Valitusketju
- Ketjun aloittaja Murmeliini90
- Aloituspäivämäärä
Kyumin
Sanaisen arkkunsa ammentaja
Tai siis. Tajusin kuulostavani ihan kamalalta :D katsokaas kun toissayö oli ihan kammottava, kossi oli tosi levoton, tuli meidän sänkyyn jo ennenku minä edes nukahdin, heräsin yön aikana n. Tuhat kertaa siihen että jätkä potkii täysiä mahaan ja olin varma että mullon musta silmä aamulla kun jysäytti suoraan silmään kantapäällä. Kun viimein tuli aamu, olin yllättäen aivan järkyttävän väsynyt ja keli oli vielä sopivasti sellainen, että jalkapohjat oli jauhelihaa jossa oli vielä tunto tallessa. Eli järkyttävän kipeät. En tiiä onko jollain teistä kokemusta tuosta kyseisenlaadusta hermokivusta, mutta sitä ei toivoisi edes pahimmalle vihamiehelleen.
Väsymys ja kipu menevät erikseen, mutta sittenku molemmat ylittää rajan x1000 niin ei oikeasti ole enää ihminen, vaikka kuinka yrittäisi. Siihen soppaan vielä epätoivo kun lapsen oloa ei osaa helpottaa, kun se vaan huutaa.. huono äiti kun hermostuu, en vaan kakkosen takia kovin herkästi haluaisi lääkkeitäkään syödä. Morfiini ei kuitenkaan erityisen terveellistä ole :/ onneksi tämä on viimeinen lapsi, en halua että kossi joutuu enään ikinä käymään tätä läpi.. :/
Väsymys ja kipu menevät erikseen, mutta sittenku molemmat ylittää rajan x1000 niin ei oikeasti ole enää ihminen, vaikka kuinka yrittäisi. Siihen soppaan vielä epätoivo kun lapsen oloa ei osaa helpottaa, kun se vaan huutaa.. huono äiti kun hermostuu, en vaan kakkosen takia kovin herkästi haluaisi lääkkeitäkään syödä. Morfiini ei kuitenkaan erityisen terveellistä ole :/ onneksi tämä on viimeinen lapsi, en halua että kossi joutuu enään ikinä käymään tätä läpi.. :/
Brummelisa
Puuhakas puhuja
Toivottavasti teillä Kyumin alkaa pojan sairastaminen helpottaa ja sinunkin olosi myös kohta. Pian raskausaika vaivoineen on ohi, tsemppiä! :) Kaikkea hyvää teille!
Kyllä ottaa itseäkin päähän se, kun tulee pojulle välllä tiuskittua tmvs
Joskus vaan on niin väsynyt töiden jälkeen tai olisi paljon tekemistä kotona ja poju on vaativalla tuulella niin... Ei jaksa sitä kitinää ja "turhasta" mekastamista. Huokaus. Ja isä on taas nou-nou seuraa pojulle. Äitiä on tarvittu taas joka asiaan... Riittämättömyyden tunne on välillä ihan hirveä 
Kyllä ottaa itseäkin päähän se, kun tulee pojulle välllä tiuskittua tmvs
Joskus vaan on niin väsynyt töiden jälkeen tai olisi paljon tekemistä kotona ja poju on vaativalla tuulella niin... Ei jaksa sitä kitinää ja "turhasta" mekastamista. Huokaus. Ja isä on taas nou-nou seuraa pojulle. Äitiä on tarvittu taas joka asiaan... Riittämättömyyden tunne on välillä ihan hirveä Välillä on ihan kauhean paha mieli kun huomaa että taas tuli tiuskittua, vaikka en tod haluaisi olla mikään tiuskiva äiti. Ehkä tytöltä välillä odottaa vähän liikoja kun on jo "iso". Uloslähtökin on melkoinen ponnistus samoin kuin kotiintulo kun on kannettavana vaunukoppa ja tyttö, ulosmennessä lisäksi roskis ja kotiintullessa yleensä kauppakassi, on siis täysi kuorma kannettavana. Neiti on jostain syystä ruvennut pelkäämään rappusia ja pakkohan se on kantaa kun en halua neidin huutavan rappukäytävässä. Tuskinpa tahallaan pelkää, mutta kun hiki päässä kantaa kaikki sisälle niin pikkasen kiristelee pinnaa. Vauva on myös kauhean hauska herättää, jos on nukahtamaisillaan imettäessä. Argh.. Ja kun ei osaa vielä puhua, niin ulosanti on välillä pelkkää kitinää ja jouruamista. Tupla-argh. Eipä tässä muuta.
Kyumin
Sanaisen arkkunsa ammentaja
Kiitokset teille tsempeistä ja suuret sympatiat hermojen kans painiville kanssamammoille :) ihana kun te ette lynkkaa heti paskaksi äidiksi jos puhuu tällaisista (mitä äitini harrastaa, vaikkei hänellä olisi mitään varaa....) :)
Pakko soittaa tänään oassiin, taas. Kossin sairastaminen kyllä helpottanut, enää näppyjä siellätäällä ja on oikeinki pirteä mutta minä oon nukkunu tänä yönä 2x n.3h pätkän, jäätävä turvotus käsissä ja jaloissa joka sattuu o.o on niin kummallinen että alan itsekkin huolestua.
Ja ihanku nämä vaivat ei olis tarpeeksi niin meillä löytyi uudesta asunnosta vähän muuton jälkeen ikävä yllätys. Täällä on sokeritoukkia. Nyt on selvinnyt että niitä on PALJON. Ensi tiistaina tulossa torjuja, kaikki muuttolaatikot, äitiyspakkauslaatikot ym täytynyt hävittää. Pyykkiä pyöritetty varmaan sata koneellista... Että pikku vinkki, myrkyttäkää asunnot ennen muuttoa. Eihän nuo vaarallisia ole, muttakun tapat kolmesta laatikosta yli 20 kpl(tässä vaiheessa lopetettiin laskeminen..) niin alkaa jo karskimpaakin ällöttään...
Pakko soittaa tänään oassiin, taas. Kossin sairastaminen kyllä helpottanut, enää näppyjä siellätäällä ja on oikeinki pirteä mutta minä oon nukkunu tänä yönä 2x n.3h pätkän, jäätävä turvotus käsissä ja jaloissa joka sattuu o.o on niin kummallinen että alan itsekkin huolestua.
Ja ihanku nämä vaivat ei olis tarpeeksi niin meillä löytyi uudesta asunnosta vähän muuton jälkeen ikävä yllätys. Täällä on sokeritoukkia. Nyt on selvinnyt että niitä on PALJON. Ensi tiistaina tulossa torjuja, kaikki muuttolaatikot, äitiyspakkauslaatikot ym täytynyt hävittää. Pyykkiä pyöritetty varmaan sata koneellista... Että pikku vinkki, myrkyttäkää asunnot ennen muuttoa. Eihän nuo vaarallisia ole, muttakun tapat kolmesta laatikosta yli 20 kpl(tässä vaiheessa lopetettiin laskeminen..) niin alkaa jo karskimpaakin ällöttään...
Pikaista paranemista teidan pikkuiselle Kyumin ja toivottavasti saat itsekin jossain vaiheessa nukuttua ja relattua kunnolla!
Kylla minakin tiuskin pojalle. Olen jotenkin allerginen sellaiselle turhalle kitinalle. Jos ei ylety jonnekin, kitisee. Jos koittaa ottaa jotain kiellettya pois, kitiseee. Sukat ei lahde helposti pois jalasta, kitisee. jne.
Ja sitten sen kitinan ja kinuamisen lisaksi sellainen hermojen koittelu, ympari asuntoa pyoriminen, kaiken kielletyn koskeminen, tavaroiden siirtely ja kantaminen, suljetun oven hakkaaminen ja huutaminen. Joskus poika on kuin villielain, joka etsii ulospaasya lukitusta tilasta.
Lisaksi sellainen huomionhaku mita raivostuttavimmin konstein, aargh. Jos ma vaikka erehdyn puhumaan puhelimessa hiemankaan pitempaa puhelua, niin poika alkaa esim. mopon selassa istuen jyskaamaan mopon eturengasta kivilattiaan. Tai ottaa jonkun kielletyn esineen, esim. kaukosaatimen, katsoo mua ilkikurisesti, josko lahden peraan. Sitten poika heittaa sen seinaan niin etta paristot ja kansi leviaa lattialle.
Se on myos raivostuttavaa, ettei saa syoda rauhassa. Kaikki on aina pakko jakaa pojan kanssa, silla se tulee kerjuulle aina kun ma syon, vaikka ois itse just popsinut mahansa tayteen.
Ja kaikki tama yhdistettyna uupuneisiin arki-iltoihin.
Pakostakin tulee tiuskittua. Joskus ma lohduttaudun silla, etta poika on niin pieni, ettei hanella isompana ole muistikuvia mun nykyhetken tiuskimisista. Aina ajattelen, etta sitten joskus olen ihana mutsi, kun poika kasvaa ja oppii tottelemaan ja kommunikoimaan. Sitten me leikitaan legoilla, lautapeleilla, luetaan ja jutellaan.
Joskus tuntuu, etta pojan kanssa ma olen paikalla, mutta en oikeasti lasna. Hoidan kuin robotti kaikki iltatoimet apaattisesti ja rutiinilla. Se ei ole mitaan kaikkien ihannoimaa laatuaikaa, vaan puhdasta suorittamista.
Ma en nauti siita ajasta, vaan konemaisesti hoidan hommat pojan nukkumaanmenoa odottaen. Pakostakin tulee omantunnon pistoksia, silla valissa poika on ihanakin. Ottaa kaulasta kiinni ja pussaa. Sitten menen suihkuun ja piipahdan netissa. Huomenna sama uudelleen. Paivani murmelina, indeed.
Kylla minakin tiuskin pojalle. Olen jotenkin allerginen sellaiselle turhalle kitinalle. Jos ei ylety jonnekin, kitisee. Jos koittaa ottaa jotain kiellettya pois, kitiseee. Sukat ei lahde helposti pois jalasta, kitisee. jne.
Ja sitten sen kitinan ja kinuamisen lisaksi sellainen hermojen koittelu, ympari asuntoa pyoriminen, kaiken kielletyn koskeminen, tavaroiden siirtely ja kantaminen, suljetun oven hakkaaminen ja huutaminen. Joskus poika on kuin villielain, joka etsii ulospaasya lukitusta tilasta.
Lisaksi sellainen huomionhaku mita raivostuttavimmin konstein, aargh. Jos ma vaikka erehdyn puhumaan puhelimessa hiemankaan pitempaa puhelua, niin poika alkaa esim. mopon selassa istuen jyskaamaan mopon eturengasta kivilattiaan. Tai ottaa jonkun kielletyn esineen, esim. kaukosaatimen, katsoo mua ilkikurisesti, josko lahden peraan. Sitten poika heittaa sen seinaan niin etta paristot ja kansi leviaa lattialle.
Se on myos raivostuttavaa, ettei saa syoda rauhassa. Kaikki on aina pakko jakaa pojan kanssa, silla se tulee kerjuulle aina kun ma syon, vaikka ois itse just popsinut mahansa tayteen.
Ja kaikki tama yhdistettyna uupuneisiin arki-iltoihin.
Pakostakin tulee tiuskittua. Joskus ma lohduttaudun silla, etta poika on niin pieni, ettei hanella isompana ole muistikuvia mun nykyhetken tiuskimisista. Aina ajattelen, etta sitten joskus olen ihana mutsi, kun poika kasvaa ja oppii tottelemaan ja kommunikoimaan. Sitten me leikitaan legoilla, lautapeleilla, luetaan ja jutellaan.
Joskus tuntuu, etta pojan kanssa ma olen paikalla, mutta en oikeasti lasna. Hoidan kuin robotti kaikki iltatoimet apaattisesti ja rutiinilla. Se ei ole mitaan kaikkien ihannoimaa laatuaikaa, vaan puhdasta suorittamista.
Ma en nauti siita ajasta, vaan konemaisesti hoidan hommat pojan nukkumaanmenoa odottaen. Pakostakin tulee omantunnon pistoksia, silla valissa poika on ihanakin. Ottaa kaulasta kiinni ja pussaa. Sitten menen suihkuun ja piipahdan netissa. Huomenna sama uudelleen. Paivani murmelina, indeed.
Jatkan viela. Ne ovat aivan ihania iltoja, kun mies vuorotoiltaan ehtii olla kotona koko illan aina pojan nukkumaanmenoon saakka.
Mutta sitten joskus, kun ma sanon, etta ma haluan menna nyt ulos lenkille. Ja mies kehtaa ehdottaa, etta ottaisin pojan mukaan, kun hanen pitaa kayda siella sun taalla..
Joskus ma vaan kilahdan, etta etko nyt jumaliste tajua, etta ma haluan juosta, siis JUOSTA kunnolla niin et hiki valuu...
Sitten mies lahtee tuohtuneena ulos pojan kanssa ja ma toiseen suuntaan juoksemaan.
Tammonen episodi on mahdollista silloin, jos ma en ole paassyt kokonaiseen viikkoon juoksemaan.
Mua arsytaa, jos mies on omin nokin tehnyt omia suunnitelmiaan vapaa-illoilleen. Ja ma olen laskenut asioita miehen vapaa-illan varaan... Siten mies on joutunut mun usuttamana ottamaan poikaa mukaan mita ihmeellisimpiin paikkoihin, kuten autokorjaamolle, parturiin, jonnekin sen kaverin luo, maaseudulle, jalkapalloa katsomaan jne. Ei mies laiska ole, mutta ajattelematon.
Meilla on myos aika mielenkiintoinen yks naapurin vanha rouva, joka varmaan kerran kuukaudessa soittaa ovikelloa ja pyytaa miesta asentamaan uudelleen sekaisin menneet tv-kanavat. Kerran ma olin tekemassa jotain tarkeeta ja mies otti pojan sinne mukaansa. Rouva oli ollut ihan kauhuissaan. Nyt muistaa kysya ja tarkistaa aina etukateen, etta onhan lapsen aiti joutilas olemaan lapsen kanssa.
Muuten mukava rouva, huonokuuloinen ja epavakaasti liikkuva, hieman sellainen hauras reppana, jota totta kai pitaa auttaa.
Mutta sitten joskus, kun ma sanon, etta ma haluan menna nyt ulos lenkille. Ja mies kehtaa ehdottaa, etta ottaisin pojan mukaan, kun hanen pitaa kayda siella sun taalla..
Joskus ma vaan kilahdan, etta etko nyt jumaliste tajua, etta ma haluan juosta, siis JUOSTA kunnolla niin et hiki valuu...
Sitten mies lahtee tuohtuneena ulos pojan kanssa ja ma toiseen suuntaan juoksemaan.
Tammonen episodi on mahdollista silloin, jos ma en ole paassyt kokonaiseen viikkoon juoksemaan.
Mua arsytaa, jos mies on omin nokin tehnyt omia suunnitelmiaan vapaa-illoilleen. Ja ma olen laskenut asioita miehen vapaa-illan varaan... Siten mies on joutunut mun usuttamana ottamaan poikaa mukaan mita ihmeellisimpiin paikkoihin, kuten autokorjaamolle, parturiin, jonnekin sen kaverin luo, maaseudulle, jalkapalloa katsomaan jne. Ei mies laiska ole, mutta ajattelematon.
Meilla on myos aika mielenkiintoinen yks naapurin vanha rouva, joka varmaan kerran kuukaudessa soittaa ovikelloa ja pyytaa miesta asentamaan uudelleen sekaisin menneet tv-kanavat. Kerran ma olin tekemassa jotain tarkeeta ja mies otti pojan sinne mukaansa. Rouva oli ollut ihan kauhuissaan. Nyt muistaa kysya ja tarkistaa aina etukateen, etta onhan lapsen aiti joutilas olemaan lapsen kanssa.
Muuten mukava rouva, huonokuuloinen ja epavakaasti liikkuva, hieman sellainen hauras reppana, jota totta kai pitaa auttaa.
Muokattu viimeksi:
Kyumin
Sanaisen arkkunsa ammentaja
Tuskimpa, mutta yritetään.. :) kuten mun tuuriin kuuluu, tuolle turvotuksellehan ei löydetty mitään syytä. Suprise! -_-
Mää niin tiedän tuon turhaan kitinään hermostumisen tunteen. Just sellanen ärsyttävä "muttakun joku ei vaan nyt suju just niinku minä haluan"-kitkutus, yleensä sellaisesta asiasta joka ei ollut sallittu alunperinkään...
Mää niin tiedän tuon turhaan kitinään hermostumisen tunteen. Just sellanen ärsyttävä "muttakun joku ei vaan nyt suju just niinku minä haluan"-kitkutus, yleensä sellaisesta asiasta joka ei ollut sallittu alunperinkään...
^Just tuo helkkarin kitina. Legopalikka menee sohvan alle, kitiseen kun ei itse ylety noukkimaan. Ja sitten ma joudun meneen lattialle mahalleni kurottelemaan sita. Annan sen takaisin pojalle, joka menee takaisin omiin leikkeihinsa.
Sitten tulee takaisin ja ihan v-ttuillessaan heittaa sen palikan uudelleen sohvan alle. Ja taas sama kitina ja sormella sohvan alle osoittelu. Ja ma taas naama lattiassa kiinni kasi sohvan alle. AARGH!!!
Kerran tammosessa tilanteessa poika tuli sitten istumaan mun paalle ja repiin hiuksista samalla kun ma kurottelin sohvan alle.
(Oikeasti teki mieli vieda se johonkin vaatekomeroon kitiseen, jotta oppii ihmisiksi. Laitan sulkeisiin, jotta kukaan ei ota tosissaan tata kommenttia.
)
Sitten tulee takaisin ja ihan v-ttuillessaan heittaa sen palikan uudelleen sohvan alle. Ja taas sama kitina ja sormella sohvan alle osoittelu. Ja ma taas naama lattiassa kiinni kasi sohvan alle. AARGH!!!
Kerran tammosessa tilanteessa poika tuli sitten istumaan mun paalle ja repiin hiuksista samalla kun ma kurottelin sohvan alle.
(Oikeasti teki mieli vieda se johonkin vaatekomeroon kitiseen, jotta oppii ihmisiksi. Laitan sulkeisiin, jotta kukaan ei ota tosissaan tata kommenttia.
)Kirjoittelin eilen nukkumisesta toiseen ketjuun. Nyt on kyllä tämän ketjun paikka.. Mikä voi huudattaa joka saa***an yö? Ei auttanut rauhoittelu omassa sängyssä. Myös makkarissa huudatti kun käännyin toiseen suuntaan syöttämään poikaa. Uudestaan omaan sänkyyn, no eihän siitä mitään tullut. Lopulta neiti sitten nukkui makkarissa ja mies sohvalla, taas kerran. On vissiin joku yö vaan annettava huutaa niin pitkään kuin huutaa, aletaan olla molemmat väsyksissä ja miehen pitäisi jaksaa herätä töihinkin. Nyt sitten pirteänä kuuntelen kun ei tutti mene nuken suuhun, peitto ei mene nukenvaunuihin... Päikkäreille rauhoittuminen on myös nykyään työn ja tuskan takana, varsinkin minun kanssani. Neiti häilää ihan kaikkea mahdollista ettei vaan uni tulisi. Tämäonvaihe tämäonvaihe sanokaaettätämäonvaihe jooko...
puikula
Vauhtiin päässyt keskustelija
Hei Salme,
Jos yhtään lohduttaa, on täällä aivan samanlaista! Kitinää joka asiasta. Yöt on menneet taas rikkonaisiksi, vaelletaan ympäri kämppää nukkumassa kuka missäkin. Tämän yhdistän pojan huomattavasti kasvaneeseen mielikuvitukseen. Jos leikit ovat päivisin mielikuvitusleikkejä niin kai se mielikuvitus laukkaa unissakin ja ilmeisen pelottavaan suuntaan.
Kysyin tänään aamulla pojalta näkikö yöllä pahaa unta, sanoi joo ja vähän ajan päästä möökö tulee, siis taisi mörkö olla unissa. Voi reppanaa..
Jos yhtään lohduttaa, on täällä aivan samanlaista! Kitinää joka asiasta. Yöt on menneet taas rikkonaisiksi, vaelletaan ympäri kämppää nukkumassa kuka missäkin. Tämän yhdistän pojan huomattavasti kasvaneeseen mielikuvitukseen. Jos leikit ovat päivisin mielikuvitusleikkejä niin kai se mielikuvitus laukkaa unissakin ja ilmeisen pelottavaan suuntaan.
Kysyin tänään aamulla pojalta näkikö yöllä pahaa unta, sanoi joo ja vähän ajan päästä möökö tulee, siis taisi mörkö olla unissa. Voi reppanaa..
Littlered, meilläkin taistellaan puistosta lähtiessä, varsinkin, jos siellä ei ehdi olemaan tarpeeksi kauan. Eli mekään ei mennä vaan piipahtamaan.
Muutenkin, olen aina ollut "säällä kuin säällä" -ihminen, mutta nykyisin inhoan uloslähtöjä. Jos herään seitsemän aikaan, olemme yleensä ulkona n. 10.30, välillä jää menemättäkin kun lounas alkaa painaa päälle. Aamulla ensin kaikkien kolmen vaippahommat, sitten syömiset, oma syöminen - joka välillä kyllä jää - sitten pojan hampaiden pesut ja pottahommat + uusi vaippa (ja siinähän saattaa kestää, tai tulla riitaa...) sekä yleensä vauvoillekin tuoreet vaipat (plus ehkä vielä joku kakkavaippa, jos osuu sopivasti tähän väliin). Sitten vielä kerätään kaikki lelut niistä tiloista, missä koirat oleilevat, ja kiroillaan kadonneiden vaatekappaleiden perään. Tässä kohtaa on jo melkoinen hiki, ja arvannette, että poika on niin tylsistynyt kaikkeen odottamiseen, että kiipeilee kirjahyllyssä, tunkee sormiaan pistorasiaan tai kaivelee veitsiä keittiön laatikoista äidin huomion saamiseksi - ei nopeuta lähtemistä ei. Sitten puetaan ensin äiti, sitten poika ja vauvat ja pakataan vauvat vaunukoppiinsa. Sitten nostetaan kopat tuulikaappiin, tuodaan poika sinne ja puetaan kengät. Sitten avataan ulko-ovi, autetaan poika portaat alas pihalle (meillä on hankalat ja jyrkät portaat, vaikka askelmia ei ole kovin montaa) ja vedetään vaunut kuistilta portaat alas. Sitten kannetaan vielä vauvat yksi kerrallaan portaat alas ja pakataan heidät vaunuihin, siinä kohtaa yleensä seuraa lisää kiroilua, koska kopat ovat eri paria ja vaunut niille vähän ahtaat. Poikahan on tässä kohtaa ehtinyt jo vaeltaa kauemmas, joten hänet pitää vielä hakea erikseen ja napata manducaan. Onneksi, onneksi meillä on hyvin turvallinen piha, eli pojan tai vaunut voi hetkeksi laskea silmistään.
Ja samaan aikaan tiedän, ettei päivästä tule oikein mitään, jos nyhjätään sisätiloissa, silloin poika turhautuu kun ei pääse purkamaan energiaansa ja minä hermostun pojan toilailuihin...
Muutenkin, olen aina ollut "säällä kuin säällä" -ihminen, mutta nykyisin inhoan uloslähtöjä. Jos herään seitsemän aikaan, olemme yleensä ulkona n. 10.30, välillä jää menemättäkin kun lounas alkaa painaa päälle. Aamulla ensin kaikkien kolmen vaippahommat, sitten syömiset, oma syöminen - joka välillä kyllä jää - sitten pojan hampaiden pesut ja pottahommat + uusi vaippa (ja siinähän saattaa kestää, tai tulla riitaa...) sekä yleensä vauvoillekin tuoreet vaipat (plus ehkä vielä joku kakkavaippa, jos osuu sopivasti tähän väliin). Sitten vielä kerätään kaikki lelut niistä tiloista, missä koirat oleilevat, ja kiroillaan kadonneiden vaatekappaleiden perään. Tässä kohtaa on jo melkoinen hiki, ja arvannette, että poika on niin tylsistynyt kaikkeen odottamiseen, että kiipeilee kirjahyllyssä, tunkee sormiaan pistorasiaan tai kaivelee veitsiä keittiön laatikoista äidin huomion saamiseksi - ei nopeuta lähtemistä ei. Sitten puetaan ensin äiti, sitten poika ja vauvat ja pakataan vauvat vaunukoppiinsa. Sitten nostetaan kopat tuulikaappiin, tuodaan poika sinne ja puetaan kengät. Sitten avataan ulko-ovi, autetaan poika portaat alas pihalle (meillä on hankalat ja jyrkät portaat, vaikka askelmia ei ole kovin montaa) ja vedetään vaunut kuistilta portaat alas. Sitten kannetaan vielä vauvat yksi kerrallaan portaat alas ja pakataan heidät vaunuihin, siinä kohtaa yleensä seuraa lisää kiroilua, koska kopat ovat eri paria ja vaunut niille vähän ahtaat. Poikahan on tässä kohtaa ehtinyt jo vaeltaa kauemmas, joten hänet pitää vielä hakea erikseen ja napata manducaan. Onneksi, onneksi meillä on hyvin turvallinen piha, eli pojan tai vaunut voi hetkeksi laskea silmistään.
Ja samaan aikaan tiedän, ettei päivästä tule oikein mitään, jos nyhjätään sisätiloissa, silloin poika turhautuu kun ei pääse purkamaan energiaansa ja minä hermostun pojan toilailuihin...
Sympatiaa täältäkin herne. Minä tuskailen yhden kopan ja sylissä kannettavan kanssa, sinulla niitä koppia on tuplaten. Lohdullista lukea että uloslähtö on Operaatio jollain muullakin kuin vain itsellä, tuppaa usein hiki päässä ärräpäitä melkein onnistuneesti nieleskellessä unohtumaan.
Meillä on ollut ihan kamala yö ja aamu, pakko avautua jollekulle nyt, kun olen kotona välillä päikkärivahtina / huilaamassa.
Kaksosista tyttövauva rupesi viime yönä (luultavasti kuume-)kouristelemaan niin rajusti, että hänet kiidätettiin ambulanssilla lasten teholle. Vauvat saivat eilen 3kk rokotteet ja asia voi hyvinkin liittyä rokotteiden aiheuttamaan lämmönnousuun, mutta kouristus oli poikkeuksellisen pitkä ja vauva vielä kuitenkin niin pieni, että tilanne oli aika vakava. Nyt akuutein hätä on ohi ja vauva olosuhteet huomioiden hyvävointinen (ainakin aamupäivästä oli, mies on nyt vuorostaan sairaalassa), mutta en voi sanoin kuvailla, miten karmea olo oli ja on edelleen, toivottavasti kenellekään ei tule vastaavaa tilannetta vastaan, ikinä.
Ensin pelkäsin että vauva kuolee kun kouristus vain jatkui ja jatkui, sitten pelkäsin, että pitkä kouristus aiheuttaa jotain vakavaa, pysyvää vauriota ja nyt pelkään sitä, jos selviää, että kouristus on johtunutkin jostain muusta kuin rokotteiden aiheuttamasta kuumeilusta. Nyt tytölle tehdään joka tapauksessa kaikki mahdolliset tutkimukset selkäydinpunktiosta ja magneettikuvauksesta alkaen, ihan kauhea olo minulla niistäkin, vaikka tiedän, että hyvä kun tutkitaan. Positiivista on, että tytön vointi on nyt parempi ja hän käyttäytyy niin normaalin kolmekuisen tavoin, kuin kaikin tavoin lääkityn vauvan on mahdollista (ottaa kontaktia, hermostuu nälkäisenä, kiinnostuu leluista, lihaksisto toimii, hymyjäkin tuli jne.), eli toivottavasti ei kohtaus ole aiheuttanut vaurioita. Mutta vaikka kyseessä olisi "vain" kuumekouristus, oli se niin raju, etten varmasti nuku jatkossa öitäni kovin hyvin jos yksikään meidän lapsista edes aivastaa. Niin ja muistuttakaa, etten ihan lähiaikoina rupea valittamaan mistään turhasta...
Oliko jollain täällä (ehkä Murmeliinilla?) kokemuksia kuumekouristuksista? Meillä miehellä on niitä ollut lapsena, mutta ei noin pienenä eikä kai koskaan noin pahana.
Kaksosista tyttövauva rupesi viime yönä (luultavasti kuume-)kouristelemaan niin rajusti, että hänet kiidätettiin ambulanssilla lasten teholle. Vauvat saivat eilen 3kk rokotteet ja asia voi hyvinkin liittyä rokotteiden aiheuttamaan lämmönnousuun, mutta kouristus oli poikkeuksellisen pitkä ja vauva vielä kuitenkin niin pieni, että tilanne oli aika vakava. Nyt akuutein hätä on ohi ja vauva olosuhteet huomioiden hyvävointinen (ainakin aamupäivästä oli, mies on nyt vuorostaan sairaalassa), mutta en voi sanoin kuvailla, miten karmea olo oli ja on edelleen, toivottavasti kenellekään ei tule vastaavaa tilannetta vastaan, ikinä.
Ensin pelkäsin että vauva kuolee kun kouristus vain jatkui ja jatkui, sitten pelkäsin, että pitkä kouristus aiheuttaa jotain vakavaa, pysyvää vauriota ja nyt pelkään sitä, jos selviää, että kouristus on johtunutkin jostain muusta kuin rokotteiden aiheuttamasta kuumeilusta. Nyt tytölle tehdään joka tapauksessa kaikki mahdolliset tutkimukset selkäydinpunktiosta ja magneettikuvauksesta alkaen, ihan kauhea olo minulla niistäkin, vaikka tiedän, että hyvä kun tutkitaan. Positiivista on, että tytön vointi on nyt parempi ja hän käyttäytyy niin normaalin kolmekuisen tavoin, kuin kaikin tavoin lääkityn vauvan on mahdollista (ottaa kontaktia, hermostuu nälkäisenä, kiinnostuu leluista, lihaksisto toimii, hymyjäkin tuli jne.), eli toivottavasti ei kohtaus ole aiheuttanut vaurioita. Mutta vaikka kyseessä olisi "vain" kuumekouristus, oli se niin raju, etten varmasti nuku jatkossa öitäni kovin hyvin jos yksikään meidän lapsista edes aivastaa. Niin ja muistuttakaa, etten ihan lähiaikoina rupea valittamaan mistään turhasta...
Oliko jollain täällä (ehkä Murmeliinilla?) kokemuksia kuumekouristuksista? Meillä miehellä on niitä ollut lapsena, mutta ei noin pienenä eikä kai koskaan noin pahana.