Hahah, kaikenlaista!
Minulle kavi taas toissa yks tosi typeran hauska tapaus, joka koitteli hermoja. Yks brittinainen soitti ja tiedusteli onko meilla koiralle kuljetushakkia. Han ei tietty maininnunt koira-sanaa heti alkuun, vaan sanoi, etta hanella on tammonen pienen pieni "fluffadoodle" tms. mukana. Sitten han alkoi selittaa kuinka monta "feet" se on pitka ja kuinka monta "pound" painaa... Ma sitten mietin kaksi sekunttia, etta mita hittoa nyt ja kysyin, etta mikas sulla siis on mukana?
Vastaus "His name is Sam, he is my mutt." Sitten se nainen alkoi ihan hulluna pulista kuin papukaija, miten kiltti poika se on, mille se on allerginen, miksi se ripuloi, mika on sen lempiherkkua jne. Ma sain tosi huonosti selvaa hanen kamalasta aksentistaan ja koko ajan, kun se jauhoi siina puhelimessa ummet ja lammet, ma vain mietin, etta mika hitto on "mutt".
Tajusin sitten toki, etta se on elain. Sitten kysyin, etta se on ilmeisesti koira. Bingo! Sitten aloimme setvia, mita nama enkkulan pituus- ja painoyksikot ovatkaan senteissa ja kiloissa. Tahankin meni piinallisen kauan aikaa.
Sitten, kun paastiin siihen vaiheeseen, etta aloin kysya rouvan henkilotietoja. Kysyin ensin, etta mika hanen nimensa on? Hyvin ylpee ja lyhyt vastaus: "I am the dog mum".
Ja ma olen tassa viimeisen vuoden miettinyt lopareita.
Ihan oman mielenterveyden takia.
Tuon jalkeen mietin, etta olisinkohan ma itsekin samanlainen rouva, jos meilla olisikin pojan sijasta koira ja ma olisin sille koiralle mutsi.