Vismuntti: kyllä, mulle määrättiin uusi ultra 10-14 päivää edellisestä käynnistä. Eli nyt ensi viikon maanantaina menen kontrolliin, ja katsotaan mikä on tilanne. Oireet on yhä ihan samat rusehtavaa vuotoa ja joinain päivinä pientä menkkamaista kipua. Eli ei ainakaan kunnon km-oireita ole vieläkään tullut, jos se tarkoittaisi sitä että ainakin toinen pikkuinen olisi kasvanut ja voi hyvin. Ensi viikolla ollaan täällä viisaampia.
Täällä soitin eka neuvolaan, josta sitten ohjasivat päivystyksen kautta naistentautien/gynen polille, meidän kaupungissa kun ei tk-lääkärille pääse oikein millään jos ei heti kahdeksalta ole soittamassa. Kannattaa ainakin neuvolasta kysyä neuvoa, luulisi että haluaisivat myös kunnallisella tarkastaa koska vuotoja ja kipuja on ollut pidemmän aikaa.