Hemppa kysyi taaperoelämää -palstalla, mitä meidän yrittämiselle kuuluu. Ajattelin, et on ehkä parempi vastata tänne, kun tällainenkin ketju löytyy.
Meidän yrittäminen on taantunut jonnekin kivikauden tasolle. Kävin siis silloin km:n jälkeen äippäpolilla ultrassa syyskuun lopussa, ja lääkäri totesi kohdun tyhjenneen ja kaiken olevan hyvin. Muutama viikko (lokakuun ajan) olikin ihan kivaa, ja "kuukautiset" alkoivat marraskuun alussa.
Ne oli vähän omituiset, vaikka kestivätkin ihan tavallisen ajan. Sitten oli muutama päivä kuivaa, ja tuhru alkoi uudelleen. Turhuttelujen välillä tuli pari kertaa ihan kunnolla verta, joka jatkui suunnilleen tunnin tai kahden jälkeen tuhruna.
Kävin yksityisellä tarkastuttamassa tilanteen, ja hups kuppaa, eihän kohtu ollut tyhjä, vaan sieltä löytyi 1,4 cm * 1,6 cm kokoinen istukan pala, joka sinne oli jäänyt. Eikun uusi lähete naistentautien polille ja kaavintaan.
Nyt oon odottanut 4 viikkoa, et menkat alkaisi. Jälkitarkastukseen käskettiin menemään 6 - 8 viikon päästä (aikaisintaan ekojen kuukautisten jälkeen, viimeistään 8 viikon päästä, vaikka tätiä ei oliskaan kuulunut). Huonolla tuurilla pitää odottaa viel kuukausi ennen kuin pääsee tarkastuttamaan, et onko kaikki ok vai ei.
Kaiken kaikkiaan koko syksy on ollut ihan perseestä. Eikä siis pelkästään tän keskenmenohässäkän takia vaan muutenkin. Koko ajan on pelko perseessä, et lääkärit sössivät myös kaavinnan, kun eivät tunnu missään muussakaan onnistuvan :-( ja välillä kyl pää tuntuu hajoavan, kun aina on vaan viikkoja siihen, et saa varata ajan jälkitarkastukseen. Ja vaikka komplikaatiot onkin harvinaisia, niin kyllä silti pelottaa kohdun arpeutuminen, kiinnikkeet ja liian ohueksi muuttunut limakalvo.
Periaatteessa meillähän on asiat hyvin, kun ollaan sentään saatu yks ihana ja rakas lapsi. Mut kun kerta toisensa jälkeen kuuntelee sitä myötätuntoista soopaa, et kyllä seuraavalla kerralla sit menee hyvin, vaikka edellistäkään ei olla osattu hoitaa, niin kyllähän se mielen vetää matalaksi. Mistä sen muka tietää, et seuraavalla kerralla kaikki menee hyvin?
Mies sanoi just viikonloppuna viedessään turvakaukaloa säilöön, et "mä vien tän kaukalon nyt tonne säilöön seuraavaa vauvaa varten". Ehkä meilläkin sit joskus on viel toinen tuhiseva nyytti kotona, vaik nyt se tuntuukin epärealistiselta ajatukselta.