Vauva-arkea

Kuinka monella on tietty aika illasta kun käydään yöunille? Mietin, että kannattaisiko sellainen jo olla (poika kohta 7 viikkoa). Nyt ollaan menty vähän miten sattuu (klo 21.30-24.00) välillä, sillä jään itse samalla omille yöunille. Tuntuu ainakin, että poika nukahtaa jotenkin paremmin vaan kun oon pinnasängyn vieressä itsekin makoilemassa (meidän sänky ihan pinniksessä kiinni).

Olisiko kuitenkin järkevämpää hakea jo jotain nukkumaanmenorytmiä? Unipätkät on onneksi sen 2-4 tuntia riippumatta siitä mihin aikaan mennään unille.
 
VilliVadelma, meilla on klo 20-20:30 joka paiva. Syy on tosin se, etta siihen aikaan vauveli itse nukahtaa ja nukkuu puolille oin. Mina joudun menemaan unille klo 21 aikoihin, koska aamu tulee 6-7 valilla enka todellakaan ole aamuihminen. Tama on kuitenkin hyva rytmi, koska kun menen takaisin toihin, sama rytmi sopii niihinkin aamuihin. :)
 
Meillä pyrin laittamaan pojan 21 viimeistään unille, mutta joskus venyy kauemmin. Itse jään samalla nukkumaan, jotta saan mahd. paljon unta.

Vitsi tällä pojulla on nyt tosiaan flunssa. Imin sillä fridalla räkää ja laitoin keittosuolatippoja. Kuumetta ei tunnu olevan. Ihan hirveeltä vaan tuntuu kun poika vasta reilu kolmiviikkoinen. Ilmeisesti jos kuume nousee niin on lähdettävä lääkäriin. Mitään vinkkejä antaa kellään? Poika on selkeästi uneliaampi nyt mutta söi kyllä ihan hyvin tuossa pari tuntia sitten.
 
Meilläkin mennään viimeistään klo 21 yöunille. Pyrin menemään itse samaan aikaan että saisin nukuttua mahdollisimman paljon..meillä kun edelleen heräillään kahden tunnin välein. Viime yönä neljän aikaan poitsu meinas että nyt ei enää nukutakaan ka silmät suurina katseli syönnin jälkeenkin. Meni tunti ennen kuin sain hänet taas unille. Sitten seitsemältä jo ylös kun en enää saanut pientä nukkumaan. Ois kiva välillä valvoa ja katsoa sarjoja niiden oikeilla esitysajoilla mutta se kyllä kostautuu sitten aamulla väsymyksenä :/
 
Täytyy jotain aikaa varmaan alkaa suosimaan. Nyt olen tykännyt vähän myöhemmin mennä nukkumaan että ehditään molemmat viettää illalla aikaa isän kanssa. Meillä kun ei aamulla ole kiire mihinkään :) Nukutaan yleensä melkein puolille päivin.
 
Taas täällä kyselen.. Tää meidän poika tykkää katsoo pitkälti vaan oikealle, ja oikea korva jää lyttyyn. Niin ja nyt se sitten höröttää... kyllä satunnaisesti nukkuu myös vasemmalla puolella, mut pääsääntösesti aina oikealle pää kääntyneenä.. Noh kysyin asiaa neuvolassa ja varsinkin tuosta korvasta, kun höröttää, mutta ei kuulemma huolta ja ettei pitäis jäädä mitenkään hörökorvaksi kun ei oo niin rustoinen jne.

Mietin kuitenkin osteopatiaa, oisko siitä apua? Siis että oppis olemaan myös vasemmalle kääntyneenä ja ettei aina tuo oikea korva ois lytyssä. Osaako joku suositella täällä pk-seudulla jotain hyvää osteopatia paikkaa?

Oon kuitenkin ymmärtänyt, että vauvoilla tuppaa olla tapana suosia jompaa kumpaa puolta, mut silti vähän huolettaa tuo oikean suosiminen.
 
Meillä poika suosii vasenta puolta :D en oo sitä yrittänyt edes muuttaa enään, aikasemmin vaikka koitin vaihtaa pojan pään asentoa välillä niin silti hän ite kääntää pään vasemmalle nukkuessaan :D joten nukkukoot miten tykkää :)
 
Noniin, eka lääkärikeikka heitetty! On niin räkäinen ja rohiseva tää meidän poikanen että päätettiin käydä lääkärillä näytillä. Nielu punottaa ja räkää on, mutta muuten kaikki kunnossa! Keittosuolasuihketta ja räkäimuria kehiin. Ja panadolia jos kurkku vaikuttaa kipeältä tai nousee kuume.

Käytiin Mehiläisessä lastenlääkärillä ja tutki kyllä todella ajan kanssa ja perusteellisesti. On kyllä aika kurjaa katsoa pienen ihmisen tukkoisuutta :( Toivottavasti helpottaa pian!
 
Mä kysyin neuvolassa tuota "toispuoleisuutta", kun meilläkin suositaan toista puolta. Sanoi, että voi vaikuttaa hieman kallon muotoon, siis silloinkin lähinnä ammattilainen (esim. Fysioterapeutti) huomaa eron. Ohjeisti nukuttamaan välillä myös kyljellään niin, että laittaa esim lakanan rullalle ja selän taakse estämään selälleen kääntymistä. Yleinen suositus on nukuttaa selälleen, mutta he kuulemma ohjeistavat välillä nukuttamaan kyljelleenkin.
 
Meillä huudetaan joka ilta n. 20-01 joko pienillä välitorkuilla tai sitten ilman. Tissille rauhoittuu mutta vaikka torkahtaisi niin herää pian uudelleen huutamaan. Loppuyö menee suht rauhallisesti ainakin useimmiten.

Ajattelin kokeilla olisiko vyöhyketerapiasta apua.
 
...ja apua, mikä tää nyt sitten on:

en voi mennä mihinkään, edes vessaan ku toinen alkaa huudella perään? Joku kausi? Ei riitä et isä on vieres, vaan mun pitää istua ku tatti tässä sen kaa ku toinen nukkuu... ja ihan törkeästi on kaverilla äidille asiaa! Ei oikein malta rauhottua. Tässä koko aamu taas juteltu ja hilluttu leikkimatolla, luulis et väsy jo tulis.
 
Olen taas ollut superkiireinen vauva-arjen ja muiden juttujen kanssa niin en ehdi tänne foorumille paljon. Ystäväni meni naimisiin. Pikkuinen käyttäytyi siellä esimerkillisesti nukkuen hyvin ja huutaen vähän kun tiesimme aina mikä hänellä oli, joko vaipanvaihto tai nälkä. Pikkuinen ei myöskään vierastanut muiden sylissä. Johtuu varmaan siitä kun meillä on käynyt jo niin paljon vieraita Suomesta ja Belgiasta ja kaverit päälle.
Kaipaan tänne kuulemaan teidän vauva-arjesta ja ehdin juuri lukea vähän mutta nyt pikku murmelini itkee taas maitobaariaan. Minusta tuntuu että olen ennen kaikkea lapsen silmissä ruokaa. Syötän pikkumiestä pelkällä omalla rintamaidolla mutta mieleen on tullut nyt monena päivänä että olisi kiva hankkia rintapumppu niin voisi siten isukkikin välillä syöttää pullosta. Kannattaisiko sellainen hankkia? Onko se ollut hyvänä apuna imetyksessä? Olen aika kiinni pienessä kun syötän myös aika usein että painoa tulisi tarpeeksi lisää mutta toisaalta se varmasti antaa lapselle tosi paljon turvallisuuden tunnetta kun saa olla ihoa lähellä niin paljon.
 
Mmmustikka, kannattaa kokeilla pumppua! Itsellä se ei toimi, koska stimuloi lisää tuotantoa ja nyt jo tulee yli äyräiden maitoa. Lisäksi pieni mies on niin usein rinnalla etten oikein ehdikään. Mutta monet pumppaavat ja kokevat sen hyväksi vaihtoehdoksi!
 
Minä liputan pumpun puolesta. Ihan jo sen takia, että isä saa ja voi ruokkia myös välillä. Meillä olen huomannut sen olevan tärkeää <3 ja toisaalta äiti pääsee pois kotoa välillä. Emme kuitenkaan anna pullosta edes joka päivä... Ehkä 2-4 krt viikossa ja vain kerran päivän aikana ettei totu liikaa pulloon.
 
Heh, mä kans roikun aina täällä, kun imetän tai pumppaan, mut tää on eka kerta ku kirjoitan samalla :D

Mä kanssa kovasti liputan pumpun puolesta. Meillä mennään tällä hetkellä illan viimeinen syöttö ja öiset 1-2 heräämistä pumpatulla maidolla pullosta. Ollaan onnekkaita, kun poika ei siltikään ole alkanut vierastaa tissiä. Ajattelin tällä samalla linjalla jatkaakin,koska sitten mieskin voi syöttää ja pulloruokinnalla pystyy varmistamaan, että tyyppi saa reilusti tavaraa ja antaa äidin nukkua mahdollisimman pitkään. Aluksi piti antaa korviketta pitkin päivää, kun pieni ei saanut tisseistä juuri mitään irti ja pumpulla irtosi ehkä puolet päivän tarpeesta. Pikkuhiljaa korvike tippui pois, mutta pullon antaminen illalla ja yöllä jäi.. Itsekästä kyllä, mutta en suostu huonoa omatuntoa siitä enää tuntemaan.
 
No ei pidä kantaa huonoa omaatuntoa! Millainen pumppu sulla on syksyinen? Ja millaisia määriä menee pullosta per syöttö?
 
Oltiin kaksi kertaa tänään ulkona ja toisella kerralla kotiin tullessa riisuin tumppuja ja huomasin, että ne oli eri paria! :D Vaaleita onneksi molemmat, mutta kun tuntuvat käteenkin ihan erilaisilta. Toiset ovat paljon pehmeämmät. :D

Lapsensa sitä pukee ja huolehtii, mutta välillä tajuaa pihalla, ettei oo itse edes vilkassut pahemmin peiliin. :D
 
Takaisin
Top