Vaunut / rattaat

emppunen

Oman äänensä löytänyt
Hei!

En tiiä aloitanko tällaisen ketjun liian aikaisin, mutta me ollaan jo alettu katteleen pikkasen, millaset vaunut/rattaat hankitaan sitten kun tarve on... Eli oletteko vielä miettineet millaisia vaunuja / rattaita meinaatte pienokaiselle hankkia? Meille on ensimmäinen tulossa, jolloin pitäis satsata niihin sitten vissiin suht hyvin. Oon ajatellut hankkia kuomurattaat, johon on mahdollista ostaa pehmeä / kova kantokoppa , jolloin niitä voi käyttää kuin vaunuina ja myöhemmin sitten rattaina. Tärkeää olisi, että istuinosa on käännettävä, että alkuun lapsi on kasvot työntäjää kohti ja myöhemmin käännettävissä kasvot menosuuntaan.

Kuomurattaat olisi sen takia mielestäni hyödylliset, kun olen lukenut, että tavallisten vaunujen / yhdistelmävaunujen käyttöikä jää usein kovin pieneksi ja ovat raskaita työtää. Kuomurattaat ovat kevyemmät työnnettävät rattaina ja niihin saa lisäosaksi juurikin tuon kantokoppajutun.

Merkistä en tiiä vielä yhtään, mitkä on hyviä laadultaan, onko jollain jo selkeä mielessä? Hinta saa olla laadun kanssa samaa tasoa, mutta pelkästä merkistä en haluaisi maksaa, mutta en ihan hepineitä halua. Lisäksi en tiedä kannattaako hankkia tuo kova kantokoppa vai pehmeä kantokassi, oletteko sitä miettineet?

Ajattelin että näistäkin voitais keskustella yhdessä kun vauva on kuitenkin tulossa suht samoihin aikoihin kaikille :) Ja sit kun täällä on meitä "amatöörejä" jotka ei vielä oikeen ymmärrä, mitä olis järkevin hankinta jouluvauvalle.
 
Moikka!
Meillä on Emmaljungan yhdistelmä vaunut kovalla vaunukopalla ja olen ollut tyytyväinen. Mutta, jos nyt valitsisin uudelleen ottaisin Emmaljungan city crossit pehmeällä kantokassilla. Toi kova vaunukoppa oli vain pienen hetken käytössä ja nyt vaan vie kovasti tilaa pienessä asunnossamme. Ja kantokassi olisi kätevä myös jos vauvaa täytyy kantaa. Kaksosten rattaisiinkin aionkin ostaa vauvalle kantokassin.
Meille toinen tulossa vuoden ja 11kk ikäerolla. Asutaan maalla ja lenkkeilen kovasti, joten sisarusrattaiden hankinta on meillä edessä. Kellään vinkkejä isorenkaisista(ilmakumit), kääntyvillä etupyörillä ja sopuhintaisista sisarusrattaista?
 
Ohan nuita vaunuja tullu kateltua netistä. Ehottomana vaatimuksena on että vaunuissa ois irrotettava kantokoppa (pehmiä sellainen), asumme näet hissittömän talon 4. kerroksessaeli kunto tulee kasvamaan & hermot menemään... ;) Asumme myös ihan lähellä keskustaa, joten vaunujen on oltava kätevät kaupungilla kulettaessa + bussissa matkustaessa, siispä oon aatellu ihan perinteistä 4 ratasta, mutta niin että nuo etummaiset pyörät olisivat kääntyvät. En taia ihan luottaa 3-renkaisiin ku aattelee talven lumikinoksia. Niin, ja vaunujen tulee tietenki olla semmoset, että ne saa myöhemmin muutettua rattaiksi. Merkeistä oon mieltyny ruotsalaiseen Brioon, jolta näyttäs löytyvän vaunut vaatimuksillani.
 
Mulla oli kahden ensimmäisen kanssa teutonia fun systemit, just sellaisella pehmeällä kantokassilla. Ihanan näppärät kuomurattaat, jotka oli melko pienet ulkomitoiltaan ja kasattuna, mut istumatilaltaan taas isot kasvavalle lapselle. Käätyvät etupyörät oli todella näppärät. Sisarusrattaina oli samanlaiset kaksosten versiona eli muistaaksen team alu, joissa myös kääntyvä etupyörä. Mielettömän tyytyväinen olin noihin molempiin vaunuihin. Nuo ihanuudet on molemmat myyty ja kolmoselle pitäis taas hankkia vaunut. Tekis mieli kokeilla jotain uutta tämän viimeisen kanssa, mutta toisaalta nuo teutonia olivat niin hyvät. Vois tietysti olla halvemmatkin, koska enää seuraavaa käyttäjää ei tule, mut toisaalta noissa uutena hankituissa vois olla ihan hyvä jälleenmyyntiarvo. Pitänee miettiä. Mä olen sit niin turhamainen myös, että ois saatava kivan väriset kärryt.
 
Täällä kans yks ihan hukassa vaunuhankitojen (niinkuin ihan kaikkien muidenkin) kanssa. Meillä siis ennestään poika 1v9kk kun kaksoset syntyvät. Kolmosten rattaita en haluaisi ostaa, kun ovat niin pirun isot. Kaksosten rattaat siis ilmeisesti hankittava, näistä ei mitään hajua! En haluaisi välttämättä kovin leveitä, jotta mahtuu varmasti kaikista ovista. Renkaat pitäisi olla isot ilmakumit, jotta päästään täällä tuppukylän teillä etenemään. Niin ja sisarusistuin olis tolle esikoiselle saatava ehkä kiinnitettyä. Että jos joku/jonkun tuttu tietää tällaset monitoimi-ihmeet niin vinkatkaa. Esikoisella on Emmaljungan duo edget ja olleet ihan superit!
 
Meillä esikoisen käytössä oli Emmaljungan City Crossit ja siinä kova kantokoppa (v.2006) jotka käytettynä hankittiin v. 2008..AIVAN mahtavat! Niillä meni kepeesti vaikka missä ryteikössä/mettä poluilla..ja todella paljon me käytettiin niitä, koska on iso koira..jota pitänee lenkittää :)
Kevyet ja menevät yllättävän pieneen tilaan ( mm.vanhan porrasperäisen henk.auton takaloosteriin)
Samaa ei voi sanoa mm. kaverin Gesleineistä mitään em. mainituista...

Nyt on  vanhat vaunut mummulassa vara vaunuina ja ajattelin ostaa uudet city crossit toivottavasti tulevalle kakkoselle :)
 
Moro!

Meillä vähän sama tilanne: vanhan talon kolmas kerros, ei hissiä, ei pyöräsuojaa tms. missä voisi vaunuja säilyttää. Rappukäytävässä paloturvallisuuden vuoksi vaunujen säilytys kielletty. Tuntuu että ollaan suorastaan kusessa tämän tulevan vauvan kanssa nimenomaan tämän rappuasian vuoksi. Miten muut ovat tälläisen asian ratkaisseet? Itse ajattelen, että vaunujen pitää olla mahd. kevyet ja pienet ja sirot, kopan on ehdottomasti irrottava. Olen lueskellenut netistä myös paljon kantoliinasta. Onko kokemuksia/tietoa kuinka kätevä sellainen on? Toki vaunut on varmasti oltavat liinan rinnalla, mutta haave olisi että kantoliinan kanssa pärjättäisiin kohtalaisen pitkälle, niin että vain harvemmin täytyisi ottaa rattaat mukaan.

Sen siitä saa kun ostaa muuten kivan kodin ajatuksella että ei meillä kuitenkaan tärppää
 
Meilä kans vanha hissitön talo ja 4. kerros, jihaa!Rapussakaan ei oo mitään varsinaista säilytyspaikkaa vaunuille, vaikka yhessä ahtaassa nurkassa entiset asukkaat vaunuja säilyttivätkin. Nyt oonki kallistumasa Brion sijasta Teutoniaan, sillä merkillä ois muutama varteenotettava malli eli Fun system, BeYou! ja Mistral S, hinnaltaanhan nämä ovatki sitte ihanan kalliita...
 
Mulla kokemus kantoliinasta (hug-a-bub?) sekä ergo kantorepusta. Molemmat älyttömän hyviä kapineita ja olivat todella kovalla käytöllä, mutta silti tarvitsin myös vaunuja. Tavarat oli kätevä kuskata vaunuissa ja kyllähän vaunut olivat hieman isomman päiväunipaikka.
 
Meillä on erikoisella Emmaljungan Duo Edget kovalla kopalla ja olen ollut supertyytyväinen. Esikoinen kun on huono nukkuja niin yhdessä vaiheessa tein kaksi n. 2,5-3 tunnin vaunulenkillä päivässä eikä mitään ongelmaa ole noiden kanssa ollut. Menee säässä kuin säässä ja missä tahansa maastossa. Eikä ole mielestäni mitenkään raskaat työntää. Kova koppa oli meillä käytössä 11 kk ikään asti mutta tiedän, että kaikilla ei ole sille käyttöä niin pitkään. Se oli kuitenkin loistava viime talven pakkasissa, pitää lämpimänä hyvin. Asutaan vielä pari kuukautta hissittömän talon 2. kerroksessa ja onhan se aika rankkaa raahata vaunuja parvekkeelle, mutta kyllä se on onnistunut. Vähän huolestutti se, että miten selviää tämän raskauden edetessä mutta nyt tulikin eteen muutto rivariin elokuun alusta, joten se ongelma ratkesi.
 
mä kävin eilen kattelemas vaunuja, vaikkei viel ikuisuuteen voi ostaa ku ei oo säilytystiloja.. oonkohan mä ihan hullu jos mä haluan valkoset/vaaleet vaunut, pysyykö ne siisteinä?
 
valkoiset vaunut vielä voi pysyä puhtaana, mut sit kun alkaa ratas ja puistoiluaika, niin toivotonta on. Me ainakin ulkoiltiin menta kertaa päivässä säällä kuin säällä. Syksyllä oli pojat kuravermeissä ja rattaat täynnä kuraa, mutaa, hiekkaa jne... 
 
Heippa!

Kävin tänään pyytämässä tarjousta vaunukokonaisuudesta turvakaukalon kera. Kysyin täältä Lahdesta kahdesta eri liikkeestä, missä myydään kyseisiä tuotteita. Tarkotuksena on siis ostaa Emmaljungan CityCross-rattaat, johon Quadrolift (pehmeä kantokassi), jalkapeite, Emman hoitolaukku sekä Gracon turvakaukalo telakan kela, joka tarkoitetta 0-12 kk ikäseille.

Hoitolaukuksi pyysin siksi Emman, koska Emmaljungan omat lähtivät 69€ eteenpäin, joten vähän halvempi ja saman käyttötarkoituksen omaava käy myös meille. Eli saimme tarjoushinnaksi 995 € ja 1000€, eli aika samat summat. Mietinkin, onko tuo paketti paha hinta? Ovathan nuo kaikki uusia, mutta niin on tuleva tulokaskin, ja tarkoitus on, että rattaita voisi käyttää pitkään ja mahdollisesti seuraavan lapsen kanssa.

Ja päätös olisi ehkä tehtävä, koska toisen liikkeen mukaan Emmaljungan mallit vaihtuvat elokuussa ja hinnat tämän vuoksi nousevat vähäsen. Eli nyt vielä ehtisi ostamaan ehkäpä hieman kevyemmin...
 
onnellinen89: Meillä on esikoisella Emmaljungan Duo Edget. Ne oli poistuva väri sillon syksyllä kun ne ostettiin, joten maksettiin niistä muistaakseni n. 600e, kun oikea hinta oli reilut 800e. Mun mielestä toi teidän paketti ei nyt hirveen kalliilta kuulosta normaalihintasista tuotteista, toisaalta ei mitenkään erityisen edulliseltakaan? Mutta jos uskaltaa odotella, niin Lastentarvikkeisiin tulee varmaan taas syksyllä alennukset niihin "vanhoihin" väreihin. Esikoisen aikaan melkein kaikki vauvaa odottavat tutut osti just tuosta alennuksesta Emmaljungat. :D

Oon muuten ollu tosi tyytyväinen noihin vaunuihin, kovassa käytössä ovat edelleen. Ja sisaruslauta on jo oottelemassa. ;) Tosin ostetaan kyllä jonkinlaiset tuplatkin.

Ja sit kun ostettiin nuo Emmaljungan vaunut esikoiselle, niin ne sai jättää jemmaan sinne liikkeeseen, käytiin sitte vähä ennen laskettua aikaa hakemassa ne kotio. Ja jos ois tullu keskenmeno tms, niin ois saanu muistaakseni rahat takasin. Mekin kun aika alkuraskaudessa ne vaunut ostettiin, kun sattu niin hyvä tarjous. ;)
 
hyi kamala, minkä hintainen paketti! :| juuri tuosta syystä me ei ostettu enkä halunnut emmaljungan vaunuja. meijän vaunut oli 299e, (yhdistelmävaunut + kantokoppa + hoitolaukku) ja brion primo turvakaukalo + telakka oli 169e
 
Tässä kysyttiinkin, onko hinta ihan ok juuri noille tuotteille, eli ilmeisesti kysyjä haluaa just noi. :) Me päädyttiin Emmaljungiin, koska oli hyvä tarjous, ja muutamia muita rattaita kokeiltuamme emme enää halunneet muita kuin Emmaljungat. :) Menevät varmasti useammalla lapsella ihan helposti, ja jälleenmyyntiarvo on tosi hyvä. Tuttu möi yhdellä lapsella 1,5v käytössä olleet Emmaljungat muistaakseni 500eurolla, kun uutena niistä maksoi sen reilut 600e tarjouksessa. :D

Mutta siis meidän tulevien tuplien ei tarvii olla Emmaljungat, koska tulevat varmasti olemaan vähemmällä käytöllä, ja vähemmän aikaa. Meilläkin oli esikoisella Brion Primo -kaukalo ja telakka, ja se nyt odottaa seuraavaa käyttäjää. Tykättiin siitä kovin. :)
 
Olen nyt sit aikani kuluksi katsellut vaunuja , lähes kaikki linkit läpi, mitä löytyy. Kahdella ekalla oli teutonian fun systemit ja sit oli samaa mallia tuplatkin. Oli kyllä ihanat vaunut. Vähän smaa haluaisin nyttenkin, mutta mietin noita emmaljunga city nitroja, kun en ehkä ihan samoja vaunuja haluais. Niitä on ilmeisesti jonain vuonna ollut kirkkaan pinkkejä. Oispa makeet, jos tulis tyttö. No, turha mun on niitä katsoa, kun poikahan tämä varmasti on. Ehkä sit ostetaan vaunut uutena. Tämä on perheen viimeinen vauva ja kerran vielä haluaisin "tuhlata". Vaunut tulee sit pian myyntin ja varmasti hyvässä kunnossa vain yhden jäljiltä. Vaunut on aina ollut sellainen juttu, joihin hurahdan.
 
Oon jo vähän tuplarattaita vilkuillut ja kyllä alkoi ahdistamaan. Ihan järkyttävän kokoisia ja kömpelön oloisia nuo tuplat, tuli olo että mihin sitä on itsensä pistänyt kun pitää sellaisten kanssa alkaa hommailla.. Onneksi meidän talossa on hyvät tilat alakerrassa johon saa vaunut sisälle.

Onko mitään vinkkejä kun ikäeroksi tulee 2v? Mitä pitäis ottaa huomioon kun tuplia ollaan hankkimassa? Pitää varmaan heivata nuo rakkaat esikon yhdistelmävaunut parvekevaunuiksi sitten.
 
Sisi_*: Meillä kans tulossa ikäeroksi aikalailla 2v, tai jonkin verran alle. Joten tuplat on kyllä hankintalistalla. :) En oo valmis hirveitä summia niihin laittamaan, enkä uusia ostamaan, koska nuo esikon yhdistelmät ostettiin kuitenki uutena. Seisomalauta saatiin jo noihin esikoisen vaunuihin, mutta eihän sitä ainakaan talvella voi käyttää.

Oon miettiny lähinnä niitä Z-linen päällekkäin olevia tuplia, tai sitte Carenan double swingejä. Kummatkaan ei oo hirmu kalliita ees uutena, joten voi ehkä saada tuurilla hyvät ja edulliset käytettynäkin. Nää kuuluisat Phil&Tedsit (hullun kalliit) on aika haukuttuja ollu netin keskusteluissa, kun laatu ei vissiin vastaakaan korkeaa hintaa. Onneksi tässä on vielä aikaa miettiä. :) Emmaljungan tuplat ois varmasti mieluisat ja kestävät muuten, mutta kun ovat niin kauheen isot... Bussiin ja auton takakonttiin mahtuminen tekis sit tiukkaa. Ja muutenki jos niitä pitää eteisessä säilyttää, niin aika ahasta tulis. :D
 
Oisko kellään suositella hyviä vaunuja hiekkatie olosuhteisiin? Me asutaan maalla (lähimmälle asvalttitielle on 3km) ja meillä on kolme koiraa, niin vaunuja tullaan lykkimään paljon soratiellä. Toki kaupungissakin käydään aina välillä, mutta suurimmaksi osaksi mennään hiekkatiellä. Odotan esikoista ja senvuoksi ei ole minkäännäköistä kokemusta minkä merkkiset/malliset vaunut kannattaisi hankkia. Senverran olen lukenut että ilmeisesti kannattaa ostaa mahdollisimman isopyöräiset mallit. :)
 
Takaisin
Top