko tuo olla osittain opittua vai vauvan persoonasta riippuvaa, "saako vanhempi maata vaikka sohvalla"? Mä kun haluan olla (niinkuin kaikki vanhemmat) lasteni kanssa, leikkiä ja touhuta..Meillä on selkeä päivärytmi:milloin tapahtuu mitäkin, mihin ajankohtaan kyläilyt ja vieraat tulevat tms. Toisaalta, huomaan, että ehkä olen opettanut vauvat siihen, että olen koko ajan 100% läsnä ja näinollen, en pysty tekemään yhtään mitään, silloin kun he ovat hereillä (itkevät ja haluavat syliin, jos huomaavat, että keskityn johonkin muuhun kuin heihin). Vaikka joskus sitä toivoisinkin, että saisin edes jotain touhuta rauhassa eikä kaikki jäisi odottamaan siihen, kun vauvat nukkuvat. Välillä tulee niitä hetkiä, jolloin on ok., että äiti tyhjentää astianpesukoneen tms. Pyykkejä voin lajitella lattialla, tällöin tytöt laittavat niitä päänsä päälle ja nauravat. Joitakin asioita voin siis tehdä, mutta pääsääntöisesti vauvat odottavat äidin läsnäoloa koko ajan, vaikka leikkisivät kahdestaan. Olen useasti pohtinut, että onko tämä "opittua" vai onko tämä tosiaan vaan luonteesta kiinni.

Edit. Eli eipä ole sohvalle ollut käyttöä viime aikoina. Tytöillä kun on se, että isän kanssa voi "olla vaan" ja "äitihän ei istu (jos jompikun sylissä), vaan touhuaa". Jos istun, niin huuto alkaa, mutta heti kun nousen seisomaan, kaikki on hyvin.
 
Oon sitä mieltä että se on temperamentti-kysymys. Jotkut tykkää jo pienenä olla itsekseen. Toiset haluaa olla seurassa.

Ja sama kuin Citruksella, meillä myös ok jos olen lähellä istumassa, mut jos nousen seisomaan niin sit olen vissiin liian kaukana. Tai sit tyyppi pelästyy että lähden pois. Joskus jos hän on oikein keskittynyt johonkin touhuunsa, niin pystyn vähän järjestelemään paikkoja. Muuten hoidan kotihommat kun poika nukkuu.
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top