No huhhuh! Ihan oikeasti laittoi listan jääkaapin oveen? Onkohan kaverin lapsuuden kotiolot olleet jotenkin surkeat, kun kaverit (ja treenaaminen!) menee perheen edelle?
Jotenkin ymmärtäisin että jos kilpaurheilutasolla ollaan, niin voidaan sopia yhdessä perheen kanssa, että tietty aika mennään sen urheilun ehdoilla. Mutta sitten täytyy kyllä olla niin, että se urheilu myös tuo leivän pöytään, eikä ole vaan kiva harrastus jossa voi päteä.
Monesti turhaudun jos tiedän että itse en katsoisi jotain toimintaa päivääkään mutta ystävä/tuttava uskoo miehen parantavan tapansa, ja kaikesta näkee ettei niin tapahdu. Ulkopuolisena joskus näkee selvemmin, vaikka sitten on näitä harvoja jotka pystyvät ryhdistäytymään. Hurraan aina mielessäni, kun joku on päässyt eroon huonosta ihmissuhteesta ja esim. puolen vuoden päästä ihmeissään toteaa, miten paljon helpompaa elämä on nyt. Ei siksi, että iloitsisin parisuhteen kaatumisesta, vaan siitä että ihminen ottaa ohjat käteensä ja kieltäytyy olemasta uhri, ja se on kannattanut.
Yksi ystäväni sai elämänsä takaisin tultuaan raskaaksi. Hän jätti miehensä, joka oli vuosia manipuloinut häntä, tuhonnut itsetunnon, perhesuhteet ja ystävyyssuhteet, pahoinpidellyt sekä henkisesti että fyysisesti. Tietyn rajan jälkeen irrottautuminen on valtava prosessi. Ystäväni teki sen saadakseen lapselleen hyvän elämän. Voin vain nostaa hattua.
Mulla on niin ihana mies, että hämmästyn aina yhtä paljon, kun se vaan yllättää. Toki siinä on ärsyttäviä piirteitä, lähinnä kun se on huonolla tuulella. Inhoan ihmisiä, jotka on huonolla tuulella. Tänään sitten olin itse ärsyyntynyt kun tehtiin lounasta, ja sekös vasta ärsyttävää olikin! Tuplaärsytys.