Varhainen keskenmeno

Keskustelun 'Enkeleiden vanhemmat' aloitti ktk82, 17 heinä 2010.

Vaihda nimimerkki! | Näin pääset alkuun/apua! | Top 100
  1. TheRoad Peruskäyttäjä

    Kivut palasi, oksettaa ja itkettää. Äsken tuli pönttöön vähän ihan punaista verta kun kävin pissalla.
    • Sympatiaa Sympatiaa x 6
  2. Pikkupikkupikkunen Peruskäyttäjä Huhtikuiset 2021

    Voimia :Heartpink inhottavaa aikaa, kun käytännössä ei voi muuta tehhä kun ootella. Ootko menossa uudestaan hcg mittaukseen?

    Mulla alkoi lopulta teroluttien avulla vuoto. Mutta se oli hyvin hyvin kummallinen. Tuhrutteli päivän, lopulta hyvin hyvin hyvin niukka vuoto tuli, jonka laskin kuukautisiksi, se kesti 2 päivää. Ja sitten n. Viikon verran vähän pyyhkiessä jotain, ei edes verta vaan jotain epämääräistä. Nyt lähinnä ihmettelen miten se vuoto oli noin kummallinen ja super niukka? Onko muilla kokemusta :bored:
  3. TheRoad Peruskäyttäjä

    Sairaalassa kun en enää kestänyt kipua. Ei ollut kohdussa enää ketään. Hcg laskenut perjantain 253 lukemasta 86 lukemaan.
    • Sympatiaa Sympatiaa x 8
  4. Alcyone Tuttu foorumilla

    Osanottoni menetyksestänne ja paljon voimia! :Heartred
    • Olen samaa mieltä Olen samaa mieltä x 2
  5. Pikkupikkupikkunen Peruskäyttäjä Huhtikuiset 2021

    Voi, olen pahoillani. Paljon paljon voimia :Heartpink
    • Olen samaa mieltä Olen samaa mieltä x 2
  6. Kyfi2299540 Tuttu foorumilla

    Tänään kävin neuvolassa lääkärin tykönä ja hän totesi ultraamalla että keskenmeno. Minulla arviolta olisi ollut nyt vk 7.

    Minulla oli noin viikon verran menkkamaista vuotoa. Ei runsasta, kivuliasta ja klönttejä.

    Tämä oli minun eka raskaus mikä neuvolassa todettiin. Yritystä takana n. 2v.

    Minulla tosi sekava olo. En meinaa jaksaa olla ja tiedä mitä ajatella.
    • Sympatiaa Sympatiaa x 5
  7. Eliisa30 Uusi käyttäjä

    En olis ikinä uskonut, että kaikki voisi muuttua näin.

    Maanantaina oli varhaisultra. Tuolloin olisi pitänyt olla 7+4.

    Gynekologi ultrasi ja totesi sikiön olevan aivan liian pieni ja sykettä ei löytynyt. Hän sanoi, että sykkeen tulisi jo näkyä. Hän sai alkion mitat vastaamaan viikkoja 6+1. Tästä romahdin täysin.

    Ovulaatio oli jo lähtökohtaisesti viikon myöhässä, joten alkio ei voi olla mitenkään noin pieni. Kiertoni on hyvin säännöllinen 30pv, joten tästä vielä myöhäisempi ovulaatio ei vain ole mahdollista. (Tikutin oviksen siis viikon myöhässä.)

    Olen lukenut mittavirheistä jne, mutta toivottomuus iskee koko ajan. Perjantaina on uusinta ultra. Gyne valmisteli jo varautumaan pahimpaan, mutta sanoin että harvinaisia ihmeitäkin voi tapahtua.

    Järkyttävää pahoinvointi loppui viikko sitten maanantaina eli käytännössä siihen, mihin sikiön viikot vastaa. Rinnat ovat edelleen turvonneet ja välillä tulee pientä pahoinvointia. Vatsaa on tänään ajoittain poltellu, mutta vuotoja ei ole ollut laisinkaan.

    Tuntuu sille, että on vain liian monta "yhteensattumaa" eli se toivo ihmeestä tuntuu murentuvan.

    Millä ihmeellä tästä voi jatkaa eteenpäin. Tuntuu sille, että perjantaihin on vielä ikuisuus. Olen ollut sairaslomalla tämän viikon. Miten voin koskaan palata töihin kun hoidan työkseni lapsia 9kk-2v ryhmässä. Olen äärettömän herkkä, enkä tiedä miten pystyn pitämään itseni töissä kasassa. Tiedän, ettei kotona olo auta toipumista, mutta ei työhön paluu tunnu muuta, kuin sille, että iskisi veitsiä rintaan. Miksi hoidan toisten lapsia, vaikka minulta vietiin omani? En pysty käsittelemään tätä asiaa.

    Haluaisin vielä uskoa, että joku ihme tulisi ja muuttaisi kaiken. Pelko vain ottaa koko ajan vallan minusta. Onneksi on mies, joka tukee ja on läsnä.

    Olo on vain toivoton ja jatkuvasti yritän etsiä vertaistukea lukemalla keskustelupalstaa.
    • Sympatiaa Sympatiaa x 11
    Last edited: 18 marras 2020
  8. zarar_ Rakastunut foorumiin Toukokuiset 2021

    Moikka,

    Halusin vain kertoa, että toivoa on, vaikka ymmärrän keskenmenon kokeneena täysin epätoivosi ja surusi. Itse olen myöskin töissä varhaiskasvatuksessa. Mä tulin yli 40 päiväsestä kierrosta raskaaksi ja kävi niin, että menin varhaisultraan viikolla 6+6 ja ultraaja ei löytänyt sikiökaikua lainkaan, ainoastaan ruskuaispussin ja munapussin keskeltä kohtua vastaten max. rv 5+ jotain. Epätoivo iski ihan täysillä päälle ja olin varma, että tämä oli tässä. En jotenkin uskonut edes niitä vähäisiä oireita, joita mulla oli vaan odotin koko ajan pahinta. Sain uuden ajan lopulta kolmen viikon päähän julkiselle omasta pyynnöstäni ja olin niin hermona, en pystynyt mitenkään olemaan mut oli pakko kestää se epätietoisuus. Ultrassa oli mulle sanottu, että myöhäinen ovulaatio, tuulimuna tai sitten kehitys päättynyt. Noh, 3 viikkoa meni ja selvisi, että ovulaatio oli tosiaan myöhässä, masussa killutteli 9+5 kamu kovasti käsiä ja jalkoja heilutellen eli elossa oli ja viikkoihin nähden kaikki ok. :) Nyt menossa 13+0 ja nt ultra takanapäin. Tarkoitukseni ei ole luoda turhaa toivoa tai lietsoa epätoivoa, vaan sanoa, että noilla varhaisilla viikoilla mittausvirheitä ja arviointeja voi käydä aivan varmasti kokeneillekin lääkäreille. Hyvin epäuskoiselta vaikutti minunkin varhaisultraaja, vaikka lopulta pikkukaveri olikin koko ajan 2 viikkoa nuorempi kuin mitä oltiin kuviteltu :)
    Tsemppiä, toivon et kaveri olisi siellä vielä ihan hengissä ja voisi hyvin! :Heartred
    • Sympatiaa Sympatiaa x 1
  9. Eliisa30 Uusi käyttäjä


    Kiitos viestistäsi ❤️ se lämmitti mieltä. Toivon todella, että kaikki kääntyisi vielä hyväksi ja viestisi toi valon pilkahduksia tähän kaikkeen. Ehkä ihmeitä vielä tapahtuu ❤️

    Onnea raskautesi johdosta ❤️
  10. Eliisa30 Uusi käyttäjä

    Vaikka yritin uskoa, että kaikki kääntyy hyväksi niin ei se auttanut. Pieni on poissa. Eka lääke saatu tänään ja viimeistään maanantaina sit sairaalaan. Siellä saattaa kuulemma mennä koko päivä.
    • Sympatiaa Sympatiaa x 8
  11. Indi Peruskäyttäjä

    Hei kaikki! Ensinnäkin haluan sanoa osanottoni ja kovasti voimia kaikille keskenmenon kokeneille. :Heartred

    Olen uusi täällä, ja ajattelin että vertaistuki ei olisi pahitteeksi surun keskellä. Minulla on nyt ollut kaksi varhaista keskenmenoa, joista ensimmäinen varmaankin kemiallinen raskaus. Ensimmäinen meni kesken viikolla 5 ja tästä toisesta sain keskenmenotuomion eilen, jolloin viikkoa piti olla 7+6. Emme ole pitkään yrittäneet mieheni kanssa raskautta ja se on yksi syy, miksi olen osittain kokenut ettei olisi oikeutta tähän suruun. Vaikka tiedän ettei se niin ole. Toive perheen perustamisesta on itselläni ollut jo monta vuotta, mutta minulla meni kauan löytää parisuhde, jossa toinenkin osapuoli haluaa lapsia. Päätimme mieheni kanssa syyskuussa, että lapsi saa tulla jos on tullakseen. Yllättyin kun tulin heti ensimmäisestä yrityksestä raskaaksi ja oltiin onnemme kukkuloilla. Tein useita raskaustestejä 2-3 pv välein, sillä minun oli vaikea uskoa olevani raskaana. Raskausoireita alkoi ilmaantua, joten aloin uskoa että raskaana ollaan. Sitten alkoikin raskaustestin viivat haalistua ja tiesin heti että jokin on vinossa. Samana päivänä kun raskaustesti näytti jo negaa, alkoi jäätävä vuoto ja elämäni hirveimmät vatsakrampit. Kramppien vuoksi makasin ja itkin suihkun lattialla, vesi oli ainut asia mikä helpotti hetkellisesti. Valvoin kaksi yötä putkeen ja toivoin sydämeni pohjasta, että ei tarvitsisi ikinä enää kokea vastaavaa.

    Seuraava yllätys oli, että ovuloinkin nopeasti tuon km:n jälkeen ja tulin heti uudestaan raskaaksi. Keskenmenon pelko alkoi varjostaa raskautta kuitenkin heti plussattuani. Raskausoireet ilmaantuivat taas melko nopeasti, mutta myös viikolla 5+4 alkoi niukka vaaleanpunainen vuoto. Kaikki rauhoittelivat että se on tosi yleistä alkuraskaudessa, mutta itselläni oli koko ajan tunne, että kaikki ei ole hyvin. Sitten tuli yhtenä päivänä kirkasta veristä vuotoa runsaammin ja sain ultra-ajan siitä 4pv päähän, silloin olisi pitänyt olla viikkoja 6+4. Ultrassa todettiin että raskaus on mahdollisesti jopa 2 vko varhaisemmassa vaiheessa ja ihmettelin tätä, kun olin ensimmäisen raskaustestin tehnyt 1.11 ja hedelmöitys olisi muka tapahtunut samoihin aikoihin. Sain kontrolliajan 2 vko päähän. Vuoto hetkeksi loppui, mutta samoin raskausoireet (pahoinvointi, rintojen arkuus), huimaus jäi. Vuoto alkoi uudestaan runsaana hyytymien kera, joten minut otettiin polille eilen ultrattavaksi. Osasin odottaa ne uutiset, keskenmeno tai tuulimuna. Sitä en kuitenkaan osannut odottaa että lääkäri epäili myös kohdunulkoisen raskauden mahdollisuutta. Kohdussa näkyi siis ekassa ultrassa ontelo, mutta nyt sekin oli mennyt ns suttuiseksi. Minulla oli eilen vielä hcg 2088, joten siksi epäily myös kohdunulkoisesta. Onko teillä mitattu hcg arvoja keskenmenon aikoihin? Millaisia lukemia olette saaneet?

    Yritin kirjoittaa tätä lyhyemmin, mutta en näköjään onnistunut siinä. Noh nyt siis minulla on labra-aika maanantaina, katsotaan silloin hcg (toivon että se olisi laskenut) ja tiistaina vielä ultra (joka tuli varattua sen ekan ultran yhteydessä). Kauhulla odotan, miten saadaan nyt sitten ulos se, mitä kehooni on jäänyt. :sad001 Nämä kaksi keskenmenoa ovat olleet varmasti henkisesti raskainta mitä olen koskaan kokenut. Tunteiden vuoristoradasta voisin kirjoittaa toisen romaanin, mutta jospa nyt aloitan tällä. :Heartblue

    Muoks. Jälkimäinen raskaushan sitten paljastui kohdunulkoiseksi raskaudeksi, alkio oli oikeassa munanjohtimessa. Hoitui yhdellä metotreksaatti-injektiolla, mutta hcg-laskuun meni n.8 viikkoa..
    • Sympatiaa Sympatiaa x 15
    Last edited: 10 maalis 2021
  12. move88 Rakastunut foorumiin Helmimammat 2018

    Täällä on tosi koskettavia kirjoituksia ja toivon hyvää ihan jokaiselle joka on kokenut näin raskaita asioita :Heartred Musta tuntui että pitää saada kirjoittaa ajatukset juuri tapahtuneesta ulos jonnekin, joten tässä ne nyt tulee. Romaani varhaisesta keskenmenosta. Ehkä tää auttaa vähän eteenpäin asiassa.


    Mulla oli jo pari päivää etukäteen outo olo. Toivo heräsi sisällä mut en uskaltanut vahvistaa sitä. Kunnes kuukautiset oli myöhässä ja halusin uskaltaa tehdä testin. Halusin uskaltaa luottaa mun omaan kehoon ja siihen että se vihdoin, kokonaisen vuoden yrityksen ja epätoivon jälkeen toimii. Ja se haalea plussa testissä antoi mulle toivonkipinän siitä, että kaikki vois sittenkin mennä hyvin. Että me voitaisiin saada raskaus alkuun ilman hoitoja ja välttää se raskas reitti läpi vielä pidemmän odotuksen ja pettymysten.

    Muutaman päivän tuntui hyvältä, maltoin odottaa hetken testaamatta uudelleen. Parin päivän päästä viivakin oli vahvistunut ja ajattelin, että ehkä tähän voi vähän jo uskoa. Ehkä tästä voi vähän jo iloita. Että meille voisi tulla marraskuussa kauan odotettu vauva, jota toivon enemmän kuin mitään muuta tässä maailmassa. Oireet vahvistui, kropassa oli olo että se tietää mitä se tekee ja jotain pientä ja ihmeellistä kehittyy tuolla sisällä.

    Seuraavana päivänä, perjantaina, valkovuoto muuttui rusehtavaksi ja epäilys alkoi herätä sisällä. Miksi näin, jos raskaus on kerran jo alkanut. Tiputtelu alkoi. Halusin uskoa, että se on vaaratonta, että se on valekuukautiset tai jotain muuta harmitonta vuotoa. Ei ollut kipua, vuoto oli vähäistä. Minua rauhoiteltiin, että sitä voi tapahtua ihan normaalissa raskaudessa.

    Seuraavana yönä selkää särki ja alkavana päivänä vuoto muuttui veriseksi ja tunne sisällä siitä, ettei kaikki ole hyvin, vahvistui. Googlailin mahdollisuuksia ja aloin olla yhä varmempi siitä, ettei kaikki ole kunnossa. Yritin olla rauhassa ja levätä, mutta se oli vaikeaa. Iltaa kohden vuoto lisääntyi, enkä voinut asialle mitään. Kivut kovenivat vatsalla ja selässä.

    Sunnuntaina vuodon mukana tuli hyytymiä, ja olin jo lähes varma että tämä raskaus ei jatku. En silti halunnut uskoa sitä. mieskin alkoi olla huolissaan ja ihmetteli, miksen ota yhteyttä mihinkään kysyäkseni neuvoa. Sairaalan päivystyksestä sanottiin ensimmäistä kertaa ääneen se pelko, mikä oli takaraivossa hakannut. Varhainen keskenmeno. Itku tuli, mutta halusin saada varmistuksen vielä neuvolasta maanantaiaamuna. Ei asialle olisi muutenkaan voinut tehdä mitään, eivätkä oireet olleet niin pahoja että niistä olisi tarvinnut huolestua enempää. Olo oli masentunut ja turhautunut. oliko kaikki toivo syttynyt ihan turhaan, niin pitkän odotuksen jälkeen.

    Maanantaiaamuna neuvola antoi saman diagnoosin. Kukaan ei edes elättänyt toivoa siitä, että jäljelle voisi jäädä jotakin elämää. Itselläkään ei ollut mitään tunnetta enää raskaudesta, kaikki oireet olivat hävinneet vuodon mukana. Itkin ja mietin, ettei tästä tule ikinä mitään. Että mä en jaksa hoitoja, mä en jaksa enää yrittää, mä en pysty tähän. Että mun kroppa ei vaan osaa ja meidän aika ei vaan ikinä tullut. Että nyt on jo liian myöhäistä. Että mies ei ehkä halua enää lasta, että sekään ei jaksa enää yrittää. Että elämä soljuu harmaana ohi ja haaveet ei tule koskaan todeksi.

    Välillä olo muuttui turraksi ja teki mieli suorittaa asioita. Oli silti tosi vaikea keskittyä mihinkään vaativampaan. Puhuttiin miehen kanssa satunnaisesti asiasta, lähinnä käytännön kannalta. Siitä mitä voidaan tehdä ja mitä halutaan tehdä. Oltiin toistemme lähellä. aihetta ei halunnut kuitenkaan pitää koko ajan pinnalla, tuntui että se upottaa meidät muuten. menetys tuntui isommalta kuin mitä sille annettiin tilaa. Päästin pahimman olon pois yksin ja itkin sitä surullisen musiikin vahvistamana.

    Pikkuhiljaa pettymys alkoi tuntua hetkittäin siedettävän kokoiselta. Tuntui siltä, että maailma ei ehkä lopu tähän. Tuli elämääkin suurempi tunne esikoista kohtaan, ja käsitys siitä miten suurta rakkaus omaa lasta kohtaan on. Tarvittiinko siihen keskenmeno? uskon että se vaan toi ulos tunteita, jotka tuolla sisällä ovat koko ajan. Silti välillä suru pyrkii pintaan hallitsematta ja pelko tulevaa kohtaan kasvaa. Haluan silti yrittää mennä eteenpäin ja katsoa, voidaanko me kuitenkin saada toinen lapsi. Meillä on vielä aikaa, minulla on toimiva kroppa ja avustettuna se toimii ehkä vielä paremmin. Ehkä tämä oli vain todennäköisyyksien osuma, ehkä ensi kerralla voi kaikki mennä hyvin. Pelkään silti tosi paljon myös sitä uudelleen raskautumista, sen riskejä, ja kuinka pystyn henkisesti niin pitkään odotukseen - ennen ja jälkeen positiivisen testin. tiedän kuitenkin ettei biologista lasta voi muuten saada. Että siihen kuuluu menetyksen pelko ja tunne siitä, ettet voi itse hallita tilannetta.

    Ehkä meille joskus suodaan vielä uusi onni. Ensin täytyy vuotaa vanha pois, jatkaa elämää ja kerätä voimia uuteen yritykseen. Ehkä me pystytään siihen vielä. Meillä on toisemme, meillä on esikoinen, meillä on turvaverkot. Meillä on kaikki tosi hyvin, ja keskenmenolle kukaan ei vaan voi yhtään mitään. Elämää pitää vaan elää eteenpäin kaikkien niiden tunteiden läpi, mitä se meille antaa. Ehkä jonain päivänä osaan katsoa myös kiitollisuuden silmin tätä kokemusta, vaikka se tällä hetkellä musertaakin alleen. Parempi kuitenkin nyt kuin myöhemmin. Parempi kuitenkin heti alussa, jos elämän edellytykset eivät olleet kohdallaan. Emme saa koskaan tietää miksi, emmekä voi jäädä sitä ikuisuudeksi miettimään. pitää vain antaa elämälle uusi mahdollisuus.
    • Sympatiaa Sympatiaa x 16
  13. amandatt Rakastunut foorumiin

    Kaunis kirjoitus :Heartred
    • Olen samaa mieltä Olen samaa mieltä x 6
  14. Pähkinä27 Peruskäyttäjä

    Yhdyn edelliseen, ihana kirjoitus :sad001:Heartred
    Itsellä parhaillaan keskenmeno päällä tulee ihan itku. Ehkä me vielä saadaan mahdollisuus:Heartpink
    • Sympatiaa Sympatiaa x 6
  15. CherryRed Tuttu foorumilla

    Pahoittelut keskenmenosta :Heartred Voimia!
    Jos kaipaat keskustelua aiheesta enemmänkin ja diskreetisti, niin suosittelen tuota salaista ryhmää :Heartred
    • Olen samaa mieltä Olen samaa mieltä x 1
  16. Aela Aloittelija

    Minäkin tulen tänne nyt kirjoittelemaan, ihanaa löytää vertaistukea. Ensimmäistä lasta olemme yrittäneet syyskuusta 2020, tämän jälkeen kaksi varhaista keskenmenoa. Olen ollut ihan hirvittävän katkera ja surullinen tietysti itse keskenmenoista, mutta myös kaikesta muusta mitä itse vauvanalun lisäksi menetimme: miten enää osaan olla plussasta puhtaan onnellinen ilman kyynistä ajatusta siitä, että kesken tämä kumminkin kohta menee?

    Indi, kiitos kun toit myös mun kokemukseni esille: tuntuu, että kun tärppäsi näin pian, ei tavallaan olisi oikeutta surra ja olla toivoton. Takaraivossa koputtaa jatkuvasti se, että monilla on paljon keskenmenoja, myöhäisempiä keskenmenoja, keskenmenoja pitkän yrittämisen jälkeen, joten itse ei saisi olla hajalla omasta henkilökohtaisesta tragediastaan. Ihan hölmöähän se on, ja on helpottavaa (vaikka tietysti myös surullista) kuulla, että muutkin käyvät samoja asioita läpi. Tuntuu hullulta, että ihmiset ympärillä eivät huomaa mitään, kun oma maailma romahtaa.
    • Sympatiaa Sympatiaa x 5
  17. Haukikanto Naimisissa foorumin kanssa Joulukuun äidit 2019

    Mä tuun taas tänne. Tää on neljäs raskaus ja kolmas keskenmeno... Tiesin tuloksen jo ennen kuin sain verikokeessa numeron. Aivan liian kirkas pää joka kirkkeni koko ajan raskauden aivosumusta...
    • Sympatiaa Sympatiaa x 5
  18. Aela Aloittelija

    Eikä, isot osanotot Haukikanto :Heartpink
    • Tykkää Tykkää x 1
  19. Haukikanto Naimisissa foorumin kanssa Joulukuun äidit 2019

    Noniin, alkoihan se vuoto vihdoinkin. Lääkkeellistä avitusta olin tässä jo etukäteen kammoksunut. Rv6+2 olis tänään. Kliininen raskaus ehti siis just ja just olla, tuo maaginen rv6. Rfsu:n liuska näytti aamulla vielä plussaa, taitaa laskea aika hitaasti. Ääääh.
    • Sympatiaa Sympatiaa x 6

Jaa tämä sivu