Uudet toukokuiset

Mimosa-18

Asioista perillä oleva
Marraskuun äidit 2019
Ajoissa ollaan liikkeellä, mutta onkohan myös joku toinen?

Tänään vasta DPO 9 ja siihen nähden vahvat viivat sain 3 eri merkin testillä :grin

Vähän kyllä epäuskoisena kun 3 kierto menossa ja ollaan jo 36 ja 39 vuotiaita ja muutenkin ajoituksen luulin olevan huono
 
Toivon mukaan saan liittyä tähän kohta. Olis silloin la melkein samana päivänä ko täytän 41. Tänhään ovislimat bongattu
 
Täällä tänään plussannut! Laskettu aika menee huhti-toukokuun vaihteeseen, mutta mulla aiemmat syntyneet rv 41.

Täällä ollaan nyt ihan into piukassa kun vihdoin tuli plussa yk 20! En yhtään enää edes odottanut onnistumista. Hierojalla 9.8. tuntui sellaista kiinnitymiskipua että heti ajattelin mahtoiko tää nyt olla?! Mutta koska tosiaan jo yk 20 ja ikääkin molemmilla jo yli 40, niin yhtä äkkiä meni se ajatus ohi, kuin oli tullutkin.
Sitten tämän viikon on rinnat olleet normaalia painavammat ja aremmat sekä nännit isoina ja kovina. Niistäkin ohimenevästi aina kun kiinnittin oireisiin huomiota, niin mietin voisko olla?! Mut edelleen, usko raskauteen nolla.
Ja tänään aamulla kun olin menossa vessaan tuli pieni oksu suuhun ja ihan vaan tuli mieleen huvin vuoksi testasta, kun niitä testejä oli jääny kaappiin viime vuodesta, jolloin vielä jaksoin testailla ja tutkailla ja uskoa ihmeisiin :wink:rolleyes: Niin tää tuntuu vaan niin oudolta ja uskomattomalta! Näenkö unta, oonko seonnu, voiko tää olla oikeesti totta?! :smiley-angelic001

No niin... Tulipahan sepustettua :smiley-ashamed008 Mut pitää nyt a) saada jonnekin tätä totaalista ihmetystä purettua ja b) nauttia tästä kaikin siemauksin, kun eihän näistä tiedä, kuinka pitkään tätä iloa kestää:nailbiting:

t. Boris raskaaksi 2020 ketjusta
 
Ihanaa :Heartred Paljon onnea! Kuinka monta lasta sulla on ennestään ?
 
Mullakin on ennestään 4 lasta :) Ja vanhin pian jo täysi-ikäinen

Oi ihana kuulla! Joku muukin halunnut vielä viidennen villahousun :hilarious: Mikä teillä tulee olemaan nuorimmaisten ikäero? Meille tulis 10,5 vuotta :p
 
Meillä on kolmosen ja nelosen ikäero 9 vuotta ja nyt tulee 2,5 vuotta nelosen ja vitosen välille jos kaikki menee hyvin :)
 
Kiva kuulla että täällä muitakin isommilla ikäeroilla sisaruksia. Minulla 2 ennestään, 14- ja 16-vuotiaat. Esikoinen jo muuttanut pois kotoa opiskeluiden takia.

Olen 38 ja mieheni 36. Tämä vauva, jos kaikki hyvin menee, on nykyiselle miehelleni 1. lapsi. Meillä on ollut 3 keskeytynyttä keskenmenoa 2 vuoden sisään, joten toivottavasti nyt menee kaikki maaliin saakka.
 
Toivotaan todella että nyt kaikki menee hyvin! :Heartpink:Heartpink
 
Toivon että kaikki saadaan pienet syliin :love7

Tämä on mulle kolmas raskaus, ensimmäinen oli 3/19 km, sitten 12/20 alkoi inseminaatiosta raskaus, siitä kkm 1/21. Ja nyt ekasta ivf:stä tuoresiirrosta plussa (ja kaupan päälle hyperstimulaatio) :love017
 
Me ollaan muuten joskus kirjoiteltu samassa ketjussa joskus 2019 alkuvuodesta tai aikaisemmin
 
Saattaa olla, koska muistaisin että plussattiin samoihin aikoihin kun tarkkaan mietin. On kyllä ollut kivinen tie teillä.

Jospa vastoinkäymiset alkaisivat pian loppumaan :rolleyes: aina voi toivoa! :p
 
Heippa! :happy:

Täällä pitkän yrittämisen jälkeen 1. Ivf-kierrosta ensimmäinen PAS tehty elokuussa ja tänään plussa testissä. Ikää meillä molemmilla on 39 vuotta ja tätä on toivottu. Molemmille ensimmäinen lapsi ja mulle ihka ensimmäiset viivat testissä ikinä. Toukokuun alkupuolella olisi ilmeisesti laskettuaika jos kaikki menee hyvin. ❤️
 
Tervetuloa mukaan :)
 
Mulla alkoi flunssa :sour: Kuopus on ollut jo 4 päivää kovassa kuumeessa ja tänään alkoi kolmosella nousta kuume. Itsellä ei ole onneksi muuta kuin kurkku kipeä ja vähän voimaton olo. Saattaa tosin olla raskaudestakin osin.

Lisäksi söin vahingossa aura juustoa ja oli ollut hetken jo pöydällä kaiken lisäksi :bored: En vaan tajua miten en osaa vielä syödä oikein!
 
Oli kans töissä aurajuustoa ja suolakeksejä, mieli teki kovasti, mut sit muistin et ai niin, mitäs kaikkee nyt pitikään välttää? :meh:
 
Takaisin
Top