En ole varmaan itseäni ja vauvaa esitellytkään.. kunhan taustalta pomppasin mukaan kun oli pakko päästä purkamaan tunteita johonkin :)
Eli siis meidän esikoisneiti syntyi 13.10 (RV 41+0). Synnytys oli minulle pitkä kokemus.. Yöllä lähdettiin sairaalaan kun tuntui etten enää kestänyt olla kotona supistusten kanssa ja siellä sain särkylääkettä, jonka turvin pystyin nukkumaan osastolla yön yli. (Olen kiitollinen ihanasta miehestäni, joka oli mukana koko ajan ja kärvisteli vierastuolilla koko yön kun ei malttanut jättää minua yksin :) ) Särkylääkkeet kuitenkin auttoivat niinkin hyvin, että minut lähetettiin seuraavana päivänä kotiin odottelemaan jatkoa. Seuraavana yönä lähdettiin taas takaisin ja kotiinlähtemisestä olin auennut vain pari milliä! Onneksi sillä kertaa päästiin kuitenkin synnytysosastolle ja neidin tuloa alettiin käynnistelemään.
Minulla oli kivunlievittäjinä ilokaasu ja epiduraali (jonka teho loppui sopivati ponnistusvaiheessa...) Piinallisen päivän jälkeen tyttäremme syntyi klo 21:57 (kerkesi vielä miehen veikkaamalle päivälle, mistä mies on ollut innoissaan kun arvasi oikein). Syntyessään tytöllä oli napanuora tiukasti kiertynyt kaulan ympäri ja hänet vietiin heti virvoitteluhuoneeseen. Huone oli ihan meidän huoneen vieressä ja kuulin vauvani ensi parkaisun oven läpi ja silloin pääsi ensimmäiset onnen kyyneleet kun kuuli, että happi kulkee :)
Synntys oli vauvalle stressaava ja oli niellyt lapsivettä, mistä sai streptocokkibakteerin (vaikka itselläni ei sitä todettu) ja joutui heti syntymän jälkeisenä päivänä keskolaan tarkkailuun.. Vauvaa odoteltiin vierelle kolme päivää ja tuona aikana imetyksen onnistuminen lähti alamäkeen.. Viikon sairaalassa oleskelun jälkeen pääsimme vihdoin kotiin.
Kotona kerkesimme olla noin yksi ja puoli viikkoa kun tyttö alkoi oirelemaan.. ihmettelimme mikä on kun ei ruoka maistu ja haluaa nukkua koko ajan.. Mittasimme kuumeen ja mittari näytti 39,7

Paniikissa takasin sairaalaan lastenosastolle ja tällä kertaa vauva sai antibioottia 10 päivää..
Minulle nämä sairaalareissut ja vauvan terveydestä huolehtiminen oli niin stressaavaa, että imetys ei ottanut sujuakseen ollenkaan. Ja osastoilla tyttö tottui pulloruokintaan niin, että lopulta pumppasin maitoa niin kauan kuin sitä riitti (noin 1,5kk), jotta vauva saisi edes vähän rintamaitoa.. Nykyään mennään kuitenkin ihan korvikkeilla.
On se hienoa katsoa kuinka vauva oppii uutta ja kehittyy :D Meillä on uusin juttu kiljuminen :D Ja höpöttelee tiikerilelulle lattialla leikkiessä :)