Vähän itsestä

[Mamsi]

suvitus, nyt kaikki suurimmat peukut sulle, että tää menee hyvin.

Mullakin on opari kesken, ollut jo tovin. Aihekin ehti vaihtua matkan varrella. Muut "luokkakaverit" valmistuivat jo viime jouluna, mutta mulla on ollut tässä muuta muu juttu. 2012 kesällä jäin harjoittelusta töihin, koska sain vakipaikan. Muutin tällöin takaisin kotiseudulle Ouluun, ja koulu jäi Kajaaniin. Noh, kohtapa olinkin raskaana ja ostettiin talo. Rempattiin kämppää masuasukin kanssa, ja samalla kävin töissä. Sitten pieni syntyi jaaa..... koulu jäi.

Nyt sitten esikoinen on vuoden, toinen tulossa toukokuussa. Sovittiin viime viikolla koulussa käydessäni, että valmis työ esitetään 8.1.15, ja valmistuminen tammikuun lopulla. :) Helpottaa tietää tiukka aikataulu. Syteen tai saveen, kunhan läpi menee. Ei enää jaksa niin älyttömästi innostua. Liikunta-ala luultavasti ikään kuin osittain jää minulta tän jälkeen. Olen enemmän ja vähemmän opiskellut alalle vuodesta 2006 asti, joten tää on nyt nähty eikä ainakaan tää jumppapirkon elämä kiinnosta yhtään. :D

Aihe sentään on kiinnostava, "Liikunta raskauden aikana ja sen jälkeen - opas monipuoliseen liikkumiseen". Tarvittais btw tän kuun aikana vielä n. 5kuulla oleva malli, ette sattuis tietään ketään täältä Oulusta? :P

 

[JMT]

Mamsi kannattaa varmaan kysellä tuolta tammi/helmikuu ryhmistä :)

 

[Katapultti82]

Mangusti kiitos paljon kun jaksoit kirjoittaa noin ihanan pitkan vastauksen, taytyy perehtya noihin linkkeihin ihan ajan ja ajatuksen kanssa. :)

 

[Mangusti]

Suvitus, sulla on ollut tosi raskaita kokemuksia! Pidän kovasti nyt peukkuja sulle, että kaikki menee tällä kertaa paremmin :) Ja tosi kiva lukea, että täällä on muitakin näiden gradu- ja opinnäytetöiden kurimuksessa. Niin ymmärrän sen, kun ei jaksa tietokoneella istua, koska 10 minuuttia on liian kauan, kun oksettaa. Mulla on pahoinvointi jo vähän helpottanut, mutta yhä on joukossa kamalia päiviä. Aattelin, että kyllähän mää jaksan helposti opiskella ja tehdä gradua raskaana, kun ei se nyt kovin suuria fyysisiä ponnistuksia vaadi. Olin niin väärässä!! Jotenkin ajattelin, että en varmaan tuu kauheesti saamaan mitään raskausoireita, koska äitinikin raskaus on ollut vähäoireinen. Mulla on sellanen mielikuva, että "hyvillä" odottajilla on paljon oireita ja ne saa ihania, terveitä lapsukaisia, ja oon ollu ihan varma, että oon ite varmasti "huono" odottaja, jolla ei ole juuri oireita ja joka saa kuitenkin keskenmenon, on valeraskaana tai synnyttää kaksipäisen lapsen maksimissaan. Tämänkin mielikuvan oon jotenkin keksiny kaikenmaailman keskenmenopalstoilta, jossa keskenmenoilla tuntuu olevan omat ranking-systeemit (kemiallinen raskaus = "älä ny viitti nyyhkyttää" vs. km rv 14 = maksimisympatiat). Inasen kettuuntuneena tähän mietin jo, pitäisikö graduni olla diskurssianalyysi siitä, miten kielellisillä keinoilla rakennetaan "oikea" ja "feikki" keskenmeno vauvapalstoilla. Ite haluan palstoilla tukea ihan kaikkia keskenmenon saaneita sekä niitä, joilla ei vaan tärppää, ja voin pahoin lukiessani, miten toisia ihmisiä vähätellään. Näistä syistä päätinkin itse asiassa kirjautua tänne palstalle, koska omasta mielestäni keskustelu on ollut asiallisinta täällä Vaun foorumilla. Oho, olinpa taas tulessa...!

Mutta siitä gradusta, onneksi oma ohjaaja on ollut tosi symppis ja ymmärtäväinen. Pari päivää sitten olin semmatapaamisessa ihan valkosena, niin että kaikki oli huolissaan, josko oksennan niiden päälle. Ohjaaja pisti meiän keskusteluryhmän käymään läpi tutkimussuunnitelmia (jota en tietenkään ollut pystynyt tekemään) huoneeseen, jossa oli nojatuoleja, jotta voisin vähän lepäillä samalla. Se oli tosi kultasta! Tulikin parempi olo puolessatoissa tunnissa.

Mitä alaa, suvitus, opiskelet, vai uskallatko täällä julkisesti kertoa? Kyylä minussa on kovin kiinnostunut

Ja, Katapultti82, ollos hyvä vaan! Mielelläni auttelen, jos vaan suinkin voin, ja mulle voi lähettää yksityisviestiäkin, jos jokin vaivaa päätä. Fingers crossed, että sun raskaudelle kuuluu pelkkää hyvää! Mulla kuulu äänet markkinoiden halvimmalla kotidopplerilla joskus 9+1, jolloin laite saapui. Tosin jos ei ihan ripakinttu ole, niin on varoitettu, että sydänäänet voi kuulua vasta vähän myöhemmin. Itse löydän ne ihan tuosta alavatsalta, häpyluun yläpuolelta. Mulla hävis pahimmat raskausoireet viikoks, mutta tuli taas takasin hetken päästä.

 

[Katapultti82]

Kiitos Mangusti, peukut ja varpaat ristissa! Oon pullero ja taaksepain kallistunut kohtukin, joten saas nahda saanko dopplerilla mitaan muuta kuin hermoromahduksen aikaan. :D

 

[suvitus]

Mangusti, oikeustiedettä opiskelen. Ei mua niin haittaa, jos joku tunnistaa (en kirjoita toivottavasti mitään minkä takana en voisi seistä omallakin naamalla!), toki toivon, että mahdolliset tunnistajat pitää mölyt mahassaan ennen kuin itse kerron julkisesti raskaudestani :D Huomenna oon vakaasti päättänyt kaivella tiedostot esiin, josko voisi jatkaa projektia, nyt on ollut täysin tauolla opinnot pari viikkoa tämän olon takia.. Tai oikeastaan melkein plussasta asti, ei oikein ajatukset pysy kasassa, kun on ollut niin keskenmenopelkopaniikki päällä! Nyt ehkä mieli vähän rauhoittunut, toivotaan parasta. Ja kiitos kaikille tsemppareille :)

 

[enough]

:)Kiva lukea teidän kaikkien taustoja.

Olen itse 30-v ja Espoossa asun. Ensimmäistä odotetaan miehen kanssa (joka myös 30-v). Yhdessä on oltu jo pitkään, mutta vasta nyt vuodenvaihteessa tuntui, että vauva-asia on ajankohtainen. Ja sitten elokuussa tasan 5-vuotis hääpäivänä olleesta ovulaatiosta tärppi.

Varhaisultrassa oli kaikki ok (8+0). Nyt vielä pari viikkoa jännäilyä seuraavaan. Tosin tänään kuulin kotidopplerilla ekaa kertaa sydänäänet, niin jännitys vähän helpotti. LA on 4.5.

Kissa meillä myös on (kuvassakin) ja siinä onkin yksi jännättävä lisää, että miten se tottuu uuteen tulokkaaseen. On aika kova sylilöllö, niin saattaa harmistua kilpailusta

 

[Rosmariini_]

Suvitus ja Mangusti täällä myös kohtalontoveri gradun suhteen. Työ on seisonut myös pitkään, sillä tuulimunaraskaus todettiin ennen juhannusta 8+5 ja kesä meni henkisesti toipuessa. Nyt sitten väsymystä ja etomista vastaan taistelen ja edes yritän saada graduani valmiiksi.. no,eihän se oikein onnistu. Deadline olisi jouluksi mutta nyt tuntuu ajatus siitä todella kaukaiselta ja päiväunet paljon varmemmalta. Laskettu olisi 26.5 eli viimeistään silloin paperit ulos yliopistolta! Pelkään ja kovasti keskenmenoa joten ajatukset eivät tahdo pysyä muussa kuin omassa navassa..

 

[amanita]

Moikka,

me ollaan miehen kanssa molemmat vm 85. Minä olen vakarityössä oleva läihoitaja ja mies lopettelee opintoja ammattikorkeakoulussa matkailun puolella. Asutaan Oulussa luhtikolmiossa ja siinä tarkotus asua siihen asti että saatais ostettua oma asunto. Haaveena olis tietenki omakotitalo mutta meidät tuntien rivari olis paljon järkevämpi ja realistisempi ratkasu. Oulu on mun lähellä sydäntä kun oon asunu täällä melkeen koko ikäni mutta joudumme ehkä miehen tulevan työn takia muuttaa lähemmäs pääkaupunkiseutua.

Meille ensimmäinen lapsi tulossa. Itse olisin alunnut ar ultraan mutta kun mies ei siitä oikein innostunut niin pitää sitte jaksaa oottaa sinne myöhemmille viikoille. Maanantaina eka neuvola. Jaiks. Tossa mun allekirjotuksessa lukeeki vähän meidän historiaa. Aika nopeesti päätettiin että saa tulla jos on tullakseen. Ennen häitä oli sellanen ajan jakso että vähän tarkemmin kateltiin päiviä toiseen suuntaan että ei tärppäis. Sitten häiden jälkeen vähän ryhdistäydyttiin. Mun vuorotyön takia tuntuu välillä vähän hankalalta se tähtäily mutta heti kesälomalla tärppäs. Että ihan hyvä että olin ottanu sen koko kuun vapaaks. :D

 

[Mamsi]

amanita, täytyi käydä kurkkaan tuo sun blogi jo ihan silkasta uteliaisuudesta.

Samaa vuosimallia, sama kaupunki. En ainakaan näillä spekseillä tunnistanut. :P

 

[nennaemilia]

Jospas minäkin nyt vihdoinkin kertoilisin jotain itsestäni tänne. Aika tuntuu olevan vähän kortilla, varsinkin kun lauantai meni työssäoppimispaikalla, eikä näinollen ollut kunnon viikonloppua.

Olen siis (vielä) 29v yhden tytön (1/10) äiti, yhden miehen puoliso (yhdessä reipas 11v ja naimisissa oloa tuli tänä vuonna 6v) sekä yhden kissan emäntä. Meidän taloudessa on akkavalta, koska kissakin on narttu. Saa nähdä muuttuuko tilanne vai pysytäänkö edelleen samassa asetelmassa. Asutaan Varsinais-Suomessa. Minä opiskelen lähihoitajaksi ja mies on töissä kaatopaikalla.

Esikoista tehtiin 9kk ennen plussaa. Kun esikoinen oli reilu 2v alettiin yrittämään toista. Tai, ei me varsinaisesti yritetty vaan annettiin lupa tulla. Plussa tuli maaliskuussa 13, mutta nt ultrassa todettiin keskeytynyt keskenmeno. Ei mitään oireita ollut että olis kesken mennyt, raskausoireet pysyi samanoloisina koko ajan, eikä verta tullut kertaakaan. Oli aika kova shokki kun tajuttiin, että kehitys oli jäänyt jonnekkin viikolle 7 ja sydän ei lyönyt. Tämän seurauksena sitten lääkkeellinen tyhjennyt kotona ja voin kertoa, että se oli aivan hlvtillistä. Sitten meillä olikin jo vähän taukoa yrittämisestä, mulla alkoi samana syksynä lähäriopinnot ja sain kutsun risojenpoistoleikkaukseen. Jätettiin ehkäisy uudestaan pois risaleikkauksen jälkeen. Ja nyt, syyskuun alussa tuli ylläriplussa. Ei olla mitenkään erityisen sikiävää porukkaa oltu miehen kanssa ja tätä raskautta ei todellakaan suunniteltu tähän väliin. Mulla jää todennäköisesti oppari vaiheeseen ja viimeinen työssäoppiminenkin osuu semmoseen väliin, että voi olla että jää sekin väliin.

Tosiaan, käytiin ar-ultrassa 30.9. ja siellä köllötteli 7+0 ja sydän sykki vimmatusti. Nt-ultra on sovittu 30.10 ja mies ilmoitti tuossa pari päivää sitten, ettei välttämättä pääse mukaan. Tää toki ahdistaa jonkin verran.

 

[Tiukuliisa]

Täällä 39-vuotias "seniori"ensisynnyttäjä, mieheni 37-vuotias. Olemme olleet yhdessä vasta puolivuotta, mutta olemme tunteneet ja olleet ystäviä jo 7-vuotta.

Opiskelen parhaillani sairaanhoitajaksi ja aion pitää opiskeluista taukoa ainakin ensi syksyn ja työharjoittelut siirrän kaikki suosiolla opiskelujen loppuvaiheeseen.

Itse en ole hormonaalista ehkäisyä käyttänyt enää vuosiin, kun ei tuota kultaakaan kainalossa näkynyt ennen viime kevättä ja totesin, ettei noi hormoonit sovi mulle missään muodossa. Kumiukoilla, pessaarilla (tilasin Ruotsista) ja varmoilla päivillä pelattiin, kunnes mies oli sitä mieltä, että lapsi olisi ihan kiva juttu. Mies oli aiemmin ollut sitä mieltä, ettei lapsia hanki, mutta näin se mieli näköjään muuttuu. Itse hänelle sanoinkin silloin, ett mitään ei tapahdu ennen kuin hän on 100 % varma, että haluaa tätä.

Meillä tärppäsi heti toisella kierrolla, kun alettiin yrittämään. Mieheni oikeastaan totesikin, ett ihan hyvä ettei heti tärpännyt. Hän näin huomasi pettymyksestään todella haluavansa tätä.

Seuraavana meillä onkin vuorossa vihkiminen maistraatissa tammikuussa. Onnellisia aikoja eletään.

 

[Mamsi]

Oih, Tiukuliisa, tuli ihan tippa linssiin. Suloista! :)

 

[Kirsikka2014]

Moi kaikki!

Kiva lukea muiden taustoja (ja huomata myös kuinka paljon opiskelijoita on joukossa) :)
Itse olen 26 vuotias esikoisen odottaja Helsingistä (Lahdesta kotoisin). Mies on 27 vuotias.
Yhdessä ollaan oltu noin 2 vuotta
Itse opiskelen tekniikan alaa amk:ssa 3:tta vuotta ja
toivon parasta, että ehtisin suorittaa koko kolmannen vuoden loppuun ennen kuin pikkuinen syntyy..
(Projektiseminaarit 21.-22.5. ja LA 30.5. :D ). Sitten koulu jäisi reiluksi vuodeksi tauolle, 4. vuosi olisi vielä jäljellä.

Mulle tuli tossa alkutalvesta kauhea vauvakuume, kun kuitenkin oon jo monen monta vuotta halunnut lapsia, ei vaan ole sitä oikeaa isäehdokasta sattunut kohdalle vasta kuin nyt. Aloin pikkuhiljaa ehdottelemaan miehelle, joka tyrmäsi heti ajatuksen, koska ei ollut vielä valmis ottamaan vastuuta. Kuukauden välein aloin heittelemään vauvajuttuja ja niinpä jo keväällä mies sanoi, että annetaan palaa. Ei heti kuitenkaan alettu yrittämään, koska oltiin jo ehditty varata 2 viikon lomamatka ja haluttiin se nauttia vielä yhdessä ja pitää hauskaa. Sovittiin siis, että syksyllä matkan jälkeen jätetään ehkäisy pois, tulee sitten kun on tullakseen. Pienoinen shokkihan se sit itselle oli, kun tärppäskin heti ekasta kierrosta! :D Mies taas sanoi tyynenrauhallisesti että tätähän me haluttiin! Vaikka aattelin, et hän olis se osapuoli joka juoksee paniikissa lähimpään baariin bisselle, kun tulikin plussa niin nopeesti Pariin päivään en uskaltanut edes puhua koko asiasta miehen kanssa, ettei se ahdistu, mutta nyt huomaan että se on tosi innoissaan ja onnellinen, vaikka eka ei meinannut edes haluta lapsia, kun vasta parin vuoden päästä :)

Tällä hetkellä oon ollut niin väsynyt, ettei koulujutuista meinaa tulla mitään. Ihan kiva, kun just tää 3.vuosi on kaikista rankin vuosi koulussa ja tulee olee maksimaalisesti koulutehtäviä, kokeita, ryhmätöitä, esitelmiä tms.. mut ei auta valittaa vaan yrittää päästä kaikista kursseista edes 1.:llä läpi.
Keväällä alkaa vielä innovaatioprojekti, joka tehdään yritykselle (lyhyesti: kehitys- tai tutkimusprojekti yritykselle, josta he maksavat eli pitää olla faktaakin pöydällä, kun se on valmis). Kiva sit mennä keväällä maha pystyssä kiertelemään työmaille ja tutkimaan tai kehittämään jotain firman juttuja :D

No siinä mun taustaa. Olipas pitkä teksti, mut oon just tällai sepostaja. Mul menee pienenkin asian kertomiseen 5 min ku kerron siin välissä 10 muuta tarinaa :D Ja sori huono kieliasu, huomaamatta alan lyhentelee sanoja, Lahen "murtees" ku pitää kaikki lyhentää :)

 

[Yennoriz]

Kiva lukea näitä :) olen itse 22v ja miesystäväni 25. Tapasimme reilu vuosi sitten n. 3 viikkoa ennen minun suunniteltua matkaa maailman toiselle puolelle. Tultiin tosi hyvin juttuun ja olin varma että tää on nyt se oikea mies mulle...no, matkaani en voinut enää perua ja tarkoitus oli olla poissa yli puoli vuotta. Lähdin vähän surullisena mutta toiveikkaana suomesta ja mies lupasi että me vielä nähdään joku päivä :) No niinhän me nähtiinkin, skypessä melkeen joka päivä puolen vuoden ajan kunnes hän tuli reissaamaan kanssani Australiaan melkein kokonaiseksi kuukaudeksi. Oli tosi ihana matka ja jo silloin puhuttiin että molemmat halutaan lapsia nuorena. Miesystäväni lensi takaisin suomeen ja itse jatkoin reissaamista muutaman kuukauden. Kun pääsin kotiin suomeen muutettiin melkeen heti yhteen ja nyt asuttu yhessä kohta puoli vuotta. Ehkäsyä ei olla käytetty kertaakaan, kerran kokeiltiin kumia mutta todettiin ettei oo meitä varten :D alettiin jo vähän huolestumaan että miks ei tärppää vaikkei asialla mikään hirveä kiire ollutkaan. Nyt oon viikolla 12 ja huomenna ultraan!

Moni kyllä ihmetellyt että aika nopeeta toimintaa, välillä itsekin alkaa miettimään että hui, nyt se on peruuttamatonta. Alkuraskaus ollut tosi vaikea henkisesti kun raha asioista murehdittu ja minulla niin vahvat pahoinvoinnit ja tunnesekoilut ja ollut veristä vuotoa joka on aiheuttanut paljon huolta. Ollaan kumminkin molemmat tosi onnellisia tästä ja uskon että hyvin pärjätään. Tämä muuttuu todellisemmaksi sitten huomisen jälkeen kun tiedämme onko kaikki hyvin :) uusi tilanne molemmille vaatii kärsivällisyyttä!

 

[Vaapukka]

Heippa!
Mina olen 26 vuotias ja odotan toista lasta. Avomies on 29 vuotias. Ollaan asuttu porvoossa kohta seittaman vuotta. 2007 muutettiin yhteen ja sillon synty myos tuo esikoinen. Pikku poika alotti tana syksyna ekan luokan, huh ku aika menee nopsaa. Yhdessa ollaan oltu jo reilu 10 vuotta. Naimisiin ei olla haluttu :P

Esikoisen raskausaika meni tosi hyvin. Samoin synnytyski mutta istukka ei suostunu irtoomaan niin jouduin nukutukseen ja kasin irrotukseen. Pari viikkoa oli heikko, vasyny olo mutta ei sen kummempaa.

Tata toista lasta ollaan yritetty eka kerran vuos sitten mutta se paattyi rypaleraskauteen. Siita tuliki puolen vuoden raskautumiskielto ja kauheet ravaamiset verikokeissa. Nyt sitte kokeiltii uudestaan ja heti onnistu. Pikkasen kylla pelottaa etta onko kaikki varmasti hyvin. Ihan normaalia kai :)

Harrastan lukemista, fribegolfia, lenkkeilya ja tietokonepeleja. Nyt talveksi olisi tarkoitus alottaa sulkapallo.

Ja syy ää ja ööttömyyteen on se etta kaikki pelit ja ohjelmat mita kaytan ei tue ä ja ö kirjaimia niin olen opetellut kirjottamaan ilman niita.

 

[Bnt]

Kiva ketju, kiva tietää vähän taustoja kenen kanssa täällä lörpöttelee :P

Itse olen 22v ja Uudellamaalla yhdessä tuppukylässä tällä hetkellä asustelen avomiehen 26v ja kahden 2½v pojan kanssa, niin ja 2 kisulia löytyy myös taloudesta. Miehen kanssa oltu yhdessä nyt nelisen vuotta.

Itsellä kun jäänyt aikoinaan "nuoruuden kiireiden" takia peruskoulun jälkeen kaikki viralliset opiskelut kesken, niin tällä hetkellä käyn etälukiota koti-äitiyden lomassa, aattelin että ois se hyvä tehdä tässä jotain muutakin järkevää samalla kun näitä lapsia kasvattaa (ei haluta miehen kanssa laittaa kauhian nuorella iällä päiväkotiin). Mies myös tällä hetkellä opiskelemassa aikuispuolella ja tulot on tällä hetkellä tilanteen mukaiset.

Raskaaksi tulo on ollut meillä nopeaa, ennen tätä raskautta otin pari kiertoa ennen tärppiä ehkäisykapselin pois, sitten aloinkin panikoida ja laskin kierron niin ettei tärppäiskään, seuraavalla kierrolla olin taas vauvahaaveissa ja sieltähän se plussakin sitten napattiin :) Synnytystä jännitän asteen verran enemmän, jouduttiin viimeksi käynnistämään kun ei muksuja kuulunut, nyt toivon kovasti että ihan itsestään käynnisttyisi tällä kertaa.

Harrastuksista voisin vielä mainita kuntosalin, jonkinmoista kontaktilajia myös haaveilen uudestaan aloittavani, mutta pitäis ensin muuttaa jonnekkin missä olisi paremmat tarjonnat.

 

[toukoihme]

Kiva lukea muiden tarinoita! :)
Meillä näin: minä 24 v ja mies 25v. Tutustuttiin teineinä (mä 16 ja mies 17), kihloihin mentiin vuoden sisällä v 2007 ja naimisiin v 2008. Eka lapsi synty 2012, tyttä hyvin voimakkaalla tempperamentillä :D toinen lapsi synty 2014 huhtikuussa, poika, kuoli kohtuun 4 viikkoa ennen laskettua aikaa, tiedettiin niskapoimu ultrasta asti että ennuste on huono, mutta jatkettiin raskautta. Samaisen ei niin henkisesti helpon raskauden aikana rakennettiin omakotitalo, tai siis mies rakensi. Vaihtelevaa eloa on ollut ja nyt taas vähän iloisempaa, vaikka veilä alkuvuosi ja viimeraskaus verottaa omia voimia. Eli yks tyttö ja yks enkelipoika ja kolmatta odotellessa

Muokkaus vielä, minä lähihoitaja mutta ollut kotona esikoisen syntymästä asti ja mies talonrakentaja ja onkin sitte tenhy palkkatyötä lähivuodet meillä :) mut kyllä uhmaikäsen kanssa kotona olokin työstä käy :D joinain päivinä tekis mieli vaihtaa miehen kanssa osia vaikka tietty oma lapsi on ihana mut välillä myös kamala. :)

 

[MW2B]

Josko minäkin sitten jotain.

33-vuotias (no okei, ihan kohta 34...) esikoista odottava laulupedagogi Tuusulasta. Työskentelen luokan-/ja musiikinopettajana Helsingissä. Osapäiväisesti teen laulunopettajan työtä freelancerina. Entinen yrittäjä. Haaveilen edelleen omasta laulukoulusta, mutta en rupea siihen rumbaan uudestaan ennen kuin mikroyrittäjyys on Suomessa järkevämmällä tolalla. Olen luonnollisesti myös laulutaiteilija, toimin muutamassa oopperayhdistyksessä. Haaveilen jatko-opinnoista, ehkäpä vielä joskus...

Naimisissa olen ollut kohta kaksi vuotta 39-vuotiaan luonnontieteiden lehtorin kanssa. Asumme paritalossa rauhallisella alueella, ostimme tämän kesällä 2012 ja muutimme saman katon alle. Juuri tällaisesta haaveilin aikanaan kun Helsingissä pikkuruisessa hikisessä yksiössä asuin

Masuvauvaa aloitimme yrittämään jo joulukuussa 2012. Tärppäsi vasta syyskuussa 2014. Olimme jo lapsettomuusklinikan asiakkaita. Meidät tutkittiin kesällä, ja mitään vikaa ei löytynyt. Aikeissa oli aloittaa IVF-hoidot alkuvuodesta 2015. Ei sitten tarvinnutkaan aloittaa!! Yritystoimintani loppui heinäkuussa 2014, iso taakka harteilta putosi. Ja kuinkas sitten kävikään

Elämäni on ollut vuosikausia niin kiireistä ja stressaavaa, että odotan masuvauvan saapumista aivan täpinöissäni. Elämänvaihe, jossa voin keskittyä hetken vain yhteen asiaan, on enemmän kuin tervetullut.

 

[Ellen]

Kolmekymmentä tuli mieheni kanssa mittariin ihan että hupsista vain. Naimisissakin on ehditty olemaan jo muutama vuosi, mutta mielenkiintoiset työtehtävät ovat lykänneet perheen perustamista tähän saakka. Olemme hyvin työorientoituneita molemmat, itse ehkä vielä valitettavasti vähän enemmän. Se on aidosti ollut myös rasite, sillä monia päätöksiä on ohjannut ehkä liian vahvasti työkuviot ja niiden eteneminen. Toisaalta, olemme onnekkaita, sillä olemme saaneet tehdä itselle mielekkäitä työtehtäviä.

Olemme asuneet mieheni kanssa ulkomailla ennenkin, mutta Helsinki on ollut kotipaikkamme jo vuosia. Vietämme kuitenkin kaiken vapaa-aikamme kotiseudullamme ja Helsinki on valikoitunut asuinkaupungiksi työn vuoksi. Kunnes itse lähdin komennukselle toiselle puolelle maailmaa. Mieheni jäi Suomeen, sillä hänen työtehtäviensä kannalta ajankohta muutolle oli huono.

Vuosi sitten tässä takana tätä kaukosuhteilua, mutta onneksi on Finnair ja Skype.

Ja sitten yhdellä yhteisellä lomamatkalla tapahtui tämä iloinen yllätys. Toki ymmärsin tämä olevan mahdollista, mutta olin mielessäni valmistautunut vuoden – jopa useiden vuosien – yrittämiseen.

Alkuraskaus nyt siis vielä täällä komennuslandiassa ja sitten viimeiseksi neljäksi kuukaudeksi takaisin Suomeen ja toivottavasti saan siis synnyttää siellä.

Kunhan vielä tämä pahoinvointi ja päänsärky väistyisivät edes vähän takavasemmalle, niin ehkä tästä raskaudesta pääsisi myös nauttimaan jossain vaiheessa.

Toiveissa vuodelle 2015 olisi siis tasapainoista vauva-arkea ja opettelua elämään palkkatyön ulkopuolella vähän uudenlaisen ’projektin, jota et voi missata’ parissa.