Varhaisultra

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Kimpsu
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Mulle tuli tänään aika jo seuraavaan ultraan 21.8 eli viikkoja ois silloin 12 + 2. Samalla käynnillä myös diabeteslääkärin aika.
 
Aamupäivän ratoksi oireiden aiheuttaja vahvistettu 😊 Oikeassa paikassa, viikot 7+0, vastasi 7+2. Aiemmissa raskauksissa pienet olleet aina 1-2 päivää varsinaisia viikkoja pienempiä. Ovulaatio siis varmaan aikaistunut, mikä selittää kai tämän varmojen päivien taktiikan kosahtamisenkin.

Puolisolla oli hymy herkässä, vaikka on ollut sitä mieltä, ettei meidän iässä enää kolmatta lasta jakseta (on minua vanhempi). Itsellä tuli tippa linssiin jälkikäteen, ehkä tässä on syytä vähän ajatella, miten tarkkaan eri perheenjäsenten vinkkelistä mietitty ensi vuosi mullistuu. Hyvin tässä käy.
 
Tänään käytiin varhaisultrassa. Uutiset oli sellaiset, kuin hieman oletin olevankin. Alkio vastasi viikkoja 6+1, vaikka olisi pitänyt olla 7+4. Ruskuaispussi oli isompi kuin olisi pitänyt olla. Eikä löytynyt sykettä. Sain lähetteen naistentautien polille ja maanantaina pitäisi soitella aikaa lääkkeelliseen tyhjennykseen.
 
Mä oon niin pahoillani teidän puolesta 😔 Ihan hirveesti voimia ja jaksamista. Jos tuntuu jossain vaiheessa, että haluaa purkaa fiiliksiä täällä foorumilla niin ite koin menetyksen kokeneiden salaisen ryhmän hyvänä paikkana. ❤️‍🩹
 
Voimia @peikkotyttö_ ❤️ Minä myös olen kokenut sen keskenmenon kokeneiden salaisen ryhmän hyvänä ja tärkeänä 🙏
 
Tänään käytiin varhaisultrassa. Uutiset oli sellaiset, kuin hieman oletin olevankin. Alkio vastasi viikkoja 6+1, vaikka olisi pitänyt olla 7+4. Ruskuaispussi oli isompi kuin olisi pitänyt olla. Eikä löytynyt sykettä. Sain lähetteen naistentautien polille ja maanantaina pitäisi soitella aikaa lääkkeelliseen tyhjennykseen.
Oon tosi pahoillani.. 💔 Miten jaksat?
 
Tänään käytiin varhaisultrassa. Uutiset oli sellaiset, kuin hieman oletin olevankin. Alkio vastasi viikkoja 6+1, vaikka olisi pitänyt olla 7+4. Ruskuaispussi oli isompi kuin olisi pitänyt olla. Eikä löytynyt sykettä. Sain lähetteen naistentautien polille ja maanantaina pitäisi soitella aikaa lääkkeelliseen tyhjennykseen.
Olen tosi pahoillani menetyksestä 😔
 
Olen todella pahoillani peikkotyttö_ :loudlycrying: niin kurjaa, että sun intuitio osui oikeaan. Halaus!
 
Taidan palailla takaisin tänne ryhmään, meinasin pientä mietintätaukoa ensin pitää, koska jäämässä lapsen kanssa yksin ja tunteet myllersivät. Varasin hetken mielijohteesta eilen yksityiselle varhaisraskauden ultran ja kaikki oli viikkoihin nähden erittäin hyvin! Toivotaan että pysyy matkassa 🙏🏻
IMG_9300.jpeg
 
View attachment 135443
😍 en kestä, onpa ihana kuva 🥰🥰🥰 @lavrentsia
 
Mä oon täällä nyt veivannut vu-aikoja kolmeen kertaan kun halusinkin sitä aikaistaa. Uusi aika nyt 13.8. rv 8. Saankohan kohta jonkun porttikiellon paikkaan, kun perun ja varaan uusia aikoja 😬😅
 
Tänään käytiin varhaisultrassa. Uutiset oli sellaiset, kuin hieman oletin olevankin. Alkio vastasi viikkoja 6+1, vaikka olisi pitänyt olla 7+4. Ruskuaispussi oli isompi kuin olisi pitänyt olla. Eikä löytynyt sykettä. Sain lähetteen naistentautien polille ja maanantaina pitäisi soitella aikaa lääkkeelliseen tyhjennykseen.
Voi ei, tsemppiä ja jaksamista @peikkotyttö_ ♥️
 
Taidan palailla takaisin tänne ryhmään, meinasin pientä mietintätaukoa ensin pitää, koska jäämässä lapsen kanssa yksin ja tunteet myllersivät. Varasin hetken mielijohteesta eilen yksityiselle varhaisraskauden ultran ja kaikki oli viikkoihin nähden erittäin hyvin! Toivotaan että pysyy matkassa 🙏🏻
View attachment 135443
Voi että ku ihana kuva 😍 ja kiva, että päätit tulla takaisin. Itsellä aika sama tilanne, niin kiva saada vertaistukea vaikka p*ska asia onkin. ♥️
 
Takaisin
Top