Vauva-arkea

Omelia: ilmoitatko viikot milla vaavisi syntyi niin lisaan synnyttaneet listaan [:D] Ihana saada toinen prinsessa joukkoon mukaan [;)][;)]

akm74: mua narasti joo, valilla enemman ja valilla vahemman. Narastys oli eniten riesana toisella kolmanneksella, lopussa hellitti ja oli satunnaista.... hieno on tukka juuh [:D]!!

Sain tosiaan eilen siunauksen syottaa tyttoa 4h valein mutta tamapa on paattanyt alkaa syomaan parin tunnin valein [:D] ja pakko antaa pullostakin lisaa kun viela hyvien imuttelujenkin jalkeen hamuilee ja syo sormiaan. Aikoo ilmeisesti kasvaa isoksi sittenkin [:D][:D]
 
Olipa ihana päästä eilen kotiin :) Oma sänky ja omat vaatteet on kyllä ihan parasta! Mies teki vielä herkku lasagnea mulle kun olin sillekin valitellu hirveistä sairaalasapuskoista [:D]. Kissa oli ihan ihmeissään kun tultiin! Varovasti kierteli ja kaarteli pientä miestä ja pikkusen uskalsi haistella, mutta heti kun pienikin änähdys pääsi äijästä niin äkkiä karkuun sohvan alle [:D] Ihan hyvä kyllä ettei ole liian kiinnostunut.

Kumipojan vanhemmat lähetti tänään kukkiakin. Oli niin kaunis kimppu (tai oikeestaan kaks) ja niin kaunis runo, että mähän sitten tunnin tossa hormonimysrkyssä pillitin niille :D

Imetys on niin ihanaa mutta niin vaikeeta [&o] Ukkeli kun heräilee syömään niin ensin huutaa n. puol tuntia putkeen ja hamuaa rintaa, ottaa sen välillä suuhun ja imasee mutta sit taas sylkee pois ja huuto alkaa. Ihankuin maito olisi pahaa tai jotain. Molemmat siinä itketään niin kauan kun ei tissi kelpaa. Jotenkin tunnen itseni niin huonoksi äidiksi kun ei maito kelpaa. Tai loppujen lopuksi kyllä hyvin syö yleensä toisen tissin tyhjäksi. Pumppaamistakin kokeilin kun ajattelin, että on tosiaan niin täynnä tissit ettei kaveri saa otetta mutta ei mitään vaikutusta. Kokeiltiin myös ennen ja jälkeen vaipanvaihdon, eikä mitään. Sairaalassa sanoivat, että kannattais meidän jättää vaippojen vaihdot minimiin kun kaveri hermostuu aina aivan älyttömästi siitä touhusta eikä rauhoitu millään. Inhottava pitää toista pissoissa ja kakoissa, mutta eipä tunnu äijää juurikaan haittaavan ja ihokin kun tuntuu kestävän hyvin. Jospa tää harjottelemalla lähtisi sujumaan.

Muuten kaikki onkin sitten sujunut oikein hyvin. Pikkumies on välillä tunninkin ihan tyytyväisenä hereillä ja katselee maailman menoa ja viihtyy hienosti iskän sylissä jotta äitee saa hommeja tehtyä :) Ja meilläkin kovasti nuuskutellaan pientä. Maailman paras tuoksu <3

Painoa jäi sairaalaan mulla n. 5kg ja maha kokonaan! jos ei olis nahka vähän venähtänyt niin ei uskoisi että olen vasta synnyttänyt! Kaikilla muilla huoneessa (3 hengen huone) oli vielä ihan tajuttomat masut ja nekin ihmetteli, että miten mulla ei oo mitään. Ei kyllä haittaa :D Ehkä toi koko masu siirty tisseihin... Mä en varmaan koskaan totu näihin kannuihin! Laskeehan toi turvotus toki parissa viikossa, mutta ihan järkyttävää kun melkein kaikki paidat ottaa tisseihin kiinni [:D] Mies kyllä tykkää [;)] Alkaa pikkuhiljaa kipukin rinnoissa helpottaa kun vuoraa liivit kaalilla ja hieroo nänneihin kilon bepantenia. Villarasvaa pitäs käydä apteekista hakemassa, se kun on kuulemma parempaa? Kokemuksia?

Tää oli nyt taas pelkkiä omia juttuja. Taidan mennä takas mun miesten viereen pötköttää :)
 
Voi miten suloisia vauvakuvia kaikilla!!! Ihania! [:)] Itselle tulee vaan entistä kärsimättömämpi olo kun noita kuvia katselee. Mieskin kävi selän takaa kuvia ihastelemassa ja sanoi että tulisi jo se meidänkin pikkuinen!!! [:)] 
 
Kuulostaa Zeni siltä että teidän poitsu on aika kärsimätön ruuan suhteen! [:)]
Kannattaa varmaan kokeilla sillaikin että kun pikkumies rupee osoittamaan heräämisen merkkejä niin työntää tissin suuhun että ei ehdi ruveta huutamaan... jos hällä vaan on niin kova nälkä ettei jaksa odottaa sitä maidon virtaamista.
Muistaakseni mulla oli sellainen tyttöjen kanssa että mä aavistin, koska alkaa ruoka-aika lähestymään kun rintoja rupes kivistämään. Jos saisit jotenkin hänet siihen rinnalle jo puoliunessa niin voisi ehkä helpottaa tilannetta!
Mutta älä huoli.. kyllä se siitä alkaa sujumaan. [:D]
 
Zeni: ellet ole jo kokeillut koklaa viimeisen vinkkia mulle eli pumppaat pikku hetken ennen imetysta jolloin nanni muotoutuu ja saat sielta heti vauvain suuhun maitoa virtaamaan. Meillakin neiti oli karsimaton mutta nyt menee jo ilman kiukutteluja, mulla kun ei heti tuu maitoa pumpatessa eika imiessa. Tsemppia imetykseen! Mullakin paasi sairaalassa muutamat itkut kun ei meinannut tytto haluta tissia, pulloa vaan... mutta koitan asennoitua siten vaan etta paa asia etta syo ja saa kumminkin omaa maitoa. Ja alkaa tytto viihtymaan tissilla koko ajan pidempia aikoja. Eli parempaan pain!
Ihana kuulla teidan kuulumisia!!! Mun tissit ei oo mitenkaan jaristi suurentunut, sairaalassa tokana paivana ne pingottu ja turposi ja voi itkut sita sarkya!!! Suihkussa lypsaminen auttoi hieman mutta sitten onneksi sain kaskyn pumpata maitoa pulloon, ah autuasta [:D] kylla helpotti! Sen jalkeen ne ei samanlailla ookaan tullut kipeiksi tai turvonnut, pienia maitomohkaleita tunnen jos on pumppauksessa pitka vali. Pitais kuulemma pumpata parin tunnin valein mutta mulla tulee isompia satseja mita harvemmin pumppaan, en saa usein pumpattuna juuri minkaanarvoista satsia. Saan 125ml kerralla jos pumppauksessa on esim 5h valia... [:)] kaveleva meijeri [;)]

Onkohan viimeisella jo nyytti sylissa!!!!! Iiiik [:D]
 
Kiitos Jaamaria ja Maikkimai vinkeistä. Molempia kyllä on jo kokeiltu, eikä tunnu auttavan. Pikkumiehellä on vaan yhtä lyhyt pinna kun äitillään [:D]

Viime yö menikin sitten ihan kutuiks... Äijä heräs 3.45 ja sain sen nukkumaan uudestaan vasta 7.30... Armoton huuto ja kitinä koko ajan. Ei taas auttanu tissittely ja vaipanvaihtokin vain hetkeksi. Aina kun yritin laittaa punkkaan niin minuutin siellä viihty ennen alko taas kitisee ja eikun tissille. Söi siis lähestulkoon koko tuon melkein neljä tuntia... Sitten kyllä nukkukin tuosta johonki 14 asti... Yritin herätellä tissille 12 pintaan mutta ei äijää huvittanu ennen kun vasta ~14 aikaan syödä. Eli siis tietysti just sillon kun mummi ja vaari oli käymässä. Jäi sitten visiitti lyhyeksi. Olikin sitten taas lähes kaks tuntia tossa rinnalla ja nyt nukkuu tyytyväisenä sitterissä. Eilen koitettiin pulloakin antaa mutta ei tuo oikein sitä hogannu. Ja en kyllä tykkää sitä pulloa antaakaan vaikka omaa maitoa siellä onkin. Pakkaseen oon kyllä aika kiitettävästi pumpannu ja melkein aina syötön jälkeen kun pumppaan niin molemmista rinnoista saan vielä joku yhteensä joku 100ml. Lehmä mikä lehmä [:D] Pitäs varmaan sairaalaan soittaa ja alkaa luovuttajaksi kun kuitenkin tuntuu tota tavaraa riittävän.

Ukkelilta irtos viime yönä jo napakin! Ajattelin et siinä menee ainakin pari viikkoa ja hämmästelin pyllypesun yhteydessä, että mihin se tynkä hävis.

Aamulla soittelin neuvolaan ja sovin kotikäynti ajan. Vasta ens viikon perjantaina olis terkkari tulossa käymään. Outoa, että niin myöhään kun perhevalmennuksessa sanoivat, että ihan parin päivän sisään pyrkivät tulemaan. No, samapa tuo, saanpahan ainakin rauhassa miettiä kaikkia kysymyksiä.

Kuinkas muilla sujuu? Nyt meitä vauvautuneita on vähän enemmän. Hmm, mitähän muuta piti kysellä... Tuntuu tuo raskausajan dementia vaan jatkuvan :D
 
Voi kurja Zeni jos jää sulla itsellä yöunet vähiin ja poitsu vaatii yöllä niin pitkään rintaa.
Taitaa tulla itsepäinen [:)] kun ei silloin halua kun ruokaa tarjotaan!
Kurjaa että vierailut kärsii, mutta luulis heidän ymmärtävän mummin ja vaarin nimittäin. Koita jaksaa!
Se hyvä puoli että sulla sitä maitoa riittää eikä poitsu halua kumminkaan tuttipulloa... hänellä oli joku tankkausyö menossa... toivottavasti ei ihan joka öiseksi tavaksi ota![:)]
 
Voi, kun tuntuu hurjalta, että Maikkimainkin pikkuinen jo yli viikon ikäinen! Rupesinkin yksi päivä miettimään, että voi tulla pitkätkin ikäerot meidän maaliskuistenkin vauvoille! Jos mullakin syntyy ihan jollain 42+... viikoilla, niin tulee reippaasti yli kuukauden ikäero juurikin esim. Maikkimain vauvaan! [:-] Eihän se myöhemmin ole paljoa, mutta tämän ekan ikävuoden aikana se on suuri.. Varsinkin ekoina kuukausina.

Zeni: Kiva, että maitoa riittää! Olitkos se sinä, joka valitti joskus, että mä ja muutkin tunnumme valuvan maitoa, kun lehmät ja sulla ei tule yhtään vielä?? [:D][:D] Jos olit, niin ei näyttänyt olevan raskausajan maidontulolla vaikutusta [;)] Kurjaa, että vauva valvotti koko yön.. No, nukkuupahan päivällä niin, että voi itse ottaa sitten päiväunet! [:)]

Mua ahdistaa jo valmiiksi se, kun vauva syntyy ja kaikki ovat kuitenkin tunkemassa kylään! Nyt, kun sairaalaan ei saa tulla katsomaan kukaan muu, kuin isukki ja vauvan sisarukset, niin kaikkihan ovat sitten tunkemassa kylään heti, kun pääsee kotiin.. Jotenkin toisaalta tykkäisin, että edes isovanhemmat saisi tulla sairaalaan käymään, koska sitten ne olisivat nähneet edes jo siellä sairaalassa, eikä tarvisi sitten kotona jaksaa ottaa vieraita vastaan niin paljon! Isovanhemmat sitä kuitenkin ensimmäisenä on katsomaan tulossa, enkä heitä halua estelläkään... Mielummin estelen alkuun joitain muita sukulaisia, kun noita tulevia isovanhempia. Meilläkin on kuitenkin se tilanne, että kun mun vanhemmat on eronneet, niin niitähän on sitten taas tuplamäärä. Isä ja äitipuoli tulevat kuitenkin pikkusiskon kanssa, joka on sen 2,5 vuoden ikäinen ja sitten taas isäpuoli ja äiti tulevat kahden pikkusiskoni kanssa, joten sitä porukkaa tuntuu olevan noissakin jo niin paljon! No, ymmärtävät varmasti jos ei kahvipöytä ainakaan notku antimista [:D] Ja pitää varmaan osata sanoa tomerasti, että ei nyt, kun pitää saada levätä tms. Onko teillä vauvautuneilla ollut jo kamala tunku vieraista?

Mukava lueskella vauva-arjestanne! Toivottavasti päästään kaikki kohta rupattelemaan vauvoista [:)]
 
undulaatti: se on arsyttavaa kun kaikki haluaa tulla samaan aikaan katsomaan vauvaa. Ymmarran toki heitakin, eihan tuo vauva kauaa ole noin pieni mutta ma oon kylla ihan tomerasti sanonut etta yhdet vieraat per paiva ja lyhyita visiitteja kiitooos. Sairaalassa meilla ei kaynyt kuin mun aiti ja sen mies, siella kavi aika jo melkein pitkaksi niin oli ihan kiva etta joku kavi! Ei haluttu sinne enempia vieraita kuitenkaan.. Nyt tuntuu etta kavereista sellaisetkin haluaa tulla kylaan joita en ole nahnyt pitkiiiin aikoihin. Ihmetyttaa enka tod ota sellaisia kavereita heti ensimmaisten joukossa kylaan.
Toinen mika mua arsytti oli puhelimen parina, sairaalassa pidinkin puhelimen aanettomana ja soitin vuoronperaan kelle koin tarkeaksi ilmoitella... ma olen itse kuullut sanonnan etta vasta synnyttaneen pitaa antaa itse soittaa ensin kuulumisia!! Onkohan  kukaan muu kuullut? Mun kohdalla toivoin sen menevan niin! Nyt alkaa jo rauhoittua tama meininki vieraiden suhteen...

Me mennaan tanaan ekaan saunavuoroon vaavin syntyman jalkeen [:D] tytteli lahtee kantokassissa mukaan ja otetaan kylpyamme myos jotta hankin paasee nautiskelemaan! Saunan puolelle ei tietenkaan viela vieda.. mammalle on jaakapaissa Fizz siideri vallan alkoholilla varustettuna eli suut makiaksi [:D][:D] oijoi!

Mua huolettaa jo ehka hivenen tuo meidan tyton syominen. Tuntuu saavan tarpeeksi maitoa mutta nyt tuntuu etta ei tuu saamaan tissista sita tarvittavaa maaraa vaan pullo on se juttu. Noinkohan mun imetys jatkuu sitten pitkaan edes? Kylla mulla riittaa karsivallisyys mutta onhan se hankalaa jos tata jatkuu kuukausia etta pullosta menee se "kasvattava" maara maitoa. Zeni mainitsi ettei pulloa haluaisi antaa ollenkaan... noh, olihan se mullekin aluksi ikava shokki ja itkinkin asiaa sairaalassa muutamat kerrat mutta mun ei ole muu auttanut kun pumpata pulloon. Enka haluaisi lopettaa imetysta mutta pelkaan etta se tulee tapahtumaan "kuin itsestaan" ennemmin tai myohemmin jos neiti ei innostu taman enempaa tissista. Tanaan en ole saanut pumpattua hirmusti maitoa eika tytto ole tissillakaan viihtynyt juuri, korvikkeisiin ma en halua siirtya... siina menee mun raja. Vaikkei se pahaksi ole sekaan mutta kuitenkin... haluaisin tyton juovan luomua niin pitkaan kuin mahdollista. Katsotaan miten meitin kay! Neiti heraa ja vaatii rinnalle paasya kylla useammin nykyisin mutta ei ime edelleenkaan.. saattaapi ajoittain viihtya tissilla pidempaan mutta puolet ajasta menee nukkumiseen! Saas naha kuin meitin kay!!

Zenille tsemppia kovasti pojan kovan tempperamentin kanssa [:D] suloinen poika sinulla!!

Me kaytiin tanaan ekoilla vauvatreffeilla.. kaverillani on 5kk typykka ja hanen siskollaan 4kk poitsu joka syntyi jo viikolla 28. Tama pieni poika oli siis edelleen pienempi kun mun tytto! Ihan uskomatonta oli katsella heita siina..! Poika on sinnikas ja pippurinen, toivottavasti kehittyy normaalisti.

Saimme neuvolatadilta siunauksen ulkoiluun, miksikohan katilot sanoivat etta pitaisi olla sisalla perati 3vkoa? Kovin on eri kasitykset hoitsuilla!! Tietenkaan kovalla pakkasella ei saa lahte ulos..
 
Heips taas!

En ollut minä joka valitteli ettei maitoa tullu raskauden aikana, multa tuli maitoa n. rv 15 alkaen...

Vieraita ei vielä niin oo käyny, mitä nyt mun vanhemmat ja äsken pari kaveria ihan pikasesti kun tulivat miehen hakemaan lätkäpeliin. Ollaan sanottukin kaikille, että tää eka viikko rauhotetaan ja ens viikolla sitten KUTSUTAAN käymään. Ja ihan lyhyitä vierailuja.

Nyt on taas ukkeli nelisen tuntia nukkunu ja yritän herätellä sitä syömään, mutta ei, ukko vaan tyytyväisenä nukkuu ja hetkeks vaan heräs kun vaippa vaihdettiin. Tietää taas et yöllä varmasti valvotaan... Ja itteään kun ei nyt nukuta niin ei viittis mennä väkisin nukkumaan.

Mäkin ootan kauheesti et saa viedä lapsen ulos ja pääsee kavereita näkemään. Yhelle hyvälle ystävälle kans pari viikkoo sitten synty vauva ja ootan kauheesti yhteisii vaunulenkkejä :) Meille sanottiin et kaks viikkoo pitäs olla sisällä, mutta nyyt jos nää plussa kelit jatkuu niin ei niin orjallisesti tarvi noudattaa. Ajatteli kyllä et pysytään sisällä kun ens viikon perjantaina on se kaks viikkoo täynnä ja sillon on se terkan kotikäynti. Jos sillon sais siunauksen lähtee ulos [:)]

Saunakin kuulostais hyvältä... Jos sitäkin sitten viikon päästä lauantaina. Jospa mummi ja vaari laittas meille saunan...

Sellasta, palailen taas! Pakko keskittyy äijän herättelyyn.
 
Taalla ei ole ollut tunkua vieraista. miehen vanhemmathan lahti etelaan silloin keskiviikkona ,kun taa japyska syntyi perjantaina. anopilla oli hirvee stressi lahtee ei ois haluttanut ku se tilanne oli taalla semmoinen ...ma ja mun paineet ja synnytyskin lahella (ei arvannutkaan kuin lahella oli) Eli isovanhemmat ei oo nahny ollenkaan ja mun vanhemmatkin vain kameran kautta. Saa naha pysyykö mun porukat siella koto suomessa vai tuleeko kaymaan ennenku me mennaan suomeen[;)].  Miehen mummi kavi kattomassa ja miehen sisko tyttarensa kanssa. Miehen veljen perheessa ollaan rakaisia joten ne tulee kun on terveita. Sit pari kaveria kayny mika parasta mun paras kaveri tulee viikonloppuna[:D][:D]
Joten taalla ihanan rauhallista luulen etta porukat aika hyvin tajuu etta ekan viikon haluaa usein olla perheen kesken [:)] tai ainakin me halutaan [:D][:D]

taalla kylla vietetaan aivan ihanaa aikaa suorastaan laatuaikaa tallakin hetkella kaaryle nukuu (mita se nyt tekee 98% ajasta[;)]) Ja me vedetaan miehen kanssa suklaakakkua ja kermavaahtoa[:D][:D][:D] Ei oo pelkoa etta naa röllykat tasta mihinkaan lahtis[;)][;)][;)]
Taa kaaryle on kylla jotenkin niin unelma tapaus etta ei oo ees sanoja kuvaileen[:)][:)][:)][:)]
 
Zeni: Ai, muistin sitten ihan väärin! [:)]

Maikkimai: Tuo muakin ärsyttää jo valmiiksi, kun voin hyvin kuvitella, että kun sana rupeaa kiertämään vauvan syntymästä, on kaikki tunkemassa meille! Juurikin sellaisetkin, joiden kanssa ei ole ollut edes tekemisissä.. Sellaisille kyllä varsinkin sanon suoraan, että ei nyt. Niin, kun meillähän ei saa tosiaan sairaalaan tulla katsomaan edes isovanhemmat enää... Sairaala on päättänyt, että ei enää ketään muita, kuin isä ja mahdolliset sisarukset, että äiti ehtii levätä.. Mä ottaisin mielummin niitä vieraita sielläkin vastaan, kun uskon, että käy aika pitkäksi! Saa nyt toki nähdä, onko ne kuinka tiukkoja tuon asian suhteen. Miehen kaksoisveli jo nauroikin, että "no onneksi mä saan tulla, ei ne tajua, että mä oon joku muu.." [:D][:D]
 
Maikkimai: tyttö syntyi viikoilla 39+2.

Enpä ole joutanut paljon netissä surffailemaan viime päivinä [;)] Ajantaju on kadonnut kun meillä eletään ihan omaa rytmiä tällä hetkellä. Vauva on kova syömään ja tankkailee yöllä moneen otteeseen. On myös virkeä siinä 1-3 välillä.. Päivällä sitten vetää pitkiä unipätkiä ja syötöt melko nopeita unien välissä. Viime yönä masuvaivat piti koko perheen valveilla, jännityksellä odotellaan ensi yötä. Että osaakin röyhtäyksen ja pierun ääni olla maailman parasta !!! Sitä tekis mitä vaan helpottaakseen toisen oloa. Nyt vauveli nukkuu iltauniaan ja kai mun pitäis itekin mennä jo sänkyyn. Päätä särkee kun on tullut kohta viikko valvottua.. No on sitä välillä nukuttukin, mutta vähissä on unet ollut. Kummasti sitä silti jaksaa. Käärylettä vois tuijotella vaan <3 <3 Paino on lähtenyt kivasti nousuun. Syntymäpainoon on vielä reilut 150g matkaa. Posket on niin pyöreät että maitoa ainakin on riittänyt. Huomenna olis eka kylpypäivä tiedossa.

Ihanaa päästä tänne vaihtamaan ajatuksia sitten kun tämä vauva-arki tästä lähtee kunnolla rullaamaan ja kaikki maalismammat on vuorollaan poksahtanut. Kyllä tämä on ainutlaatuista ja ihanaa aikaa! Ollaan miehen kanssa molemmat kotona ja molemmat ihan onnesta soikeena.

-Omelia ja nyytti
 
Moi.

Täytyy yrittää aktivoitua tänne... Voi olla että jää kyllä vähän vähemmälle tämä nettailu.

Meidän tyttö syö hyvin, imi jo synnytyksen jälkeen hyvin rintaa kun oli siinä mahan päällä niin kauan että alkoi itse hakemaan. Mulla ei tullut odotusaikana yhtään maitoa mutta siinä just synnyttäneenä pystyin ihan puristamaan rinnasta tippoja kun vauva irrotti otteensa.

Nännit huutaa kyllä hoosiannaa vaikka imuote on hyvä. Jatkuva syöttö sen tekee, ei auta valittaa kun kyllä se kohta tasaantuu. Sitä Lansinohia (ilmeisesti just sitä villarasvaa?) antoivat sairaalassa sen verran reippaasti et otin sen lopun mukaan kotiin. En sit tiedä onko siitä apua, kyllähän nuo jossain vaiheessa karaistuvat.

Mä en myöskään halua antaa lainkaan pulloa vielä, ettei sotke tuota imetystä. Tuttia luulen antavani jossain vaiheessa, mut enhän mä muista enää mitä siitä on puhuttu... Aattelin etsiä vähän netistä et minkä ikäisenä aikaisintaan kannattaa kun muistelin et se olis vasta joskus kuukauden vanhalle. Toi meidän eskarilainen ei ikinä huolinut tuttia joten sillä taisin jättää sen annon liian myöhäiseksi. Pullon vauva huolii joka tapauksessa (tai ainakin mun kokemuksella) joten sitä ehtii kyllä sitten kun tarttee johonkin mennä.

Tuntuvat sairaaloissa kovin herkästi antamaan vauvoille lisämaitoja vaikka se päivän vanhan vauvan massu on jonkun marmorikuulan kokoinen. Mua harmitti kun meidän vauvalle annettiin synnärillä ennen sokerien mittaamista 20 milliä maitoa pullosta. Tyttö oli jo ollut rinnalla siinä kohtaa ja kätilötkin näki että sieltä jotain tulee... Mä en uskaltanut kieltää kun en siinä kohtaa älynnyt et olis pitänyt vaatia mittaamaan sokerit ekana.

Ei se nyt sitten näköjään haitannut tuota imetystä kun annoin jatkuvasti rintaa aina kun tuo inahti, mutta jos tuo olis mun eka vauva niin en varmaan olis ymmärtänyt että se ei tartte muuta ja pulloa olis tuotu. Mullekin tarjottiin monta kertaa lisämaitoa, senkin jälkeen kun vauvan sokerit oli jo mitattu. Ne mitattiin neljästi ja kaikki arvot oli hyviä, huonoin arvo oli 3,6 ja paras (viimeinen) oli 3,9. Tasan kolme olis kuulemma riittänyt. Ärsytti vähän kun se yksi hoitsu jotenkin kehui sitä että jaksan syöttää... Musta niitten asenteen pitäis olla että tottakai syötetään ite ja sit jos on ihan pakko niin tarjotaan lisää.

Siinä mun huoneessa oli kaks ekansa saanutta, toinen nuori ja toinen mua vanhempi,  ja mua ahdisti jotenkin kun niillä molemmilla oli ihan sellainen asenne että oma maito ei riitä ja pulloa pitää antaa. Ei muuten mutta kun ne hoitajat ei kauhean jämäkästi oikoneet niitä käsityksiä. Onneksi se nuorempi oli menossa sitten jollekin imetystunnille, sillä aivan valumalla valui sitä maitoa niin et aika älytöntä työntää pulloa siihen sotkemaan. Se vanhempi nainen oli kokoajan sitä mieltä että ei sieltä mitään tule vaikka sen vauva viihtyi hyvin rinnalla.

En mä tietenkään mitään sanonut, ei kuulu mulle. Jotenkin tuli vähän surullinen olo kun sit tuommoinen ruokkii sitä kuvitelmaa että imetys vois oikeasti epäonnistua heti kättelyssä, oikeastihan sen voi vielä saada onnistumaan monen viikonkin jälkeen. Vaatii tietty töitä mut silti. Kauhea paasaus nyt tosta imetyksestä, anteeksi. Mä vaan olin aika ihmeissäni kun viimeksi tuolla oli jotenkin paljon imetysmyönteisempi ilmapiiri. Asia on mulle itselle tärkeä kun vasta neljättäni onnistuin imettämään pitempään.

Maikkimai: Jos itse jaksat niin ei se maito lopu kun vaan pumppaat. Tietty pitää muistaa juoda paljon ja syödä kunnolla. Mä en varmaan jaksais pumpata... Teidän vauva on vielä kovin nuori, kannattaa vaan sinnikkäästi yrittää tarjota rintaa joka välissä, sittenkin kun sillä ei näyttäis olevan nälkä. Jospa se jossain kohtaa hoksaa että tuosta sitä saa. Oletko kokeillut semmoista et menet ns. synnytystilanteeseen sänkyyn vauvaan kanssa, eli iho ihoa vasten, ilman vaatteita ja vauva saa itse hakeutua rinnalle. Sellainen kuulemma voi joskus auttaa. Tätä suosittelisin myös Zenille kokeiltavaksi, kun se että äiti on rentoutunut auttaa maidon virtaamista. Tsemppiä kovasti molemmille.

Vieraat: Mä olen se outo lintu tässä kohtaa [:D]. Sanoin jo hyvissä ajoin ennen että sairaalaan saa tulla ja kotiinkin heti katsomaan vauvaa. Musta oli ihan tylsää kun tokana iltana ei sairaalaan tullut ketään, mies oli töissä iltavuorossa ja tulivat aamusta eskarilaisen ja anopin kanssa. Kaverit ei uskaltaneet tulla [8|], yks ihan laittoi viestin et ei hän kehdannut. Sukulaiset kävi kaikki jo ekana iltana [:)]. Mä nyt en ollutkaan siellä kuin kaks yötä (onneks, siinäkin oli kaks liikaa).

Kun lähdettiin kotiin perjantaina, kysyin vielä mieheltä et onhan sille ok jos jengiä alkaa lappamaan heti. Kun se näytti vihreää valoa, laitoin tekstaria jo autosta että saa tulla vaiks heti. Yks kaveri tulikin siinä viiden maissa ja sit miehen sisko (tuleva sylikummi) tuli illemmalla. Nyt oottelen kahta kaveripariskuntaa tuleviksi, eivät ihan taida keritä samaan aikaan.

Tietty sen esikoisen kanssa tilanne on uusi ja halutaan opetella rauhassa vauva-arkea, kyllä mä sen tajuan. Musta on törkeää että ei kysytä lupaa tulla. Pitäis kunnioittaa vanhempien toiveita ehdottomasti. Kaverini (yks niistä kun tulee tänään) ei halunnut sairaalaan ketään eikä mulle olis tullut mieleenkään ängetä sinne. Me mentiin sit kun he pyysivät, erikseen jo odotusaikana kysyin et kuinka he haluaa toimia ja tehtiin sit just niin.

Maha ei todellakaan jäänyt sairaalaan [:D][:D][:'(][:'(]. Ei kauheasti kilojakaan... Outoa kun ei oo läskiä missään kuitenkaan, viitisen kiloa näytti kadonneet puntarista. Mahaa on saman verran kuin muutamalla näytti olevan loppuajan raskausmaha. Kannattaa saada kaksoset ja yhteensä viis lasta [:D][:D][:D]. Jälkisupistukset on pahempia kuin ite synnytys oli.
 
Hyvä Viimeinen, että teillä sujuu hienosti :) Sulla on tota kokemusta vauvan hoidosta onkin reilusti! Ja kiitos vinkistä! Nyt alkaa meillä tuo syöpöttely sujumaan. Yöllä oon alkanu antaa pulloa (jossa omaa maitoa) jos ei meinaa lähteä sujumaan. Eilen huomasi kyllä tuon rentouden olevan aika tärkeää imetyksen kannalta, siinä ukkelia syötin makuultaan ja kas kummaa, nukahdin! Äijä sitten siinä tyytyväisenä vielä joku 20 min oli tissillä! Tai ainakin niin mies sanoi. Mä havahduin vasta sitten kun mies nosti vauvaa sänkyyn. Seuraavan kerran ukkeli söikin taas vasta n. viiden tunnin jälkeen.

Aika outoa, että antavat noin helposti pulloa! Päksissä sai huonekaverit melkein anella sitä kun ei oikeesti oma maito riittäny. Meidänkin pienelle annettiin hörpyttämällä lisämaitoa ekana yönä kun oli pikkukaverin sokerit niin matalalla. Olisko kaiken kaikkiaan saanu joku 40ml... Muuten olikin sitten ihan vaan tissillä :)

Eilen ekaa kertaa kylvettiin kotona :) Nyt alkaa vaava nauttia tosta kylpemisestä, aikasemmin kaikki pepun pesutkin oli ihan tuskaa, mutta nyt oikeen nauttii kun saa lämpimän veden alla huljutella.
 
 
Kiva lukea viimeisenkin kuulumisia, samoin Omelian! [:)] Mukavaa, että on lähtenyt hyvin kaikki rullaamaan! Mä ainakin antaisin varmaan sairaalaan tulla vaikka koko suvun, mutta tosiaan täällä sairaalassa on kielto vieraiden suhteen... [>:] Edes isovanhemmat ei saa tulla, typerää.

Mä olen jo nyt tuon imetyksen suhteen samoilla linjoilla, kun viimeinen vaikka mitään kokemusta ei edes ole [:D] Oon vaan niin tottunut, kun äitikin lopetti vasta hetki sitten imetyksen ja ei ole antanut varmaan ennen puolen vuoden ikää tuolle nuorimmallekkaan pikkusiskolle korviketta ollenkaan. Sitä ennen pärjäsi ihan tissimaidolla ja tietysti kiinteitäkin oli jo puolen vuoden iässä syötetty, mutta kuitenkin. Jotenkin oon nyt jo varma, että imetys onnistuu ja korviketta en jotenkin osaa edes ajatella antavani muuta kun sitten korkeintaan jos vauva jää ilman mua jostain syystä vähän pitemmäksi aikaa. Oonkin ollut aika hölmistynyt siitä myös, että korvikkeita suositaan nykyään niin paljon... En silti tarkoita, että pitäisin sitä pahanakaan asiana, kukin tekee tyylillään ja enhän mäkään voi vielä tietää, että onnistuuko imetys. Toivottavasti onnistuu! [:)] Tulipas nyt selitettyä, vaikka ei edes mitään kokemusta vielä ole... [8|] anteeksi tästä [;)]
 
Mukava kuulla että Viimeisellä ja Omeliallakin alkaa se vauva-arki sujumaan ja tsemppia Zeni siihen imettämiseen.. ei muuta kuin viereen vaan yölläkin ja jos nukahdat itsekin hetkeksi siinä vauvan imiessä niin mitä sitten?! Kyllä sitä huomaa jos alkaa kääntymään ettei mee vauvelin päälle. Mä taisin aika usein nukahtaa tyttöjä imettäessä oisin ja siinä kun tosiaan rentoutui niin maitoa tuli paremmin.
 
Jee meitin neiti tarttui aamulla nänniin ilman rintakumia ja on tänään saanut "paljaalta" vaan [;)] jei, ehkäpä se siis tästä!!! Aion nyt ihan suosiolla vähentää pulloja sillöä pumppaaninen kyllästyttää toden teolla... huoh. Jos ei tissi maistu kumilla tai ilman niin sitten täytyy tarjota lypsymaitoa. Tiistaina on neuvolassa punnitus mutta ainakin neitosen posket tuntuvat pyöristyvän päivä päivältä että kyllä hän jonkin verran sitä maitoa saa [:D] Mä ainakin huomasin että se imetys ei ole itsestään selvyys ja liian tarkkaa suunnitelmaa ei kannata tehdä. Ei koskaan tiedä miten tulee käymään vauvan synnyttyä... sen mä ainakin sain kokea. En aio ottaa itseeni pullosta juottamista koska pääasia että neiti syö ja että se on mun maitoa! Ja ehkä me päästään siitä nyt pikku hiljaa suurimmaksi osaksi eroon. Aika monet on täällä pulloja vastaan...

Zeni: ihanaa että imetys ja vaipan vaihdot alkavat sujua rauhallisemmissa merkeissä. Meillä tyttö ei ole ollut alusta saakka moksiskaan noista puuhista mitä olenkin ihmetellyt, paitsi nyt on alkanut kiukkuamaan pukemisessa ja vaipan vaihdossakin... iik. Toivottavasti rauha jatkuisi [:)]

Viime yön tyttö halusi jatkuvasti tulla rinnalle ja tän mamman unet jäin lyhyiksi (hyvä että herää itse vaatimaan ruokaa, en valita!!). Ei auttanut että isukki oli viettämässä varpajaisia ja aiheutti kiukkua myös... sanoi että on tulossa kotiin ja kun soitan että missä viipyy onkin mennyt seuraavaan baariin eikä ole ilmoittanut. Mua niin kismittää tuo kun se ei ilmoita liikkeistään varsinkin kun odotan kotiin..tulee huoli aina kun ei kuulu. Vaikka iso mieshän se on.. [;)] no se raahasi erään alkoholisti kaverinsa sitten meitin sohvalle nukkumaan eli oon hengannut koko aamun ja päivän makkarissa vauvan kanssa hermot kireenä. Nousihan ne sitten käskystä kolmelta iltapäivällä. Itkin jo miehelleni, tajusi varmaan etten ollut tyytyväinen. En ole ikinä nähnyt miestäni niin kännissä kun se oli yöllä... mä ihan huusin sille yöllä kiukuspäissäni kun ovet oli jääneet auki ja se meni pitkin seiniä.... en halua nähdä moista ilmestystä enää [:(] nyt ne lähti hakemaan pizzaa ja aika pitkään kestää. Menee herne uudestaan nenään jos juominen on jatkunut [&o]. Pakko oli vuodattaa....

viimeinen: onnea kovasti teillekin prinsessan johdosta!!

Piti tulla vielä lisäämään että musta oli ihan käsittämätöntä että mä nukahtelin kivuliaimmassa kohdassa mun supisteluja sairaalassa. Se kipu oli hirveintä ikinä kuten olen muistanut mainostaa mutta silti pilkin kun supparit aina minuutiksi hellitti [8D] tosi outoa.. mä oon aina miettinyt miten suppareiden lomassa voi nukkua mutta mulla se nukahtaminen tapahtui ilman omaa kontrollia. Tajusin vasta havahduttuani uuteen kipuun etta hei mähän nukuin... muistan että miestä huvitti mun pilkkikisat [:D] ei toki kehdannut siinä nauraa...

Mukavaa viikonlopun jatketta!
 
Heip taas.

Mukelo nukkuu ja musta tuntuu et tissit räjähtää jos ei kohta herää [:D].

Maikkimai: En mä ole pulloja vastaan. Saattaa tietty kuulostaa siltä... Mä en vaan uskalla antaa yhtään pullosta kun siitä saa niin helpolla ja pelkään ettei rinta enää kelpaakaan. Toisin päin on yleensä helpompaa, kun pullosta se maito tulee niin nopeesti niin tottuvat siihen äkkiä. Mä joudun kyllä kohta pumppaamaan ainakin vähäsen jos tuo ei syökään molemmista [:-]. Laitan kai sit pakkaseen...

Varpajaisista: Mies oli suunnitellut jonkunnäköistä yhden yön risteilyä ja sit ns. kakkospäivän tissuttelua ja siitä kotiin. Vaihtoehtona olis ollut joku saunapaikka plus baareilu ja yöksi kotiin (jolloin mä olisin mennyt vaikka anoppilaan evakkoon). Mä ilmoitin heti et ei kiitos, tänne tulet krapulassa mutta humalaista äijää en jaksa [:D]. Kummasti kelpasi kun ehdotin et lähtisivät ennemmin kakspäiväiselle risteilylle. Viettäköön nyt kunnon varpajaiset, nää on kummiskin sen ainoat.

No nyt se heräs, jess!
 
Takaisin
Top